.Markku Reunanen.

Länkkäriahmintaa

January 2nd, 2015

Vuosi 2014 kului pitkälti lännenelokuvien äärellä: uusia leffoja tuli katseltua hiukan vajaat 170 kappaletta ja siihen päälle vielä kerrattua jokunen aiemmin nähty. Tällaisen ahnehtimisen jäljiltä uskaltanee jo sanoa tuntevansa ainakin useimmat klassikot. Hetkittäin meni kuriositeettien kalasteluksi ja suosikkiohjaajien vähemmän tunnettujen tekeleiden pöyhimiseksi, mutta ei tässä genreen ole vielä ehtinyt kyllästyä. Vuoden aikana pidettiin myös kaksi “kellon ympäri” -länkkärimaratonia, joka osoittautui toimivaksi ja hauskaksi formaatiksi. Kahden ekan maratonin setit olivat seuraavanlaiset:

Kevät 2014

1. Alamo (1960)
2. Ruoska (High Plains Drifter) (1973)
3. Sheriffi (High Noon) (1952)
4. Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West) (1968)
5. Keoma (1976)
6. Bandidas (2006)
7. Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika (1970)

Syksy 2014

1. Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance) (1962)
2. Missouri palaa (The Missouri Breaks) (1976)
3. Rio Bravo (1959)
4. Valdez – puoliverinen (Chino) (1973)
5. Seitsemän rohkeata miestä (The Magnificent Seven) (1960)
6. Noon Wine (1966)
7. Purgatory (1999)

Ja seuraava on jo suunnitteilla tämän vuoden keväälle. Ideana on ollut näyttää sekä klassikoita että niiden välissä marginaalisempaa, kökömpää tai uudempaa tuotantoa. Uusia mielenkiintoisia löydöksiä vuonna 2014 olivat (perus-Leonet, -Peckinpahit ja -Fordit tuli nähtyä jo 2013):

• 1970-luvun vastakulttuuriset happolänkkärit. Parhaiten mieleen jäivät ainakin Kid Blue (1973), The Missouri Breaks (1976) ja Zachariah (1971).
• A Man from the Boulevard des Capucines (1987). Erikoinen ironinen neukkupätkä, joka kyseenalaistaa lännenkliseitä ja pohtii rivien välissä elokuvataiteen historiaa.
• Day of the Outlaw (1959). Vahvatunnelmainen talvipätkä, joka ei lerpahda hetkeksikään.
• Lawman (1971). Lainvalvonnan problematiikkaa puntaroimassa Robert Ryan ja Burt Lancaster.
• No Name on the Bullet (1959). Pyssysankari saapuu kyläseen ja pistää paikan sekaisin, mutta kuka lopulta onkaan paha?
• Open Range (2003). Ehkäpä lajityypillä on vielä toivoa, kun nykyäänkin tulee edelleen katsottavaa kamista.
• The Big Country (1958). Idän kermaperse saapuu – taas – kovaan länteen, mutta ei olekaan niin nysvä kuin miltä ensin näyttää.
• The Cowboys (1972). Poikien kasvutarina, johon pystyi jopa jossain määrin samaistumaan. Ylläreitäkin tiedossa.
• The Gunfighter (1950). Yllättävän revisionistinen vuosiluvun huomioiden. Eläkkeelle halajavaa pyssysankaria on myöhemmin kloonattu ahkerasti.
• The Proposition (2005). Ilmeinen länkkäri, vaikka sijoittuukin Australiaan. Tästä ei paljon räkäisemmäksi mene.

Uusia länkkäreitä tulee sen verran harvakseltaan, että niitä on ainakin helppo seurata. Tänä vuonna ilmestyneet The Salvation ja The Homesman, viimevuotinen The Lone Ranger sekä parin vuoden takainen Django Unchained kielivät jonkinlaisesta pikku renessanssista – ja Deadwoodia on seurannut moni täälläkin. 60/70-lukujen taitteen kaltaista kultakautta tuskin enää tullaan näkemään, mutta lievää virkoamista on sentään havaittavissa. Omassa tuntemuksessa suurin aukko on 50-lukua edeltävissä jenkkipätkissä, jotka ulottuvat kauas mykkäelokuvan aikaan saakka. Välillä niitäkin tulee hankittua, mutta kaikkiaan oletan, että kyseisestä aikakaudesta saa riittävän kuvan kohtuullisen rajallisellakin katselulla.

Filed under: leffat