Droppaamisen suloinen keveys

June 1st, 2010

Vihreässä langassa (28.5.) oli mielenkiintoinen artikkeli entisistä kasvissyöjistä. En aiemmin edes tiennyt, että sekasyöntiin palaamista kutsutaan droppaamiseksi, joten kulttuurinen kompetenssini kasvoi taas pykälän. Aihe on näin kymmenettä vuotta lesehuulena sinnittelevälle perin kiintoisa, etenkin kun haastatellut edustavat omaa ikäluokkaani ja nojaavat poliittisesti samaan suuntaan. Jo seitsemästä lyhyestä haastattelusta hahmottuu selviä suuntaviivoja:

  • Vegeily on aloitettu lukiossa tai yläasteella eettisistä syistä
  • Lopettamisen syyt ovat monimuotoisempia, mutta liittyvät useimmissa tapauksissa johonkin elämänmuutokseen
  • Lähes kaikki korostavat, kuinka mahtavaa oli palata “lihansyöjäksi”
  • Kasvissyönti on kestänyt 6–8 vuotta
  • Noin puolet mainitsee, että edelleen arvostaa tuttaviensa kasvissyöntiä
  • Useimmat vastaajista ovat naisia, mikä saattaa selittyä pienellä otoksella — tai yhtä hyvin edustaa todellista sukupuolijakaumaa

Jokunen vuosi sitten oli Metro-lehdessä artikkeli samasta aiheesta. Tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen kasvissyöjä on nuori tyttö. Vanhemmiten vegeilystä sitten yleensä luovutaan. Molemmat artikkelit ovat hyvin linjassa omien havaintojeni kanssa: suunnilleen kolmekymppisenä, parisuhteen vakiintuessa, perheen perustamisen myötä ym. tulee droppaamisen aika. Hieman karrikoiden tarinan kaari on se, että tiedostava teinikapinallinen aikuistuu ja lakkaa välittämästä. Erään haastatellun droppaajan sanoin: “En suhtaudu lihaan eläiminä vaan ruokana.”

Itselleni ei ole tullut lopettaminen mieleenkään. Ehkä syy on osittain siinä helppoudessa, mikä ovo-lakto-vegeilyyn liittyy: ruokavaihtoehtoja on paljon ja joka lounasruokalasta saa nykyään jonkun sortin kasvisvaihtoehdon, ainakin sen “kevytlounaan”. Eivät ne aina kummoisia ole, mutta eivät sitä ole kumiset jauhelihapihvit tai harmaanruskeat lihakastikkeetkaan. Ratkaiseva ero yllä luonnosteltuun perusdroppaajaan lienee siinä, että tein oman päätökseni vasta aikuisella iällä. 90-luvulla vegeily on nähtävästi ollut jo trendikästä suurien kaupunkien yläasteilla ja lukioissa, mutta Vammala sijaitsee sen verran maalla, etten muista asiasta koskaan edes kuulleeni 🙂

Filed under: filosofointi

4 Comments Add your own

  • 1. Antti  |  June 2nd, 2010 at 10:49 pm

    Havaintojesi linjassa olen huomannut, että ajattelen omaa kasvissyöntiä aina uudella tavalla, kun elämäntilanne muuttuu. Nämä muutokset ovat kuitenkin aina vahvistaneet kasvissyöjän “identiteettiä”, eivät saaneet droppaamaan niin kuin uusi termi tarttuvasti ja jopa viileästi toteaa.

    Omalla kohdallani elämänmuutos on nimittäin usein tiennyt sitä, että mahdollisuudet kasvissyöntiin ovat parantuneet eivätkä huonontuneet. Hollannissa jossa olen asunut tästä viikosta lukien — turistien suosimassa keskiaikaisssa pikkukaupungissa muuten — saa esimerkiksi ekologisia tuotteita keskustassa olevasta supermarketista. Se on hintatasoltaan vain hieman korkeampi kuin Hollannin tavallinen, ja valikoima on jotakuinkin yhtä laaja kuin mun Hesan lähi-Alepassa.

    Mika Pantzarin tuoreen Tulevaisuuden tutkimuksen seuran luennon mukaan suurin osa ihmisistä on nykyisin jo asenteiltaan ja arvoiltaan ekologisia. Ongelmaksi tulee, että varsin usein se, että näiden arvojen toteuttamiselle ei ole käytännöllisiä vaihtoehtoja.

    Voisiko droppaamisessakin olla kyse tästä vaihtoehtojen vähentymisestä elämäntilanteen muuttumisen vuoksi, ei vain siitä, että välittäminen loppuu?

    Uskaltaisin esittää väitteen, että sun tilanteeseen on vaikuttanut, että olet koko kasvissyöntisi ajan ollut korkeakoululla töissä. Opiskelijaruokalasta saa aina kasvisvaihtoehton ja jokaiseen konffaan ja kokoukseen tilataan akateemisessa maailmassa kokemukseni mukaan kasvisleivät. Lyhyesti kontrastiksi, silloin kun tein töitä teollisuudessa, kasvissyöntiäni sinällään ymmärretiin hyvin, mutta ei sille ollut olemassa vaihtoehtoja, jossei niitä erikseen osannut pyytää. Oletusarvoisesti kokouksissa syötiin lihaa tai kalaa. Ja onko se niin, että nuorin ja kokemattomin työntekijä syö samoissa kokouksissa erikosleipää, jossa johtajat sitä vastoin syövät “normaalisti” kaikki samaa ruokaa? Veikkaisin, että monessa työpaikassa voi kasvissyöjä jäädä nälkiinsäkin.

    Voidaan vielä tulkita asiaa niinkin, että opiskelijana kasvissyönti oli helppoa paitsi hyväksyttyvyytensä vuoksi, myös siksi, että se oli ikäänkuin valtion subventoimaa. Kun osti halpaa kasvisruokaa opiskelijahintaan, sitten pystyi käyttämään vähät rahansa helpommin ekologisiin erikoistuotteisiin. Nykyään kun meen ekologiseen tavarataloon Hesassa, niin ikävä kyllä tulee aika välittömästi mieleen, ettei mulla ole varaa shopata siellä päivittäisiä tavaroita. Ne rahat tulee käytettyä sen sijaan vaikka parisuhteen piristämiseen.

  • 2. marq  |  June 6th, 2010 at 4:57 pm

    Postauksen kirjoittamisen jälkeen ajattelin asiaa vielä uudestaan ja havaitsin tuossa droppaamisessa vielä vähän selkeämmän jatkumon: vegeily aloitetaan tyypillisesti ideologisista/eettisistä syistä ja lopetetaan käytännöllisistä/nautinnonhaluisista syistä. Joillakin kasvissyönti liittyy terveydellisiin näkökulmiin, kuten laihdutukseen, jolloin siinä ei välttämättä ole mitään ekologista mukana. Eikä oikeastaan myöskään elämän pyhyyteen perustuvassa kasvissyönnissä.

    Akateemisessa maailmassa vegeily on varmasti helpompaa kuin monessa paikassa, mutta ei mikään automaatti sittenkään. Olen jo ihan tottunut närppimään kinkkusämpylöistä lihat vekka, kun ei asiaa suinkaan kaikissa kokouksissa muisteta. TTKK:llakin 90-luvulla olisi varmasti ollut suuria vaikeuksia, mutta yhtäkkiä 2000-luvulle tullessa jokaiseen lounasravintolaan ilmestyi kasvisvaihtoehto. Ei vegaaninen tietenkään, mutta edes askel oikeaan suuntaan.

  • 3. Antti  |  June 6th, 2010 at 11:33 pm

    Kasviruoan yleistymisestä, kouluihin Helsingissähän ajettiin jokin aika sitten jopa niin sanottua kasvisruokapäivää.

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin+kouluihin+saattaa+tulla+erityinen+kasvisruokap%C3%A4iv%C3%A4/1135252936477

    Täytyy vielä sanoa, että minusta on sinänsä jotenkin kertovaa, että kasvissyönnin lopettamiselle on jopa oma slangisanansa. Käsitehän ei synny ilman että sitä käytetään jo vähän laajemmassa piirissä…

  • 4. marq  |  June 7th, 2010 at 11:00 am

    Toivottavasti olen väärässä, mutta tuo koko Vihreän langan droppaamisartikkeli tuntui hieman koko Vihreän liiton kehitystä kuvaavalta. Aikanaan hyvinkin ideologinen porukka on menossa kohti sopeutunutta ja seestynyttä porvarillista suuntaa.

    Tuon kasvisruokapäivän ympärillä vellonut keskustelu sai ihan absurdit mittasuhteet, ihan kuin yksi vegepäivä viikossa olisi missään mielessä iso juttu. Monet kouluruuat ovat jo kasvisruokia, mutta nyt kun niitä sellaisiksi sanottiin, niin johan tuli haloo. Mukaan vedettiin ties mitä argumentteja, kuten se, että koululaiset eivät kasvisruokaa söisi vaan korvaisivat sen limpparilla ja karkeilla, tai että oppilasparat joutuisivat olemaan nälissään, tai että tässä tuhotaan lasten terveys, tai että viherhihhulit ovat ottaneet viattomat lapset koekaniineikseen. Jokseenkin tuskastuttavaa luettavaa.

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.

Kommenttien virta

Aiheet