.Markku Reunanen.

Cosas buenas y cosas malas

March 26th, 2008

Palasin juuri reilun viikon kestäneeltä meksikonmatkalta. Viikko ei ole aika eikä mikään, kun puhutaan 20 miljoonan asukkaan Mexico Cityyn tutustumisesta ja lisäksi olin suuren osan ajasta kipeänä, mutta sittenkin ehdin nähdä kohtuullisen paljon ja tarkastella maata hyvin eri vinkkelistä kuin syksyn työmatkalla Monterreyssä. Otsikon mukaisesti: hyviä asioita ja huonoja asioita, subjektiivisen suomalaisesta näkökulmasta.

Mexico City sijaitsee reilun 2200 metrin korkeudessa ylängöllä ja lähellä on komeita jylhiä vuoria. Miljoonakaupunki on myös kohtuullisen saastunut ja kun lähellä ei oikein ole vesistöjäkään, niin ilma on suomalaiselle varsin ohutta ja kuivaa. Suurimmat ongelmani taisivatkin olla ihan ilman syytä: kurkkua kuivasi jatkuvasti ja pienikin liikunta otti normaalia enemmän voimille. Siihen päälle vielä kotimaasta tuotu nuha, niin alkuviikosta olin hyvin heikkona. Aurinkokin porottaa huomattavasti korkeammalta, joten muutaman tunnin Teotihuacanissa toikkaroinnin jälkeen poltin tietysti ihoni, vaikka päivä ei ollut edes kovin kuuma.

Suurkaupunki ei ole ongelmia vailla ja vaikka vältyinkin ikäviltä yllätyksiltä, niin tiettyä uhkaa leijui välillä ilmassa. Esimerkiksi kaikkiin takseihin ei voi luottaa (kannattaa kulkea niillä virallisilla) ja bussiryöstöistä Delialla oli omakohtaistakin kokemusta. Keskustan ulkopuolella on varsin rähjäisiä kaupunginosia joihin ei ole järkevää mennä ainakaan yöllä. Kerjäläisiä näkyi kohtuullisen paljon ja osa oli aidosti kurjassa kunnossa. Käyrä on jyrkempi molemmista päistä, sillä rikkailla on puolestaan isot talot, puutarhat ja palvelusväkeä joka lähtöön.

Plussapuolella Mexico City tarjoaa puolestaan valtavat määrät museoita, kauniin keskustan, todella edullisen, kattavan ja jokseenkin luotettavasti toimivan joukkoliikenteen sekä lukemattomia eksoottisia pikku putiikkeja ja katukauppoja. Sekä kaupungissa että ympäristössä on paljon muistoja intiaanien kukoistuksen ajasta, kuten esimerkiksi hankalasti äännettävät paikannimet tyyliin Azcapotzalco tai Tezozomoc. Teotihuacaniin pääsee tunnissa bussilla, jos haluaa nähdä massiivisia pyramideja.

Meksikon keittiötä kun on kutsuttu yhdeksi kolmesta tärkeimmästä maailmankeittiöstä, niin sitäkin on pakko vähän sivuta. Ilmasto mahdollistaa monipuolisen maanviljelyn, joten tuoreet vihannekset ja hedelmät olivat sekä halpoja että komeita. Etenkin tuore ananas maistui. Kasvissyöjän elämä ei ole mitenkään mahdotonta — joka paikassa oli aina jotain sopivaa. Tulisena pidetty meksikolainen ruoka on sitä lähinnä, jos päälle läväyttää liikaa salsaa. Tequilaan ehdin ihastua jo Monterreyssä ja tällä kertaa laajensin skaalaa Delian sukulaisten tarjoamilla mezcalilla ja pulquella sekä joillakin olusilla. Mezcal on aika lailla kirkkaan tequilan tyylistä, tiukahkoa ja krapula-altista juotavaa. Pulque on hyvin vanha perinteinen juoma, joka tuo makunsa ja ulkomuotonsa perusteella mieleen lähinnä liisterin.

Oluista uskallan suositella suoralta kädeltä Bohemiaa, Carta blancaa, Pacíficoa, Indianoa, Modeloa ja Barrilitoa, jotka ovat kaikki oikeastaan hyvinkin eurooppalaisen makuisia. Eikä ihmekään, sillä know-how on aikanaan vanhalta mantereelta sinne viety. Maailmalla tunnetumpia ovat lähinnä Sol ja Corona, joita saa jopa kotoisesta lähikaupastani. Minulle ne eivät kuitenkaan uponneet kuin enintään ruuan kanssa ja vetinen Tecate ei senkään vertaa.

Hinta- kuten palkkatasokin on kotimaista huomattavasti alempi, vaikka asia ei ihan näin yksinkertainen olekaan. Ulkomaiset tuotteet kuten elektroniikka voivat olla ihan suomihinnoissa. Toisaalta sitten taas ruoka, asuminen ja liikennöinti ovat hyvinkin halpoja: metrolippu maksaa pari kolme pesoa, kaksi henkeä söi ravintolassa yleensä alle 200 peson (13 euroa) ja puolen tunnin taksimatka oli taksista riippuen siinä sadan peson (6 euroa) nurkilla.

Yksi euro on noin 15 pesoa, mikä tekee hintojen nopeasta arvioinnista hiukan vaikeaa, viidellätoista jakaminen etenkin kun on kiemuraista puuhaa. Hauskana yksityiskohtana myös Viron kruunun kurssi on osapuilleen sama, joten Delia pystyi vironreissulla vertaamaan hintoja kotimaahansa suoraan. Ajattelin, ettei valuuttakursseilla olisi juuri mitään merkitystä, mutta näemmä euron kovan kurssin takia olisi kannattanut vaihtaa eurot pesoiksi vasta Meksikossa ja luultavasti pesot euroiksi Pariisissa (tein juuri päin vastoin).

Kadunmies ei puhunut englantia Monterreyssä, mutta eipä puhunut sen enempää Mexico Cityssäkään. Iso kielialue, koulujen vähäinen kieliopetus ja — osittain oikeutettukin — nihkeä suhtautuminen gringoihin eivät ole mikään hedelmällinen maaperä. Oma puolen vuoden espanjanopiskeluni ei oikein vielä kantanut kaikissa arkipäivän tilanteissa: käytännössä kun kieltä puhutaan nopeasti ja epäselvästi ja lisäksi mukana on vielä sanoja ja ilmaisuja, joita en tunne. Joitakin esimerkkejä koulukirja-castellanon ja meksikon kielen eroista: zumo/jugo (mehu), coche/carro (auto) ja ordenador/computadora (tietokone). Delian kanssa sain kuitenkin jo puhuttua arkipäivän asioista sujuvasti, mikä olikin tärkeintä ja lisäksi valtavaa edistystä syksyyn, jolloin kielimuuri oli lähes ylittämätön.

Filed under: reissut,safka