.Markku Reunanen.

Se Sinklairrin isompi turaus

December 4th, 2011

Parin viikon touhuaminen Sinclair QL:n äärellä on ollut mielenkiintoista, opettavaista ja hyvin usein myös turhauttavaa. Alta löytyy pitkähkö valitus Sir Cliven muista maanantaikappaleista, mutta nekin ovat melkeinpä onnistuneita tekeleitä QL:ään verrattuna. Vähän vaikea kuvitella, mitä suunnittelijoiden päässä on kaikin ajoin liikkunut (tai onko mitään), kun noita kummallisia ratkaisuja katselee. Suuren osan kummallisuuksista selittänee ihan protektionismi: meidän koneeseen ostetaan meidän lisälaitteet, kun mikään normaali ei kerran sovi. Mikä siis meni vikaan?

• Prosessori. 8-bittinen versio 68k:sta oli ilmeisesti helppo ottaa käyttöön, mutta sivutuotteena kone tukehtui todella pahasti, kun dataa ja koodia käsitellään kasibittisen väylän kautta.
• Grafiikka. Jos unohdetaankin vähäiset värit hetkeksi, niin merkkitilan puuttuminen on yhtä kaikki paha juttu. Koneenreppana ehtii piirtää frameen noin kolmanneksen ruudustaan ja kun spritejäkään ei ole, niin QL:stä ei oikein ole pelikoneeksi, vaikka asiaa miten kääntelisi. Neljäs väribitti uhrattiin turhalle välkytystoiminnolle, mitä myötä menetettiin kahdeksan väriä. Qdos puolestaan päätettiin laittaa toisen grafiikkasivun päälle, joten sivuakaan ei voi vaihtaa systeemiä tappamatta.
• Kuvanlaatu. RGB:stä saa sinänsä oikein asiallista kuvaa, kunhan jaksaa kolvata johdon, mutta TV- ja compositelähdöt ovat huonommat kuin missään muussa omistamassani laitteessa pl. Atari 2600.
• Mikrokasetit. 30 vuoden aikana ei ole vielä tullut vastaan yhtä epäluotettavaa tallennusmediaa. Nauhat jumittuvat, menevät ryppyyn ja pahimmillaan jopa katkeavat. Kun saman nauhan formatoi useaan kertaan, niin joka kerralla saattaa saada eri kapasiteetin.
• Apuprosessori. Noin periaatteessa kaunis ja kannatettava idea, että mukana on Intelin 8049 IPC, joka hoitaa mm. näppäimistöä, sarjaportteja ja ääniä. Käytännössä IPC on laitettu hitaan sarjaväylän taakse, joten se siitä nopeushyödystä. Itse pääprosulla ei ole juuri mitään suoraa pääsyä lisälaitteisiin, joten vaikkapa näppäimistön lukeminen on tuskallista. IPC:llä ei ole omaa muistia, vaan se ajaa bugista rommia, joten huonouksia ei voi korjata ohjelmallisestikaan.
• Äänet. IPC:n reppana toimittaa myös äänipiirin virkaa, eikä järin hyvin. Periaatteessa ulos saisi vaikka mitä, mutta rommissa on jälleen tarjolla jonkinlainen maanantaiaamuna väsätty kummallinen piippausrajapinta. Ääniä ei saa koneesta pihalle vakiona, vaan sulosointuja pitää kuunnella sisäisestä kajarista.
• Liittimet. Jokainen liitin mallia oma. Sarja- ja joystickportit ovat jonkin sortin oma muunnelma Englannin puhelinpistokkeesta ja saatavuus sitä myöten lähellä nollaa.
• Näppäimistö. Marginaalisesti parempi kuin Spectrumin kuminäppis. Tuntuma on jo muutenkin huono ja kun vielä koneessa ei ole mitään kallistuskulmaa, niin kirjoittelun määrän mieluiten minimoi.

Kallis ostoshan tämä oli. Pelkkä lankku virtalähteineen on yli sata puntaa Englannin eBayltä hankittuna. Saatavuus on sentään vielä varsin hyvä. Mikrokasetteja saa niitäkin samasta paikasta, tosin kannattaa varautua siihen, että puolet eivät ikinä tule toimimaan. Sarjapiuhat ja joystickit ovatkin sitten jo kiven alla — itselläni tärppäsi Bebekistä, kun löytyi joku suunnilleen samanlainen liitin, jonka sai viilan ja puukon avustuksella sopimaan. Kaikesta tästä valituksesta huolimatta QL on ollut hauska projekti, ja 68k-konekielen äärelle palaaminen on aina antoisaa.

Pari knoppia vielä loppuun. Kai tiesitte, että Linus Torvaldsilla oli ennen PC:tä Sinclair QL? Ja että koneen toimisto-ohjelmat teki Psion, joka on myös vastuussa kämmentietokoneiden EPOC-käyttöjärjestelmästä, josta myöhemmin kehkeytyi muuan Symbian. QL:stä tehtiin myöhemmin myös PC:n ISA-korttipaikkaan sopiva versio, QXL, sekä paljon parannellut ja tehokkaammat kloonit Q40 ja Q60.

Filed under: laitteet,retro