Kulutuselektroniikka ja elitismi
December 27th, 2012
Olen tässä tuumaillut, kuinka hankala sektori kulutuselektroniikka on elitismille: aivan toista maata kuin kalliit autot, huvilat ja korut. Elektroniikka on tätä nykyä niin massatuotettua, ettei oikein millään tuhlaamisella saa luksusta. Vaikka olisi kuinka hintaa päällä, ei läppäriin voi kuluttaa juuri kolmea tuhatta euroa enempää, saatika älypuhelimeen, joista edes Applet eivät kolkuttele tuhannen euron rajapyykkiä. Millään rahalla ei saa sen tehokkaampaa Pleikkaria tai parempia pelejä kuin muutkaan.
Ihan näin tasa-arvoista ei sentään kautta linjan ole. Viihde-elektroniikan puolella on joitakin alueita, joilla on kalliitakin tuotteita. Ensimmäisinä mieleen tulevat ainakin kotialttarit, joihin voi upottaa kohtuullisen paljon rahaa vaikkapa kaiuttimiin ja videotykkiin. Kameroissa kehitys on kulkenut kohti massatuotantoa, mutta optiikka ei ole halventunut samassa suhteessa ja ammattilaiskameroissa on vielä kallis kärki. Leica ja Fujifilm yrittelevät myös retrotyylisten luksuskameroiden saralla, mutta ainakin Verkkokaupan lukemien perusteella myynti on niin vähäistä, ettei sillä tehdasta yksinään pyöritetä.
On myös olemassa kapea niche-sektori, joka kustomoi ja rakentaa tilauksesta oikeasti kalliita bling bling -laitteita, vrt. miljoonan dollarin läppäri. Ongelmana lesomisen osalta on se, että brändit eivät ole tunnistettavia (mauttomuuteen ja käyttökelpoisuuteen ei tarvi tässä puuttua, kun kyse on kerran statuksesta). Lisäksi elektroniikka vanhenee nopeasti – muutaman vuoden vanha tietokone ei ole enää teknisesti uskottava statussymboli, vaikka kannessa olisi kultaa ja timantteja. Saatika, että laitteessa toimii vain se sama Windows XP, jota on rahvaallakin parin huntin miniläppäreissään.
Kuvio on monitahoinen, mutta kaupallisesta näkökulmasta on pitkälti kysymys siitä, että elektroniikkaa pitää valmistaa suurina erinä, jotta se olisi kannattavaa. Isoa tuotantolinjaa ei käynnistetä sen takia, että saataisiin tehtyä muutama kultapinnoitettu Pentiumi. Kalleimmat tuotteet suunnataan ammattikäyttöön, missä marginaalit ovat korkeammat ja imagoseikoilla vähän merkitystä kuluttajamarkkinoihin verrattuna. Toisaalta kyse on käyttökulttuurista ja arkistumisesta: kalliille kulutuselektroniikalle on vähän kysyntää, eikä se ole merkittävä erottumisen keino. Aina ei ollut ihan näinkään – muistellaanpa vaikka sitä, millaisina juppileluina ensimmäisiä hillittömän kokoisia matkapuhelimia pidettiin 90-luvun taitteessa. Toisinaan kehitys menee toiseenkin suuntaan, kuten on käynyt vaikkapa ennen joka torpassa käytetyille Arabialle, Iittalalle ja Marimekolle, joista on sittemmin pyritty tekemään korkean profiilin design-tuotteita.
Tekniikan kohdalla arvo ei rakennu pelkästä omistamisesta, vaan suurelta osin myös osaamisesta. Bahamanristeilyn tai Rolexin voi ostaa, mutta viiden tonnin järkkärin hankkineelta odotetaan samassa suhteessa myös käyttötaitoa, mikä tekee elektroniikasta hankalan statussymbolin.
Filed under: filosofointi,laitteet,tutkimus
2 Comments Add your own
1.
yzi | December 27th, 2012 at 4:43 pm
Jos ihan high-endiin mennään, niin mielellään elektroniikka saisi olla kokonaan poissa näkyvistä, eikö niin? Ja kun se kerran on kulutustavaraa niin kuin vessapaperi ja närästyslääkkeet, niin mitäs semmoisella sen kummemmin elvistelemään.
2.
marq | December 27th, 2012 at 4:52 pm
No juur sitä rajaa yritän tässä haeskella, että onko kulutustavaraa ja jos, niin miksi. Elektroniikka on sikäli tärkeä kulutustavara, että se on kuitenkin paljon esillä ja elämä sen kun jatkaa digitalisoitumistaan. Väittäisin jopa, että nykyinen kehityssuunta hälventää yhteiskunnallisia eroja, mutta tiedä sitten, miten pidemmän päälle.
Kommentin kirjoitus
You must be logged in to post a comment.
RSS feed for comments on this post.