.Markku Reunanen.

Kirjallisuuskatsaus

December 19th, 2018

Niin paljon kuin netistä löytyykin kaikenlaista, on hyvä shakkikirja edelleen asiallista luettavaa: sisältö muodostaa kokonaisuuden ja etenkin työmatkoilla on kätevämpi lukea paperista kirjaa kuin tihrustaa kännykän näyttöä ja googlata lisää lukemistoa. Tänä vuonna olen ehtinyt käydä läpi seuraavat opukset:

• Aleksander Kostyev: From Beginner to Expert in 40 Lessons. Kuuleman mukaan neukkulaisen shakkiopetuksen klassikko, ja onhan siinä monenlaista. Siirtosarjoja on kohtuudella, joten tätä pystyi jokseenkin lukemaan työmatkoillakin hiukan pinnistämällä. Aiheet ovat hyödyllisiä, mutta myös sekalaisia – kokonaiskuva ei ainakaan itselleni oikein auennut.
• James Eade: Shakinpelaajan käsikirja. Varsin visuaalinen pläjäys, joka sopii erityisen hyvin metrossa ja sporassa kahlattavaksi. 3D-tyyli ei häiritse liikaa, mutta ei siitä varsinaista hyötyäkään ole. Skaala on tässä poikkeuksellisen laaja, kun alkeista edetään (jokseenkin ylimalkaisesti) edistyneisiin asioihin samoissa kansissa.
• Michael Basman: Nuorten shakkiopas. Värikäs nuorille aloittelijoille suunnattu kuvakirja, jossa päästään taktiikan alkeisiin asti, mutta ei sitten sen pidemmälle. Ensimmäiseksi kirjaksi, mutta ei sen enempää.
• Paul Keres & Aleksander Kotov: Taito voittaa shakissa. Suomessa ahkeraan tavattu pikku klassikko, joka soveltuu hiukan edistyneemmälle lukijalle. Etenkin strategiaa käsitellään paljon, mutta pitkiä siirtosarjoja on niin hurjasti, ettei kirja oikein sovellu työmatkoille, vaan vaatii laudan kylkeensä.
• Richard James: Shakkikirja. Lähtee perusteista ja etenee perustaktiikkaan ja -strategiaan asti. Suunnattu etenkin lapsille ja nuorille, mutta vaatinee käytännössä aikuisen avuksi – toisaalta tätä voi lukea ihan hyvin ikäihminenkin, kun tyyli ei ole mitään lässytystä.
• Sabrina Chevannes: Shakin kiehtova maailma. Lastenkirja, joka kävi ainakin meillä hyvin nopeasti pieneksi. Alkeita käydään läpi pitkän kaavan kautta hassujen dialogien muodossa, mutta lopulta sisältöä ei ole ihan kauheasti, ja muka helpottavat horinat saattavat jopa häiritä oppimista.

Seuraavaksi lukemista odottavat kotimainen, Mika Karttusen kirjoittama 2000-luvun shakkistrategia, Murray Chandlerin Chess Tactics for Kids, sekä siirtonotaatiota vilisevä Gideon Ståhlbergin vanha Shakki alusta pitäen, joka tosin saattaa mennä kohtuullisen kursorisella selailulla.

Jo näistäkin opuksista hahmottuu kaksi kategoriaa: aloittelijoiden peruspläjäykset ja edistyneempien yleisteokset. Noviisien kirjoja on turha haalia kasapäin, sillä nappien liikuttelun oppii yhdestäkin (tai sitten lukee vain tämän netistä), minkä jälkeen teoksen hyödyllisyys lähenee nollaa. Edistyneemmät yleisteokset kestävät useampia lukukertoja, sillä niistä tuntuu aina aukenevan ainakin jotain uutta. Kokonaan oma lukunsa ovat sitten erilaisiin avauksiin ja puolustuksiin keskittyneet erikoiskirjat, joita on melkoinen määrä. Toistaiseksi avaustietouteen on saanut riittää netin tarjonta, mutta katsotaan nyt sitten. Neljänneksi “genreksi” voisi laskea shakkihistorian, jota löytyy toki runsaasti maailmanmestareista ja muista suurista nimistä, mutta pieninä kustanteina vaikkapa ihan kotimaisistakin hahmoista.

Filed under: kirjat,shakki