Posts filed under 'pelit'
Viikon-parin emulaattorikikkailu PPC-Linuxissa on tuonut aiheeseen mukavasti lisää näkemystä. Useimmat alustat alkavat olla jo varsin käyttökelpoisia nopeudeltaan ja pyörivät jopa koko ruudulla postimerkin kokoisen ikkunan sijaan. Aloitetaan kuitenkin huonoilla uutisilla:
- Mac-on-Linux on rikki. Jossain vaiheessa Linuxiin on tullut sellaisia muutoksia, että vanhat koodit eivät enää toimi. SheepShaver on sekin hajonnut samalla tavoin eikä korjausta ole näköpiirissä. Mac OS 9:n emuloinnin voi siis unohtaa, mikä ei kylläkään ole iso menetys.
- E-UAE riittää A500:n emulointiin aika mukavasti ja jaksaa useimmiten jopa piirtää joka framen. Fullscreen vaatii kikkailua, ks. ruutumoodien teko alla. Tärkeitä .uaerc:n asetuksia lowres-peleille ja -demoille (koneesta riippuvia):
- gfx_width=360
- gfx_height=286
- gfx_width_fullscreen=424
- gfx_height_fullscreen=286
- gfx_lores=true
- gfx_linemode=none
- gfx_correct_aspect=false
- MAME futaa sekin hyvin. Laitoin itse frontendiksi kxmamen, joka säästi jonkun verran hermoja. Fullscreen-kikkailun vaatii tämäkin ja perfektionisti säätäisi vielä pelikohtaisesti moodin tai pari lisää.
- SNES9x on lämmennyt käytössä ja suostuu nyt jo vaikka mihin. Fullscreen tulee sen kummemmin säätämättä, jos vain skaalausvaihtoehdoksi laittaa Xvideon. Jos video-overlay ei koneessa toimi, niin allaoleva fullscreen-jekku kohentaa kokemusta joka tapauksessa. Hitaalla koneella on tärkeää ottaa äänen synkronointi pois asetuksista.
- VICE hyötyy sekin ruutumoodien tekemisestä. Nopeinta fullscreeniä varten pikselien ohjelmallinen tuplaus pois päältä. Näyttömoodin vaihtamiseen kannattanee valita menusta Xrandr.
- OpenMSX:n koko ruutu oli tällä koneella jo muutenkin riittävän nopea, joten varsinaista hyötyä matalammasta tarkkuudesta ei ollut. Hitaammalla laitteella hyödyttää set scale_factor 1 (komentoja pääsee antamaan painamalla F10), jonka päälle vielä save_settings.
- Hatari nauttii sekin matalammasta tarkkuudesta, kun pikselien tuplausta ei tarvitse tehdä ohjelmallisesti. Aidomman tuntuman sai vielä, kun viritteli hieman pystyvenähtäneen moodin (ST:ssä ei ole neliöpikselit). Nopeutusta saa hitaalla koneella poistamalla borderit käytöstä.
Ja sitten se matalan tarkkuuden tilojen tekeminen helposti: tämän ohjeen perusteella ei pitäisi olla liian haastavaa. Komento gtf tuottaa kauniita modelinejä, joita voi kokeilla xrandr:llä ennen kuin niitä laittaa xorg.confiin. Olin totaalisen hämmästynyt, kun PowerBookin sisäinen näyttö tuntui kelpuuttavan melkein minkä hyvänsä satunnaisen 60 Hz tilan. Nyt on pelikäyttöön 424×286, eli suunnilleen kolminkertaiseksi venytetyt pikselit (näytön oma tarkkuus on 1280×854). Pehmeää vieritystä yritin saada aikaan 50 Hz tiloilla, mutta ne eivät tuntuneet asiaan vaikuttavan.
Viritellessä kannattaa muistaa se, että jos emulaattori tukee Xvideota, niin pienemmän reson käyttämisestä ei ole kuin haittaa, sillä video-overlayn tekemä skaalaus osuu huonommin pikseleihin. On myös hyvä sovitella matalia tarkkuuksia maksimitarkkuuden puolikkaiksi tai kolmanneksiksi, etteivät pikselit venähtele epätasaisesti. Kaikkein rumimman lopputuloksen saa silloin, kun näyttö skaalaa grafiikan huonosti, jonka päälle emulaattori tekee vielä oman skaalauksensa.
February 24th, 2011
Tulipa kokeiltua emulaattoreitakin kaiken muun ohella. Laatu vaihtelee hyvästä huonoon ja fullscreen on monestikin ongelma, joko kuvasuhteen tai -koon osalta. Jos emulaattoreissa on JIT-kääntäjiä, niin ne ovat useimmiten vain Intelille, joten kurjuus kumuloituu. OpenGL-ruutumoodit ovat käyttökelvottoman hitaita keskimäärin, joten skaalattuja fullscreen-tiloja ei saa sitäkään kautta ilmaiseksi.
- MS-DOS. DOSBox jytää hyvin ja osaa jopa oikean kuvasuhteen fullscreenissä. Emulointi vastaa ehkä nopeaa 386-konetta. VESA-moodien värit menevät väärin.
- PC. Windows XP asentui yön yli Qemuun ja on lähinnä kuriositeetti, Windows 98 tms. voisi jo toimiakin.
- Mac. Mac-on-Linux asentui suoraan paketinhallinnasta, mutta framebuffer-kikkailujeni takia ruutumoodien asennuskikkare sekoittaa näytön. Jos pitää valita MOL:n ja kiihdytetyn X:n välillä, niin ei tarvi pitkään miettiä. Saattaa olla ihan jostain pikku säädöstäkin kiinni.
- MSX. Riittävän nopea OpenMSX:llä. Laitoin emulaatiotarkkuudeksi rivin, mikä ehkä jotain nopeutti. Kuvasuhde venähtää fullscreenissä, mutta sen jälkeen se onkin hyvin linjassa MSX:n läsähtäneen kuvan kanssa 🙂
- Commodore 64. VICE toimii, tosin hienouksia ei voi laittaa päälle. Ääniajuriksi piti valita uss, muuten pätki alituiseen.
- Megadrive. Dgen ei toimi ja Xmess on nimensä mukainen. Ehkä rikki, ehkä vaan vaikea konffattava. PicoDriven sorsat ovat levällään pitkin maailmaa, joten sitä ei voi oikein edes kääntää itse. Seuraavan Gens/GS:n pitäisi olla multiplattis, eli jotain toivoa ainakin on.
- SNES. SNES9x ajelee ainakin Bombermaneja hyvin ikkunassa. Tuplapikseleillä menee tökkiväksi, mutta kun laittaa fullscreeniksi 640×480, niin zoomaamatonkin akkuna on edelleen kohtuullisen kokoinen. Ainakin tällä koneella ALSA toimi paremmin ääniajurina kuin Pulseaudio. edit: Kun ottaa äänasetuksista pois synkronoinnin, niin vauhti kasvaa huomattavasti.
- Amiga. E-UAE jaksaa emuloida A500-tason rautaa kohtuullisesti, riippuen hyvin pitkälti ohjelmasta. Demoja sain ajettua pienennetyssä ikkunassa jopa ihan täydellä frameratella, mutta esim. BC Kid toimi vain frameskipin kanssa. Äänet pitää laittaa 8-bittisiksi tai tulee vain suhinaa. Näytiksi .uaerc:ni. Fullscreen on muuten (fn-)F12-s.
- Atari ST. Tässä listassa Hatari on selvästi paremmasta päästä. Nitkuttamista keksin oikeastaan vain äänien satunnaisesta kakomisesta ja siitä, että graffat eivät ole aivan oikeassa skaalassa.
- ScummVM. Parin pelin perusteella futaa hienosti, tosin kerran tilttasi fullscreenistä palatessa.
Raadin kiitokset menevät siis DOSBoxille, OpenMSX:lle, Hatarille ja ScummVM:lle, sekä varauksin VICElle, E-UAE:lle ynnä SNES9x:lle. USB-joypadit näyttävät muuten toimivan ihan heittämällä ainakin VICEn ja SNES9x:n kanssa.
February 15th, 2011
Populousista kirjoittamani artikkeli ilmestyi V2:ssa. Retro näemmä kiinnostaa kun lukukertoja on alta päivässä kertynyt yli tuhat. Päivään toi lisää retroantia vielä se, että asensin illalla jälleen kerran Sidplayn ja kuuntelin sekalaisia vanhoja suosikkejani. En ole aiemmin niin perustanut Chris Huelsbeckista, vaikka Giana Sistersin alkumusiikki onkin mainio, mutta nyt sohaisin puolivahingossa soimaan äijän biisin Dulcedo Cogitationis ja sehän olikin jämäkkää kamaa. Hubbardit, Tellit, Galwayt ja Huelsbeckit ovat kaikki kätevästi yhdessä paketissa High Voltage SID Collectionin (HVSC) sivuilla.
March 2nd, 2009
Takavuosien valjujen kokemusten jälkeen en odottanut paljon, kun ryhdyin taas leikkimään Amiga-emulaattorien kanssa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti laitettuani Richard Drummondin ylläpitämän E-UAE:n sekä MacBookiini OS X:n alle että eMacin PPC-Linuxiin. E-UAE on pitkään maatuneen UAE-projektin multiplattis työnjatkaja, johon on tuotu palasia aktiivisemmin kehittyneestä WinUAE:sta. Kukin saa toki tehdä avoimilla ohjelmilla mitä lystää, mutta tuo WinUAE-forkki ei pahemmin tuntunut hyödyttävän alkuperäistä projektia, vaan keskittyi ainoastaan yhteen alustaan. Tämänkertainen kokeiluni oli peräti osapuilleen laillinen, sillä omistan ihan aidotkin A500:n ja A1200:n käyttöjärjestelmineen 🙂
E-UAE:n asetustiedosto on hivenen kryptinen käsin puukotettavaksi, joten onneksi Linux-puolella siihen on kohtuullisen kattava graafinen käyttöliittymä valmiina ja Mäkillä puolestaan voi asentaa kätevän Hi-Toron, joka toimittaa samaa virkaa. Näistä kahdesta Hi-Toro on asteen laajempi ja sen ohjeissa oli selitetty hyvin kaikki säädöt. Käyttöliittymien avulla voi valita perusjutut kuten emuloitavan prosessorin, piirisarjan (OCS/ECS/AGA), muistimäärät, äänenlaadun ja levyasemat. Netistä löytyy ihan laillisestikin kaikenlaisia pelejä, itse käytin A500-testipenkkinä täältä löytynyttä BC Kidiä.
Intel-alustoilla E-UAE:ssa on peräti JIT-kääntäjä, joka tekee 68k-konekielen ajamisesta rivakkaa. Hitaalta se silti tuntui, mutta syynä oli ilmeisesti virransäästöön liittyvä Intel TSC, jonka poistamalla vauhti koheni reilusti. PPC-puolella JITiä ei ole, mutta A500 jaksoi pyöriä sittenkin aivan täysin ainakin BC Kidin perusteella. Jopa A1200 toimi joten kuten, tosin tässä Intel-koneessa sitten selvästi nopeammin.
Peruspiirisarjoista irtoaa vaisuja tarkkuuksia ja planaaritilat ovat väkisinkin tahmeita Workbenchissä. Joku oli tätäkin ajatellut ja tehnyt Picasso96:een tuen UAE:lle. UAE:n asetuksista tarvii laittaa lähinnä 32-bittinen osoitteisto päälle, RTG fullscreen ja lisää grafiikkamuistia eikä juuri muuta. Vielä kun päivittää rtg.libraryn WinUAE:n mukana tulevaan versioon, niin saakin jo natiivit tarkkuudet käyttöön. Hiiren hyppimiseen auttaa niin ikään WinUAE:n mukana tuleva apuohjelma p96refresh, jolla saa nopean ja tasaisen päivityksen. Linuxin puolella näppäimistö toimi suoraan riittävästi, mutta Hi-Torossa vaadittiin raw key mapping päälle. Lopulta kasassa oli tehokas virtuaalinen AGA-Amiga kovalevyllä, 40 megan muistilla ja läppärin aidolla 1280×800-tarkkuudella höystettynä.
February 25th, 2009
Jonkun vuoden välein tulee aina palauttua klassisen jumalapeli Populousin äärelle. Viimeksi jämähdin johonkin kentän 200 tienoille, mutta tällä kertaa väänsin pelin väkisin läpi eli kentän 494 loppuun. Kaikkia noista kentistä en pelannut, sillä riittävästi pisteitä saamalla harppaa aina muutaman, mutta hävittyjen matsien jälkeen toisaalta oli yritettävä samaa kenttää uusiksi, joten parisataa ottelua ei varmaankaan riittänyt. Melkoinen urakka, joka koetteli sekä hermoja että jännetuppia.
Itse pelihän on peräisin niinkin kaukaa kuin vuodelta 1989, jolloin Bullfrog sen julkaisi. Suurin kunnia pelistä menee yleensä Peter Molyneuxille, joka jatko-osien lisäksi teki vuosia myöhemmin myös samantyylisen Black and Whiten. Itse kokeilin Populous: The Beginningiä PlayStationilla, mutta ei se pitkään kiinnostanut. Menestynyt ja omaperäinen tuote synnytti pian klooneja, kuten Mega Lo Mania ja Settlers. Populousin kaikuja on nähtävissä vielä paljon myöhemmissäkin reaaliaikastrategioissa. Itse pelasin nyt DOS-versiota DOSBoxin avulla, mutta versioita oli toki monelle muullekin laitteelle kuten Amigalle tai Atari ST:lle. DOS-version kaksinpelikin toimii emulaattorissa kohtuullisesti, kunhan vaan saa viritettyä virtuaalimodeemin toimintaan verkon yli.
Jotain Populousissa on tehty oikein, kun jaksoin noinkin monta tuntia sen äärellä tuhrata. Pikku-ukkojen liikutteli näytti serkun Amigalla joskus ’90 hyvin mielenkiintoiselta ja sitä se on edelleen. Vaikeustaso on tiukka paikoitellen — yllättävää kyllä pahimmat kentät eivät ole ihan lopussa — mutta sopivan törkeän strategian keksimällä pääsee lopulta eteenpäin, vaikka välillä voi olla sekunneista kiinni. Usein otteluissa voi tulla puolikin tuntia lujasti takkiin aluksi, mistä huolimatta tekoälyn ja pelilogiikan heikkouksia hyödyntämällä voiton voi vielä viedä kotiin. Voisin kirjoitella strategiasta paljonkin, mutta riittäköön tämä tästä.
February 22nd, 2009
Next Posts
