.Markku Reunanen.

Bulb Fiction

February 24th, 2023

Taas poistui todo-listalta yksi klikkailuseikkailu, Bulbwaren tekemä Bulb Boy (2015). Olin jo lukenut kehuja jostakin, joten osasin odottaa äkkiväärää huumoria ja vihreää värimaailmaa. Näitä odotuksia ei tosiaan petetty, vaan meno oli kaikin puolin häiriintynyttä ja usein groteskia. Testailuhengessä ajelin Poikaa poikkeuksellisesti Lutriksen alta, vaikka omistan sen myös Steamissa, jossa se kieppuu Protonin voimin varsin sujuvasti. Eipä ongelmia ollut Lutriksenkaan puolella, mitä nyt käynnistyskuvakkeeseen piti itse napata jostain netistä kuva.

Polttimopoika elelee rauhassa Papparafiinin (Grandparafine) ja Koi-ran (Mothdog) kanssa, kunnes avaruudesta (tai jostain) saapuu musta köntsä, joka muuttaa kaiken painajaismaiseksi. Papparafiini katoaa ja poitsun pitää vaaroja uhmaten tietysti lähteä häntä etsimään. Talon koluamisen ja hirviöiden kanssa mittelyn lisäksi väliin on uitettu pelattavia takaumia onnellisesta lapsuudesta, joissa faari, koi-ra ja poika ovat kalassa, piknikillä ja niin edelleen. Hahmosuunnittelu on kautta linjan vekkulia ja musiikki tukee absurdeja tunnelmia mainiosti. Ääniefekteistä mieleen jäi erityisesti Polttimopojan räkätys milloin minkäkin vihollisen kohdattua karmivan loppunsa. Ohjaus tapahtuu sujuvasti täysin hiirellä, mikä lienee ollut luonteva valinta kosketusnäyttöversioita silmällä pitäen.

Tyylitellyn pintansa alla Bulb Boy on viime kädessä suhteellisen tavallinen klikkailu: roinaa etsitään, kuskataan paikasta toiseen ja välillä sohitaan joka puolelle ruutua toivoen, että jotain tapahtuisi. Mallia on yhtäältä otettu Amanitan seikkailuista, mutta toisaalta groteski Happy Game (2021) lienee puolestaan napannut tästä vaikutteita. Vaikeustaso on varsin kohtuullinen eikä jalka topannut kuin jokusen kerran toiminnallisemmissa kohdissa – hetkittäin peli on pikemminkin pulmilla höystettyä toimintaa kuin puhdasta point-n-clickiä. Poika voi sinänsä kuolla, vaikkei asialla suurta merkitystä olekaan lyhyin välein ripoteltujen jatkopaikkojen takia. Päämäärätöntä harhailua vähentää tietty lempeä ohjailu, kun väärään paikkaan ei enää pääse takaisin eikä turhaa keräiltävää roinaa ole ollenkaan.

Läpipeluuseen taisi lopulta mennä vain pari–kolme tuntia, joten mistään massiivisesta saagasta ei ole kyse. Yhdeksän euron hinta olisi siten kalliin puolella, mutta jonkin Humble Bundlen mukana peli tuli puoli-ilmaiseksi. Kyllähän tämä osui omaan huumorihermoon, vaikka kaikki tuskin näin makaaberille hassuttelulle lämpenevätkään. Jatkoakin on jo tekeillä.

Filed under: linux,pelit