.Markku Reunanen.

Eräs aaltolainen

January 8th, 2012

Pari vuotta on nyt menty osana Aalto-yliopistoa, eikä meno vieläkään vakuuta näin taikkilaisen näkökulmasta. Käytännön tasolla Aalto on näkynyt lähinnä epäoleellisen työmäärän kasvuna: uutta järjestelmää, säädöstä, organisaatiouudistusta jne. putoaa niskaan tasaisin väliajoin, mikä on kaikki pois sen varsinaisen oman duunin tekemisestä. Aiheesta voi joko stressaantua — tai toisena vaihtoehtona lyödä läskiksi ja lakata välittämästä. Ehtiihän niitä uusia kuvioita sitten opetella, kun on aivan äärimmäinen pakko.

Ei Taikin/valtion vanhoissakaan urajärjestelmissä kehumista ollut, mutta nyt huippuyliopiston myötä on menty kenties vielä yksisilmäisempään suuntaan. Ulkomailta, niistä hienoista kouluista, on napattu tenure track -järjestelmä, jota leimaa totaalinen tohtori- ja professorikeskeisyys. Ilmeisesti tulevassa huippuopistossa ei juuri ketään muita enää työskentelekään. Lehtoreille on sentään keksitty pari porrasta, mutta tutkijoille tai muulle henkilökunnalle ei edes sitä vähää. Professori tai ei mitään.

Kun uutta kerran lähdetään tekemään, niin laitetaan varmuuden vuoksi kaikki uusiksi. Entisen taidekoululaisen silmään on pahiten sattunut Aallon mitäänsanomaton graafinen ilme, jonka rumuus tiivistyy kammottavissa käyntikorteissa. Kauhulla odotan Aallon äänilogokilpailun lopputuloksia. Taikin arvokas brändi heitettiin surutta roskikseen ja tilalle keiteltiin väkinäinen Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu sekä sille jotain aivan muuta tarkoittavat käännökset. Pessimistisempi sielu saattaisi ajatella, että jostain puuttuu tyylitajua ja näkemystä.

Koko menoa leimaa siis edelleen keinotekoisuus ja sekavuus. Kolme koulua on saatu joten kuten naitettua yhteen, mutta entäs nyt? Kukaan ei oikein tunnu tietävän ja todellinen johtajuus tuntuu olevan hukassa. Paljon vaivaa laitetaan strategioiden, arvojen ym. korupuheiden sorvaamiseen, mutta käytännön tasolle ne eivät heijastu, saatika että arkisen työn edellytykset jotenkin paranisivat.

Noh, sainhan minä sentään uuden läppärin. Kiitos siitä.

Filed under: filosofointi