Catalunya
November 3rd, 2010
Lähdin torstaina aamukamussa pikku pakomatkalle kohti Barcelonaa päästäkseni hetkeksi pois kotimaan kuvioista ja pimeydestä. Sunnuntaina sitten jo takaisin, joten paikan päällä ehdin olla kolme kokonaista päivää, mikä oli toki alakanttiin. Nähtävää olisi ollut helposti ainakin viikoksi lisää, mutta töistä ei voi lintsata ihan liikaa.
Kunnon turistin tavoin lampsin tietysti La Ramblaa ees taas, kävin vilkaisemassa La Sagrada Familiaa, Torre Agbaria, Kolumbuksen muistomerkkiä, katedraalia ynnä muita peruspaikkoja. Kiintoisampia olivat sitten Picasso-museo, erotiikkamuseo ja etenkin modernin taiteen museo, josta jäi mieleen teippiartisti Gil J. Wolmanin näyttely. Hotelli sijaitsi käytännössä keskellä Ciutat Vellaa, joten kävelemällä pääsi melkeinpä mihin vaan. Suklaa oli hyvää samoin kuin sangria, ja +20 astetta asiallista vaihtelua kotimaan nollakeliin.
Yksin matkaaminen voi olla nihkeää ja niin se oli hetkittäin tälläkin reissulla: keskustelua, kokemusten jakamista ja ihan vain seuraa on jo oppinut arvostamaan. Kaiken kaikkiaan loppufiilis oli sekava: kaunis ja siisti kaupunki, mutta henkisesti pykälän kolkko. Oli varmaankin väärin odottaa samanlaista välittömyyttä ja perusystävällisyyttä kuin Meksikossa — oliko nyreydessä kyse sitten espanjan puhumisesta, ihan normaalista töykeydestä vaiko siitä, että olin turisti, en osaa sanoa. Kehutut espanjalaiset viinit ja tapaksetkaan eivät onnistuneet vakuuttamaan, sillä ihan samaa kamaa olen saanut Suomessa. Kenties jossain on sitten se “aito Barcelona”, joka edustaa jotain muuta kuin näkemäni rahan kuppaamiseen keskittynyt muoviversio.
Filed under: reissut
1 Comment Add your own
1.
Antti | November 10th, 2010 at 3:22 pm
Käsittelet asiaa, jota olen miettinyt monta kertaa viime vuosina, nimittäin yksin matkustelemista. Viimeisten noin viiden vuoden aikana olen heittänyt muutaman samanlaisen yksinäisen matkan, niin että sen enempää mukana kuin perilläkään ei ole ollut yhtään tuttua. Eikä mitään sellaista tilaisuutta (esim. konferenssi), jossa voisi odottaakin keskustelevansa ihmisten kanssa. Lisäksi olen asunut muutaman kuukauden pätkissä kahdessa eri paikassa itsekseni: ensin Englannissa, sitten Hollannissa.
Kaiken sen ajan kun olen viettänyt vieraissa kaupungeissa yksin, vain muutaman kerran on tullut juteltua kenenkään tuntemattoman kanssa: pari kertaa hostelleissa, ja yhdesti keikalla (jossa toinen suomalainen tunnisti mut yliopiston kalenterista). Aika epätodennäköistä se siis on ollut, ja netin ohjeet yksinäiselle matkailijalle — pidä kirjaa näkyvillä, istu kahviloissa, aloita keskusteluita muiden ihmisten kanssa, pukeudu johonkin näyttävään — eivät oikeasti tunnu toimivan.
Hollannin vaihdon perusteella vedinkin yhteen, että yksinäinen ulkkari voi (ainakin tässä iässä) tutustua paikallisiin oikeastaan vain kolmella tavalla. 1) Baarissa kun kaikki ovat humalassa. 2) Tulemalla kutsutuksi bileisiin (mihin suomalaisuus tuntuu muuten olevan aika usein peruste). 3) Tekemällä töitä tai opiskelemalla.
Erityisen mukava tapa matkailla oli valita sellainen kaupunki, jossa asui (jostain oikeasta syystä) tuttuja ihmisiä. Eräs pariskunta Nijmegenistä näytti mulle kaupunkia monta tuntia ja kutsui vielä kyläänkin — ja olin niistä toisen kanssa jutellut aikaisemmin vain sähköpostilla.
Lopuksi asiaa voi suhteuttaa omaankin kokemukseen: montako kertaa Helsingissä on turistin kanssa puhunut muuten kuin neuvoakseen tietä. Mulle on näin tapahtunut viimeisen 15 vuoden aikana kerran.
Kommentin kirjoitus
You must be logged in to post a comment.
RSS feed for comments on this post.