.Markku Reunanen.

Yks kompuutterin historia

Paul E. Ceruzzin A History of Modern Computing on kunnon jenkkityyliin paksu opus, lähes 450 sivua. Kyseessä on etenkin digitaalisten tietokoneiden historia, joten Turingit, Zuset, Babbaget ja muut pioneerit sivuutetaan enintään pikaisella maininnalla. Toisessa päässä tämä kirjan toinen painos yltää lähes nykypäiviin asti, osapuilleen vuoteen 2003.

Sivumäärä on hyvässä käytössä: kirjassa on todella tanakka annos tietotekniikan historiaa – ainakin minun näkemistäni teoksista selvästi kattavin, ja herkullisia yksityiskohtiakin riittää. Suuret kehityskaaret erottuvat paljon selvemmin kuin vaikkapa Gerard O’Reganin vastaavasta kirjasta. Tyhjiöputkista siirrytään transistoriin ja lopulta integroituihin piireihin, samoin mammuttimaisista reikäkorttikoneista minitietokoneiden kautta mikroihin. Tuoreempi pää oli jo entuudestaan tuttua, mutta varhaishistoriasta paljastui paljon uutta.

Mitenkään virheetön Ceruzzin teos ei ole. Suurimman kritiikin kohdistaisin kohtuuttomaan jenkkikeskeisyyteen: nyt jää sellainen kuva, ettei muualla juuri mitään tapahtunutkaan. Toinen – jopa valitettavan tyypillinen – ongelma on kotimikrojen hätäinen sivuuttaminen. Kymmenien tai pikemminkin satojen valmistajien kirjosta mainitaan lähinnä Apple ja Commodore. Kirjan lopun kuvaukset Internet-ajasta ovat vanhentuneet kymmenessä vuodessa jo pahasti nekin. Näistä puutteistaan huolimatta kyseessä on kuitenkin varsin suositeltava ja helppolukuinen teos tietotekniikan historiasta kiinnostuneille.

Add comment October 9th, 2014

Mätkintäpeleistä populäärimmin

Skrolli 3/2104:ssä on juuri ilmestynyt Teron kanssa kirjoittamani Hyppypotkuja ja heittotähtiä – pikselimätkinnän varhaisvuodet. Juttu perustuu WiderScreen 4/2013:ssa julkaistuun Kungfumestarit kuvaputkella -tutkimusartikkeliin. Skrollin pdf-versio ilmestynee arkistoon lähiaikoina, jos lehti on jostain syystä jäänyt tilaamatta.

Add comment September 15th, 2014

Tulipa tuokin pihalle

Antin kanssa joskus 2009 aloitettu, moneen kertaan pompoteltu ja iän kaiken viivästynyt kirjanluku Multiple Users, Diverse Users: Appropriation of Personal Computers by Demoscene Hackers näyttää tulleen lopultakin ulos, ainakin sähköisenä versiona. Oma ennätykseni ja muutenkin varmaan varsin kova tulos julkaisun viivästymisessä 🙂 Fiilis tällä hetkellä sarjaa “tulipa tuokin tehtyä”, mutta samalla rasittaa se, kuinka paljon enemmän asiasta nyt jo tietäisi. Linkki.

Add comment September 11th, 2014

Inessä alakulttuurissa

Nykyään ei oikein ehdi lukea kuin tutkimukseen liittyviä kirjoja, mutta onneksi ne ovat sentään toisinaan hyviä ja ajatuksia herättäviä. Arabianrannan ja Otaonnelan välillä tällä kertaa loppuun saatettu David Muggletonin Inside Subculture – The Postmodern Meaning of Style, joka edustaa tuoreehkoa englantilaista alakulttuuritutkimusta.

Kun jo kirjan nimessä on viittaus Dick Hebdigen Subculture – The Meaning of Style -kirjaan, niin on toki odotettavissa, että klassikkoa käsitellään uudessa valossa. Eikä kritiikkiä toki säästelläkään: CCCS saa kuulla kunniansa moneen kertaan, ja marxilaisen luokkatietoisen alakulttuuritutkimuksen heikkouksia ruoditaan kautta kirjan. Kuten kirjoittaja itsekin myöntää, CCCS:n kritisoinnista tuli jossain vaiheessa suorastaan muoti-ilmiö.

Muggletonin keskeisin teesi on se, että alakulttuurien jäsenet eivät ole tiukasti yhden yhteisön jäseniä, vaan heidän identiteettinsä saattaa muuttua moneen kertaan ja olla sekoitus erilaisia vaikutteita. Jos CCCS näki alakulttuurit vastauksena työväenluokan asemaan, niin Inside Subculturessa keskeisiksi teemoiksi nousevat individualismi ja itseilmaisu. Työväenluokkainen taustakaan ei näytä olevan jäseniä yhdistävä tekijä, sillä monien näkyvien yhteisöjen aktiivijäsenet ovat olleet pikemminkin keskiluokkaisia ja Muggletonin tulkinnan mukaan siten edustaneet pikemminkin liberalistisia ihanteita.

Summa summarum: mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja, jonka taustalla on vaikuttava määrä alan tutkimuksen tuntemusta. Samalla mielenkiintoinen vastine Hebdigen kirjalle ja näin demotutkijallekin monin kohdin valaisevaa luettavaa.

Add comment September 4th, 2014

Suomilänkkärit!

Vaikka Italia olikin kiistatta Euroopan johtava länkkärimaa spagettiwesterneineen, on lännen mailla ratsasteltu jonkun verran muuallakin. Keräilen tähän postaukseen kaikki suomalaiset lännenelokuvat ja päivitän listaa, jos jotain uutta ilmenee. Osa näistä leffoista on hieman rajatapauksia, joten lista on kolmessa osassa.

“Aidot” länkkärit

• Herra ja ylhäisyys (1944): Jorma Nortimon ohjaama, Tauno Palon sekä Regina Linnanheimon tähdittämä, hieman vaikeaselkoinen seikkailu 1900-luvun alun Meksikossa ja Väli-Amerikassa. Ei erityisen länkkärimäinen, mutta temaattisesti sukua myöhemmille italialaisille Zapata-westerneille.
• Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957): P&P kolauttavat päänsä ja hallusinoivat puolet ajasta villissä lännessä, mikä onkin elokuvan paras osuus. Kaikki kliseet intiaaneista kapakkatappeluun ja erämaassa harhailuun käydään tunnollisesti läpi savolaesmurteen säestämänä. Sotilasfarssipätkän eräs gägi lienee peräisin Fordin Fort Apachesta.
• Speedy Gonzales – noin seitsemän veljeksen poika (1970): Speten ja kumppanien parempi länkkäri, jossa on Jaakko Salon italovaikutteiset kelpo musiikit. Mukaan on saatu värvättyä monia aikansa eturivin näyttelijöitä – Leo Jokela nähtiin Villi Pohjola -trilogiassakin. Vesku Loiria ei sen sijaan nähdä, sillä häneltä murtui jalka ennen kuvausten alkua.
• Häjyt, rennot ja rumat (1970): Kahdesta osasta (Vain muutaman sheriffin tähren ja Piäksäkää heidät!) koostuva TV-länkkäri/junkkari, jossa mukana Kivikasvojen tyyppejä. Päästiin lopulta tämäkin kokemaan Kavin arkistossa. Hengästyttävä sekamelska klassista westerniä, spagettia ja vielä puukkojunkkarileffoja komedian hengessä. Fredi Bud Spencerinä, nyt on kaikki nähty.
• Hirttämättömät (1971): Speedyn vanavedessä seurannut, ilmeisen improvisoitu sorakuopalla kävely, josta on tullut ajan saatossa omanlaisensa camp-klassikko. Pasanen-Loiri-Salminen-kolmikon kemiaan luotettiin ehkä hieman liiankin paljon kaiken muun kustannuksella. Lännenkaupunki oli valmiina jo edellisestä leffasta.
• Kultajuna Fort Montanaan (1985): Turun Kylä-TV:n harrastajavoimin tekemä tuotanto. Näyttelijäntyö on toki vaatimatonta, mutta ehkä pahempi kompastuskivi on loppupuolta vaivaava hidastelu ja juonen hajaantuminen. Lisää Kultajunasta voi lukea WiderScreenin artikkelista.
• Santa Cruz (2016): Kristillisen Majakka Studiosin ensimmäinen, kotipolttoinen täyspitkä länkkäri, jossa kävellään paljon metsässä ja istutaan nuotiolla. Motivaattorina on intiaanien kulta-aarre.
• Lonesome Valley (2023): Niin ikään Majakka Studiosin leffa. Puitteet ja näyttelijäsuoritukset ovat kohentuneet ensimmäiseen yritykseen verrattuna. Ote on kaikkiaan hiukan aikuisempi, toimintaa ja ampumista nähdään enemmän. Sama porukka teki myös lännenteemaista Musasaluuna-sarjaa.
• Hirttämättömät (2023): Odottamaton uusioversio vuoden 1971 leffasta. Tutut juonenkäänteet käydään pääpiirteissään läpi, vaikka varsin erilaisessa muodossa. Modernisointia on tehty monella saralla, mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Alkuteoksen energiasta ja camp-arvosta ei ole ainakaan paljon jäljellä.

Lyhärit

• The Magnificent Seven in Finland (2016): Biisonimafian humoristinen promovideo samana vuonna ilmestyneelle The Magnificent Seven -uusioversiolle.
• Rakkauden aikakaudet: 1879 (2017): Yksi jakso Justimusfilmsin neliosaisesta lyhärisarjasta. Hyvät, pahat ja rumat -parodiahan tämä.

Rajatapaukset

• Villi Pohjola -sarja: Lappiin tai tarkemmin ottaen “Pohjolaan” sijoittuvia ilmeisen länkkärimäisiä leffoja tehtiin kaikkiaan kolme. Aarne Tarkas ohjasi kaikki.
  • Villi Pohjola (1955): Komediallinen pläjäys, jossa Tundra-Tauno (Tapio Rautavaara) lavastetaan syylliseksi ja etsitään suurta kultalöydöstä. Pikakiväärimiehenä vilahtaa suomilänkkärin suurmies Spede Pasanen.
  • Villin Pohjolan kulta (1963): Selvästi länkkärimäisempi seikkailu, jossa Tauno on unohdettu, ja pääosassa ovat kovanyrkkiset Vornan veljekset. Topakkana perijättärenä Tamara Lund. Aarrepuolesta vastaa pääosin ryöstetty kultakuljetus.
  • Villin Pohjolan salattu laakso (1963): Pitkähkö metsässä harhailu, jossa nähdään eräänlaisia intiaanejakin. Vornan veljekset taas vauhdissa, mutta näyttelijöistä on jäljellä enää Åke Lindman. Lavastus on hieman laiskasti tehty – kaupungin sijasta nähdään pressulla peitettyä luolaa ja jokunen hätäisesti kyhätty tiipii. Saamelaisintiaaneilla on tietysti kultaa.
• Kuparikaupunki (1961): Tämä Harry Mannerin ohjaama elokuva on todellinen harvinaisuus, Yhdysvalloissa tehty amerikansuomalainen indiefilkka, jossa puhutaan suomea. Enemmän siirtolais- kuin lännenelokuva, mutta jälkimmäisestäkin on elementtejä, kun kuparikaivos herättää mainarien ahneuden. Kiitos KAVIn digitoinnin, nähtävissä katselupisteillä.
• Muumipeikko villissä lännessä (1990): Tämä rajatapauksena siksi, että jakso on pitkälti japanilaista tekoa. Muumit päätyvät Villiin länteen aikakoneella ja kohtaavat Billy the Kidin. Perustuu hyvin löyhästi Tove ja Lars Janssonin sarjakuvaan vuodelta 1957.
• Kohtalon kirja (2003): Tämä TAMK:n lopputyönä tehty fantasialeffa koostuu viidestä episodista, joista yksi on Arizona 1883. Lavastus ja puvustus ovat yllättävän onnistuneita indiepätkäksi, ja naama pidetään peruslukemilla sen sijaan, että heitettäisiin komediaksi, kuten muissa suomifilkoissa. Kuvauspaikkana on ollut Ähtärin lännenkylä. Laitoin tänne rajatapausten puolelle siksi, että länkkäri on vain eräs teemoista.

Mainittakoon myös Speden saluuna (1965) -huumorisarja, jossa oli joitakin länkkärisketsejä, samoin kuin Kivikasvoilla (1960/70-luku). Kummelissa oli niin ikään sketsi 1994. Spede-elokuvissa lyhyet länkkäripätkät nähdään Millipillerissä (1966) ja Näköradiomiehen ihmeellisissä siekailuissa (1969). Suuressa sävelparaatissa (1959) kuullaan Pärre Förarsin esittämä Yö preerialla. Jos listalta puuttuu jotain, niin otan mielellään tarkennuksia ja lisäyksiä vastaan.

edit: lisätty muutama ruutukaappaus.

edit2: nähty lopultakin myös Villin Pohjolan salattu laakso. Laajensin kuvauksia hiukan.

edit3: lisätty Kohtalon kirja.

edit4: lisätty Häjyt, rennot ja rumat sekä Kivikasvot-sarja.

edit5: lisätty Millipilleri.

edit6: lisätty Kuparikaupunki, uusi Hirttämättömät (vielä näkemättä), Santa Cruz, Lonesome Valley ja pari lyhäriä.

edit7: lyhyt kuvaus uudesta Hirttämättömistä.

edit8: lisätty Suuri sävelparaati.

Add comment July 6th, 2014

Taasen konesotaa julki

Saarikosken Petrin kanssa kirjoittamani Great Northern Machine Wars: Rivalry Between User Groups in Finland on hartaan odottamisen jälkeen lopultakin julkaistu IEEE Annals of the History of Computingissa. Artikkeli käsittelee eri laitemerkkien kannattajien välistä sotimista 1980-luvun puolivälistä näihin päiviin. Toistaiseksi en voi tarjota kuin linkin IEEE:n sivuille, mutta eiköhän itse artikkelikin johonkin ilmaannu lähiaikoina.

edit: Täältä löytyy lähes lopullinen luonnos (Jeejee ei tykkää, jos laittaa julkaistun version näytille).

Add comment June 16th, 2014

WiderScreenin teemanumero sekä omakin artikkeli

Otimme Silvastin Antin kanssa huolettomasti vastaan vuoden 2014 ensimmäisen WiderScreenin toimitustyöt ja näin jälkiviisaana on helppo todeta, että arvioimme tarvittavan työmäärän reilusti alakanttiin 😉 Hyvin opettavainen ja palkitsevakin projekti tämä oli, mutta kirjoittajakutsun näpyttelyyn, promoamiseen, arvioijien etsimiseen, artikkelien kommentointiin ja muokkaukseen, julkaisujärjestelmän opetteluun, kääntämiseen, ja sekalaiseen jälkihoitoon on uponnut kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Tuplanumeroksi paisuneeseen julkaisuun tuli lopulta kuusi vertaisarvioitua artikkelia (joista yksi tosin vanhan 4k-pätkäni käännös), kaksi katsausta ja pääkirjoitus.

Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, joten kirjoitin itsekin yhden uuden artikkelin. How Those Crackers Became Us Demosceners pureutuu vanhaan tuttuun tarinaan demoskenen synnystä. Tyypillisestihän tiedetään kertoa, kuinka kräkkereistä sukeutui laillisia luovia skenereitä, mutta prosessin yksityiskohdat ja rosot ovat vuosien varrella jo ehtineet hioutua pois. Lähestyin aihetta alkuperäisten C64-skenerien haastattelujen ja aikalaistekstien kautta ja pyrin tuomaan esille unohtuneita käänteitä sekä vastakkaistakin näkökulmaa – oliko “ero” todella niin radikaali ja miksi se tapahtui?

Alla vielä PETSCII-edikallani tekemä teemanumeron kansikuva:

edit: artikkelini herätti jo oikein ajatuksiakin: http://chipflip.wordpress.com/2014/04/15/rewiring-the-history-of-the-demoscene-wider-screen/

Add comment April 15th, 2014

Tutkimussurffailun ilot ja murheet

Sain juuri lähetettyä arviointiin musiikkia käsittelevän artikkelin ja sitä myötä ryhdyin taas miettimään fokusoitumisen sekä sen puutteen seurauksia. Itse olen tehnyt tutkimusta tekniikan, designin ja digikulttuurin parissa ja skaala tuntuu edelleen vain hajaantuvan. Näistä sivuraiteista on ollut sekä iloa että harmia:

Yhteen aiheeseen syventyminen helpottaa kirjoittamista paljon, kun kentän diskurssi ja klassikot on jotenkin mahdollista hallita. Uuden merkittävän tutkimuksen luominen vaatii vertikaalista otetta, mitä horisontaalinen sieltä täältä poimiminen ei edistä. Keskittyminen tukee myös verkostoitumista, kun on jokin viiteryhmä, jossa voi olla kotonaan ja tuntea alan keskeiset toimijat. Tiettynä potentiaalisena uhkana on sen oman keihäänkärjen muuttuminen irrelevantiksi tai (omasta perspektiivistäni) ryytyminen yhden ja saman aiheen parissa puuhasteluun.

Monialaisuuden puolesta puhuu ainakin se, että on tarvittaessa mahdollista siirtyä suunnitelmaan B – itse voisin edelleen tarvittaessa heittäytyä vaikka koodariksi, jos akateeminen ura syystä tai toisesta lopahtaa. Tutkimuksen näkökulmasta tärkeä motivaattori on aihepiirin tuoreus, hauskuus ja yleissivistävyys: vaikkapa tuon musapätkän kirjoittamisen jälkeen tiedän paljon enemmän musiikintutkimuksesta sekä historiasta. Toisaalta uuden tutkimusalan opettelu ja seuraaminen vaatii melkoista ponnistelua, ja ensimmäisistä yritelmistä tulee helposti sellainen fiilis, että on kulkenut väärästä ovesta ja seikkailee innokkaana amatöörinä pitkän linjan tekijöiden seassa.

Add comment February 16th, 2014

Huomioita Miten tallentaa pelialaa? -seminaarista

Osallistuin eilen Miten tallentaa pelialaa? -seminaariin Tekniikan museolla. Pongista Pleikkaan -näyttely on ollut ilmeisen suosittu ja kun pelien arvo on muutenkin hiljalleen alettu tunnustaa, niin myös museot ja muut instituutiot ovat ruvenneet hiljalleen havahtumaan. Harrastajien ja pelitutkijoiden toimesta teeman ympärillä on pyöritty toisaalta jo vuosikaudet. Paikalla oli enimmäkseen museoiden ja arkistojen edustajia, jonkin verran pelialan työntekijöitä sekä muuutama tutkija. Tässä pikaisesti jokunen havainto esiin tulleista aiheista:

• TAKO (http://www.nba.fi/fi/kansallismuseo/tako) on suomalaisten museoiden yhteistyöhanke, jossa eri museoille on jyvitetty erilaisia teemoja. Pelit ovat “Tuotanto, palvelut ja työelämä” -teeman alla ja erityisesti peleihin ovat keskittymässä Espoon kaupunginmuseo, Tampereen Rupriikki sekä Tekniikan museo.
• Tällä hetkellä pelien arkistointi on vasta alkutekijöissään, vaikka kullakin museolla onkin ollut aiheeseen liittyviä näyttelyjä ja kokoelmissa on jo pelejä (sekä digitaalisia että lautapelejä).
• Vastaavia haasteita kohdataan esim. mediataiteen arkistoinnin parissa.
• Pelikonepeijoonit mainittiin useassa esityksessä aktiivisena harrastajaprojektina, jonka kanssa museoilla on ollut yhteistyötä.
• Neogamesin Koopee Hiltusen puheenvuorossa korostuivat säilytyksen moninaiset ongelmat, kuten harvinaisiksi käyvät laitteet.
• Jaakko Kemppainen esitteli omakohtaisia kokemuksiaan pelien taltioinnista. Esiin nousivat mm. omistajuuden, käyttäjien luoman sisällön taltioinnin ja palvelinpään komponenttien haasteet.
• Elokuvia tallennetaan järjestelmällisesti ja lain velvoittamana Kavin toimesta, mutta peleille ei ole vastaavaa tahoa, vaikka ne periaatteessa lain piiriin kuuluvatkin. Kavilla sekä kansalliskirjastolla on jo kokoelmissaan jonkin verran pelejä, mutta mikään yksittäinen taho ei ole varsinaisesti vastuussa pelien systemaattisesta arkistoinnista.
• Suurin osa keskustelusta käsitteli kaupallisia pelejä, mutta myös harrastajaprojektien, tekijänäkökulman ja pelikulttuurin taltiointi mainittiin.
• Professori Jaakko Suominen motivoi pelien tallentamiseen yhtäältä kulttuuriperinnön säilyttämisen ja toisaalta retrovaatioiden näkökulmasta – firmoissa tuotettua sisältöä voidaan mahdollisesti käyttää myöhemmin taloudellisestikin hyväksi.
• Pelikulttuurin moninaisuus tuli ilmi lopun keskustelussa, kun esiin nostettiin mm. pelimodit, julkaisemattomat pelit ja kansalliset erityispiirteet.
• Anna-Kaisa Kultima mainitsi erääksi ratkaisuksi resurssipulaan taltiointi- ja näyttelyprojektien tekemisen kurssien harjoitustöinä.

Pelihistoriasivustomme Videogames.fi sai tapahtumassa mukavasti näkyvyyttä ja kerroin sisällön olevan vapaasti käytettävissä esimerkiksi museoiden omien tietokantojen pohjana. Korostin omissa kommenteissani muutenkin harrastajien tekemän työn hyödyllisyyttä: peli- ja laitekeräilijöillä on valmista teknistä osaamista, omia mittavia kokoelmia ja kontakteja, joita kannattaa hyödyntää sen sijaan, että peliarkistointi aloitettaisiin museoissa tyhjästä. Käytännön esimerkkeinä mainitsin pitkäaikaissäilytykseen sopivat levykkeiden ja kasettien arkistointiformaatit sekä Kasettilamerit.

Noin kaikkiaan päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi se, että haasteita on paljon, eikä niihin ole paljonkaan valmiita vastauksia. Museot ym. instituutiot liikkuvat harrastajiin verrattuna hitaasti ja kärsivät kroonisesta rahapulasta sekä peleihin liittyvän tietotaidon puutteesta – toisaalta museoilla olisi paljon kokemusta systemaattisesta ja tulevaisuuteen suuntautuneesta arkistoinnista. Peliyritykset puolestaan ovat kiireisiä eivätkä välttämättä tiedosta taltioinnin arvoa, mistä kertoo osaltaan paikalle saapuneiden pelialan toimijoiden vaatimaton määrä.

2 comments January 29th, 2014

Opintovapaalle lomps

Koneen säätiö antoi lissee rahhoo Kotitietokoneiden aika ja teknologisen harrastuskulttuurin perintö -tutkimushankkeelle, joten voin keskittyä tänäkin vuonna tutkimukseen. Nyt keväällä olen ihan 100% vapaalla kesäkuulle asti ja tarkoituksena on kirjoittaa niin paljon kuin vaan suinkin mahdollista. Työn alla on monenlaista artikkelia kräkkereistä konesotiin, minkä lisäksi pitäisi toimittaa WiderScreenin numero 1/2014 sekä ruveta kirjoittamaan opinnäytteen johdantoa. Tekemistä siis riittää – ja hyvä niin, sillä vuosia pelkässä opetuksessa jumittaneena alkoi tuntua siltä, etten enää kehity mihinkään. Vanha koodari joutuu näissä ihmistieteissä toistuvasti mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta sitähän uuden oppiminen juuri vaatii.

Add comment January 8th, 2014