Posts filed under 'softat'
Vielä 90-luvun lopussa Tampereen teknillisellä yliopistolla oli käytössä ehtoja sarjapäätteitä, joista pääsi päätepalvelimen kautta kiinni erilaisiin servereihin. Sähköpostin ja nyyssit pystyi lukemaan luentotauolla vallan hyvin ja webbiäkin selaamaan auttavasti Lynxillä. Sähkötalon yhdessä mikroluokassa oli peräti mustavalkoinen X-pääte, jolla tuli ihan kuriositeettina käytettyä kotikoneella olleita ohjelmia. Samoin kesätöissä Patria Vammaksella oli päätteitä pitkin halleja, sillä vanha tuotannonohjausjärjestelmä pyöri kahden pesukoneen kokoisella Bull DPS -palvelimella, minkä lisäksi taloushallinnolla oli vielä jotain omia Nixdorfin päätteitään eli Nixuja. Vammalan kirjaston tietopalvelupäätteet olivat nekin Niksulasta, ennen kuin siirtyivät siellä Digitalin vastaavaan järjestelmään.
Päätteet ovat pitkälti se aito ja alkuperäinen tapa käyttää tietokoneita. Suurkoneet olivat hillittömän kalliita, joten moniajossa ja “tyhmissä” päätteissä oli järkeä. Tekstipohjainen käyttöliittymä soveltui niihin tarkoituksiin, mihin 50–70-luvulla tietokoneita käytettiin, joten hidas sarjasiirto ei ollut merkittävä rajoite. Paradigma muuttui kuitenkin 70-luvun lopusta lähtien, kun henkilökohtaiset tietokoneet ilmaantuivat markkinoille, ja sitä myöden käyttötavat muuttuivat. Kotimikrojen grafiikka, äänet ja pelit olivat hyvin kaukana kuivikkaasta sarjapäätteestä, eikä graafisista päätteistä lopulta tullut suurta menestystarinaa, vaikka X11-protokolla sentään jäi elämään. X-päätteiden osalta eräs kohtalonkysymys oli se, että ne olivat sisuskaluiltaan aivan yhtä mutkikkaita kuin tietokone, minkä lisäksi niitä myyvät firmat olivat tottuneet ottamaan yritysasiakkailta rahat pois suljetuilla kokonaisratkaisuillaan. Modeemiaikana tekstin siirtäminen linjoja pitkin oli mahdollista, mutta graafisten sovellusten ajaminen puhelinverkon yli lähinnä järjetöntä (tuli sitäkin joskus kokeiltua), joten graafiset päätteet jäivät lähiverkkojen kummajaisiksi.
Kun fokus siirtyi 1980-luvulla voimakkaasti PC-laitteisiin, nousi asiakas-palvelin-arkkitehtuuri keskeiseksi malliksi, ja tiedon prosessointi hajaantui työasemille. Tietokone on kompleksinen laite käyttöjärjestelmineen, kiintolevyineen ja viruksineen, joten sivutuotteena yrityksille syntyi keskisuuri ylläpitohelvetti. Päätekonseptia koetettiin vielä elvyttää thin client -ratkaisuilla: helposti korvattavia, pieniä, edullisia purkkeja, joissa ei juuri ole hajoavia osia. Dominantti Wintel-maailma oli kuitenkin PC-keskeinen ja kilpailu painoi hinnat alas, joten päätteiden tarina näytti kääntyvän lopuilleen. Poikkeuksena sääntöön olivat mm. Citrix ja VNC, jotka muistuttivat siitä, että tietokonetta on aivan mahdollista käyttää myös verkon yli.
Keskitetyssä tiedonkäsittelyssä on muutama lyömätön etu: pääte on täysin korvattavissa, ohjelmistojen ylläpito sekä tietojen varmuuskopiointi voidaan tehdä yhdessä paikassa, resurssit saadaan tasaisesti käyttöön ja sama tieto on saatavilla riippumatta siitä, missä käyttäjä sattuu kulloinkin olemaan. Perinteistä PC-paradigmaa on viimeisen viidentoista vuoden aikana nakertanut se, että Internetin kotoutumisen myötä www-selaimesta on tullut keskeinen käyttöliittymä melkein mihin hyvänsä tarkoitukseen. Selainta voisi perustellusti kutsua nykyajan päätteeksi ja pilvi- ym. palvelut samoin nähdä vain vanhan toisintona uudessa muodossa. Merkittävin ero on siinä, että nykyinen päätelaite on huomattavasti kykenevämpi kuin takavuosien VT-220. Verkkojen nopeuden kohentuessa on täysin mahdollista, että prosessointi siirtyy jälleen pääosin palvelimille, mistä antaa viitteitä mm. hiljattain alkanut pelien streamaus. Ympyrä sulkeutuu – taas myydään palveluja eikä paketoituja ohjelmia pahvilaatikossa.
July 9th, 2012
Aika moni varmaan tuntee koulukaverit.comin. Idea on periaatteessa hyvä ja sille on tilausta, joten mikä mättää? Jotain on oltava pielessä, kun sivulla ei tule käytyä kuin kerran vuodessa ja sekin visiitti tuntuu turhalta. Kuivikkuudessa koulukaverit.comin ylittää oikeastaan vain samasta puusta veistetty inttikaverit.com, johon harva on viitsinyt edes rekisteröityä. Koetetaan ottaa edes itse opiksemme ja vältellään näitä sosiaalisen median karikoita:
- Kauko Röyhkä kiteytti pääasiallisen ongelman hyvin: “Heeei mies, ei tänään mitään tapahdu, ei voi, mennään pois!” Kerran vuodessa käynti riittää hyvin, kun mikään ei näytä muuttuvan: ei keskustelua kaverien kesken, ei tietoa muiden päivityksistä, ei mitään. Ilman sosiaalista kuhinaa tai ajantappoa ei jää jäljelle oikein mitään.
- “Onhan siellä foorumit”, korjaa nyt joku ihan aiheellisesti. Kyllä, menkääpä tuonne keskustelemaan, pulttasimme sellaisenkin toiminnon kylkeen vähän jälkijättöisesti. Mikään ei ole juuri vähemmän rohkaisevaa kuin linkin takaa aukeava “Ei aloitettuja keskusteluja. Aloita uusi.”
- Oman kuvan lisääminen ja jopa toisten profiilikuvien katsominen vaatii kahdeksan euroa vuodessa maksavan kultajäsenyyden. Tehkääpä meille sisältöä ja maksakaa siitä kaupan päälle. Rahoilleen pitää todella kokea saavansa vastinetta, minkä lisäksi maksamisen täytyy olla äärimmäisen helppoa, jotta webakäyttäjä laittaa senttiäkään menemään.
- Webapalvelujen taustalla lymyää toki tietokanta, mutta sitä ei kannata hieroa käyttäjän naamaan. Hyödyllistä tietoa saa ja suorastaan pitää esittää käyttäjälle hyödyllisessä muodossa, eikä ainoastaan esittää listamaisia SQL-hakujen tuloksia.
- Klikkausten määrää kannattaa minimoida, ei maksimoida.
- “Esteettinen ja minimalistinen design” on eräs käyttöliittymäsuunnittelun tärkeitä periaatteita. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa karua ulkoasua. Visuaalisen suunnittelun ammattilaisia löytyy ihan kotimaastakin kasapäin.
Lähtökohtaisesti sivulla on se ongelma, että pelkissä koulukavereissa (saatika inttikavereissa) pitäytyminen rajaa pois paljon ihmisiä, joiden kanssa pitäisi mielellään yhteyttä. Hyvin harva tuntenee niin suurta nostalgiaa kouluaikojaan kohtaan, että haluaisi käydä niitä päivittäin muistelemassa. Näin jälkiviisaana on tietysti helppo kommentoida, mutta yhtä kaikki: juna meni jo.
July 5th, 2012
Just a little blurb so that people find the solutions to these common problems when googling around. These apply to some other models than 3000, too.
- The mouse pad doesn’t work. Press Fn and F7 simultaneously to re-enable it.
- Sudden slowdowns of about a second. Disable ACPI, at least the battery ACPI.
- The machine sucks. Can’t be fixed, buy a new one (some other brand).
Acer “Asseri” Aspire 3000:n kanssa saattaa törmätä kolmeen yleiseen ongelmaan. Myös muiden mallien kanssa voi esiintyä samoja vikoja. Tässä ratkaisut googlettajille:
- Hiiripädi (ohjauslevy) ei toimi. Paina Fn ja F7, jolloin pädi herää taas.
- Kone hidastuu toisinaan noin sekunniksi ilman näkyvää syytä. Poista ACPI käytöstä.
- Kone on rupinen. Ei korjattavissa, osta uusi (jotain muuta merkkiä).
May 12th, 2012
Oman firman ulkomaille myynti tuntuu olevan IT-pisneksessä sankariteko, josta kotimaan mediassa kirjoitetaan ihastellen tyyliin “poikien harrastuksesta tuli miljoonabisnes”. Ja tottahan se on, joku niitä miljoonia saa – ainakin osakkeina tm. leikkirahana. Uuden omistajan myötä on tietenkin luvassa lisää resursseja ja kovat kasvunäkymät. Seuraava ja samalla viimeinen uutisotsikko aiheesta nähdään kun ulkomainen ostaja “keskittyy ydintoimintoihinsa”, pistää firmalle lapun luukulle ja porukan pihalle. Tässä muutama tuttu sankaritarina:
Vastaesimerkkejäkin voi keksiä, ja ehkäpä nämä firmat olisivat kuolleet joka tapauksessa. On myös niin, että yrityksiä perustetaan ostettaviksi, eikä niillä ole tarkoituskaan pyörittää liiketoimintaa. Yhtä kaikki, näistä ostoista hyötyvät viime kädessä vain perustajat, siinä missä duunarit menettävät pahimmassa tapauksessa työpaikkansa (missä saattaa piillä jopa jonkun sortin eettinen dilemma). Pitkään kehitetty tuote voi olla sekin emoyhtiölle täysin toissijainen. Jotain pahimmasta myyntihuumasta lienee jo opittukin, sillä kansallinen ylpeytemme ei ollut kaupan, vaikka pöytään ladottiin muutaman jämämiltsin sijasta huimat 2,25 miljardia taalaa.
edit: lisätty Fathammer ja Iobox.
May 8th, 2012
Kirjoitin pitkästä aikaa V2:een, tällä kertaa peliarvostelun mainiosta Botaniculasta. Humble Bundlesta saa samaan syssyyn Machinariumin ja Samorost 2:n, jos ne vielä kokoelmista puuttuvat, minkä lisäksi voi pelastaa pläntin sademetsää.
April 30th, 2012
Falconin jälkeen oli aika herätellä Atari STE. Kysymykseksi nousi vanha tuttu: millä siirrän tuolle yhtään mitään netistä? Hyötyohjelmista löytyy zippipaketteja, mutta pelit ja demot toimitetaan yleensä MSA- tai ST-levytiedostoina. Niitä voisi muuten yrittää nuljata korpulla koneelle vaikkapa ramdiskille, mutta yleensä tiedostot ovat liian suuria mahtuakseen yhtenä palasena. Sarjapiuhalla siirtely on toinen vaihtoehto, mutta vaatii jonkin verran säätämistä. Tässä lista tarvittavista palasista:
- RS-232-piuha, PC:n päähän tarvii nykykoneilla lisäksi halvan usb-serial-pulikan
- Terminaaliohjelma ST:lle. Taz on pieni ja kun sille ottaa vielä XYZ-paketin, niin saa zmodeminkin toimimaan. Kun siirto alkaa, pitää valita protokollaksi external. Siirtonopeus 19200 on ilmeisesti suurin perus-ST:llä toimiva.
- Ramdisk-ohjelma. Itse totesin M-Diskin hyväksi. Se tekee oletuksena asemasta M:n. Asema ei ilmaannu työpöydälle itsestään, vaan vaatii lisäämisen Options-valikosta.
- Levytiedostojen purkamiseen MSA ja/tai JayMSA. Jälkimmäinen tukee myös ST-muotoa, mutta on hiukan epäluotettava. tai TRACC. .ST-imaget tuntuvat toimivan parhaiten, kun ne konvertoi ensin TRACC:lla ja sitten kirjoittaa MSA:lla.
- Pakettien purkamiseen riittää pitkälti STZip.
- Ison koneen päähän vastaavat siirtokilkkeet. Itse käytän Linuxia, jolla Minicom on toimiva ratkaisu (toimii myös Mäkillä).
- Toisena vaihtoehtona on tehdä ST:stä Linuxille pääte, mikä onnistuu mgettyn avulla. Tiedonsiirtoa varten pitää asentaa sitten vielä lrzsz-paketti. En rupea tähän kokoamaan kaikkia säätöjä, mutta usb-seriaali löytyy yleensä nimellä ttyUSB0 ja asetuksia voi laittaa paikkaan /etc/mgetty/mgetty.config.
Päätteen tapauksessa tiedonsiirto käynnistyy komentamalla “sz filetto.msa”. Kaikkien näiden ohjelmien netistä etsiminen, asentaminen ja testailu on helposti muutaman tunnin urakka, joten tein niistä valmiin paketin, jonka sisältämän utils-hakemiston sisukset voi suoraan kopioida DD-korpulle: st-utils.zip. Useimmista ohjelmista on poistettu dokumentit sun muut ekstrat, jotta koko kasa mahtuu vielä korpulle. Mukana myös klassinen STE_FIX.
Toivon mukaan tämä säätäminen muuttuu tarpeettomaksi jatkossa, kunhan tilaamani SatanDisk saapuu. Peleille riittäisi myös HxC, mutta se ei korvaa kiintolevyä.
March 31st, 2012
Kohta parisenkymmentä vuotta erilaisia emulaattoreita seuranneena pitänee sanoa tästäkin aiheesta jotain. Erinomaisten projektien, kuten vaikkapa OpenMSX, Mednafen, VICE tai DOSBox, vastapainona on olemassa lukematon määrä puolivalmiita, hylättyjä, vanhentuneita ja tasan yhdellä alustalla toimivia kämäisiä tekeleitä, joiden kanssa saa haaskattua sekä hermojaan että aikaansa. Ymmärrän kyllä, että ei harrastajaprojekteilta voi juuri mitään vaatia, mutta jotkin asiat voisi saman tien tehdä oikeinkin, kun kerran tekemään ryhtyy. Eli Huono emulaattori -HOWTO:
- Älä missään tapauksessa julkaise sorsia. Eihän niitä kehtaa näyttää, tai niissä on suuria liikesalaisuuksia, tai ehkäpä tällä emulaattorilla tahkotaan vielä joskus rahaa. Kukapa niitä jaksaisi edes lueskella.
- Heittäydy ahneeksi. Kyllä Sinclair QL -emulaattorista pitäisi 50 dollaria maksaa, kun sitä on kerran vaivalla tehty. Ja lisäkohtana:
- Jos kukaan ei kikkarettasi osta, niin älä julkaise sitä ilmaiseksi, eikä etenkään niitä sorsia.
- Sekoita käyttöliittymä- ja emulaatiokoodi keskenään. Näin voit varmistaa, että kerralla hyvin tehtyä käyttöliittymää tai suosikkikirjastoasi ei vaihdeta huonompaan.
- Optimoi tavujärjestykseen perustuvilla kikoilla. Kun sinun koneessasi kerran on MSB tai LSB, niin eiköhän se ole muillakin.
- Keksi oma formaatti. Muiden keksimissä levytiedosto-, kasetti-, rom- ym. formaateissa on aina jokin puute, tai sitten niiden käyttö on vaan muuten ikävää.
- Tee ajastukset silmukoilla. Nopeammalla koneella pyörii sitäkin paremmin!
- Keskity tasan yhteen alustaan. Järjestelmäkohtaiset rajapinnat ovat tehokkaita ja kun kerran kaikilla on se Win…jokin tietty käyttöjärjestelmä, niin turhaa vaivaa miettiä muita. Katso myös kohta sekoita käyttöliittymä- ja emulaatiokoodi keskenään.
- Älä tee emulaattorillesi www-sivuja. Ja tätä täydentävänä kohtana:
- Jos kuitenkin teet www-sivut, niin laita ne parin vuoden päästä katoavaan ilmaispalveluun tai koulusi koneelle, johon sinulla ei ole enää pian käyttölupaa.
Näillä pääsee jo pitkälle, takaan sen. Lisäkohtia voi ehdotella kommenteissa.
January 20th, 2012
One of these projects that might not be useful for anybody, but it was educational for me at least 🙂 For some time I had been looking for a bit nicer and easier way to code for Sinclair QL than just pure asm. There used to be a GCC hack, which can’t even be compiled these days. The other 68k-friendly alternative is vbcc, which has support for various related architectures such as Atari ST and Amiga, but no QDOS. Hacking GCC is nothing I’d love to do in my spare time, so I checked out vbcc instead.
The aim was simple enough: get compiled C code to run on QL at an absolute address (0x30000 in this case, right after the video ram). Dealing with nasty stuff such as executable headers wasn’t necessary, since vlink supports rawbin1 output, which is just good clean binary code and data. In addition to that there was a need for a trivial startup routine, which doesn’t do much more than call _main. The correct way would be to call libvc’s __main, which initializes the stack, the heap and the C library, but since the implementation here is so incomplete anyway, I decided to omit that at this point. The biggest challenge was to create the needed linker script to join different object files and sections to a coherent executable. The example scripts can bring tears to your eyes with their complexity, but to join the three required aout sections (.text, .data and .bss) wasn’t that bad after some orientation.
So, with about five hours of work I got to the point where I could compile and run C code on the QL using my own little Arduino-based transfer cable and software. Plain C without any standard stuff such as includes, stdlib and math isn’t very useful yet, so next it was time to look into that. To my surprise I found out that libvc is not part of the distribution at all. Fortunately, the TOS includes seemed to be almost generic, and since the libs are in aout format as well, I gave them a go as-is. Everything I tried seems to work just fine — of course excluding i/o — so there is no immediate need for a real libvc implementation. A kludge on top of another kludge doesn’t decrease the overall quality significantly 😛
The necessary files are here: vbcc-qdos-poc.zip. In order to compile anything, you need to install vbccm68k, copy the archive contents to /usr/local/vbcc, and then add +qdos to the compiler command line. There’s a lot of broken stuff, questionable hacks and so on, which is why I call it a proof of concept. Anyone willing to take the work further is most welcome to do so. This is enough for my humble purposes, probably coupled with a few additions to deal with the keyboard, screen mode etc.
January 14th, 2012
Again in English to serve international people, too. It seems Ubuntu doesn’t let us emulate Amstrad CPC (ok, MESS might do it, but I’ve pretty much given up all hope with it). Skimming through a heap of abandoned emulators I finally came across the latest Linux sources of Arnold. Seems to compile fine out-of-the-box on x86 Linux, but a lot less so on PPC. The endian clean code seems to be there, but the compilation doesn’t go through without a few tweaks. So, here’s the fixed source and a PPC binary (tested only on Ubuntu 10.04 PPC):
http://www.kameli.net/~marq/arnold-ppc-2010-03-05.tar.gz
Note that this version will not work on a little endian system. Press F1 to reset, F2 for fullscreen, F3 for mouse grab. The GUI part requires GTK2, but that you should have anyway. If the sound is choppy, try a different sound system. At least ALSA, OSS, SDL and Pulse support are compiled in.
March 5th, 2011
PowerBook-projekti alkaa kääntyä jo niin pitkälle voiton puolelle, että tekisi mieli jo seuraavaa (jos jollain on 12″ PBookia kaupan, niin ilmoitelkaa :)). Tässä viimeisimmät säädöt:
- Mednafen toimii PPC-Linuxissa erinomaisesti. Ubuntun mukanakin tulee vanhahko versio, mutta sorsasta kääntämällä saa mm. hyvän Megadrive-tuen.
- Basilisk II on kinkkisempi tapaus. Paketinhallinnassa ei ole, eikä sorsasta käänny. Puukotin sen verran, että lähti toimimaan SDL:n kanssa (konfikkiin lisätty myös asetus fullscreen true/false), mutta verkko ei toimi edelleenkään. Sheep_net jämähtää fiksattunakin ja tap/tunia ei tule vakiona kernelissä mukana. Jos tuota nyt joku haluaa kokeilla, niin täältä saa purkkaamani version (ja OS 7.5.3:n Applelta): http://www.kameli.net/~marq/BasiliskII-purkka.zip
- Suspendista herätessä hiiripädin täppääminen menee automaattisesti päälle, mikä aiheuttaa verenpaineen nousua. Paikkaan /usr/lib/pm-utils/sleep.d voi laittaa oman skriptin, johon taikasanat trackpad notap
February 28th, 2011
Next Posts
Previous Posts
