.Markku Reunanen.

Editoinnista tekstinkäsittelyyn

December 19th, 2008

Viime päivät olen kahlannut läpi aina tilaisuuden tullen Steven Johnsonin kirjaa Interface Culture. Ei mikään merkkiteos sinänsä, mutta on siitä saanut joitakin uusia näkökulmia käyttöliittymien historiaan. Luku 5, Text, pisti miettimään omaa tekstinkäsittelyn historiaa, joka on kulkenut jokseenkin ristiriitaisia polkuja.

Kasibittisten aikaan tietokoneilla ei vielä paljon kirjoiteltu, mutta sitten ensimmäisen PC:ni myötä sekin tuli tutuksi. Tuossa vaiheessa en nähnyt mitään eroa editorien ja tekstinkäsittelyohjelmien välillä — eikä rajanveto mikään dramaattinen ollutkaan vielä 90-luvun alussa. Nopea ja sujuva Qedit toimitti vuosikaudet molempia virkoja ja vaikka kesätöissä käytinkin jonkin verran WordPerfectiä (aikansa de facto -standardi), niin sekin tuntui lähinnä kömpelöltä ja täysin turhalta omaan käyttöön. 80×25 merkkiä tasalevyisellä fontilla, muulle ei ollut juuri tarvetta. Niin syvälle Qedit iskostui aivoihin, että teen käyttämiini Unix-järjestelmiin edelleen aliaksen “q”, joka käynnistää tekstieditorin.

Opiskelujen myötä alkoi lopulta tulla tarve tehdä erilaisia raportteja ja liittää niihin kuvia. 90-luvun kallistuessa loppupuolelleen tekstinkäsittely oli jo erkaantunut kauas ohjelmointikielten editoreista ja ohjelmat olivat graafisia. WordPerfectillä tyrittiin tässä vaihdoksessa ja niinpä The Firma pääsi kaappaamaan markkinat tyystin omalla tuotteellaan. Muistan myös AmiPron olleen hetken mukana kilpakumppanina. Itse Linux-käyttäjänä etsiskelin vaihtoehtoja, mutta ne olivat vielä tuolloin varsin heikkoja: WordPerfectistä ja StarOfficesta oli Linux-versiot, mutta ne olivat lähes käyttökelvottomia lukuisien virheidensä takia.

Muotoiluun — aivan liikaakin — keskittyneiden graafisten tekstinkäsittelyohjelmien rinnalla on elänyt myös rakenteisten dokumenttien perinne. Ohjelmilla kuten troff ja nroff on tehty tekstinkäsittelyä markup-koodia kirjoittaen jo 70-luvulla. Uudempia tulokkaita perheeseen ovat tunnetummat TeX ja HTML eri variantteineen. Ideana näissä kaikissa on kirjoittaa mitä osia tekstissä on ja jättää muotoilu ohjelman huoleksi. Tekstieditorien pikkutarkkaan kontrolliin tottuneelle tämä oli uusi ja täysin vastakkainen ajatus. Joitakin harkkatöitä 2000-luvun alussa kirjoitin itse asiassa HTML-koodina, koska sitä oli helppo muokata missä hyvänsä ilman tarvetta sen erikoisemmille ohjelmille kuin selaimelle.

Editorin toimintalogiikasta ei ollut helppoa päästä irti ja sitäkin vaikeammaksi muutoksen tekivät Linuxin taannoiset huonot toimisto-ohjelmat. Onneksi törmäsin 90-luvun lopulla puolivahingossa LyXiin, joka on graafinen liittymä LaTeX-taittojärjestelmään. Ohjelman lähtökohta on sama kuin muissakin rakenteisissa dokumenteissa. Suurin ero on siinä, että HTML ja LaTeX vaativat paljon avainsanojen muistamista ja ulkoaopettelua, kun taas LyX tarjoaa samat edut (automaattinen siisti muotoilu, sisältöön keskittyminen) helpommin omaksuttavassa graafisessa muodossa. Tieteellisen tekstin tuottamiseen työkalu sopii erityisen hyvin, joten päädyin kirjoittamaan mm. molemmat lopputyöni juurikin LyXillä.

Uutena mielenkiintoisena tulokkaana listalla on Google Docs, joka mahdollistaa kirjoittamisen selaimen kautta. Vaikka tekstinkäsittelyn näkökulmasta ohjelma onkin vielä karu, HTML-perustainen ja jatkuvaan muotoiluun pakottava, on sillä kuitenkin kaksi kiistämätöntä etua puolellaan: tekstiä voi muokata mistä hyvänsä (tiedostot tallentuvat Googlen palvelimille) ja useampi kirjoittaja voi osallistua prosessiin samaan aikaan. Parin vuoden kokemuksen perusteella konsepti toimii riittävän hyvin, joskin viimeinen silaus on edelleen tarpeen tehdä muissa ohjelmissa. Raakatekstin tuottamiseen ja muistiinpanoille kuitenkin jo oivallinen.

Filed under: kirjat,softat