.Markku Reunanen.

Mikä se on se happolänkkäri?

April 20th, 2014

Tykkään paljonkin länkkäreistä, jotka voitaisiin lukea happolänkkärien (acid western) genreen. Wikipedian määritelmän mukaan happolänkkäreissä on vertauskuvallisuutta, vastakulttuurisuutta ja ylitsepursuavuutta. Itse olen pitänyt leimallisina piirteinä etenkin unijaksoja, todellisuuden hämärtymistä, takautumia ja epätyypillisiä sankareita. Tällä erää siis syyniin pH-arvoltaan vaihtelevasti matalat leffat:

• El Topo – Kärjestä on hyvä aloittaa. Jodorowskyn houreita rampoineen, pyhimyksineen ja kristuksineen ei ole ainakaan näkemieni länkkärien joukossa vielä kukaan ylittänyt.
• Greaser’s Palace – Oikeastaan ainoa, joka pääsee edes lähelle El Topoa häröilyineen. Pellepukuinen sankari on tässäkin erään sortin kristus-allegoria.
• Dead Man – Tuoreempaa hapatusta, mopo lähtee etenkin loppua kohti lupaavasti käsistä. Depp näyttelee Deppiä, mistä joko pitää tai sitten ei.
• Blueberry – Jatkuvaa lentelyä, inkkarihuumeiden kiskomista ja 3D-hallujaksoja. Selvä tapaus.
• Jonah Hex – Hallua riittää tässäkin kelpo lailla ynnä päälle ihmeaseita (muuten ei kovin ihmeellinen tekele).
• Keoma – Italian vastine länsihapoille. Yhtäältä aika perinteinen länkkäri, jossa toden ja visioiden välinen raja kuitenkin hämärtyy tämän tästä.
• Django – Tätä tunnutaan pitävän kovasti happamana, mutta valtavirrasta poikkeavat merkittävästi oikeastaan vain arkun raahailu ja konekiväärimättö.
• Django Kill – Vielä kolmaskin itsku, tällä kertaa pääosassa Franco Neron sijasta toinen vakiokasvo, Tomas Milian. Hurutusta riittää, vaikka ei kaikin ajoin kovin happoista sellaista.
• The Shooting – Loppua kohden menee alati kummallisemmaksi ja “ratkaisu” jää ilmaan.
• Bad Company – Häiriintyneet ja/tai rujot henkilöhahmot sekä hyvin erilainen villin lännen kuvaus ansaitsevat tällekin leiman.
• Ruoska (High Plains Drifter) – Nostan tämän Klintin leffan kaanonin ulkopuolelta mukaan jo vähintäänkin takautumien, kääpiön ja kuolleistapaluun vuoksi.

Wikipedia mainitsee genreen kuuluviksi vielä mm. Ride in the Whirlwindin, Pat Garret & Billy the Kidin sekä Ulzana’s Raidin, mutta itse en pitänyt niitä erityisen happamina. Jeremiah Johnson kiikkuu jo siinä rajoilla, mutta jätin sen kuitenkin varsinaisesta listasta pois. Happamia piirteitä on toki muissakin leffoissa, kuten vaikkapa Korpraali McB:ssä ja lukuisissa spageteissa The Great Silencestä Captain Apacheen.

Koluaminen jatkuu edelleen ahkerasti: seuraavaksi katsastukseen menossa ainakin The Hired Hand, Mannaja, Walker sekä (ainakin härömielessä) lupaavalta vaikuttava Zachariah. Hakusessa kohtuuhintaan myös A Girl Is a Gun, Kid Blue ja Dirty Little Billy.

edit: Nyt katsottu vielä seuraavat:

• The Hired Hand – Ei ei erityisen hallu, mutta olihan siinä pari unenomaista sessiota ja harvinaisen erotisoitua menoa länkkäriksi.
• Mannaja – Ylipitkä Django/Keoma/Huuliharppukostaja-remiksi.
• Zachariah – Kieltämättä hyvin happoinen, jos sitten pykälän kökkökin. Hippimenoa ei tarvi hakemalla hakea.

edit2: Loputkin oleelliset kelattu:

• Walker – Sarkasmia ja anakronistisia happoelementtejä. Enemmän poliittinen kommentaari kuin viihdettä.
• Dirty Little Billy – Ei erityisesti hapan, mutta ainakin revisionistinen. Billy the Kid esitetään mielenkiintoisessa valossa höhlänä antisankarina.
• A Girl Is a Gun – Sekopäistä törttöilyä autiomaassa Hirttämättömien tapaan, mutta ranskalaisen taide-elokuvan puitteissa.

edit3: Vielä pari lisäystä:

• Kid Blue – Härö ja viihdyttävä pätkä, joka kertoo viime kädessä enemmän aikansa Amerikasta kuin villistä lännestä. “Westploitaatio”.
• Lemonade Joe (Tshekkoslovakia) ja A Man from the Boulevard des Capucines (Neuvostoliitto) – Eivät sinänsä asetu normaalien happolänkkärien jatkumoon, muttaa kyllä nämä itäblokkitekeleet ainakin esittävät länttä hyvin omalla, happoisellakin tavallaan.

edit4: Löytyi paljon lisää kaluttavaa “weird west” -genren alta:

• Mackenna’s Gold – Kultaa jahdataan sekavissa tunnelmissa. Heti alkuun lentelyjakso, intiaanilegendaa ja lähikuvaa korppikotkan silmästä.
• Koko lista

edit5: Uutena lisäyksenä eilisen länkkärimaratonilta vielä:

• The Missouri Breaks, joka etenkin loppua kohti lipuu mukavasti häiriintyneeseen suuntaan. Etenkin Brandon rooli regulaattorina on hyvin esoteerinen.
• Chino – Vähän rajatapaus. Näyttää usein enemmän villihevosdokumentilta kuin länkkäriltä. Hevoset jörnii.

edit6: Taas löytyi pari lisää:

• Barquero. Hasaa poltellaan ja takaumaa ym. muuta sekoilua löytyy paikoitellen.
• The Great Northfield Minnesota Raid. Baseballia villissä lännessä, inkkaritaikuutta, höyrykoneita, huoratalossa kekkalointia (eikä sittenkään kovin viihdyttävä).
• Jo aiemmin nähty, mutta unohtui mainita: Silent Tongue. On kummitusta ja kiertävää sirkusta ja ties mitä.

edit7: Vieläkin myöhempiä löydöksiä:

• Lonesome Cowboys. Warholin räävitön ja hyvin sekava “länkkäri” queer-sävytteillä. Kai se on sitten taidetta.
• Buffalo Bill and the Indians. Sirkus tarjoaa taas puitteet kummallisille tapahtumille, kuten lopun dialogille kuolleen intiaanin hengen kanssa. Lännenkliseitä pistetään päälaelleen kovalla kyydillä.
• The Scarlet Worm. Pedantti tappaja keksii mitä mielikuvituksellisempia tapoja killata ei-toivottuja henkilöitä.
• The Homesman. Vanhapiika ja juoppo kuskaavat hulluja pitkin preeriaa, keskeltä ei mitään löytyy hieno hotelli. Väliin heitetään ahdistavia takaumia.

Filed under: leffat,sekalaista