.Markku Reunanen.

Retrokaava

November 14th, 2011

Olen taas ruvennut haalimaan yhtä sun toista retrolaitetta, että saan katseltua skenetuotoksia aidoilla laitteilla. Sinänsä hankkeessa ei ole järkeä, että emulaattorit ovat nykyään varsin hyviä ja kaapitkin ovat jo tupaten täynnä, mutta… On joka tapauksessa eri asia katsella tuotoksia oikealla koneella ja videomonitorilla, juuri sellaisina kuin miksi ne on tarkoitettu. Lisäksi vanhan raudan haasteita ratkoessaan pääsee lähemmäs harrastajayhteisöjä, joita on edelleen lähes kaikille missään määrin suosituille laitteille. Uusimpia tulokkaita omassa pikku kokoelmassani ovat Plus/4, erinäiset Spectrumit ja Atari 65Xe. Uuteen alustaan tutustumisesta alkaa hahmottua seuraavanlainen kaava — eli mitä tarvitaan?

• Itse laite. Ulkomaiden eBayltähän niitä saa verrattain helposti vielä (riippuen toki paljon siitä, mitä havittelee).
• Virtalähde. Jos koneen mukana ei tule jo valmiina, niin eBayltä tärppää yleensä. Jossain tapauksissa kelpaa myös riittävän jämäkkä yleismuuntaja tai PC-poweri, johon modaa sopivan pistokkeen.
• AV-piuhat. Useimmat retrokoneet antavat pihalle vanhaan analogi-TV:hen sopivaa RF-signaalia, joka onkin helppo vetää normaalilla antennipiuhalla. Samassa menee kätevästi sekä kuva että ääni. Kuvanlaatu on kuitenkin huonoin mahdollinen, eikä sovellu esimerkiksi (video)monitorille tai edes tuoreelle digitelkulle. Valmiita RGB- ja compositekaapeleita saa eBayltä, tai sitten sellaisen voi kolvata itse helpohkosti kasaan muutaman euron osista. Yleensä koneen takana töröttää DIN-liitin, joka on tietenkin vähän erilainen joka laitteessa.
• Levykkeet ja kasetit. Jos hakee aidointa käyttökokemusta, niin täytyy toki käyttää alkuperäisiä kasetti- tai levyasemia. 3,5″ DD-korppuja sekä 5,25″ lerppuja saa vielä kohtuullisesti netistä ja C-kasetteja vaikka kaupasta, mutta esim. Amstradeissa käytetyt 3″ korput tai Sinclair QL:n mikrokasetit ovat jo harvinaisia. Ulkoisen levyaseman hankkiminen retrokoneeseen, kuten MSX:ään tai Dragoniin, voi olla erittäin työlästä. Levykkeille kirjoittaminen ei ole kirjavien formaattien takia mikään itsestäänselvyys: joskus tarvitaan siirtopiuha, joskus riittää erillinen ohjelma ja viime kädessä voi joutua turvautumaan vaikkapa Catweaseliin. Uudempi tulokas samaan tarkoitukseen on Kryoflux.
• Kortinlukija. Vaihtoehtona edelliselle voi hankkia kortinlukijan, joita on saatavissa suosituimmille alustoille. Esimerkkeinä vaikkapa C64:n 1541 Ultimate ja Spectrumin divIDE. Ei ehkä täysin “aitoa”, mutta nopeaa ja näppärää kasetteihin ja lerppuihin verrattuna. Ihan halpoja nämä eivät ole, hinta nousee helposti sataan euroon.
• Siirtopiuha. Vielä yhtenä vaihtoehtona voi pelit ja demot siirtää piuhaa pitkin PC:ltä suoraan koneelle. Yksinkertaisimmillaan ohjelmat voi pöristellä äänikortilta kasettiaseman liittimeen tai käyttää kasettiadapteria. Skaalan toisessa päässä on edistyneitä laitteita, jotka osaavat mm. emuloida levyasemaa usb-piuhan yli. PC-puolen kehitys on hävittänyt vanhanmalliset rinnakkais- ja sarjaportit, joten kaikki vanhat ratkaisut eivät enää toimi.
• Flash-moduuli. Joillekin retrokoneille pelit myytiin lähinnä moduuleina, joten netistä ladattujen rommien pelaamiseksi on hankittava flash-moduuli, jonne niitä voi tallentaa.
• Joystickit ja hiiret. Atari-yhteensopivilla joystickeilla pärjää pitkälle, ehkä pikku adapterin kanssa. Joillakin koneilla, etenkin konsoleilla, on sitten omat standardinsa. Hiiret tulivat toden teolla kuvaan vasta Amigan, Mäkin ja ST:n myötä. Niille hiiriä on vielä hyvin tarjollakin (toisinaan Amiga-hiiruissa on kytkin, jolla ne toimivat ST:llä), jopa uusina.
• Lisämuisti. Pelit on tehty useimmiten peruskokoonpanolle myynnin vuoksi, mutta demot ja hyötyohjelmat saattavat vaatia ylimääräistä muistia, eikä laajentaminen ole aina heikkohermoisen hommaa.
• Varaosat. Näistä on vaikea sanoa mitään yleispätevää, kun kirjo on niin valtava. Selvää on kuitenkin se, että 25-vuotiaista laitteista lävähtää välillä jotain. Jotkin komponentit ovat hyllytavaraa joka elektroniikkakaupassa, kun taas toiset kiven alla ja törkeän kalliita. Kouluesimerkkinä tästä kuusnelosen herkästi hajoava SID-piiri, joka maksaa jo helposti 20 euroa (eikä sittenkään ole takeita, että saa kunnolla toimivan).
• Ohjelmat. Harrastajasivuilla on pelejä ja hyötyohjelmiakin paljon saatavissa, mutta kaivelua haittaa usein se, että kaupallisten ohjelmien levitys on periaatteessa edelleen laitonta. Demojen suhteen ongelmia on paljon vähemmän.
• Dokumentit. Harrastajat ovat skannanneet ja kirjoittaneet yhtä sun toista, mutta löytäminen voi vaatia välillä pitkää googletusta. Piirikaavioita ei välttämättä ole netissä ollenkaan.

Romuja voi haalia nurkkiinsa monessa mielessä: käyttöön, nostalgiahengessä tai muuten vaan kokoelman täytteeksi. Näistä etenkin aktiivikäyttöön tarkoitetut koneet vaativat helposti lisähankintoja, jotta esimerkiksi uudet tuotokset saa toimimaan. Nopeasti tulee vastaan sekin tilanne, jossa toteaa monen minuutin kasetilta latailun olevan oikeasti sietämätöntä, verrattuna kortinlukijan muutamaan sekuntiin. Ei ole mitenkään tavatonta, että itse laitteen hankkiminen on vain murto-osa kustannuksista, kun lisälaitteisiin ja varaosiin sekoaa rahaa moninkertaisesti.

Filed under: demoskene,laitteet,retro