Posts filed under 'tutkimus'
Muiden vastaavien kuvakirjojen ohessa tuli hankittua myös Bitmap Booksin Commodore Amiga: A Visual Commpendium (2015). Ei kovinkaan yllättäen pääpaino on Amigan legendaarisimmissa peleissä – ja samalla niiden legendaarisuuden pönkittämisessä, sillä valitut lainaukset ovat usein ylitsevuotavan kiittäviä. Kuvakaappausten lisäksi mukana on jokunen sivu demoista ja pelintekijöiden haastatteluja.
Kaikkiaan kirja täyttää hyvin tarkoituksensa: pelejä on paljon ja ne edustavat useita eri lajityyppejä. Ruutukaappaukset eivät toki tee täyttä oikeutta grafiikoille, kun palikkaiset pikselit ja hahmojen kovat reunaviivat tunkevat silmille aivan eri tavalla kuin kuvaputkelta. Hieman hämmentää sekin, että monista peleistä on käytetty intro- ja promokuvia ym. eikä itse pelinäkymiä. Positiivisesti yllättivät puolestaan useammasta näkymästä kokoon harsitut kuvat, joissa näkyy kokonainen kenttä.
Mikään tiedekirja tämä ei – taaskaan – ole, mutta eipä se ole tarkoituskaan. Amiga-nostalgikolle on kasattu antaumuksella paksu pinkka luettavaa, jonka äärellä viihtyy pitkään. Bonuksena tuli vastaan täysin uusiakin tuttavuuksia, joita pitänee ruveta seuraavaksi metsästämään jostakin abandonware-sivuilta.
March 20th, 2016
Hieman hyytynyt kirjoittelutahti on toivottavasti taas lähdössä nousujohteiseksi nyt, kun intensiivi-workshopista ja opiskelijavalinnoista on selvitty. Eilen ja tänään tuli sentään pihalle pari kepeähköä pätkää: ensimmäinen Teron kanssa PETSCII-taiteesta Skrollissa ja toinen WiderScreenissä Merja Salon kanssa Seppo Kilgastista, joka teki 1980-luvun lopulla Amigalla valokuvataidetta. Widerin artikkeli on linjoilla täällä ja Skrollin juttu tässä pdf:nä. Alla Teron “Evening at Home” ja kaksi kuvaa Kilgastin lopputyöstä.
March 16th, 2016
Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:
Skenetykset
Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.
PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.
Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).
Kirjoitushommia
Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:
Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.
Virittelyjä
Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.
Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.
Eläviä kuvia
Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.
Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.
January 1st, 2016
Yksi numero jäi tältä vuodelta suorastaan väliin, mutta nyt palasin Skrollin (4/2015) kirjoittajakuntaan peräti kahden jutun voimin:
- Teron kanssa kirjoitettu Armottomat pikselit: lännenpelien jäljillä
- Oma nopea tekele ZX Evolution – ihmekone itänaapurista
Ensimmäinen jatkaa jo WiderScreenistä tuttua lännenpeliteemaa, tosin jälleen hieman tiivistetymmin ja kepeämmin. ZX Evolution -artikkeli taas on lyhyt johdanto Russian ihme-Spectrumiin.
December 14th, 2015
Kävin sanomassa muutaman sanasen demoista Ylen Assembly -dokumentissa, kun kerran oikein pyydettiin – tänä vuonnahan demokompo näytettiin peräti kokonaan livenä valtakunnanverkossa. Tarkalla leikkauksella lopputulos näyttää ihan järkevältä, eikä näkyviin jäänyt pahempia tökkimisiä tai höläytyksiä. Pätkä on katseltavissa Areenassa täällä: http://areena.yle.fi/1-2874378?autoplay=true
August 2nd, 2015
Elviksen jokseenkin mittava ura valkokankaalla oli tasoltaan vaihteleva: joskus tuli ihan kohtuullista yritelmää, kuten King Creole, ja usein mentiin puolestaan lujaa metsään höpökomedioilla. 31 leffan sekaan mahtuu myös kuusi länkkäriä/post-westerniä, jotka sain juuri koluttua loppuun. Tässä objektiivinen paremmuusjärjestys ja jokunen kommentti:
- Flaming Star (1960). Yllättävän karu, vakava ja rotutietoinen pätkä, jossa ei juuri lanne vipata eikä kitaraa rämpytellä (pl. ihan alussa). Leffan tunnistettava nimikkobiisi levytettiin suomeksikin nimellä Kohtalon tähti.
- Charro! (1969). Jälleen jokseenkin karu ja ilmeisen spagettivaikutteinen länkkäri. Jo hieman ikääntynyt Ellu ei ole roolissa todellakaan mikään kiiltokuvapoika, mitä korostaa harvinainen sänkiparta.
- Love Me Tender (1956). Nuori Elvis ei ole tässä oikeastaan edes pääosassa. Muuten mukiinmenevän sisällissotapätkän ja sukudraaman arvoa pudottavat mukaan väkinäisesti ängetyt anakronistiset rokkipätkät ja junnaava loppu.
- Stay away, Joe (1968). Tässä post-westernissä ollaan taas inkkariteeman äärellä ja onnistutaan sanomaan jotain reservaattielämän toivottomuudesta. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin puuduttavan kreisikomedian merkeissä.
- Frankie and Johnny (1966). Jokilaivalle sijoitettu iso klisekasa, komediallinen musikaali.
- Tickle Me (1965). Siinä-ja-siinä-western. Elvis-elokuvaa pahimmillaan: hassutellaan, loilotetaan ja iso lauma tyttöjä jahtaa sankariamme.
Vaikka näyttäisi ensi hätään siltä, että etenkin musiikki ja komediallisuus pilaavat nuo huonommat pätkät, ei asia ole sentään aivan niin yksinkertainen. Pikemminkin voisi sanoa, että paremmat leffat toimisivat millä hyvänsä näyttelijällä, ja heikommat on puolestaan rakennettu höttöisesti Elviksen hahmon sekä lavakarisman varaan lähinnä kaupallisilla motiiveilla. Tiukalla ohjauksella, harjaantumisella ja maneerien karsimisella Iso E olisi varmaan venynyt melko hyviinkin suorituksiin – eivät nuo listan paremmat tekeleet mitenkään noloja ole – mutta spekuloinniksihan tämä toki jää.
-
-
Tickle Me
-
-
Stay away, Joe
-
-
Charro!
July 24th, 2015
Pitkän kaluamisen jälkeeen sain loppuun Ian Adamsonin ja Richard Kennedyn opuksen Sinclair and the ‘Sunrise’ Technology. 1986, heti Amstrad-kaupan jälkeen julkaistu kirja on täysin eri maata kuin Rodney Dalen vuotta aiempi The Sinclair Story: Dale käsitteli Sir Cliven edesottamuksia silkkihansikkain, siinä missä Adamsonilta ja Kennedyltä ei innovaattorille juuri armoa heltiä. Osansa saavat niin huonolaatuiset tuotteet C5:stä Black Watchiin kuin “keksijäneron” huono bisnesvaistokin.
Yksityiskohtia riittää ja esiin on kaivettu paljon sellaista, mitä Dale ei edes mainitse. Kriittisiä puheenvuoroja on otettu mukaan niin alan lehdistä kuin Sinclairin eri yrityksissä toimineilta hahmoilta: jo pelkkä firmojen kirjavuus oli itselleni tuntematonta. Kenties ikonisin laite, Spectrum, saa osansa huomiosta, mutta yhtä paljon sivuja on omistettu myös varhaisille vahvistimille ja pikkuradioille, tuhoontuomitulle sähköautolle, loputtomalle litteä televisio -hankkeelle sekä muille tietokoneille, kuten ZX80:lle ja epäonniselle QL:lle.
Eräs keskeisimpiä teesejä on se, kuinka käsitys Sir Clivestä brittiläisenä keksijänerona on tarkoin rakennetun imagokampanjan satoa. Sinclairin suureelliset (ja valheelliset) mainoskampanjat olivat poikkeuksellisia aikalaistensa joukossa, ja tuotteita lupailtiin usein kohtuuttoman aikaisin tuotannon realiteeteista välittämättä. Kirjan yleissävy on siis huomattavan kriittinen – varmaankin tarkoituksellisena vastapainona Dalelle – vaikka päähahmon jotkin kiistattomat ansiotkin sentään tunnustetaan.
July 19th, 2015
Käytyäni tänä keväänä läpi stressaavan hakuprosessin ja noin muutenkin silmiteltyäni akateemista maailmaa lehtorin silmin kymmenen vuotta olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei opettajan kannata liiemmin huhkia opetuksen parissa. Toki jokin minimitaso pitää hoitaa, mutta yli jäävä aika kannattaa mieluummin käyttää johonkin muuhun. Seuraavassa joitakin syitä, miksi.
Järjestelmä ei arvosta opetuksen laatua. Korupuheista ja opetusportfolioista huolimatta on masentavan selvää, ettei opetustöistä kerry juuri mitään statusta tekijälle. Määrällistä arviointia voidaan toki tehdä vaikkapa ohjattujen opinnäytteiden ja kursseista kertyneiden opintopisteiden mukaan, mutta kumpikaan ei motivoi kehittämään laatua tai sisältöä.
Opetusansiot kumuloituvat heikosti. Jos opetat saman kurssin yhden kerran tai kymmenen kertaa, niin ihan kiva, mutta portfoliossasi on lopulta vain yksi kurssi. Vertailun vuoksi on melkoinen ero siinä, oletko julkaissut yhden vai kymmenen vertaisarvioitua artikkelia – tai näin taidealalla yksi vs. kymmenen yksityisnäyttelyä. Jos tässä suhteessa haluaa taktikoida, niin kannattaa pyrkiä pitämään mieluummin useita eri kursseja kuin toistaa samaa moneen kertaan.
Opetus- ja tutkimuskokemuksen epäsymmetria. Monella tuntemallani opettajalla on tutkimuksellisia ambitioita, mutta jos aikoo siirtyä opettajasta tutkijaksi, niin silloin vaaditaan julkaisuja ja muita vastaavia ansioita (tieteellisiä luottamustehtäviä, konffaesitelmiä ym.), joita ei lehtorille mitenkään automaattisesti kerry. Sen sijaan tutkimusansiot ovat käypää valuuttaa yliopistojen opetustehtäviin hakiessa.
Summa summarum: opettajan kannattaa turvata selustansa ja käyttää kaikki yli jäävä aikansa tutkimuksen/taiteen vääntämiseen (mikä toki hyödyttää myös opetusta) sekä tutkintojen suorittamiseen. Kolmas mahdollinen statuksen hankkimisen keino on erilaisten luottamustointen kerääminen: lautakuntia, komiteoita, työryhmiä ym. riittää, jos sellaisissa toimimiseen on taipumusta ja mielenkiintoa. Tätä kautta voi päästä etenemään akateemisen maailman kirkkaimpaan kärkeen eli hallintoon – samalla saa kylläkin varautua istumaan loputtomasti erilaisissa palavereissa, mikä ei kaikille sovi.
July 1st, 2015
Sepäs lausutaankin “wudsh” eikä “loz”. Perjantaista maanantaihin meni Lodzissa Puolassa, jossa pidettiin Kultura Gier Komputerowych 3 -tapahtuma teemalla “Behind the Scenes”. Samalla tuli pidettyä elämäni ensimmäinen keynote, teemana “Generations of Consumer Computer Graphics as Seen in Demos”. Presis käsitteli sitä, millaisia eri paradigmoja kotitietokoneiden grafiikassa on nähty ja miten ne ovat vaikuttaneet demojen ulkoasuun. Aihe oli aika tekninen, mutta sain muutamalta tyypiltä ihan kiitostakin valaisevasta esityksestä. Sunnuntaina oli vielä toinen presis aiheesta PETSCII-taide, mikä herätti useammankin kuuntelijan kiinnostuksen – Teron kanssa tekemäni editori sai taas lisää käyttäjiä.
Suurin osa esityksistä oli puolaksi, joten sikäli olin valtaosan ajasta mitään ymmärtämättömänä kuunteluoppilaana. Kanadassa tämä oli ratkaistu niin, että jos esitys oli ranskaksi, niin edes slaidit olivat enkuksi. Tärkeintä antia olivat tietysti skeneaiheiset presikset, joita oli omieni lisäksi kolme: Patryk Wasiakilta, Gleb J. Albertilta sekä Pawel Grabarczykiltä (yksi tosin puolaksi). Ja tietenkin näiden tyyppien livenä tapaaminen oli merkittävä kokemus. Eiköhän tästä taas seuraa pieni motivaatiopiikki omaankin demotutkimukseen.
Viimeisestä kuvasta kiitos Glebille, keskimmäisestä en tiedä kuka näppäsi.
May 26th, 2015
Jo vuosi sitten kirjoitettu artikkeli Crack Intros: Piracy, Creativity, and Communication tuli juuri tänään julki International Journal of Communicationissa. Teimme pätkän Patryk Wasiakin ja Daniel Botzin kanssa ensin Popular Communication -lehteen, mutta artikkelien suuren määrän takia osa siirrettiin IJoC:iin – ja hyvä niin, sillä jälkimmäinen on huomattavasti korkeamman profiilin julkaisu. Lehti on myös avoin, joten artikkelin voi ladata suoraan tästä: http://ijoc.org/index.php/ijoc/article/view/3731/1345
Apple II:n kräkkiruutu. Lisää täällä.
March 27th, 2015
Next Posts
Previous Posts
