Uutta vuotta kohti

January 1st, 2007

2007 alkoi ja perinteiseen tapaan piti tehdä joitakin uudenvuodenlupauksia. Ensimmäinen koski sitä, että jatkan edelleen sporttailua aktiivisesti. Tälle vuodelle lunastin jo kilpailulisenssin, joten ainakin muutamiin kilpailuihin tulee varmasti osallistuttua, sikäli kun niitä jossain Helsingin tai Tampereen lähialueilla järjestetään. Toinen lupaus koski pitkään roikkuneiden jatko-opintojen käyntiin potkaisemista. Tavoitteena ainakin puuttuvien opintoviikkojen haalinta ja lisurin merkittävä edistäminen.

Lueskelin netistä sekalaisia habajätkien foorumeita sekä myöskin vegaaniliiton opasta Veganismi ja urheilu. Jo lisäämäni proteiinimäärät näyttävät edelleen jäävän saantisuosituksen alle, etenkin kun on tarkoitus vahvistaa heiveröisiä olkapäitäni sekä uinnin että jousiammunnan takia. Eri lähteissä olevat arvot vaihtelivat jonkin verran, mutta pääsääntöisesti lukemat olivat seuraavaa luokkaa:

  • ei-urheilija: 0,6-0,8 g/painokilo
  • urheilija: 1,4-1,6 g/painokilo
  • massanlisäysvaihe tai nostettu harjoitusmäärä: 1,6-2,0 g/painokilo tai jopa yli

Tällä hetkellä tulee syötyä noin gramma painokiloa kohti, mikä on selvästi ihan liian vähän. Raejuustoakaan ei määrättömän paljon jaksa vetää, joten kai tässä on lopulta nöyrryttävä ja käytävä katsomassa, mitä lisäravinnehyllyssä on kaupan. Lähes 50 g enemmän pitäisi saada päivässä ja sitä ei kasvissyöjä kiskaise ihan tuosta vaan soijarouhetta nuudeliin lisäämällä.

Filed under: sportti

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet