Ratsu eli heppa on shakin kenties mutkikkain nappi, jota ilman peli olisi huomattavasti suoraviivaisempi. Etenkin aloittelijalle ratsun liikkeiden hahmotus on vaikeaa, ja harrastuneempi saa pyöräytettyä sillä lukuisia ikäviä yllätyksiä pussimateista haarukoihin. Seuraavassa lähinnä ääneen ajattelua ja omien ajatusteni kuvallista työstämistä lichess.orgin kenttäeditorin voimin.
Jokaiselle säännöt osaavalle lienee tuttu pyöreä kuvio hepan yhden siirron ruuduista:
Kuten kuvasta näkyy, ruudun väri vaihtuu joka siirrolla. Kahdella loikalla pääsee jo moniin paikkoihin, mutta ihan lähellekin jää vielä sokeita pisteitä:
Ratsua paetessa tai uhatessa pitäisi huomioida etenkin nuo viereiset ruudut. Aivan ilmeistä ei ole, että liikkumiskuviota vastaava kuvio on myös hevosella uhattavien nappien ympärillä:
Erityisen tehokkaita uhkauksia ovat tunnetusti haarukat, jotka sijaitsevat kahden eri napin kuvioiden leikkauspisteissä:
Tutut haarukat ovat hyvin ilmeisissä paikoissa, mutta osa niistä on vähemmän intuitiivisia. Seuraavana visualisointina ne ruudut, joista pääsee haarukoimaan yllä olevat tornit yhdellä siirrolla. Aika monta, eikö?
Ja bonusmateriaalina vielä isompi kartta eri ruutuihin pääsemiseen vaadittavista siirroista (tämä piti tehdä jo PETSCIInä):
March 3rd, 2018
Ensikosketukseni pelien kuninkaaseen tuli joskus ala-asteiässä, kun pelailimme (hiukan omilla säännöillämme) kaverin kanssa. Sen jälkeen oli hiljaisempaa jonkun aikaa, kunnes taas löysimme shakin teini-iässä – tuolloin shakkia ei pidetty mitenkään poikkeuksellisena harrastuksena. Parin pelikumppanin kanssa tykitellessä ja Vammalan kirjaston tarjontaa lukemalla taidot kehittyivät taas jonkin verran, mutta miksikään hyväksi pelaajaksi en ikinä venynyt. Olisi kaupungissa ollut shakkikerhokin, mutta tietokoneinnostus veti toisaalle, enkä pelannut pariinkymmeneen vuoteen ollenkaan.
Viime vuoden lopulla jälkikasvu sanoi kokeilleensa tarhassa shakkia ja pitäneensä siitä, mikä herätti taas vanhan kipinän itsessänikin. Poitsun joululahjaksi saamalla pikku setillä päästiin pelaamaan, eikä vanhan tason saavuttamisessa mennyt kauaa. 80-lukulainen pikkuruinen magneettinen shakkilautani oli sekin tallessa ja löytyi lopulta kolmannella yrityksellä varaston toiseksi alimmasta laatikosta. Sivumennen olen kokeillut hieman myös korealaista shakkia (janggi), jossa on jotain tuttua, mutta myös paljon erilaista kuin tässä tunnetummassa versiossa. Palannen aiheeseen myöhemmässä postauksessa.
Viimeistään jousiammunnan parissa olin ymmärtänyt right tool for the job -ajatuksen, joten hankin hiljattain muutamalla kympillä täysikokoiset napit ja vinyylilaudan. Pikkuruisilla kevyillä nappuloilla kikerrys sopii ihan hyvin lapsille, muttei raavaalle keski-ikäiselle. Kuten yleensä, oppiminen piti tässäkin suorittaa kantapään kautta; ensimmäisen muovisetin ostamisen jälkeen tajusin, että painotetut napit olisivat mukavammat. Halvalla saa pelaamiseen hyvin sopivia settejä, mutta jos haluaa kaunista jälkeä, niin satanen ei ole kuin nähdä. Uusien vinyylilautojen vahva haju oli odottamaton piirre – auringossa tuulettamalla ja etikalla/saippualla jynssäämällä katku onneksi laantuu nopeasti.
Siinä missä takavuosina opiskelu perustui yritykseen ja erehdykseen sekä satunnaiseen kirjojen lueskeluun, nykyään materiaalia on helposti tarjolla netissä niin paljon kuin suinkin ehtii kahlata läpi. Paljon muitakin sivuja ja softia on toki olemassa, mutta itse olen toistaiseksi käyttänyt lähinnä näitä:
- Avainsiirto, paljon interaktiivisia tehtäviä (nämä ovat kivoja muksuillekin)
- Chess (Free), sujuvahko Android-shakki, jossa on sopivasti kohoavat vaikeustasot
- Chess Puzzles, lisää pähkinöitä
- Chessgames, massiivinen kokoelma menneitä otteluita, joita voi tarkastella siirto kerrallaan
- Gnome Chess, paketinhallinnasta löytynyt siisti perusshakki, jolla tulee katseltua etenkin pgn-pelitiedostoja
- Lichess, mainio verkkoshakki kaverin kanssa pelattavaksi (tai Stockfishiä vastaan)
Itselleni ostin kympillä Paul Keresin ja Aleksander Kotovin klassisen Taito voittaa shakissa, joka vaatisi kuitenkin viereensä aina shakkilaudan tilanteen seuraamiseksi. Muksulle lainasimme kirjastosta Sabrina Chevannesin Shakin kiehtovan maailman, joka johdattaa pelin pariin lapselle ymmärrettävällä tavalla. Samalla on kuitenkin sanottava, että jos säännöt jo osaa, niin ensimmäinen puolisko kirjasta on melko tarpeetonta, pitkällistä kertaamista. Netistä löytyvä Shakin säännöt on hyvä peruspaketti sääntöjen kertaamiseen, jos muisti kaipaa virkistämistä.
Vaikka peleissä tuleekin usein takkiin, niin olen ottanut melkoisen harppauksen pelaajana reilussa kuukaudessa: loppupelin mattiansoista on paljon parempi käsitys, avaukset eivät ole enää täysin satunnaista yrittelyä, puolustus ei vuoda joka kohdasta, vastauhkaukset ovat osa työkalupakkia, hevosen liikuttelu sujuu harkitummin ja shakkitilanteessa ei iske pakokauhu. Strategiassa ja avauksissa on loputtomasti opeteltavaa, mutta luotan siihen, että ajan mittaan nekin aukeavat – on tässä yhtä sun toista tullut opeteltua vuosien varrella onnistuneesti. Varsin hämmästyttävää on vuoden alussa säännöt oppineen kuusivuotiaan junnun suoriutuminen: vaikkei noin nuorella ehkä edes voi olla paljon strategista silmää, niin lyhyen tähtäimen taktiikka luonnistuu ja aikuinenkin saa olla tarkkana nappiensa kanssa. Tätä menoa kesän jälkeen perheen shakkimestari vaihtuu 🙂
Lopuksi Teron kanssa kyhäämämme shakkilauta PETSCII-merkistöllä:
February 23rd, 2018
