Jalkajousien luvanvaraisuudesta

July 23rd, 2007

Kun ensin luin tämän Hesarin artikkelin, niin ensin tökkäsi: rajoitetaanko tässä nyt turhaan varsijousien urheilukäyttöä? Vähän aikaa asiaa ajateltuani oli kuitenkin pakko myöntää, että ei tuo mitään kohtuutonta holhoamista ole. WCSA:n sääntökirja rajaa tauluammunnassa käytettävän jousen maksimipaunat 95:een. Maailmalla myydään kuitenkin taljavarsijousia, jotka menevät pitkälle 200 paunan päälle ja ovat siten aivan eri laitteita. Näille jäykille varsijousille ei voi Suomessa olla oikein mitään legitiimiä käyttöä, koska niillä ei voi sen enempää ampua kilpaa kuin metsästääkään (varsijousella metsästys on kokonaan kielletty). Macholeluina tai tappoaseina en toivo jousia käytettävän, joten kaikkiaan hankintalupa ei muuttaisi oikeastaan mitään. Kohtuullista olisi toki, että raja vedettäisiin tuohon tauluammuntaan soveltuvien jousien kohdalle.

Vähemmän harrastuneille lienee hyvä tehdä selväksi, että itse harrastamassani tähtäinjousiammunnassa liikutaan vedoltaan jäykimmissä miesten jousissa suunnilleen 50 paunan tietämissä — itse ammun 40 paunalla. Tauluammunnassa käytettävät kärjet ovat lähinnä tylppiä verrattuna leikkaaviin metsästyskärkiin. Vielä kun huomioi tähtäinjousen suuren koon ja kömpelyyden vakaajineen, niin eipä tuota kummoisena tappoaseena voi pitää: vaikkapa puukko on lähes joka suhteessa paljon vaarallisempi. Kyllä osuma tähtäinjousesta varmasti ainakin sattuisi pirusti, joten siksi radoilla ja kilpailuissa on ne turvallisuusmääräykset 🙂

Filed under: sportti

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet