Just in case someone else is trying to google the same issue and does not find a solution. Chromium 85.0.4183.83 seems to be a rather bad update, as after returning from suspend the graphics are completely corrupted and the only “solution” is to restart the browser. The problem is not limited to Chromium only, but manifests itself with Chrome as well. Dunno if this is only Nvidia-related, but at least the driver version didn’t matter.
Here’s a solution that actually seems to work: start Chromium with the parameter –use-gl=desktop
Chromium 85.0.4183.83 -päivitys päätti ryhtyä sotkemaan grafiikkansa valmiustilasta palatessa. Sama koskee Chromea – en tiedä, onko ongelma vain Nvidiaan liittyvä, mutta ainakaan ajurin versiolla ei tunnu olevan merkitystä. Onneksi ratkaisukin löytyi: Chromiumin kun käynnistää parametrin –use-gl=desktop kera, niin tuntuu taas toimivan.
Melko vekkulin näköinen Facebook, muttei paljon naurattanut tänä aamuna.
edit: Found a better solution than the Vulkan trick!
edit2: Tried –use-cmd-decoder=validating instead. Didn’t work 🙁
edit3: This hack probably isn’t necessary any more. It was causing some performance issues anyway.
Pikaisesti ensimmäisiä kokemuksia GeForce NOW -palvelun toiminnasta Linuxilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: pientä säätöä vaatii, mutta toimii kyllä. Chrome OS -tuen myötä pelipalveluun ilmaantui samalla vähin äänin myös Linux-tuki, vaikkei sitä missään pahemmin mainostetakaan. Selaimena pitää olla tuoreehko Chrome – yhtä lailla toimi Chromium, joka laitetaan teeskentelemään Chrome OS:ää, mutta sen enempää virittelyä ei sitten tarvitakaan. Ohjeet esimerkiksi täällä. Kirjautuminen tarvitsee tunnarin (FB riittää sekin), minkä jälkeen silmien eteen aukenee tällainen näkymä:
Näkymä selaimessa
Ideahan on siis, että voit pelata omia pelejäsi Steamista, Epic Lames Storesta ym. Renderöinti tapahtuu siellä jossain Nvidian tehoveivillä ja netin yli streamataan videota, joten asiakaspäässä ei tarvita järin kummoista rautaa. Tuettuja pelejä onkin jo paljon, mutta omassa Steam-kirjastossani osumia oli silti harmillisen vähän; kokeiluun lähti Nex Machina, joka toimi ihan mukavasti, vaikka tällaiseen peliin verkon tuoma pikku lägi ei olekaan järin tervetullut.
Ilmaisella tunnarilla saa tunnin pelisessioita ja joutuu mahdollisesti jonottamaan, siinä missä 5,49€ kuussa sijoittamalla saa nopeammat aksut, pidemmät sessiot ja RTX-tuen. Tämän perusteella en ole vielä latomassa taaloja tiskiin, mutta katsotaan tilannetta pidemmän päälle. Saisihan tällä ainakin joitakin Windows-pelejä toimimaan, jos pakottava tarve olisi. Ihan tasainen GeForce NOW:n tie ei ole ollut, sillä keväällä osa mukana olleista julkaisijoista, Activision Blizzard ja 2K Games, lähtivät lätkimään palvelusta peleineen.
It’s quite a mess for MATE desktop users who have Nvidia at the moment. The default software compositor – required for window shadows – doesn’t play nicely together with Nvidia’s idea of the vsync, and thus there’s nasty tearing almost everywhere, maybe apart from fullscreen games. Using Nvidia’s own compositor solves this issue, but having them both on at the same time is detrimental to game framerates and causes unnecessary stutter.
Here’s a little script I made to remedy the issue to a certain extent. Call it compositor.sh or whatever you see fit, and then use it with on/off to turn compositing on or off. Even better when bound to hotkeys that let you quickly switch between a tearfree good-looking desktop mode and a fast game mode:
#!/bin/sh
case $1 in
on)
gsettings set org.mate.Marco.general compositing-manager true
nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=On }"
;;
off)
gsettings set org.mate.Marco.general compositing-manager false
nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=Off }"
;;
esac
It of course needs to be executable too (chmod a+x compositor.sh) and preferably in the path.
edit: In case this doesn’t work for you, see the newer version of the script.
Poitsun pelikone meni Stress-testailussa 83°C hujakoille, mikä tuntui vähän liialliselta, kun i7-4770:n Tcase on noin 73°C ja oletetaan 10 asteen ero Tjunction:iin. Normaalikäytössä lämmöt ovat tietysti tuosta kaukana, mutta vaikkapa Handbrake sai sekin seepun 80 asteen nurkille. Ensimmäisenä yritelmänä siivosin jälleen kerran lämpötahnat pois ja laitoin uudet tilalle kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti pahvinpalalla tasaiseksi ohueksi kerrokseksi kaapimalla. Pieni parannus jo sekin: huippulämmöt putosivat 81 asteeseen.
Useimpia prosessoreja ajetaan vakiona hiukan liian korkealla jännitteellä, jotta ne kaikki varmasti toimisivat. On viime kädessä ihan säkästä kiinni, millaisen yksilön on sattunut saamaan, mutta netskun perusteella Haswelleissa pitäisi olla runsaastikin pelivaraa, sillä säätäjät ovat saaneet jännitettä pudotettua yli satakin millivolttia ilman ongelmia. Pienemmästä jännitteestä seuraa pienempi lämmöntuotto, mikä puolestaan realisoituu heti koneen viilenemisenä ja tuulettimen vähempänä pärinänä, ja läppärien tapauksessa parantuneena akkukestona. Suuressa mittakaavassa prosessorin käyttöiänkin pitäisi kasvaa.
Linuxissa tarvittava työkalu on simppeli Intel-undervolt, jonka kääntämisessä ei paljon vaivaa vaadittu (ensin pitää vain asentaa msr-tools-paketti). Asetustiedosto on yksinkertainen ja sitä räpellettyään riittää ajaa intel-undervolt apply. Muutokset eivät tallennu pysyvästi mihinkään, joten buutti palauttaa koneen ennalleen mahdollisten sählinkien jälkeen. Kun sopivat arvot ovat löytyneet, voi komennon laittaa johonkin haluamaansa systeemin käynnistystiedostoon.
En ryhtynyt kovin hanakasti etsimään pienintä mahdollista volttimäärää, koska rajatapauksissa kone muuttuu satunnaisen epästabiiliksi, mikä voi ilmetä vasta pitkän käytön jälkeen. -100 mV pitäisi olla tyypillinen toimiva lukema, mutta -80 mV:n toimivuuden testattuani jätin pysyväksi lukemaksi varman päälle -70. Lämpötilaero Stressin kanssa oli jo silläkin vaikuttava 6°C: pitkän puksutuksen jälkeenkin kivi jäi 75 asteeseen. Välimuistin alikellotuksesta ei tuntunut seuraavan vastaavaa hyötyä, ja GPU on jo muutenkin poissa käytöstä erillisen näytönohjaimen vuoksi. Näillä puheilla siis vaikuttaa hyvältä, eikä mitään sekoilua ole ilmennyt ainakaan toistaiseksi – Handbrake pakkasi pitkän elokuvan ongelmitta eikä lokeihin kerry epämääräisiä virheitä.
edit: Sleepissä käynti nollaa asetukset 🙁 Paikkaan /lib/systemd/system-sleep laiskasti skripti, jossa on samainen apply-rimpsu ja johan pysyy.
edit2: Pikkukotelossa oleva i5-4590S reagoi ihan hyvin sekin – viitisen astetta pudotusta -80 mV:lla. 4770 ei tunnu sekoilevan edes -100:lla, mutta jatketaan testejä.
edit3: Läppäri ei suostunut jostain syystä volttisäätöön. Ehkäpä prosu (3320M) on liian vanha tai sitten työkalu ei muuten tue sitä. Sen sijaan Terpan i5-4670 reagoi hyvin ja jopa -100 mV tuntui toimivan ok – mielenrauhan vuoksi jätettiin säätö -70:een, kun lämpötilakaan ei enää tuntunut juuri putoavan pienemmillä volteilla.
edit4: Ryzen 3700x käy kohtuullisen kuumana pikkuruisen corensa vuoksi. Alivoltitin sitä biosin kautta 50 mV, mistä seurasi kolmen asteen pudotus. Vähemmällä sähköllä ei Ryynänen enää toiminut vakaasti.
Olipa siinäkin taas vuosi. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet monenlaiset velvoitteet, kahden työn välillä pomppiminen sekä lähes krooniseksi kääntyvä uupumus. Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja vaikka vaihdoimme vain kämppää samassa talossa, niin melkoinen huhkiminen siihenkin tarvittiin. Ei vuosi toki mitään pelkkää kurjuutta ollut: muksuista on alati iloa – jos sitten lisästressiäkin – ja tutkimuksen saralla monenlaista tuli valmiiksi. Harrastuksille on jäänyt aikaa vaihtelevasti, mutta näistä kaikista tarkemmin sitten omissa kohdissaan.
Töiden paiskintaa
Kahden vuoden puolipäiväinen postdoccini pelikulttuurien tutkimuksen akatemiahankkeessa tuli juuri loppuunsa, joten nyt on palattava täysipäiväisesti opetushommiin Aallossa. En toki ole lopettamassa tutkimuksen tekemistä mihinkään ja pysyn hankkeessa roikkumassa edelleen jollain nimikkeellä, vaikka palkka lakkaakin juoksemasta. Ajan jakaminen kahden työpaikan välillä ei ole ollut mitenkään helppoa, ja opetustehtävien pakottavan luonteen vuoksi tutkimus on usein joutunut väistämään. 2018 oli aika kuiva julkaisujen suhteen, mutta viime vuonna pitkään limbossa roikkuneita papruja tuli pihalle peräti oikein mukavasti. Tässä näitä tärkeimpiä:
Olen laiska kirjoittelemaan mitään yksinäni, joten suurin osa on yhteisjulkaisuja muiden kanssa. Musiikissa julkaistun träkkeripläjäyksen tein kuitenkin ihan peräti itse. Yksin kirjoittamisessa on joitakin selviä etuja, kun muutoksia voi tehdä nopeasti, eikä erilaisia tyylejä tarvi sovitella yhteen. Toisaalta motivaatiota on vaikeampi pitää yllä, kun kaikesta on vastuussa lähinnä itselleen.
Skenepuuhat
Tämä puoli oli jälleen hieman paitsiossa, mutta eipä sentään kokonaan. Suurin osa skenetyksestäni keskittyi jälleen PETSCII-grafiikan ympärille muodossa tai toisessa: sain aikaiseksi jokusen kuvan ja pitkästä aikaa myös entistä ehomman version editoristani. Samoille “markkinoille” tuntuu olevan jo kovasti tunkua, mutta ainakin toistaiseksi näkisin, että omassa kikkaleessani on sujuvin työnkulku, kunhan vaan jaksaa opetella niitä pikanäppäimiä. Ainoa varsinainen koodaamani demo oli Vammala Partyille Processingilla väsätty Machine Make Machine, jota ei tosin sen virallisemmin julkaistu.
Hieman meta-skenetyksen puolelle menee vuoden toinen merkkipaalu, demoskenen hakemus kotimaiseen elävän kulttuuriperinnön luetteloon. Suomen hanke on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada demoskene UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Oman osuuteni työryhmässä piti alkujaan olla pieni, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan lähes koko hakemuksen ja hankkimaan sille tukijatkin. Katsotaan, miten käy!
Shakkivuosi
Innostus ja omat kyvyt ovat aaltoilleet stressitason mukaan, mutta shakkia tuli harjoiteltua ja pelattua jälleen verrattain ahkerasti. Osallistuin laskujeni mukaan ainakin neljään viralliseen kilpailuun ja päälle vielä puistoshakin Helsingin mestaruuskisoihin. Mitään sanottavaa menestystä ei edelleenkään herunut, mutta vahvuuslukuni (Selo) lipsahti sentään 1400:n päälle ja pari kertaa voitin jopa selvästi vahvempia pelaajia. Nurkissa alkaa olla jo sen verran paljon välineistöä, että koitan hillitä enimpiä hankintoja – toki perheeseen silti ilmaantui taas muutamat uudet napit sekä laudat, ja vissiin pari shakkikelloakin.
Tärkeämmässä roolissa olen joka tapauksessa ollut perheen varsinaisen lahjakkuuden huoltajana. Poitsu kuskasi tänä vuonna kotiin peräti kolme SM-mitalia, joista viimeinen oli se pitkään odotettu kulta koululaisten SM-kisoista Espoosta. Lisäksi pikashakista hopeaa keväällä ja nuorten SM:istä pronssia. Näiden ansiosta aukesi samalla mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kisoihin, joihin ei vielä kuitenkaan pystytty repeämään aikataulujen takia. Vuosi loppui vielä mukavasti pääkaupunkiseudun tokaluokkalaisten jaettuun koululaismestaruuteen. 2020 tulee olemaan jälleen se vaikeampi joka toinen vuosi, kun samassa sarjassa ovat vastassa vuotta vanhemmat pelaajat.
Koneiden koppulointia ja hieman käyttöäkin
Huomattavan suuri osa vapaa-ajasta on seonnut tietokoneiden ja niiden ohjelmien säätämiseen. Tällä erää ei niinkään retroraudan äärellä kuten yleensä, vaan pikemminkin kohtuullisen tuoreiden PC-koneiden. Satunnaisesta päähänpistosta keväällä alkanut koneprojekti kasvoi lumipallon lailla, ja lopulta kaikki perheen käyttökoneet menivät vaihtoon. Osa virittelystä on ollut hieman tuskallista (ja kallista) kantapään kautta opettelua, mutta suurelta osin ihan hauskaakin, ja tunnen nyt olevani paremmin kartalla muisteista, näyttiksistä, prosuista ja muista nykytekniikan ihmeistä kuin pitkään aikaan.
Käytettyjen bisneskoneiden kunnostus ja myynti nousi 2019 entistä näkyvämmäksi kotimaisen tietoteollisuuden haaraksi, ja samoista markkinoista kamppailevat jo varmaankin kymmenet yrittelijät; katsotaan nyt sitten, alkavatko jossain vaiheessa pudotuspelit. HP:n raatoja meillekin hankittiin edullisuuden ja luotettavuuden nimissä, vaikka näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt toisin, sillä merkkikoneiden laajennettavuus on vähän niin ja näin.
Alati kehittyvä Proton osoittautui isoksi jutuksi Linux-pelaajalle, kun ennen hankalan tunkkauksen takana olleet tuhannet Windows-pelit tulivat helposti saataville Steamin kautta. Vuoden merkittävimpiä kokemuksia olivat etenkin Inside sekä joskus ammoin hankkimani Tales of Monkey Island -sarja. Samalla vauhdilla rupesin hakkaamaan läpi muitakin Mankeja, eikä jäljellä ole enää kuin Escape, jonka karu 3D-grafiikka ja etenkin kankea ohjaus ovat toistaiseksi onnistuneet viivyttämään maaliin pääsyä.
Leffat: sitä sun tätä
Shakki- ja lännenelokuvien vahtaaminen on jatkunut yhä, tosin aiempaan verrattuna jokseenkin säästöliekillä. Näistä saattaa taas joskus päätyä jotain julkaisuksi asti, kunhan sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noin muuten ruudulla on pyörinyt jälleen paljon scifiä ja ihan vuoden loppua kohti hieman pukudraamaakin (Ylpeys ja ennakkoluulo -BD on tulossa postissa). Uusien sisältöjen haalimisen sijasta olen palaillut jälleen myös vanhojen klassikoiden äärelle: Alien toimi edelleen kuin häkä, vaikka Scottin myöhemmät yritelmät kuinka hyvänsä ovatkin yrittäneet paskoa sarjan maineen 🙂
Länkkärivuoden parhaita aiemmin näkemättömiä teoksia oli tuoreehko The Sisters Brothers. Pitkään odottanut The Ballad of Buster Scruggs pitää nähdä viimeistään tänä vuonna – sopiva tilaisuus voisi olla vaikkapa kevään länkkärimaraton. Maratonit pyörivät vanhaan malliinsa ja katsojamäärä oli sikäli korkea, että eiköhän tuokin perinne tule hengissä pidettyä. Scifin puolella Aniara oli vaikuttavan kyyninen kuvaus ihmismielestä, ja jostain syystä aikanaan täysin ohi mennyt Moon sekin vuoden parhaita kokemuksia. Eräänä sivujuonteena katsastin vielä rillumarei-elokuvat.
Semmosta. 2020 pitää yrittää huolehtia hieman paremmin niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestä – enemmän lepoa, jos vain suinkin mahdollista ja vähemmän stressaavaa silppua. Parempaa vuotta ja jaksamista kaikille muillekin ryytyneille!
Rupesin hetken mielijohteesta kokeilemaan kuinka rupisella koneella Minecraftin saa vielä pyörimään järkevästi. Virallisissa suosituksissa minimikokoonpano Java-versiolle on i3-3210 ja HD 4000, mutta eipä moisiin suosituksiin tarvi mitenkään orjallisesti luottaa. Eli laitetaanpa perheen ei-pelikoneet testiin:
i5-4570S/HD 4600. Tämähän suorastaan ylittää minimivaatimukset, joten eipä ihme, että peli ajelee oikein iloisesti 1920×1080-tarkkuudella vakioasetuksilla.
i3-2120/HD 2000. Sohvakoneen seepu on lähes sama kuin 3210, mutta graffapuoli selvästi hitaampi. Videotykissäni on resona vain 1024×768, mikä saattaa hiukan auttaaa. Kaikki toimii edelleen ihan pelattavasti, vaikka päivitysnopeudessa pientä pudotusta huomaakin.
Celeron-847/HD 2000. Toiseksi viimeisenä testialustana vanha Chromebookini, jossa on sittemmin käyttiksenä Mint. Graffis ei ole edellistä huonompi, mutta todella tuhnu prosu ilmeisesti hyydyttää menon, vaikka grafiikka-asetuksia pudottaisi kuinka. Tarkkuus tässä natiivi 1366×768.
C2D-P8700/GMA 4500MHD. Piti nyt vielä hassutella kokeilemalla tälläkin Dellin vanhuksella. Hieman yllättäen pyörii joten kuten välttävästi tässäkin hienouksia karsimalla, vaikka näyttis on ammoinen. Prosuhan on nopeampi kuin Chromebookissa, mikä jotain auttaa.
Lisähuomiona se, että kaikissa koneissa oli käyttiksenä Linux Mint, joka tämän perusteella on kelpo alusta Minen pelaamiseen – nettifoorumeilla ainakin väitetään, että Windows-versio toimisi hieman hitaammin, mutta tästä ei ole itselläni mitään empiiristä näyttöä. Testissä oli tuore perusasennus ilman modeja, joten niiden toimivuudesta en myöskään osaa sanoa. Tämän testailun perusteella skaalan alapäässä pullonkaula tuntuu olevan pikemminkin CPU kuin GPU: kahdessa keskimmäisessä koneessa on käytännössä sama näyttis, mutta nopeusero oli valtava i3:n eduksi noin 3x prosessoritehon ansiosta.
edit: Löytyikin vielä yksi kokeilematon soveltuva kone, vanha 13″ MacBook Pro, jossa on C2D-T7400 ja integroitu Nvidian 9400M. Mäkki ei ole mikään suuri Javan ystävä nykyään, mutta ihan kohtuullisesti tuollakin toimi vakioasetuksilla 1280×800-resolla. i3-konetta hitaampi, mutta Chromebookkia ja toista C2D-läppäriä nopeampi.
A little Linux (or Mint) issue I came across today: even if the screensaver was turned off with the standard preferences dialog and VLC tried to disable the screensaver too, the screen would turn black after ten minutes if there was no user interaction. It was not a power saving setting either. It turns out some versions of Mint might not turn off the oldschool X11 screen blanking function. Verify if this is the case for you with xset q, which should show zero as the blanking timeout value. If it’s 600 instead, try xset s off, and if it works for you, add the command to your startup items or wherever you see fit.
Tuoreet Proton-kokeilut olivat sen verran positiivisia – käytännössä kaikki testaamani pelit toimivat – että päätin laajentaa Windows-emuloinnin (ok, periaatteessa ei ole kyse emuloinnista) skaalaa entisestään. Toinen Protonia vastaava, niin ikään Wineen perustuva härpätys on Lutris, jolla pitäisi myös saada paljon lisää pelejä käyttöön. Asennus ei sinänsä paljon vaatinut ohjeiden mukaan PPA:n avulla, mutta aivan Protonin tasolle hiottu softa ei tunnu olevan: alati ongelmaisesta Esyncistä tuli virheilmoitus, jonka mukaan file descriptoreita ei ole tarpeeksi, vaikka niitä totisesti on. Esyncin saa onneksi pelikohtaisesti tässäkin kytkettyä pois.
Lutriksen perusnäkymä
Kunnianhimoinen tavoitteeni oli saada Epic Games Store toimimaan ja sieltä etenkin maineikas Journey, joka oli jäänyt tähän mennessä Pleikkareilla kokematta. Störe asentui periaatteessa ihan helposti, vaikka kaikenlaista varoitusta nähtiinkin, mutta sitten se onneton asensi päivityksen, joka ei mennyt läpi, ja yrittely jäi siihen. Netistä löytyi onneksi jonkun Winetricks-purkka, jota hiukan muokkaamalla dotnet48 meni uusiksi koneeseen, ja kauppakin suostui päivittymään. Näin ikkään:
Epic Games Store koko “komeudessaan”, vaikka usko meinasikin välillä loppua
Seuraavaksi piti sitten, kuten odottaa saattaa, luoda jälleen yksi tunnari lisää jälleen yhteen palveluun. Tämän jälkeen Journey asentui heittämällä ja lähti myös ilman sen suurempia konstailuja päälle: äänet toimivat, graffa-asetuksia ja resoa voi säätää, ja tietysti itse peli toimii. Ainoa kauneusvirhe on ikkunoitu tila, jonka kanssa tuntuu tulevan pelkkiä ongelmia. Akkuna menettää fokuksensa, sen paikka määräytyy vähän randomilla jne. Koko ruudussa meno on kaikin puolin asianmukaista, jos nyt päivitysnopeus ei kaikin ajoin ehkä ihan tasaisena pysykään (pidin toki resoa täysillä 1440p:nä sekä graafisia hienouksia päällä).
Voyage Voyage, aito ruutukaappaus Linuxista
Tästä säädöstä jäi siis käteen muutakin kuin känsät. Puolen tunnin testailun jälkeen iski kameran jatkuvan pyörimisen takia päälle jo kohtuullinen pahoinvointi, joten en ole ihan varma, kuinka paljon Jörniä tulee lopulta pelattua, mutta joka tapauksessa tämänkin option toimivuus tuli todettua. Winen, ja sitä myöten Protonin ja Lutriksen kautta Linux-pelaaminen on tätä nykyä aivan eri kanteissa kuin vielä vuosi sitten – hyvältä näyttää, vaikka täysin idioottivarmoja ratkaisut eivät vielä olekaan.
edit: Jos asiat eivät tunnu lähtevän käyntiin tai päivittyvän, niin “ps aux” kertoo, mitä edellisen session prosesseja on jäänyt taustalle jumimaan. Killiä perään.
Ostin jostain alennuksesta takavuosina Steam-avaimet Telltale Gamesin viisiosaiseen Tales of the Monkey Island -sarjaan, tarkoituksena pelata niitä Mäkillä. 3D-manki ei kuitenkaan oikein iskenyt, ja pääkonekin vaihtui takaisin Linux-peeseeksi, joten homma jäi sikseen. Viikko sitten kuulin irkissä taikasanan Proton, jonka pitäisi ajaman Steamissa ainakin osaa Windows-peleistä Linuxissa Winen + Valven omien tunkkausten voimin, ja pikku päähänpistona tuli mieleeni yrittää merkkariseikkailuja käyntiin sen avulla. Asetuksissa on tällainen näkymä:
Steam – Settings – Steam Play
En tiennyt, mikä Protonin versio olisi optimaalisin ja riippuuko se pelistäkin, joten uusimmalla mentiin. “Enable Steam Play for all other titles” -valinnan jälkeen pelin Wintoussiversion sai asennettua normaalisti. Asennuksessa menee pieni hetki normaalia kauemmin, kun kyljessä seuraa DirectX:ää ja ties mitä, mutta siitä ei käyttäjän tarvitse sen enempää välittää. Play-nappia *kliks*, ja johan lähti Manki komeasti päälle!
Ekassa osassa Flotsamin saarella.
Ihan näin helposti asia ei tietenkään mennyt, vaan noin kymmenen minuutin jälkeen peli veti joikeliin eikä suostunut enää yhteistyöhön. Ikävä kyllä samalla meni työpöytäni jumiin, kiitos koko ruudun tilan. Jatkossa kokeilin ikkunoituna, mutta jumahtelu jatkui samaan malliin. Tämä siis GeForce 1060:lla, tuoreella kernelillä ja aivan viimeisimmillä Nvidian ajureilla – missä sitten vika lopulta oli, mene ja tiedä. Muodon vuoksi kokeilin vielä läppärillä, jossa on Intelin integroitu HD 4000 ja huomattavasti vanhempi Mint kerneleineen. Sitten mentiinkin oikein mainiosti, kunhan vaan malttoi hiukan tinkiä grafiikan laadusta (mitään sanottavaa eroa en itse lopputuloksessa huomannut).
Itse pelisarja tuntui 2D-Mankeihin tottuneelle alkuunsa hieman tuskastuttavalta hortoilulta, kun Guybrushia piti ajella ympäri 3D-maastoa vaihtuvien kamerakulmien seassa. Aika nopeasti ohjaus alkoi sentään sujua riittävästi, ja huomio kiinnittyi varsinaisiin tapahtumiin. Hiirikäden väsymys kertoo joka tapauksessa siitä, että kontrollit voisivat olla käyttäjäystävällisemmätkin. Nykytyyliin ei pelissä enää anneta komentoja, vaan kaikki sujuu klikkailemalla: oikeastaan toimintoja on vain kävely, keskustelu, esineiden tarkastelu ja niiden yhdistely.
Loppu lähellä jo, viides osa.
En spoilaa juonta tässä sen enempää, mutta käänteitä riittää ja osat toimivat saman tarinan episodeina varsin hyvin. Alun rasittavahkoon läpänheittoon joko tottui, tai sitten käsikirjoitus parani loppua kohti. Pulmat olivat vaikeustasoltaan ainakin tällaiselle maallikolle sopivia: useimmat sai ratkaistua ihan loogisesti pikku miettimisellä, toisin kuin vaikkapa alkuperäisen sarjan kakkososassa. Jokunen ratkaisu vaati työlästä bruteforce-toistoa, ja pari kertaa jäin tunniksi koluamaan paikkoja ilman mitään kuningasajatusta, mutta ei juuri sen pahempaa.
Päähenkilöistä rupesi tarinan edetessä jopa hienoisesti välittämään, kun tapahtumat kietoivat kohtaloita yhteen – käsis oli paikoitellen selvästi “aikuisempi” tai ehkä “realistisempi” kuin orkkiksissa. Perinteinen paatuneen paha LeChuck sai uutta väriä, ja esimerkiksi Voodoo-leidi oli tapahtumissa paljon aiempaa aktiivisemmin mukana. Vanhan kaanonin hahmoja nähtiin toki runsaasti, mutta uusista tulokkaista ainakin karrikoitu pahis Markiisi de Singe ja pirtsakka Morgan LeFlay täyttivät hyvin tarkoituksensa. Kaiken kaikkiaan Tales on siis yllättävän toimiva kokonaisuus, joka ei jättänyt rauhaan ennen kuin viimeinenkin osa oli loppuunsa saatettu.
Telltale on tätä nykyä kanttu vei, joten ainakaan sieltä suunnasta jatkoa ei ole tulossa. Ehkäpä nyt voitan lopulta skeptisyyteni ja annan Curselle sekä Escapelle lopulta mahdollisuuden, vaikka niiden graafinen tyyli (ensimmäisen liiallinen karrikointi ja etenkin jälkimmäisen kökkö-3D) ei oikein omaan silmääni sovikaan. Ron Gilberthän ei näissä enää ollut mukana, mutta ainakin aikalaisarviot olivat suopeita.
edit: Protonin esync-asetuksen roplaaminen näyttäisi parantaneen toimivuutta Nvidialla. Ei ole toistaiseksi kaatunut, mutta alle tulee edit2, jos niin käy.
edit2: Proton lunastaa lupauksiaan: juuri meni Inside läpi kauniisti. Ei mitään glitsejä eikä jumituksia.
edit2: Lydia toimii iloisesti, kunhan ottaa sen esyncin vekka siitäkin.
Seems there is still some manual work to do before VLC accelerates video decoding using integrated Intel graphics on Linux – at least on Mint. Installing i965-va-driver should do the trick. By issuing vainfo (another package) you can make sure it works too. VLC might not use the acceleration by default so go to Preferences – Input / Codecs – Hardware-accelerated decoding and choose VA-API. Dunno if X11 vs. DRM makes any difference, but both seemed to be ok. With some luck you should see massive savings in CPU usage: at least on my laptop there was a 75% drop when decoding fullhd h264.
edit: On my Chromebook one fullhd h264 video peaked at 120% CPU without acceleration and now it consumes steady 21%.
