Shakkinapin pohja suoraksi

March 24th, 2022

Hienoista puisista shakkinapeista saa helposti maksaa itsensä kipeäksi, ja kun arvoisat pelivälineet lopulta saapuvat, niin tiedossa voi olla ikävä yllätys: osa napeista vaappuu ja keikkuu käytössä. Näin on etenkin painotettujen nappuloiden kanssa, sillä joko kiinnitykseen käytetty massa tai itse teräspaino pullottavat helposti pohjassa. Tavallisempienkaan puunappuloiden kanssa tilanne ei ole tavaton, sillä pohja voi olla sorvattu/katkaistu punkeaksi.

Pullotusta väärässä paikassa.

Tiedostava kuluttaja saattaa tehdä aiheesta valituksen ja saada joskus myöhemmin postissa paremman napin, mutta siihen ei aina voi luottaa, minkä lisäksi korjauksen voi tehdä itsekin pienellä vaivalla kotikonstein. Ensimmäinen vinkki on kuitenkin: älä hätäile. Sähläröimällä saa aikaan epätoivottua tuhoa liian helposti. Jos pullotus ei ole paha, voi ensinnä koittaa koputella ja hieroa napin pohjaa pöytää vasten, mikä usein riittää pienen kiikkeryyden kitkemiseksi. Vasaralla nakuttelua on jossain foorumeilla ehdotettu, mutta sillä saa lähinnä napit halki (köh köh).

Huonosti ajoitettu massakausi.

Vakavissa tapauksissa tarvitaan reippaampia konsteja. Terävällä puukolla tai vaikkapa kirurginveitsellä saa pohjahuovan yleensä helposti irti – pientä röpöä voi tulla reunoihin ja pyöreä muoto kärsiä, mutta tarkalla saksityöskentelyllä kangas palaa muotoonsa. Pullottava kiinnitysmassa on helpompi tapaus, sillä möhmöä voi vaikka veistää tasaiseksi. Joskus syypää on puolestaan itse teräspaino, jolloin on parempi turvautua pöydälle asetettuun hiekkapaperiin. Napin jalustasta tasaisesti painamalla ja yhteen suuntaan vetelemällä ovat lopulta oienneet vaikeatkin pullotukset, paitsi yksi tapaus, jossa päädyin lopulta korottamaan painoa ympäröivää pohjaa.

Lupaan olla keikkumatta!

Viimeisenä askeleena pohjahuopa liimataan takaisin; ensin on hyvä rapsutella siitä vanhat liimat ja massanjämät pois. Pikaliima on tähän tarkoitukseen liian äreää kamaa, sillä sitä tarttuu helposti vääriin paikkoihin ja pikaliimatusta pohjasta haihtuu pitkän aikaa tahraavaa höyryä, jolla voi pilata vaikkapa shakkilautansa. Siispä vanha kunnon Erikeepperi käyttöön, niin säästytään tahroilta ja sormien liimailulta. Liimaa ei kannata pohjaan laittaa kuin ohut kerros vaikkapa siveltimellä, sillä liiallinen läträäminen kovettaa ja tummentaa kankaan. Puuliimakin vaatii kuivuakseen parisen päivää, mutta siitä haihtuu lähinnä vettä. Tasaiseksi kuivumista edistää nappulan sijoittaminen paperin päälle, jolloin painovoima pitää pohjan suorana.

Filed under: shakki

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet