Pimeän välttelemiseksi Mettä-gourmet suuntasi tällä kerralla lounaalle, oikein toisen kunnan alueelle. Kohteena oli länsimetron varrella sopivasti Matinkylässä sijaitseva Tiistilän pirunpelto. Metroasemalta kävelyä ei ole kuin muutama sata metriä, mutta lisämetrejä kertyi runsaasti, kun huomasin jättäneeni Trangiani metroon. Pääteasemalta palaavien metrojen kyttäämistä, soitto löytötavarapalveluun sekä HSL:lle, ja lopulta tilanne ratkesi onnellisesti, kun sain pöntön noudettua Kivenlahdesta vartijalta. Sitten uutta yritystä putkeen.
Mesta on yllättävän komea ja suojaisa, vaikka kerrostaloja on neljällä puolella.
Ruokalajiksi oli valittu kasvisburgeri, joka osoittautui odotetusti varmaksi valinnaksi. Sämpylän sisään sullottiin Hälsans kökin burger-pihvi, paistettuja sipulirenkaita, cheddar-viipale, salaatinlehti ja ketsuppia. Hyvä tästä tuli, kunhan vaan pihvit malttoi kärventää kunnolla kypsiksi (10+ minuuttia). Sämpylään sai samoin Trangian pannulla lämpöä ja rapeutta, vaikka äkäinen liekki helposti polttikin reunat. Täytteiksi olisi voinut valita monenlaista muutakin herkkukurkuista tomaatteihin ja kananmunasta majoneesiin, mutta tällä kertaa mentiin hieman pelkistetyllä reseptillä helppouden nimissä – siivutin jopa sipulirenkaat jo kotosalla.
Valmis purkeri. Kuva: Antti.
Myös tällä kertaa oli käytössä kaksi Trangiaa, jotta aineet saatiin lämpimiksi samaan aikaan. Toisella pannulla paistuivat pihvit, ja toisella ensin sipulirenkaat ja sitten sämpylät. Yhdelle tehdessä yksikin keitin riittäisi, mutta tämä oli taas tarpeen, koska syöjiä oli kaksi. Pienempi burgerisämpylä olisi tarkoitukseen kätevämpi, koska täyskokoisilla puolikkailla oli vaikeuksia mahtua isommankin Trangian pannulle samaan aikaan. Aikaavievin vaihe oli pihvien paistelu, joten kahdessa erässä tekemiseen sekosi reilu puolen tuntia. Seuraavaan kokeiluun ei ole nyt juuri ideoita – saattaa olla, että tältä syksyltä ympyrä sulkeutuu ja vuorossa on jälleen hotpot.
Kylmää ja pimeää ainakin toistaiseksi uhmaten jatkaa kahdenteentoista osaan edennyt Mettä-gourmet. Viimeisin paikallismatka suuntautui Kätilöopistonmäelle, joka sijaitsee jo lakkautetun naistensairaalan vieressä. Kättärillä on tullut käytyä pariin kertaan syntymässä, joten paikkaan kytkeytyy samalla merkittäviä muistoja. Myös metsätien toisella puolella koillisessa on käyttökelpoisia, vähemmän liikennöityjä kallioita kokkailuun. Kesällä ohi kulki paljon ulkoilijoita, mutta marraskuun keleillä iltamyöhään ei nähty kuin yksi.
Mykyt ja riisi.
Teemana oli tällä erää geneerisesti “Aasia”: alkuruokana Tokyokanin pikkupusseista misokeittoa ja pääruuaksi kasvistäytteisiä mykyjä sekä riisiä. Misokeitto oli helppo ja maistuva – ainoa tarvittava suorite oli veden keittäminen ja jauhojen sekoittelu retkimukiin. Tavallista riisiä ei olekaan ennen tullut tehtyä Trangialla, joten pientä pohjaan jämähdystä nähtiin, eikä mukaan huomattu ottaa suolaa keitinveden maustamiseksi. Menihän se näinkin. Mykyjä voisi höyryttää tai keittää, mutta näissä olosuhteissa paistaminen oli helpoin vaihtoehto, jolla sai pakasteisiin samalla rapean pinnan. Teeman täydensivät itämaiset ölkyt Cass ja Singha. Näissä lämpötiloissa ei tarvitse enää kuskata kylmälaukkua mukana.
Uutuutena käytössä oli samaan aikaan kaksi Trangiaa (ks. kuva), jotta riisi ja mykyt saatiin kypsennettyä samaan aikaan. Tuonnemmaksi on suunnitteilla burgerien yrittely, joka samoin hyötynee kahdesta retkikeittimestä. Kallioilla oli viiden jälkeen jo varsin pimeää, mutta mukaan otetut kolme valaisinta riittivät mainiosti: retkivalaisin ja työvalo eri puolille yleisvalaisuun varjojen pehmentämiseksi, ja lopullinen silaus tehokkaalla spottimaisella polkupyörän lampulla, jonka sai niin ikään kiinnitettyä puunoksaan. Pimeys ei siis ole lainkaan niin paha ongelma kuin pelkäsin, mutta kylmyys on todellinen ja edelleen kasvava haaste paikallaan jäkittäessä.
Nihkeänkylmän tiistain lounaskeikka suuntautui Lauttasaaren Myllykalliolle, jossa oli nähtävyyksinä lisää ilmatorjuntabunkkereita sekä sodanaikuinen tykki. Eikä siinä edes kaikki, koska vieressä oli vieläpä pikku lintutorni, josta aukeni laaja näkymä Helsingin ja Espoon suuntaan. Lauttasaaressa on vielä lisääkin bärtsejä, jotka käytiin katsastamassa ruokailun jälkeen – nämä olivat jo tuttuja parin vuoden takaa, kun kolusin niitä poitsun kanssa hammaslääkärireissuilla.
Joo-o, unohtui ottaa munakkaasta kuva
Ruokana oli espanjalainen perunamunakas, jota olen silloin tällöin tehnyt kotosalla ihan hellalla, mutta Trangialla yrittely on toki oma lajinsa. Eihän tuo vaikeaa ole: perunat keitetään, sipulia kuullotetaan ja koko höskä sotketaan yhteen kananmunien kanssa. Haastavimmaksi vaiheeksi osoittautui kääntäminen, jonka tein suosiolla palasina, kun mukana ei ollut sopivaa isoa lautasta enkä halunnut sotkea muovikantta öljyyn. Ihan hyvää tuosta lopulta tuli, vaikkei yritelmä mihinkään kärkikahinoihin ihan yltänyt. Lisää Espanja-teemaa toivat kajarista soitettu flamenco ja ruokajuomaksi valittu San Miguel.
Kylmä ilma heikensi simulaation uskottavuutta jonkun verran, eikä tilanne tästä eteenpäin varmaan paljon parane ennen ensi kevättä. Glögi tuli kosteilla kallioilla värjötellessä taas tarpeeseen. Ehkäpä kahvipannulle pitää antaa uusi mahdollisuus, vaikka en viime yrittämällä saanut sitä sullottua settiin takaisin sisälle järkevästi. Toinen Tarmo-pullo on tulossa loppuunsa neljän ja puolen käyttökerran jälkeen, minkä perusteella yhdellä kokkailulla kuluu noin 50 grammaa kaasua. Viitosen pullohinnalla tämä tekee yhtä kertaa kohden varsin kohtuullisen yhden euron.
Eilinen Trangia-keikka suuntautui lähelle, Intiankadun ja Koskelantien risteyksen viereisille kallioille. Paikka oli luokkaa “ihan ok”, melko hiljainen ja kohtuullisen vähän liikennöity. Kesällä porukkaa ramppasi bärtsillä enemmän. Ruokana oli jo varmaksi havaittu papupurkki ja quesadillat. Ainoa erikoisuus oli tutumpien maissi-vehnätortillojen korvaaminen Santa Marian maissitortilloilla. Hyvin nuokin toimivat, vaikka vaativatkin selvästi pidempää kärvennystä kypsyäkseen rapeiksi. Ison Trangian kanssa voisi juuri ja juuri käyttää myös täysikokoisia tortilloja, mutta pienet ovat kätevämpiä.
Pimeys laskeutuu. Kuvasta kiitos Terpalle.
Tässä vaiheessa syksyä kylmyys alkaa olla jo todellinen haaste, kun paikallaan kykkiessä tulee helposti vilu. Pitkä paita ja takki riittivät vielä joten kuten, koska lämpötila pysytteli noin kymmenessä asteessa eikä tuullut. Viileä ilma tuntuu myös kaasunkäytössä: liekkiä piti posottaa isommalla kuin kesäkeleillä. Kesään hyvin sopinut kylmä ölkky voi olla syytä vaihtaa lähiaikoina johonkin muuhun ruokajuomaan. Seitsemän jälkeen tuli myös odottamattoman nopeasti pimeää, mihin olin onneksi varautunut ottamalla työvalon mukaan. Ihan optimaalinen retkivalo tuo ei tosiaan ole, sillä valokeila on jokseenkin kirkas ja suunnattu, mutta viereiseen risuun ripustettuna lamppu palveli oikeastaan varsin hyvin – jalkojen juuresta kalliolta valaistus olisi osoittanut vähän väärään suuntaan.
Ruotsin retki-ihme kokoon taitettuna ja avattuna. Tilavuus on parisen desiä.
Galsan ruokailun jälkiruuaksi sopi erinomaisesti lämmittävä glögi. Setin mukana tuli kahvipannu, mutta se on yleensä turha ja hankala mukaan sullottava, joten keittely hoitui ihan kattilalla. Uutena tulokkaana käytössä olivat Varustelekalta hankitut Ruotsin armeijan taittokuksat. Ihan hyvinhän ne palvelivat, vaikka epäilin aluksi niiden olevan turhan pletkuja isolle nestemäärälle. Annoin varustelukierteelle rehellisesti periksi ja ostin vielä Clasulta kaksi retkijakkaraa lisää, niin niitä riittää nyt koko perheelle eikä kenenkään tarvitse istua kylmenevillä kivillä. Uudet istuimet tuntuivat aikuiselle hieman vanhoja ahtaammilta, joten ne luultavasti päätyvät juniorien käyttöön. Kantopussi on hieman turha lisä, kun pelkkä remmikin riittäisi, mutta on Clasun jakkaroissa ainakin paremmat jalat.
Mettä-gourmet jatkuu vääjäämättömästi. Eilen kohteeksi valikoitui Koskelan linnoitusalueen länsipääty, jossa oli nähtävillä muurinpätkiä sekä parhaat päivänsä nähneitä luolia, joihin tosin ei ollut pääsyä. Ilma suosi vielä, mutta t-paita ja shortsit alkoivat auringon laskiessa olla jo hiukan riittämättömät. Toinen ongelma syksyn myötä tulee väistämättä olemaan pimeys, johon voi ruveta miettimään muutaman tunnin kestävää mobiilia valaisinratkaisua. Kännykän ledi ei tähän tarkoitukseen oikein riitä eikä taskulamppu.
Soppa syntyy. Kuvasta kiitos Terpalle.
Gourmet-puolesta vastasi simppeli kirkas kasviskeitto. En edes katsonut mistään reseptiä, koska tätä on tullut laiteltua kotona sen verran monta kertaa: kasvisliemikuutio, pippuria, suolaa, persiljaa, porkkanaa, lanttua, perunaa ja siivutettua purjoa. Aika vaikea mennä vikaan, kunhan vaan huomioi, että lanttu tarvitsee vähän enemmän aikaa kuin perunat. Pilkoin ja kuorin ainekset valmiiksi jo kotona, joten niitä piti lähinnä vain nakella sopivalla hetkellä pataan. Tupperware-kipoista saatiin samalla jälleen ruokailuastiat. Yllättävän kauan sopan keittelyssä ulkosalla meni – risoton kypsyminen kesti samoin normaalia kauemmin – mutta lopputuloksesta tuli maukas. Lisukkeeksi vielä perinteisesti ruisleipää ja annos oli kolmelle jäppiselle varsin sopiva.
Oman Trangian käyttöönotossa on vielä hieman opeteltavaa. Tässä tapauksessa isompi koko oli ehdottomasti hyödyksi, kun ruokittavia oli kolme. Ikävänä havaintona kattilan kannakkeet näyttävät raapivan teflonista paistinpannua joko siksi, että setti on huonosti pakattu tai sitten siksi, että pannut heiluvat kävellessä. Luultavasti pitää järkätä väliin joku muovi- tai kangaspalanen, sillä mukana tulleet pakkausmateriaalit ehtivät jo mennä roskiin. Pietsosytkällä saatiin kaasu syttymään, mutta kyllä se muutaman yrityksen vaatii, jolloin kaasu leimahtaa jo sormille, etenkin kun kipinä pitää antaa läheltä. Lienee jatkossa järkevämpää käynnistää poltin ensin ja pistää tuulisuoja vasta sitten paikoilleen.
Hiukan aikaa maltoin pyristellä vastaan, mutta kuten jo ennalta arvasin, niin tulihan se omakin Trangia hankittua, kun XXL myi tarjouksessa kaasukeitintä teflon-kattilan ja kahvipannun kera satasella posteineen. Kaasuksi löytyi ensi hätään kauppakeskuksen Tokmannilta edullista Tarmoa vitosen per patruuna. Tähän asti kokeilut ovat tapahtuneet pienemmällä 27-kokoisella, ja nyt pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan isompaa 25-mallia läheisillä Annalan kallioilla lounaan merkeissä perheen kanssa.
Kyllä nyt kelpaa.
Parin tyypin retkiruokailu on sujunut kelpoisasti pikkutrangialla, mutta kolmannen myötä koko alkoi jo tulla vastaan, puhumattakaan nelihenkisen perheen tarpeista. 1,75- ja 1,5-litraiset kattilat ovat tuntuvasti pikkukeittimen litraisia isompia ja bonuksena niistä pienempi on tosiaan vielä teflonipintainen – myynnissä on myös kahden alumiinikattilan settejä, mene ja tiedä. Kaasuhanoja näyttää olevan muutamaa eri mallia: tässä säädin sojottaa luontevasti ylöspäin. Merkittävin täysikokoisen Trangian haittapuoli on odotetusti setin huomattavasti suurempi koko; 27-malli menee melkein taskuun.
Varsinaisena uutuutena hankin polttimen sytyttämiseen Primuksen pietsosähköisen sytkärin. 20 euron hinta oli korkean puolella noin yksinkertaisesta laitteesta, vaikka kyllähän näistä erikoisvehkeistä tunnutaan aina kuppaavan rahat pois. Sytkärin idea on yksinkertaisesti se, että nappia painamalla toisesta päästä iskee kipinä. Arvosteluissa kokemukset olivat vaihtelevampia, mutta ainakin meillä kaasu lähti palamaan laakista. Juuri mitään muutahan tämmöisellä ei sitten saakaan sytytettyä. Pötkylä kulkee kätevästi Trangian polttimen pussissa mukana, eikä matkamiehen tarvi muistaa takkasytkää tai tulitikkuja. Katsotaan, miten käytännössä, mutta luulisi tuon kestävän iän kaiken, kun ei tarvitse huolehtia lataamisesta eikä tyhjenevästä kaasusäiliöstä.
Testiruokana oli arkisesti pussinuudeleita, mistä ei hirveästi kerrottavaa ole. Hivenen erikoisuutta toivat sentään puolivälissä mukaan heitellyt paksut udon-nuudelit. Kaikkiaan keittely onnistui ongelmitta, kuten odottaa sopi. Todennäköisesti tästä tehdään perheelle pikku viikonloppuharraste, joka yhdistää interaktiivisesti ulkoilun ja lounaan. Tulevista safkayritelmistä en osaa vielä sanoa, mutta ainakin kirkas kasviskeitto on menyyssä lähiaikoina. Ei pitäisi olla vaikeaa: kasvislientä, porkkanaa, perunaa, lanttua ja jokunen pippuri pataan porisemaan.
Mettä-gourmet-sarja jatkuu vääjäämättömästi. Tällä erää tapahtumapaikkana olivat Viikinmäen kalliot, jotka eivät välttämättä juuri kiinnitä huomiota metsän takaa, jos paikasta vain ajaa ohi. Joka puolella on lisäksi aitaa, joten kallioille ei ole edes ihan helppo päästä. Lännen suunnasta bärtsille johtaa syrjäinen polku Sahamyllyntieltä, kun taas idän suunnasta voi nousta metsätyökoneen uraa pitkin, ainakin niin kauan kunnes aita pistetään takaisin kiinni. Kallioiden päältä aukeaa yllättävän laaja näkymä pitkälle Itä-Helsingin suuntaan Viikistä Kalasatamaan saakka.
Tämähän toimii.
Ruuaksi valikoitui sienirisotto. Pohjasin reseptin Alkon versioon, josta karsin epäoleellisia aineita, joita ei sattunut juuri nyt kotona olemaan. Salottisipuli korvautui tavallisella sipulilla, valkoviini jäi kokonaan pois, tuoreen persiljan tilalla oli kuivattua ja myös parmesaani skipattiin. Tuoreiden sienien sijasta pataan heitettiin kuivattuja suppilovahveroja fiilispohjalta – en osannut juuri arvioida, mikä määrä kuivia sieniä vastaisi tuoreita. Kuskaamisen helpottamiseksi sekoittelin mausteet (pippuri, suola, persilja) valmiiksi pikku purkkiin voin kanssa heti kotona. Lisukkeeksi mukaan lähti vielä varmuuden vuoksi patonkia, vaikka neljän hengen annos olikin varsin riittävä kolmelle.
27-kokoisen Trangian litran kattilaan ei olisi millään mahtunut koko satsi kerralla, joten pöperö valmistettiin kahdessa erässä. Riisi jämähti odotetusti alumiinikattilan pohjaan loppuvaiheessa, vaikka sekoittelimme ahkerasti ja usein. Tähän hätään ei ehditty hankkia teflon-pinnoitteista kattilaa, joka olisi ollut tarkoitukseen parempi. 18 minuutin keittelyn jälkeen riisi alkoi olla sopivaa, tosin ilman kantta keitellessä aikaa tarvii käytännössä vähän enemmän. Toisella kierroksella unohtui laittaa kasvisliemikuutio mukaan, mutta onneksi moka huomattiin riisin ollessa vielä hieman kovaa ja viime hetkellä mukaan sotkettu kuutio ehti osallistua maustamiseen. Hyvää oli!
Eilisen metsämatka suuntautui maineikkaille Boozembly-kallioille, jotka kartta näemmä tuntee nimellä Messukeskus Grove. Paikka oli tietysti itselleni sekä muille mukana olleille nostalginen jo monen vuoden takaa Assemblyjen varjotapahtuman näyttämönä. Pohjoispään “Hashembly-kallio” olisi ollut ruokailuun kätevämpi tasaisuutensa vuoksi, mutta siellä oli jo muita, joten päädyimme muhkuraisemmille varsinaisille kallioille. Ruokana oli jo kertaalleen kokeiltu varma hotpot, joten siitä puolesta ei ole hirveästi uutta sanottavaa. Siispä muistelen lopuksi mestan historiaa noin muuten.
Siä ni.
Hotpot on itämailta peräisin, ja teemaan sopivasti juomana oli korealaista Cass-olutta – jos valinnanvaraa on, niin Terra on Korean lagereista kenties paras. Miedot aasialaiset ölkyt menevät yleensäkin hyvin ruuan kanssa; ensimmäisten hotpottien kyytipoikana oli usein Singhaa. Parsakaali oli molemmista supermarketeista loppu, joten se korvautui kukkakaalilla. Toimihan tuo ihan hyvin, mutta ei se paljon keittäessä maustu. Toinen uutuus oli teriyaki-kastikepussin käyttäminen liemen pohjana. Valinta oli ihan onnistunut ja pussin kokokin juuri passeli pienelle kattilalle. Tällä erää seurue oli kolmen eikä kahden kokoinen, mitä myötä 27-kokoinen Trangia alkoi joutua kapasiteettinsa ylärajoille.
Assemblyillä on ollut perinteisesti tiukka päihdepolitiikka, joten janoiset ovat joutuneet etsimään korvaavia paikkoja ympäristöstä. 1990-luvun lopulla muistan pussikaljoittelua olleen ainakin Areenan viereisillä katetuilla silloilla, ja pian kohteeksi vakiintuivat tapahtumapaikan vieressä sijainneet jyrkänteet, jotka sittemmin vedettiin sileäksi (näemmä 2006 kuvissa istutaan räjäytysmattojen päällä). Itse en hirveämmin tuolloin välittänyt kännisekoilun seuraamisesta, vaan kävin paikalla yleensä vain pyörähtämässä ja moikkaamassa tuttuja. Meno oli ennen vanhaan myös selvästi sekavampaa kuin tänä päivänä. Nykyiset Boozembly-kalliot korvasivat vanhat tilanteen pakosta jo ennen kuin itse partyt siirtyivät Messarille.
2013 oheistuote.
Boozemblyt ovat ehtineet yli kahden vuosikymmenensä aikana muodostua nekin jo jonkinlaiseksi suomiskenen instituutioksi. Huippuvuosina toimi jopa “Boozembly Disorganizing”, joka painatti paitoja, järkkäsi sponsorikaljoja ja huolehti sotkun raivaamisesta jälkeenpäin. Pari viime vuotta varjoparty on ollut vailla varsinaista järjestäjää ja siten palannut juurilleen epämuodollisemmaksi tapahtumaksi, johon skenejermut lähes poikkeuksetta suuntaavat – jotkut eivät hanki edes Assembly-ranneketta. “The real party is outside”, kuten sanotaan.
Tämän kerran mettä-gourmetin tapahtumapaikaksi valittiin Pihlajamäen vanha graniittilouhos, joka sijaitsee ihan Viikin Prisman naapurissa. Kävely olisi muuten ollut mukavan lyhyt, mutta tieremontin takia piti kiertää pidempää kautta, joten matkaa tuli suuntaansa helposti neljä kilometriä – mässäily lunastettiin siis lihasvoimin. Kalliolta aukeaa yllättävän hieno esteetön panoraama keskustan suuntaan, Hertsikasta Kalasatamaan ja Lintsiltä Pasilaan asti.
Hyvältä näyttää, mut mut…
Ruokalajina oli tällä erää fondue, joka sopii periaatteessa passelisti Trangialle. Käytännössä se osoittautui odotettua haastavammaksi, kun juustot eivät millään halunneet seota valkoviiniin kunnolla, vaan jäivät joko erillisiksi hiutaleiksi tai sitten isoksi yhtenäiseksi klöndeksi. Myös pikku-Trangian pata kävi uhkaavan täydeksi neljän hengen annoksen kanssa. Ehkä syynä oli vääränlainen lämmitys tai sitten sopimattomat juustot (edamin ja kermajuuston pitäisi kyllä toimia) – onneksi sentään maku oli kohdillaan. Varasin mukaan oliiveja, cocktail-kurkkuja, tomaatteja ja paprikaa dipattaviksi lisukkeiksi, mutta lopulta ihan perinteinen leipä vei selvästi voiton tässä kisassa.
Aiemmat mettä-gourmetit ovat olleet pitkälti riskittömiä, joten tällainen puolittainen onnistuminen oli väistämätön. Annosta olisi voinut hieman kohtuullistaa, sillä yli puolen kilon juustomäärä kahteen pekkaan osoittautui liialliseksi. Teflon-pinnoite ei olisi huono idea, sillä nyt juusto paloi herkästi pohjaan kiinni ja kattilan tyhjetessä reunoihinkin. Huolimaton onkija saa helposti juustoa tiputeltua myös keittimen sisään. Kokeilinpahan tuatakin, sano ämmä kun synninpäästön otti. Seuraavissa sessioissa voisi kokeilla vaikkapa risottoa, jonka luulisi olevan aika varma valinta.
Jo osassa III oli kepeä Meksiko-teema, ja eilisessä retkiruokailussa sitäkin tiukempi Kreikka-rajaus. Kohteena oli tällä erää Pikkukosken kupeessa sijaitseva Koskelan linnoitusalue, jonne pääsi kohtuullisen kätevästi reilun kolme kilsaa Vantaanjoen reunaa käpytellen. Kreikkalaisuus ulottui pääruuasta salaattiin ja Mythos-olueen asti, minkä lisäksi tunnelmaa loi matkakaiuttimesta blastattu kansanmusiikki kuin turistiravintolassa ikään.
Ruokaa riitti.
Trangiaa tarvittiin tällä erää vain halloumin paistamiseen. Sopivan lämpötilan löydyttyä siivut oli helppo kärventää molemmin puolin oliiviöljyssä – ohut pannu reagoi nopeasti kaasuhanan vääntelyyn. Leivän kanssa voisi käydä vähän niin ja näin, joten se paistettiin ja siivutettiin jo kotopuolessa. Lisukkeina oli purkista viininlehtikääryleitä sekä kreikkalainen salaatti, joka valmistettiin oikein paikan päällä. Siivuttaminen metsässä ei ole välttämättä kovin kätevää, mutta kuvassakin näkyvä entinen lipputangon tmv. jalusta toimi työ- ja ruokapöytänä. Poikkeuksellisesti tällä erää syntyi hiukan biojätettäkin paprikoiden ja punasipulin jämien muodossa, minkä lisäksi toki juustot tulevat muoveissa ja dolmat säilykepurkissa.
Seuraavan mettä-gourmetin teema vaatii miettimistä, koska pelkkä pussikeitto on vähän mitätön laiteltava. Täytetyt lätyt olisivat yksi mahdollisuus tai ehkäpä fondue. Hotpotin äärelle tekisi jo mieli palata, kun se toimi niin hyvin ja kestää luonnostaan pitkään syödä. Kreikkalaisen safkan valmistelussa ei tainnut juuri varttia pidempään seota, etenkin kun paistaminen ja salaatinteko rinnakkaistuivat kahdella äijällä niin tehokkaasti.
