.Markku Reunanen.

Hakkerikulttuuria

January 20th, 2009

Sain juuri päätökseen Douglas Thomasin kirjan Hacker Culture. Parempi kirjoittaa joitakin havaintoja ylös, etten unohda ainakaan itse.

Kirja käsittelee hakkereita, mutta itse termi on tunnetusti huonostimääritelty: ovatko hakkerit innokkaita harrastajia, tietoverkkojen rikollisia vaiko niitä alkuperäisiä 50- ja 60-lukujen risupartoja? Tätä teemaa olen ajatellut vähän itsekin käsitellä, kun demoharrastajiakin on kutsuttu mm. multimediahakkereiksi. Thomas keskittyy kirjassaan 80- ja 90-luvun tietoverkkohakkereihin — ja myös määrittelee fokuksensa selkeästi.

Hakkerit ja hakkerikulttuuri esitetään eräänä poikakulttuurin lajina, jolle on ominaista kilpailu ja kapinointi. Thomasin mukaan tietoverkot tarjoavat nuorelle itseilmaisukanavan, jonka kautta voi määrittää itsensä ja tuntea yhteenkuuluvuutta sekä itsenäisyyttä. Kirjoittaja käsittelee paljon yhteiskunnan fobiaista suhtautumista tekniikkaan samoin kuin lainsäädännön jälkeenjääneisyyttä. Tunnetut ennakkotapaukset kuten Kevin Mitnick saavat osakseen jonkin verran käsittelyä tapausesimerkkeinä. Lisäksi Thomas peilaa median hakkerikuvaa ja hakkerien omakuvaa toisiinsa ja väittää, että näiden välillä on jatkuva vuorovaikutussuhde.

Parhaita havaintoja oman tutkimukseni kannalta oli mm. se, kuinka yhteiskunta lopulta kotoistaa ja vesittää vastakulttuurit, tehden niistä vaarattomia ja kaupallisesti hyödynnettäviä. Arkisia esimerkkejä tästä vaikkapa skeittikenkien, bändipaitojen ja teknomusiikin miljoonamarkkinat. Thomasin mukaan hakkerointi on dynaaminen ja itseääntarkasteleva alakulttuuri, joka vastustaa kotoistamista tehokkaasti. Toinen mielenkiintoinen tekstinpätkä käsittelee “taiteilijanimiä” eli aliaksia ja on varmasti jossain määrin hyödynnettävissä demotutkimuksessakin. Hakkerien Phrack-julkaisussa on myös samankaltaisuutta diskmageihin, joten vertailulle on sijaa.

Filed under: kirjat