.Markku Reunanen.

Rakastajat

December 7th, 2010

En löytänyt Jaime Sabinen runolle Los Amorosos suomikäännöstä, joten yritetään nyt sitten itse. Heti nimi on vaikea, kun “amoroso” ei ole sen enempää rakastunut, rakastavainen kuin rakaskaan. Kyse on pikemminkin rakkaudellisista, mutta se taas on huono sana ja lemmenkipeä on kankea runoon. Lemmekäs ei ole puolestaan riittävän dramaattinen. Mennään siis rakastajalla, vaikka merkitys vähän muuttuukin.

Rakastajat

Rakastajat ovat hiljaa.
Rakkaus on kaikkein herkin hiljaisuus,
kaikkein vavahduttavin, kaikkein sietämättömin.
Rakastajat etsivät,
rakastajat jättävät,
he muuttuvat, he unohtavat.
Heidän sydämensä sanoo, etteivät he koskaan löydä,
eivätkä he löydä, he etsivät.

Rakastajat kulkevat kuin hullut,
koska he ovat yksin, yksin, yksin,
he antautuvat, he heittäytyvät joka hetkeen,
he itkevät, koska he eivät säästele rakkautta.
Rakkaus huolettaa heitä. Rakastajat
elävät päivisin, eivät muuta voi, eivät kykene.
He ovat aina lähdössä,
aina, jonnekin.
He odottavat,
eivät odota mitään, mutta odottavat.
He tietävät, etteivät he koskaan löydä.
Rakkaus on aina liikkeellä,
aina askeleen päässä, seuraavan, seuraavan.
Rakastajat ovat kyltymättömiä,
heidän täytyy aina  – onneksi! – olla yksin.

Rakastajat ovat tarinan käärmeitä.
Heillä on käärmeet käsien tilalla.
Heidän kaulasuonensakin pullistuvat
kuin käärmeet tukehduttaakseen heidät.
Rakastajat eivät voi nukkua,
sillä jos he nukkuvat, madot syövät heidät.

Pimeässä he avaavat silmänsä
ja pelko tarttuu heihin.

He löytävät skorpioneja lakanansa alta
ja heidän vuoteensa kelluu kuin järven pinnalla.

Rakastajat ovat hulluja, vain hulluja,
ilman jumalaa ja ilman saatanaa.

Rakastajat tulevat luolistaan
vapisten, nälissään,
metsästämään aaveita.
He nauravat niille, jotka tietävät kaiken,
niille, jotka rakastavat järkkymättä, varmasti,
niille, jotka uskovat rakkauteen,
joka on kuin ikuisesti palava lyhty.

Rakastajat leikkivät, ikään kuin he voisivat poimia vettä,
tatuoida savua, pysyä aloillaan.
He leikkivät pitkää, surullista rakkauden leikkiä.
Kenenkään ei tarvitse lopettaa.
He sanovat, ettei kenenkään tarvitse lopettaa.
Rakastajat häpeävät kaikkea hyväksyntää.

Tyhjinä, niin tyhjinä kylkiluusta toiseen,
kuolema kypsyttää heitä silmien takana,
ja he kulkevat, itkevät aamuun asti,
kunnes junat ja kukot heidät tuskallisesti herättävät.

Joskus vastasyntyneen maan tuoksu häivähtää
noille naisille, jotka nukkuvat käsi häpynsä päällä, tyydytettyinä,
lempeiden purojen äärellä ja keittiöissä.

Rakastajat alkavat laulaa huultensa välistä
laulua, jota ei opeteltu,
ja he lähtevät itkien, itkien
kaunista elämäänsä.

Filed under: artsu