al-Qu’ran
June 21st, 2012
Monilla (nettikeskustelijoilla) tuntuu olevan kaikenlaisia käsityksiä siitä, mitä Koraanissa käsketään ja kielletään, mutta harvempi lienee oikeasti lukenut itse opusta. Netistähän sekin löytyy, joten ei muuta kuin ottamaan asiasta selvää. Ensi alkuun oli tarkoitukseni kirjoittaa “Nirri pois pt. 2” vertaillakseni Koraanin ja Vanhan testamentin oikeuskäytäntöjä kuolemanrangaistuksen osalta, mutta Koraani ei vertailuun lopulta soveltunut, koska maallista lakia koskevia tarkkoja määräyksiä on verrattain vähän. Pikemminkin kerrotaan, miten uskovaisen tulisi elää ja rangaistus jätetään viimeiselle tuomiolle. Jokunen kuolemanrangaistusta käsittelevä kohta sentään löytyi:
- Murhatapaukset (2: 178), myös sovittelumahdollisuus
- Vihamielisten vääräuskoisten (uskottomien) surmaaminen (4: 89)
- Jumalaa ja hänen lähettilästään vastaan sotiminen (5: 33)
Kaiken kaikkiaan Koraani on hämmentävää luettavaa, koska monessa paikassa viitataan suoraan Raamattuun. Mainittujen joukossa ovat mm. monet profeetat, Jeesus ja juutalaisten pako Egyptistä. Muhammedin näkemys – ja samalla koko islamin oikeutus – on se, että yläkerran isäntä on ilmaissut itsensä jo aiemminkin, mutta juutalaiset ja kristityt ovat vääristelleet sanoman. Toisteisuutta on paljon: jumalattomien saama rangaistus, paratiisi, tuomiopäivä ja epäjumalien turmiollisuus kerrataan monen monessa suurassa lähes samoin sanoin.
Varsinainen oivallus syntyi Wikipedian aihetta käsittelevien artikkelien äärellä. Koraani ei juuri ota kantaa lakipykäliin, mutta johonkinhan sen paljon puhutun islamilaisen lain on perustuttava. Avainsana on sunna, eli hadith-kirjoituksiin perustuva perinnetieto profeetan elämäntavoista ja sanomisista. Tässä kohdassa tilanne monimutkaistuu kovaa kyytiä, sillä hadithiin kuuluu luotettavuudeltaan vaihtelevan tasoisia lähteitä ja tulkinnanvaraa on paljon, mikä on omalta osaltaan johtanut islamin jakaantumiseen erilaisiin koulukuntiin. Samaa kautta mukaan on tullut aikalaiskulttuuria, jota ei ole välttämättä edes tarkoitettu nykyaikaan sopivaksi elämänohjeeksi.
Alarmistien lempilapseen, pyhään sotaan, kannustetaan sivuilla useaan otteeseen, mikä luo väkivaltaisen vastakkainasettelun oikea- ja vääräuskoisten välille. Asiaa voi kuitenkin katsoa toiseltakin kantilta, sillä uskottomat saavat joka tapauksessa rangaistuksensa tuonpuoleisessa, minkä lisäksi parin jakeen mukaan rauhallinen rinnakkaiselo olisi suorastaan suotavaa:
Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia. (2: 190)
Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa. (4: 90)
Filed under: filosofointi,kirjat
Kommentin kirjoitus
You must be logged in to post a comment.
RSS feed for comments on this post.