.Markku Reunanen.

Ko tiatokones taidetta tek

October 6th, 2016

Pitkällisen lueskelun jälkeen sain loppuun Grant D. Taylorin kirjan When The Machine Made Art: The Troubled History of Computer Art, joka on tietämäni mukaan ainutlaatuisen laaja katsaus tietokonetaiteen historiaan. Käsittely on kronologista ja ulottuu ensimmäisistä tietokoneella tehdyistä kuvista suunnilleen vuosituhannen vaihteeseen saakka. Jo itse termi “tietokonetaide” viittaa historiaan – nykyäänhän puhutaan pikemminkin vaikka digitaalisesta tai (uus)mediataiteesta.

Läpitunkeva teema, joka näkyy jo kirjan nimessäkin, on tietokonetaiteen kohtaama vastustus. Jäin itse miettimään, että onko julkinen keskustelu todella ollut noin vihamielistä, mutta näkemystä on ainakin perusteltu monin esimerkein. Kritiikkiä on satanut sekä aiheellisesti että aiheetta monesta suunnasta: tietokonetaidetta on eri aikoina syytetty niin kaupallisuudesta, temaattisesta köyhyydestä kuin tekniikkakeskeisyydestäkin. Taylor tarjoaa syyksi yhtäältä sitä, että taidemaailma ei pitänyt tontilleen tunkevista tiedemiehistä, ja toisaalta tietotekniikkaa kohtaan tunnettuja yleisempiä epäluuloja.

Kenties suurin käänne tietokonetaiteen historiassa vaikuttaa olleen se, kun (suhteellisen) helppokäyttöiset valmisohjelmat tulivat taiteilijoiden saataville 80- ja 90-luvun kuluessa: musiikin ja grafiikan luominen ei enää vaatinut välttämättä syvällistä teknistä osaamista. Tämäkään suuntaus ei kaikkia miellyttänyt, vaan vanhan polven tekijät kritisoivat moista kyvyttömyyttä. Sittemmin kenttä monimuotoistui ja yhdistyi muihin taidemuotoihin niin pitkälti, ettei ole enää mielekästä puhua pelkästään tietokonetaiteesta, kun tietokone toimii keskeisenä työkaluna niin valokuva- kuin videotaiteilijoillekin.

Kirjasta löytyi joitakin eväitä myös demoskenen analysointiin. Olen jo pitkään pohtinut, onko demoskene pikemminkin moderni (tekijyys on keskeistä, töitä arvioidaan tiukoin kriteerein) vai postmoderni (kollaasit ja tyylillinen lainailu). Muun digitaalisen taiteen tapaan voitaneen sanoa, etteivät demot ole puhtaasti kumpaakaan, vaan niissä on piirteitä molemmista suuntauksista. Esimerkiksi 90-luvulla yleistynyt kerroksittainen “fotarimainen” valokuvien ja efektien yhdistely kytkeytyy laajempiin mediataiteen ilmiöihin sekä työkaluihin, ja kertoo osaltaan siitä, kuinka demoskene on kiinni ajassaan.

Filed under: artsu,kirjat,retro,tutkimus