.Markku Reunanen.

Vuosi shakkia

February 6th, 2019

Poitsu sai jouluna 2017 kohtalokkaasti lahjaksi shakkilaudan, kun päiväkodissakin olivat hiukan pelailleet, ja peli tuntui hauskalta. Itse tiesin suurimman osan säännöistä, lukuun ottamatta joitakin tasapelitilanteita, tornituksen reunaehtoja ja ohestalyönnin tarkkaa toteutusta. Netistä kaivetusta pdf:stä löytyivät tammikuussa nekin hienoudet, joten ajattelin, että juniorinkin on hyvä oppia alusta asti asiat oikein: muksuilla kun on tapana pelailla hiukan omilla säännöillään – perinteisin esimerkki lienee vastustajan kuninkaan syöminen, jos toinen ei huomaa shakkia.

Vuotta myöhemmin tilanne on se, että olen lukenut shakista useita kirjoja, pelannut satoja pelejä tietokoneella ja IRL, ratkonut tuhansia tehtäviä, osallistunut kolme kertaa kisoihin, liittynyt seuraan (HSK), haalinut toistakymmentä lautaa nappeineen sekä jokusen shakkikellon, tutustunut lajin historiaan ja ties mitä muuta. Oikein kunnollista, autismia hipovaa äijäharrastamista, kuten tapana on. Vuoden lopulla onneksi sentään osteluvimma laantui, niin joutilaita välineitä ei ole enää kertynyt lisää (lahjoitin jotain jopa eteenpäin).

Poitsu on epäilemättä perheen lahjakkuus, joka etenkin ensimmäisten kuukausien aikana otti hulvattoman kasvupyrähdyksen ummikosta kelpo pelaajaksi, jolle tutut sunnuntaipelailijat tai kaverit lakkasivat pian pärjäämästä. Nyt ekaluokkalaisella on jo kisakokemusta, mitaleita ja terävä taktinen silmä, joka parhaimmillaan tuottaa vaikeuksia harrastuneemmillekin vastustajille. Aina muistetaan sanoa, että lapset oppivat nopeasti, mutta onpa tässä aikuinenkin venynyt odottamattoman pitkälle – vuoden alussa pelasin vielä itsekin kuin nöösi ja olen yhä onnistunut pysyttelemään hiukan Emilin edellä. Lapset ainakin oppivat eri tavalla: jään laudan nopeassa hahmotuksessa armottomasti jälkeen, mutta ehkäpä aikuisen rauhallisempi harkinta antaa vielä kilpailuetua.

Vuoden varrella on tullut todettua ainakin se, että opettelu ei tule koskaan lähellekään loppuaan. Avauksia ja puolustuksia lukuisine jatkoineen on enemmän kuin pystynen koskaan oppimaan, strategiasta en ymmärrä vielä paljoakaan, eikä kisakokemusta ole kertynyt kuin niukasti. Tällä tasolla strategian puutteet eivät onneksi ole vielä kovin tärkeitä, kun pelit tuppaavat ratkeamaan virheillä ja taktisella pyörittelyllä. HSK:n peli-illoissa kyyti on ollut kylmää, vaikka aika hyvin olenkin toisinaan sinnitellyt pitkän linjan harrastajia vastaan. Motivaatio on toistaiseksi säilynyt korkeana, joten jatkan tätä punnertamista; omat rajat tunnustaen, mutta positiivisesti omastakin oppimisesta yllättyneenä.

Filed under: shakki