.Markku Reunanen.

Kahdeksan vuotta ituhippeilyä

January 18th, 2009

Onpahan vaan mennyt äkkiä. 2001 tammikuulla päätin kokeilla huvikseni viikon kasvissyöntiä silloisen emännän esimerkistä innostuneena — ja toisaalta myös siksi, että se olisi kunnon teekkarille niin absurdi ajatus. Vitsiprojekti jäi päälle ja nyt tuli ovo-lakto-vegetarismia jo kahdeksas vuosi täyteen melkeinpä huomaamatta. Tuota aikaa en olisi jaksanut pelkällä uutuudenviehätyksellä, mutta päähän ajan myötä juurtuneet ekologiset ja eläinystävälliset ajatukset sinetöivät tämän päätöksen. Mitään merkittäviä ongelmia ei ole vegeilystä vielä koitunut, mitä nyt vaikkapa Itä-Euroopassa ja Meksikon maaseudulla on ollut asteen verran vaikea saada ravintolasta ruokaa. Useimmat juomat sentään onneksi ovat kasvispohjaisia.

Terveysvaikutuksista on paha mennä sanomaan, kun ei ole vertailukohtaakaan. Mikään kevytruokavalio vegeily ei automaattisesti ole: juustoa ja rasvaa kun on tyypillisissä kasvisruuissa vähintään riittävästi. Viime mittauksissa ei ole ollut sen enempää verenpainetta kuin kolesteroliakaan ja hemoglobiini on ollut hyvä, joten tuskinpa sekasyönti (“lihansyönti”) tämän terveelliseempää mitenkään voisi olla. En ole sairastellut sen enempää kuin ennenkään tai laihtunut luurangoksi, kuten perinteisten ennakkoluulojen mukaan pitäisi väistämättä käydä.

Sosiaalisissa tilanteissa olisi välillä varmasti helpompaa, jos ei tarvitsisi olla tällainen hankala erikoistapaus, jolle tarvii laittaa ruoka erikseen. Toisaalta nykyään vähän joka toisella on keliakiaa, allergiaa ja laktoosi-intoleranssia, joten erityisruokavaliot ovat joka tapauksessa arkipäivää. Idealismiin taipuvainen luonne ei myöskään rupea tällaisissa asioissa tinkimään, joten pienet hankaluudet täytyy vaan hyväksyä. Välillä syön juhlissa pelkkiä perunoita ja leipää, välillä katselen kuvotuksen vallassa rasvaisia broilerinjalkoja, välillä ihmisten luutuneet asenteet saavat tuskastumaan.

Silkan mutu-faktan pohjalta arvioin, että kotimaisista vegeistämme on valtaosa edelleen naisia. Ihan tutkimustakin on tehty siitä, kuinka teiniprojektina — kenties kapinointina, kenties muotijuttuna — alkanut kasvissyönti lopahtaa useimmilla tytöillä perheen perustamisen ja vakiintumisen myötä. Tästä muutoksesta tunnen itsekin käytännön esimerkkejä: on niin vaikeaa laittaa kahta ruokaa, mies ei rehuja syö, lapsen myötä on varmuuden vuoksi parempi palata normaaliin ruokaan jne. Itse vasta aikuisella iällä aloittaneena en oikein osaa samaistua tuollaiseen ajatusmalliin, mutta tradition ja normien voimaa ei tunnetusti parane aliarvioida.

Filed under: filosofointi,safka