.Markku Reunanen.

Lehtorin paradoksi

June 24th, 2012

Tänäkin lukuvuonna tuli kahmittua vähän liikaa opetusta vastuulleni: vedin seitsemän kurssia ja koordinoin yhden järjestelyt. Lehtorin tulee toki järjestää opetusta, mutta tuollaisessa määrässä ei ole yhtään mitään järkeä. Vaikka kuinka puhuttaisiin korulausein siitä, kuinka opetusportfolio tulee jatkossa olemaan osa opettajien arviointia, niin tietystä rajasta eteenpäin huhkimisesta ei ole mitään hyviä seuraamuksia. Ensinnäkin, kurssien taso luultavasti laskee, kun niihin ei ehdi keskittyä. Toisekseen, samojen kurssien vuodesta toiseen toistaminen ei näy portfoliossa juuri mitenkään. Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin se, että opetus on kaikesta muusta ajasta pois.

Aalto-yyoossa ollaan nykyään sitä mieltä, että kaikki opettajat ovat tutkijoita ja tutkijat opettajia, mikä aiheuttaa uudenlaisia tulospaineita opetushenkilökunnalle: pitäisi tehdä tutkimusta ja tuottaa julkaisuja. Liikaa opettamalla ei ehdi edes pitää yllä ammattitaitoaan, saati että vääntäisi ohessa vielä parit paprutkin. Jos lehtori saa fudut tai lähtee muuten etsimään uusia uria, niin etenkin akateemisella puolella paras mahdollinen suositus on pitkä lista kv-julkaisuja plus mieluusti se tohtorintutkinto. Julkaisut ovat käypää valuuttaa sekä tutkimus- että opetustehtäviin pyrkiessä, siinä missä opetusportfolio ei tutkijaa paljon hyödytä. Eli nyrkkisäännöksi tiivistäen:

Opeta niin vähän kuin mahdollista ja keskity tutkimukseen sekä jatko-opintoihisi niin paljon kuin suinkin työajalla pystyt.

Filed under: filosofointi