.Markku Reunanen.

Pikashakin äärellä

May 14th, 2020

Yrittelin helmikuussa ensimmäistä kertaa pikashakkia Lichessissä, ja kankea alku tuntui todistavan sen, mitä olin jo odottanutkin: ei ole minun lajini. Sitkeä yrittely on kuitenkin parantanut vahvuuslukua tuhannen pisteen pohjamudista 1400:n pintaan, eikä aikapulakaan ole enää yhtä krooninen kuin ensi metreillä. Ilmeinen syy pitkien pelien vaihtamisessa pikashakkiin (blitziin/blixtiin) on ainakin siinä, ettei peleille tarvi varata kokonaista tuntia aikaa, mutta onhan adrenaliininhuuruisessa kamppailussa kellon tikittäessä kieltämättä muutenkin omaa viehätystään.

Aikavaihtoehtoja on tarjolla monenlaisia, esim. 3+0, 3+2, 5+0 ja 5+3. Näistä olen selvästi eniten pelannut 3+2:ta, sillä se on myös oikeiden kilpailujen yleisin pelimuoto nykyään digikellojen aikana – takavuosien kampiaivoilla siirtobonusta ei tietenkään ollut, jolloin 5+0 oli se tavallisin. Itse pidän inkrementistä, koska niskan päälle päässyt pelaaja ei häviä ajalla siksi, ettei ehtinyt paketoida yksinkertaista mattikuviota. Tietokoneella pelaaminen on jonkun verran armeliaampaa kuin laudalla, kun napit eivät kaatuile ja siirtoja voi kiireessä tykittää menemään jopa selvästi alle sekunnissa, mikä ei tosimaailmassa onnistuisi mitenkään.

Pikapeleissä on dramatiikkaa, ja moni voitetulta tai hävityltä näyttävä asema on kääntynyt aikapulassa sählätessä päälaelleen. Liian aikaisessa luovuttamisessa ei ole siis järkeä. En ole kovin vakuuttunut siitä, kehittääkö blitzin takominen pidemmissä peleissä tarpeellisia taitoja, mutta ainakin erilaisia avauksia ja niiden tavallisimpia jatkoja on tullut toistettua paljon. Hienostuneet pitkän tähtäimen strategiset hyödyt saa ainakin tällä tasolla vielä unohtaa, joten yrittelen häpeilemättä kaikenlaisia jekkuja, jotka toisinaan jopa toimivat: venäläisen pelin tuttuun avausansaan ei moni ole enää langennut, mutta Englund-gambiitin komplikaatioista ei ihan jokainen selviä. Vastaavasti kompuroin itse edelleen kuningasgambiittia vastaan.

Virheitä tulee edelleen paljon, enkä oikein tiedä, miten niitä voisi huomattavasti vähentääkään – ehkäpä tämän ikäisen aivot eivät enää mukaudu kovin nopeasti. Vertailukohtana 8-vuotiaan poitsuni vahvuusluku on tällä hetkellä 1563, ja jään yleensä auttamatta jalkoihin laudalla pelatessa. Jatketaan silti harjoituksia ja katsotaan, voiko keski-ikäinenkin vielä kehittyä 🙂

Filed under: shakki