Kesäloman pikkuprojektina kyhäilin yhdet enkku-fansubit lisää, nimittäin Juhani Ahon kirjaan perustuvaan Rautatie-elokuvaan (1973). Hauska ajankuva heijastelee monenlaisia teemoja kansanluonteesta modernisaatioon. Sanasto ei ollut tällä kertaa erityisen vaikeaa, kun samat teemat toistuvat elokuvan läpi, mutta savolaismurre toki oli melko mahdotonta säilyttää missään muodossaan – talkkunalle en keksinyt mitään nasevaa käännöstä, joten sai olla “fine flour”. Hevoselle huudetaan pysähtyessä ilmeisesti “Whoa!” (Ptruu!). Käsin vääntämisen sijasta tein raakatyötä tällä kertaa Avidemuxilla, joka puksutti OCR:n voimin ihan kohtuulliset suomitekstit, joiden pohjalle aloin tehdä käännöstä. Sen pitemmittä puheitta itse filu: Rautatie-Railway-en.srt. Ajoituksista tuli hiukan tiukat taas, joten joitakin reploja voi olla hankala lukea.
As a little summer project, I created English fansubs for the movie Rautatie (1973) – or Railway in English. The TV movie is based on Juhani Aho’s well-known humorous novel dealing with modernization. This time the vocabulary wasn’t particularly tricky, even though there was no hope of retaining the Savo dialect. A lot of initial crunching was done by Avidemux, which can rip vobsubs and then OCR them to an srt file. After that I translated the text manually and fixed the timings with Gnome Subtitles. Without further ado, here’s the file for your entertainment: Rautatie-Railway-en.srt. Some of the timings ended up being tight, so there isn’t much extra time to read the subs.
edit: Joitakin pikku korjauksia 19.7. / Some fixes on July 19.
edit2: Lisää korjauksia 20.7. / Some more on July 20.
July 11th, 2018
Kalliissa proo-shakkiseteissä tulee yleensä mukana ylimääräiset kuningattaret siltä varalta, että jompi kumpi pelaaja onnistuu korottamaan toisen sellaisen. Jos daamia ei ole, niin ainakin USCF:n mukaan on ok käyttää väärinpäin käännettyä tornia, kun taas FIDE ei moista salli. Kotipeleissä voi laittaa vaikka paremman puutteessa sotilaan kyljelleen, mikä ei kuitenkaan oikein toimi magneettilautojen kanssa. Itselläni on ekstradaamit ainoastaan muovisissa kilpanapeissa, joten rupesin käsityöterapian hengessä veistelemään lisää muihinkin aktiivisessa käytössä oleviin setteihin – oli sitten todellista tarvetta tai ei.
Kunnon työkaluista olisi kovasti hyötyä, mutta kerrostalossa ei oikein voi kohtuudella pitää sorvia sen enempää olohuoneessa kuin parvekkeellakaan. Niinpä nyhertäminen on pitänyt hoitaa työläästi puukon, viilan ja hiekkapaperin voimin. Aikaa menee tuntikausia ja sormet kärsivät, vaan käyhän se jotenkin näinkin. Aloittelin pienistä magneettinapeista (kiinanshakin napit saivat luovuttaa magneettinsa). Kovin pieniä yksityiskohtia on turha edes yritellä, joten tyylitellyt versiot saivat riittää. Mustalle tornille tuli peräti ihan oikeakin tarve, kun muksut hukkasivat hetkeksi tarhassa sellaisen shakkipelistään.
Ruokahalu kasvoi syödessä, joten viimeiseksi väsäilin 50–70-lukulaisiin puunappeihin daamit. Täysikokoisia on paljon kätevämpi tehdä, joten kloonit muistuttavatkin paljon enemmän alkuperäisiä sorvattuja “sähköeristeitä”. Mustat napit ovat kaikkiaan se helpompi tapaus, koska musta on mustaa, kun taas valkoisten kohdalla värisävy on lähes mahdotonta saada täysin oikeaksi. Värityksen olen hoitanut tusseilla, mikä on ainakin nopeaa, mutta etenkin valkoinen maalitussi on aika ongelmainen tapaus. Pintasilaus hoituu kynsilakalla, joka haisee pitkään ja vaatii pientä näpertämistä. Oikeaa puulakkaa myydään isoissa pöntöissä, mikä ei sekään oikein houkuttele – askarteluliikkeestä saattaisi löytyä jotain sopivampaa.
-
-
Pöllistä nappulaksi. Ajankäyttö reilut viisi tuntia.
-
-
Edessä omia, takana orkkiksia. Keskellä magneettiset, oikealla täysikokoiset.
-
-
Pohjahuovat paikallaan
Puulaatu oli tässä askartelussa hyvin keskeinen seikka: mäntyä vuolee kuin voita, mutta se myös murtuu, kun taas koivu ja tammi(?) vaativat tuskaista nävertämistä, mutta kestävät vastaavasti paremmin. Yritin hiukan suoraviivaisempaakin kloonausta askartelumassoilla ja muoteilla, mutta lopputuloksesta tuli aina jokseenkin röhnäinen ja hajoava, joten olkoon. Oikeampi tapa olisi ilmeisesti tehdä muotti silikonista ja valaa sisään muovia.
Viimeiseksi silaukseksi hienostunut peliväline tarvitsee tietysti vielä pohjaan pehmikkeen, ettei pohja kolise tai magneetti raavi lautaa vasten. Tapauksesta riippuen olen käyttänyt joko kartonkia tai netistä ostettuja ohuita huopapaloja. Vaikka huovassa tarra olisikin valmiina, niin käytännössä tarvitaan kuitenkin liimaa. Pikaliima ottaa hyvin kiinni, mutta sen kanssa ei paljon vekslata, vaan (käsin leikelty) pyörylä pitää saada kerralla kohdalle. Kantapään kautta tuli opittua sekin, että nappulaa ei kannata laittaa kuivumaan laudalle, sillä pikaliimasta haihtuu syövyttävää kaasua, josta jää jälkiä alustaan.
July 6th, 2018
Tällä erää vähän erilainen tuotearvostelu – ei nimittäin retrorautaa vaan shakkikello. Nämähän ovat aika kalliita laitteita, joten perheessä jo oleva Tornuret on saanut toistaiseksi riittää. Kampiaivo on kuitenkin hieman erilainen kuin kilpailuissa nykyään käytettävät digikellot, minkä lisäksi siltä eivät tietenkään luonnistu aikabonukset. eBayltä tulee muutenkin osteltua kaikenlaista krääsää, joten laitoin sieltä nyt tilaukseen kiinaihmeen Leap PQ9907S hintaan 11 puntaa posteineen (kukahan tuonkin mallinimen on sorvannut…).
Ei liene paljon epäilystä, että Leap on innoittunut DGT:n kalliimmista virallisista kelloista, vaikkei ulkoasu sentään aivan 1:1 olekaan. Kellon olemus on etenkin hintaansa nähden yllättävän laadukas: muovivalu on siistiä, nappi liikkuu sujuvasti, ja runkokin tuntuu jämäkältä. Ajan asetus on suoraviivaista napsuttelua ja lisäaikaa voi antaa sekä bonuksena että viiveenä. Keskellä on taukonappi, kuten näissä kelloissa tapana on. Aikarangaistusta/lisää voi antaa kellon ollessa pysäytettynä, joten kaikki kisoissa normaalisti tarvittava on nähdäkseni mukana. Virta päälle/pois, niin kello palaa viimeksi ohjelmoituun alkutilaansa.
So far so good, mutta päivitän lausuntoa, jos jotain ongelmointia ilmenee. Vaikka tämä nyt olikin halpa heräteostos, niin Leap ei ilmeisesti ole mikään lelu: hiukan äveriäämpi malli on ihan virallisten FIDE:n hyväksymien kellojen listalla.
edit: Leap on käytössä osoittautunut varsin toimivaksi, mutta hiukan painavampi se saisi olla, tai sitten pohjan tassut voisivat olla karheampaa kumia. Kovassa takomisessa kello ei oikein pysy paikallaan lakatulla pöydällä. Itse ratkaisin tämän “ongelman” laittamalla tahmeat silikonijalat alle.
edit2: Meni vähän hienosteluksi ja liimasin kellon sisälle pohjaan lisäpainoksi joutilaan kuusiokoloavaimen ehtaan kiinatyyliin. Tassu- ja painomodauksen jälkeen kello pysyy paikallaan mukavan tukevasti.
April 18th, 2018
Noh, kun nyt kerran aloin, niin tässä myös tulostuskelpoinen korealaisen shakin eli janggin pelilauta. Mukana kaksi versiota, että varmasti tulee mieleinen: pitkänomainen neliöruuduilla (pdf) ja neliölauta hiukan litistyneillä ruuduilla (pdf). A3-kokoinen tuloste on aika sopiva – ehkä pykälän ahdas – eBayltä löytyville halpisnapeille. Alla esikatseluversiot png:nä.
Oh well, now that I got started with creating game boards… Here’s a printable board for Korean chess aka. janggi. As people have different tastes, it comes in two versions: tall board with “square squares” (pdf) and square board with flat squares (pdf). A3 size should be quite ok – a bit crammed – for the cheap pieces sold on eBay etc. Below png previews so that you know what to expect.
-
-
Previev: janggi square squares
-
-
Preview: janggi square board
March 8th, 2018
Kun ei netistä löytynyt helpolla kunnollisella laadulla tulostettavaa mylly-lautaa, niin väkästin moisen itse Xfigillä viidessä minuutissa. Tässä pdf ja alla pikselikuvana previkka.
As I couldn’t easily find a good printable board for Nine Men’s Morris, I made one myself in five minutes using Xfig. Here’s a pdf for you and below a preview pic.
March 8th, 2018
Tutustuin hiljattain hieman sattumalta korealaiseen shakkiin eli Janggiin, johon en ollut Suomessa tai edes netissä koskaan törmännyt. Kiinalainen shakkihan on hyvinkin tunnettu, ja muistan sen joskus olleen hieman muodikas täälläkin (jopa Battlechessistä on xianqgi-versio). Peleissä on paljon samaa, mutta säännöt eivät ole aivan yksi yhteen kaikilta osin. Pelilautoja ja nappeja voi käyttää periaatteessa ristiinkin, mutta janggi-laudasta puuttuu keskellä virtaava joki, ja napit ovat kulmikkaita sekä keskenään eri kokoisia. Omat ei-niin-hienot nappulani hankin eBayltä ja laudan piirsin tussilla surkean klisun shakkilaudan toiselle puolelle. Alla koko komeus ja alkuasetelma, molemmilla puolilla upseerit samoissa kohdissa:
Ruutujen sijasta nappulat sijaitsevat risteyksissä ja molemmilla puolilla on linnake, jossa on normaalien linjojen lisäksi diagonaaleja. Vihreä (tai sininen) pelaaja aloittaa. Ennen aloitusta vierekkäisten norsujen ja hevosten paikkaa voi vaihdella keskenään vapaasti. Kuten kuvasta näkyy, molemmilla puolilla on hieman erinäköiset napit – kenraalia lukuun ottamatta teksti on sama, mutta eri tyylillä. Alkuunsa sekavat symbolit oppii helposti muutaman pelin kuluessa, minkä jälkeen sekaantumista ei juuri enää pitäisi tapahtua. Katsastetaanpa sitten laudalla liikkumista. Käännökset ovat koreasta/englannista itse soveltamiani, joten eri nimiä voi tulla vastaan.
- Kenraali (kuningas) vastaa suunnilleen shakin kuningasta: se liikkuu yhden askeleen kerrallaan ja yritetään matittaa. Kentsu pysyy aina linnakkeessa ja voi liikkua siellä myös vinottain.
- Vartija (neuvonantaja) liikkuu kuten kenraali.
- Vaunu on kaikin puolin kuin shakin torni ja samalla pelin tehokkain nappula. Linnakkeessa se voi liikkua myös vinoon.
- Hevonen muistuttaa sekin shakin vastaavaa, tosin sillä erolla, ettei se voi hypätä nappien yli. Eli suoraan yksi askel ja sitten yksi etuviistoon.
- Norsu on kuin hevonen, mutta liikkuu pidemmälle ja aika hankalasti. Suoraan yksi ruutu ja sitten kaksi etuviistoon. Risteyksissä ei saa olla muita nappeja.
- Sotilas voi liikkua eteen tai sivulle yhden askeleen – ei perääntyä. Se syö kuten liikkuu.
- Tykki (kanuuna) liikkuu ja lyö hyppäämällä linjalla/rivillä toisen napin yli niin pitkälle kuin tilaa on. Toista tykkiä ei voi lyödä eikä hypätä sen yli.
Sotilaat eivät korotu viimeisellä rivillä. Niillä on muutenkin hieman hankala liikkua toisiaan suojaten, joten shakkityylinen rynnäköinti ei oikein onnistu. Pattia ei tunneta, vaan siirto yksinkertaisesti jätetään tekemättä. Tasapelisääntöjä on ilmeisesti olemassa, mutta niistä ei ole hirveämmin missään näkemässäni materiaalissa puhuttu. Eräänä erikoisuutena kenraalit eivät saa “nähdä” toisiaan: jos ne joutuvat samalle linjalle ilman välissä olevia nappeja, tulkitaan siirto shakkaamiseksi, joka on pakko ratkaista. Moinen shakkaaja ei voi enää tosin voittaa peliä, vaan voittaessaankin saavuttaa vain tasapelin – tämä sääntö on myös hieman epäselvä, eikä esim. parempi puoliskoni ollut koskaan huomioinut sitä Koreassa pelatessaan. Säännöissä lienee myös jotain paikallisia eroja. Wikipediassa on aiheesta hieman lisää selostusta.
Siinä missä shakissa on lukuisia erilaisia avauksia ja puolustuksia, janggissa pelit tuntuvat alkavan aina melkein samalla tavalla. Ensinnä vapautetaan toisen puolen vaunu sotilaan takaa, minkä jälkeen toinen pelaaja tekee saman toiselle puolelle. Sitten hevosta yksi askel eteen ja seuraavaksi tykki kenraalin eteen uhkaamaan vastustajan linnoitusta. Upseereita on shakin tapaan tarkoitus kehittää takariviltä, mutta sotilaat liikkuvat alkuunsa lähinnä sivuttain. Vapaa torni siirtyy kärkkymään sotilaiden edessä olevalle riville. Eniten harjaantumista vaatii tykkien tehokas käyttö, sillä niillä voi tehdä nopeasti yllättäviä suojauksia tai pistohyökkäyksiä. Omassa pelissäni on strategia ja taktiikkakin vielä aika hukassa, koska en tunne hyviä asetelmia.
Netistä löytyy jonkin verran luettavaa englanniksi, mutta veikkaan suurimman osan materiaalista olevan koreaksi, koska peli on sikäli paikallinen. Hieman yllätyksekseni janggista on kuitenkin olemassa ihan käypäisiä digitaaliversioita:
- Dr. Janggissa (Android) ei voi pelata tietokonetta vastaan, mutta ainakin nappeihin saa tunnistettavammat symbolit kiinan sijasta.
- Seonin Janggi (Android) on hieman karu ja tunkee kentän päälle mainoksia, mutta siinä on peräti eri tasoja sisältävä tekoäly, jota vastaan voi pelata.
- Lisäksi Play Storessa tuli vastaan “Modui Zanggi Honzahagi”, josta ei valitettavasti ota länkkäri selvää.
- Selaimessa toimii ainakin tämä, mutta käyttöliittymästä ei ota taas valitettavasti selvää.
Eiköhän tässä tätä näin aluksi. Korjailen asiavirheitä ja puutteita myöhemmin, kunhan tiedän itsekin enemmän 🙂
March 4th, 2018
Ratsu eli heppa on shakin kenties mutkikkain nappi, jota ilman peli olisi huomattavasti suoraviivaisempi. Etenkin aloittelijalle ratsun liikkeiden hahmotus on vaikeaa, ja harrastuneempi saa pyöräytettyä sillä lukuisia ikäviä yllätyksiä pussimateista haarukoihin. Seuraavassa lähinnä ääneen ajattelua ja omien ajatusteni kuvallista työstämistä lichess.orgin kenttäeditorin voimin.
Jokaiselle säännöt osaavalle lienee tuttu pyöreä kuvio hepan yhden siirron ruuduista:
Kuten kuvasta näkyy, ruudun väri vaihtuu joka siirrolla. Kahdella loikalla pääsee jo moniin paikkoihin, mutta ihan lähellekin jää vielä sokeita pisteitä:
Ratsua paetessa tai uhatessa pitäisi huomioida etenkin nuo viereiset ruudut. Aivan ilmeistä ei ole, että liikkumiskuviota vastaava kuvio on myös hevosella uhattavien nappien ympärillä:
Erityisen tehokkaita uhkauksia ovat tunnetusti haarukat, jotka sijaitsevat kahden eri napin kuvioiden leikkauspisteissä:
Tutut haarukat ovat hyvin ilmeisissä paikoissa, mutta osa niistä on vähemmän intuitiivisia. Seuraavana visualisointina ne ruudut, joista pääsee haarukoimaan yllä olevat tornit yhdellä siirrolla. Aika monta, eikö?
Ja bonusmateriaalina vielä isompi kartta eri ruutuihin pääsemiseen vaadittavista siirroista (tämä piti tehdä jo PETSCIInä):
March 3rd, 2018
Ensikosketukseni pelien kuninkaaseen tuli joskus ala-asteiässä, kun pelailimme (hiukan omilla säännöillämme) kaverin kanssa. Sen jälkeen oli hiljaisempaa jonkun aikaa, kunnes taas löysimme shakin teini-iässä – tuolloin shakkia ei pidetty mitenkään poikkeuksellisena harrastuksena. Parin pelikumppanin kanssa tykitellessä ja Vammalan kirjaston tarjontaa lukemalla taidot kehittyivät taas jonkin verran, mutta miksikään hyväksi pelaajaksi en ikinä venynyt. Olisi kaupungissa ollut shakkikerhokin, mutta tietokoneinnostus veti toisaalle, enkä pelannut pariinkymmeneen vuoteen ollenkaan.
Viime vuoden lopulla jälkikasvu sanoi kokeilleensa tarhassa shakkia ja pitäneensä siitä, mikä herätti taas vanhan kipinän itsessänikin. Poitsun joululahjaksi saamalla pikku setillä päästiin pelaamaan, eikä vanhan tason saavuttamisessa mennyt kauaa. 80-lukulainen pikkuruinen magneettinen shakkilautani oli sekin tallessa ja löytyi lopulta kolmannella yrityksellä varaston toiseksi alimmasta laatikosta. Sivumennen olen kokeillut hieman myös korealaista shakkia (janggi), jossa on jotain tuttua, mutta myös paljon erilaista kuin tässä tunnetummassa versiossa. Palannen aiheeseen myöhemmässä postauksessa.
Viimeistään jousiammunnan parissa olin ymmärtänyt right tool for the job -ajatuksen, joten hankin hiljattain muutamalla kympillä täysikokoiset napit ja vinyylilaudan. Pikkuruisilla kevyillä nappuloilla kikerrys sopii ihan hyvin lapsille, muttei raavaalle keski-ikäiselle. Kuten yleensä, oppiminen piti tässäkin suorittaa kantapään kautta; ensimmäisen muovisetin ostamisen jälkeen tajusin, että painotetut napit olisivat mukavammat. Halvalla saa pelaamiseen hyvin sopivia settejä, mutta jos haluaa kaunista jälkeä, niin satanen ei ole kuin nähdä. Uusien vinyylilautojen vahva haju oli odottamaton piirre – auringossa tuulettamalla ja etikalla/saippualla jynssäämällä katku onneksi laantuu nopeasti.
Siinä missä takavuosina opiskelu perustui yritykseen ja erehdykseen sekä satunnaiseen kirjojen lueskeluun, nykyään materiaalia on helposti tarjolla netissä niin paljon kuin suinkin ehtii kahlata läpi. Paljon muitakin sivuja ja softia on toki olemassa, mutta itse olen toistaiseksi käyttänyt lähinnä näitä:
- Avainsiirto, paljon interaktiivisia tehtäviä (nämä ovat kivoja muksuillekin)
- Chess (Free), sujuvahko Android-shakki, jossa on sopivasti kohoavat vaikeustasot
- Chess Puzzles, lisää pähkinöitä
- Chessgames, massiivinen kokoelma menneitä otteluita, joita voi tarkastella siirto kerrallaan
- Gnome Chess, paketinhallinnasta löytynyt siisti perusshakki, jolla tulee katseltua etenkin pgn-pelitiedostoja
- Lichess, mainio verkkoshakki kaverin kanssa pelattavaksi (tai Stockfishiä vastaan)
Itselleni ostin kympillä Paul Keresin ja Aleksander Kotovin klassisen Taito voittaa shakissa, joka vaatisi kuitenkin viereensä aina shakkilaudan tilanteen seuraamiseksi. Muksulle lainasimme kirjastosta Sabrina Chevannesin Shakin kiehtovan maailman, joka johdattaa pelin pariin lapselle ymmärrettävällä tavalla. Samalla on kuitenkin sanottava, että jos säännöt jo osaa, niin ensimmäinen puolisko kirjasta on melko tarpeetonta, pitkällistä kertaamista. Netistä löytyvä Shakin säännöt on hyvä peruspaketti sääntöjen kertaamiseen, jos muisti kaipaa virkistämistä.
Vaikka peleissä tuleekin usein takkiin, niin olen ottanut melkoisen harppauksen pelaajana reilussa kuukaudessa: loppupelin mattiansoista on paljon parempi käsitys, avaukset eivät ole enää täysin satunnaista yrittelyä, puolustus ei vuoda joka kohdasta, vastauhkaukset ovat osa työkalupakkia, hevosen liikuttelu sujuu harkitummin ja shakkitilanteessa ei iske pakokauhu. Strategiassa ja avauksissa on loputtomasti opeteltavaa, mutta luotan siihen, että ajan mittaan nekin aukeavat – on tässä yhtä sun toista tullut opeteltua vuosien varrella onnistuneesti. Varsin hämmästyttävää on vuoden alussa säännöt oppineen kuusivuotiaan junnun suoriutuminen: vaikkei noin nuorella ehkä edes voi olla paljon strategista silmää, niin lyhyen tähtäimen taktiikka luonnistuu ja aikuinenkin saa olla tarkkana nappiensa kanssa. Tätä menoa kesän jälkeen perheen shakkimestari vaihtuu 🙂
Lopuksi Teron kanssa kyhäämämme shakkilauta PETSCII-merkistöllä:
February 23rd, 2018
Kun sekä Netgearin reitittimen tiedostonjako että pikkupalvelimeksi värvätty Raspberry Pi osoittautuivat epäluotettaviksi, oli pakko ruveta miettimään hieman jämäkämpää ratkaisua. Toisaalta en halunnut mitään isoa pönttöä surisemaan ympäri vuorokauden. Nasseja on nykyään joka lähtöön, mutta pelkän valmiin laatikon ostaminen ei ole projektina kovin mielenkiintoinen (vaikka ehkä järkevä olisikin), minkä lisäksi niissäkin tuppaa olemaan tuulettimia.
Google löysi reilulla satasella ihan Suomesta Gigabyte GB-BXBT-2807:n, joka näytti mukavan pieneltä ja on lisäksi tuulettimeton. Hitaan Celeron N2807:n avuksi latasin koneeseen neljä gigaa muistia – kalliinsutkia DDR3L:ää – sekä puoliteraisen Samsungin 850 Evon. SSD:n järkevyyden tässä käytössä voi hyvin kyseenalaistaa, mutta ainakin vasteaika on mainio piirre samoin kuin äänettömyys. Sisuksissa on ilmeisesti vain SATA2-ohjain, sillä absoluuttinen siirtonopeus jäi käytännössä puoleen maksimista. Hintaa näille hienouksille kertyi, mutta ne eivät ole mitenkään pakollisia; säätäjillä on varmasti vanhoja läppärilevyjä nurkissa, ja muistia riittäisi hyvin vähempikin (mukana ei tule kumpaakaan).
N2807 on vaatimaton prosessori 853 passmarkillaan, eikä purkista niin ollen ole mukavaan työpöytäkäyttöön, vaikka Gigabyte sellaista vihjaileekin. ARM-lautoihin verrattuna nopeus on sen sijaan mainio, ja Linux menee koneeseen helposti. Työpöytäkäytössä olen suosinut jo useamman vuoden ajan Minttiä, mutta tällä kertaa palasin juurilleni Debianiin sen minimalismin vuoksi. Itse asennuksessa ei ollut ongelmia lukuun ottamatta sitä, ettei sisäiselle WLAN-kortille ollut valmiina ajureita. Levypalvelimen laittaminen langattomaan verkkoon on muutenkin hieman huono ajatus, joten kaapelilla mentiin. GRUB ei tykännyt buutata ilman näyttöä (ilmeisesti näyttis ei alustu, jos johto ei ole kiinni), mutta siihenkin löytyi netistä lääke.
Kohtuullisen säätämisen jälkeen sain koneen paikoilleen, pois näkyvistä, ja testit liikkeelle. Parhaimmillaan tiedostoja on langattomaan verkkoon valunut noin 13 Mt/s, mikä on varsin riittävä nopeus useimpiin tarkoituksiini. Raspin ja Netgearin kanssa vaivannut epävarmuus tuntuu kadonneen, joten purkki täyttää ainakin minimitavoitteet. Länttäsin säätökäyttöön koneelle myös Apachen, ja tulevaisuudessa tullee ehkä jotain muutakin. Ihan varauksettomasti en Gigabyteä uskalla suositella, sillä lelumainenhan se on, minkä lisäksi passiivinen jäähdytys ja laitteen yleinen luotettavuus mietityttävät. Kiintolevyn kaapeli on huolestuttavan hatara rimpula, josta uhkasi projektin tuoksinassa ruveta jo murtumaan liitin irti. Yksi 2,5″ levypaikka ei nassia tee, mutta oma käyttöni on sen verran vaatimatonta, että tämä riittää ainakin toistaiseksi.
January 19th, 2018
Äänentoiston parannusprojektin myötä tuli hankittua myös uudet kuulokkeet. AKG K612 Pro:t olivat sopivasti tarjouksessa ja arvostelujen perusteella kelpo kamaa, joten laittelin sellaiset jouluksi. En halua tärvätä näihin projekteihin mitään hirveitä summia, ja toisaalta “hyvä ja halpa” on vaikea yhdistelmä, joten vaihtoehtoja on koluttava tarkkaan netin foorumeilta. Äänilaitteistosta on sen verran vähän kokemusta muutenkin, että en osaa itse sanoa minkään tietyn merkin hyvyydestä tai huonoudesta – AKG:lla on ainakin hyvä maine. Lapsiperheessä kuulokkeiden on parempi olla avoimet käytännön syistä, jotta muksujen avunhuudot kuuluvat vanhemman korviin (avoimuudesta lienee iloa toistonkin kannalta, ainakin netskun tietäjien mukaan).
Vertailukohtia olivat muut taloudesta löytyvät luurit: vanhat ja sinänsä hyvin palvelleet Sony MDR CD380:t, joiden toisto tosin on aika puutteellinen minunkin puukorvaani, etenkin hintaansa nähden mainiot Beyerdynamic DTX 710:t, jotka eivät ole minun käytössäni, ja muksujen halvat korvalappumalliset Philips SBC HL 145:t. Tässä seurassa AKG:t erottuvat etenkin tarkkuutensa ja äänialansa laajuuden vuoksi – kuten studiokuulokkeiden pitäisikin. Monenlaisesta musiikista erottuu uusia yksityiskohtia, ja bassot kuuluvat selkeästi tunkematta kuitenkaan liikaa esille. Beyerdynamicit saattavat lopulta olla mukavammat kuunneltavat pehmeämmän toistonsa vuoksi, sillä näillä uusilla kaikki rohinat, säröt ja naksut kuuluvat samalla armottomalla tarkkuudella kuin itse musakin.
Käyttömukavuus on suoraan paketista mainio: etenkin isopäiselle ja -korvaiselle ja/tai silmälasien käyttäjälle monet kuulokkeet tuppaavat olemaan pidemmän päälle tukalia. AKG:n kupit ovat todella suuret eikä panta purista isompaakaan päätä lyttyyn. Kuulokkeet eivät silti putoile päästä, vaan istuvat riittävän tukevasti paikallaan. Panta saisi ehkä olla vielä pykälän pehmeämpi, mutta hyvin se toimii näinkin (riippuen toki pään muodosta). Suuren kokonsa vuoksi näitä ei voi helposti kanniskella esim. repussa, minkä lisäksi 120 ohmin impedanssi alkaa olla vähän liikaa vaikkapa kännyköille, joten sopivin käyttöpaikka on luontevimmin kiinteästi koti, studio tai kotistudio.
January 6th, 2018
Next Posts
Previous Posts
