Posts filed under 'softat'
Pääsiäisen viihteestä vastasi Revision 2013 Saksan Saarbrückenissä. Revision on käytännössä viimeinen iso kansainvälinen demoparty The Partyn lerpahdettua ja Assemblyn sekä The Gatheringin muututtua pikemminkin pelitapahtumiksi. Aiemmin party tunnettiin nimellä Breakpoint. Noin kauas ei viitsinyt lähteä ilman mitään omaa tuotosta, joten edellisenä iltana, lentokoneessa, bussissa, hotellilla sekä partypaikan aulassa koodattiin ankarasti deadlineen saakka ja hiukan sen ylikin. Lopputuloksena syntyi pitkästä aikaa MSX:lle demo, VJ-henkinen Amurisus. Youtube, Pouet ja msx.orgin hieman apologeettinen uutinen aiheesta.
Tein ensimmäiset MSX-produni vuonna 1997, jolloin työkalut olivat vielä primitiivisiä. Koskaan en ole koodannut itse MSX:llä, vaan heti alusta asti oli käytössä TASM-niminen assembler MS-DOS:n alla. Aivan alussa rämppäsin korppua PC:stä MSX:lle testausta varten, mutta aika nopeasti koko kehitys siirtyi PC-pohjaiseksi, kun fMSX-emulaattori alkoi olla varteenotettava vaihtoehto oikealle koneelle. Edelleenkään ei olla siinä tilanteessa, etteikö lopulta olisi pakko testata myös aidolla koneella, koska etenkin MSX1:n videopiiri on jonkin verran arvaamaton, kun liikutaan sen suorituskyvyn rajoilla. Vuoteen 2008 asti käytössä oli Yzin assemblerilla kirjoittama musiikkirutiini, jossa säveltäminen tapahtui nuotteja käsin datalauseisiin kirjoittamalla.
Tätä nykyä puhtaalla asmilla kirjoittelu olisi jo hieman tuskallisen puolella, vaikka Z80 onkin ykkösnimi perinteisten kasibittisten prosujen joukossa. Onneksi työkalut ovat kehittyneet oleellisesti, joten pääosa koodauksesta tuli tällä erää tehtyä ihan C-kielellä SDCC:n avustamana. Sekaan saa aikakriittisiä osia varten helposti inline-assembleria, joten paljon parempaa yhdistelmää ei voisi juuri toivoa. Ammoisten bat-viritysten sijasta käytössä on kunnollinen Makefile, joka kääntää tarvittavat osat, rakentaa emulaattorille levytiedoston ja käynnistää demon joko OpenMSX:ssä tai Nowindin yli oikealla koneella. Amurisusia tehdessä käytimme ensimmäistä kertaa versionhallintaa: lähdekoodi oli Tampereella sijaitsevassa Subversion-palvelimessa (itse istuimme Saksassa pöydän eri puolilla), mikä säästi reilusti aikaa ja vaivaa jopa näin pienessä projektissa, kun kahden koodarin rinnakkaiset muokkaukset sai yhdistettyä ilman eri sählinkiä. Sivutuotteena syntyi vielä varmuuskopio lähdekoodista. Musiikin sävellykseen on nykyään tekstieditoria helpompia tapoja, etunenässä alun perin Amstrad CPC:tä varten tehty Arkos Tracker. Kasibittikoodauksessa tarpeelliset kuvakonvertterit ja esilaskennat tein Processingilla, mikä säästää sekin vaivaa aiempaan C-kielellä näpyttelyyn verrattuna.
Lopputuloksesta tuli sunnuntain pikku viilailujen jälkeen varsin tyydyttävä. Mitään teknisesti mullistavaa tuossa ajassa ei olisi ehtinyt tehdäkään, mutta onneksi konsepti kantoi ja musasynkka toi ryhtiä muuten sekalaiseen sisältöön. Sijoitus jäi kilpailussa vaatimattomaksi, sillä taso oli varsin kova ja muut produt ilmeisen työllä ja tuskalla väännettyjä. Nykyään demoja tulee tehtyä joka tapauksessa omaksi huviksi, eikä palkinnoilla tai sijoituksella ole enää sanottavaa merkitystä – saatiinpahan kikkare harrastuneen yleisön nähtäväksi. MSX-yhteisöön tällainen happoinen kokeilu ei luultavasti vetoa, sillä demoja tuntevienkin tyyppien viitekehys on yleensä tukevasti 1990-luvun alkupuolen nostalgisissa MSX2-tekeleissä.
April 1st, 2013
Pitipä vielä kokeilla muutamaa peliä Thomson TO8:lla, kun löytyi kohtuullisen hyvä valikoima levytiedostoja netistä. Tiedostot olivat sopivasti sap-muodossa, jota saa konvertoitua enimmäkseen ongelmitta HxC:n käyttämäksi hfe:ksi. Yritin valita pelejä paremmasta päästä sekä muilta koneilta tuttuja nimikkeitä vertailun vuoksi. Testipenkkiin päätyivät mm. Arkanoid, Iznogoud (kotoisammin Ahmed Ahne), vanha nepasuosikkini Krakout sekä Wizball.
Tällä otoksella ei paljon kehuja irtoa: pelit ovat hitaita sekä välkkyviä, eikä niissä ole juuri mitään ääniä musiikista puhumattakaan. Käännöksiä on selvästi tehty halvalla ja hutaisemalla, mikä ei kuitenkaan koko surkeutta yksinään selitä. Toinen syy on yksinkertaisesti se, että laite soveltuu huonosti peleille ja demoille. Videopiiri sopii kyllä tekstin ja kauniiden sävyjen näyttämiseen, mutta merkkigrafiikan ja spritejen puuttuminen kuormittaa kohtuuttomasti yhden megahertsin prosarinreppanaa. Kurjuuden kruunaa se, että Tompassa ei ole äänipiiriä ollenkaan, vaan CPU:n pitää syöttää jatkuvasti D/A-muuntimeen sämpleä, jotta soitto soisi. Niinpä esim. taustamusan tekeminen olisi melkein mahdottoman rajamailla, kun pelilogiikka ja spritejen piirto pitäisi palastella musiikkirutiinin mukaan. Parissa näkemässäni demossa äänet on, mutta niissä näytettävä kamis onkin hyvin jaksollista ja ennustettavaa päinvastoin kuin peleissä.
Sopivassa mielentilassa tällaiset haasteet voisivat johtaa Just Do It! -henkeen ja skenehenkiseen rajoitteiden kiertämiseen, mutta kun hyllystä löytyy hauskempiakin vehkeitä, joiden ympärillä on hyvää vipinää, niin Ranskan rempula jäänee tästä eteenpäin lähinnä kokoelman koristeeksi.
January 6th, 2013
Omistin pari vuotta sitten nohevan RiscPC:n – oli StrongARM-turbo, PC-kortti, SCSI-ohjain ja kaikki. Tilanpuutteen takia se piti kuitenkin valitettavasti heivata, minkä jälkeen en ole RISC OS:ään kajonnut. Niinpä oli iloinen uutinen, kun RISC OS julkaistiin lopultakin Raspberry Pi:lle, vieläpä ilmaiseksi. Image lataukseen ja kortille, ja kone käyntiin: vaan kun ei lähde 🙁 Kahdella eri kortilla ja kortinlukijalla kokeiltuani piti lopulta antaa periksi. Antaa nyt kypsyä hetkisen ja kokeillaan sitten taas, ehkä taas eri kortilla. Foorumien perusteella vastaavia ongelmia on ollut muillakin.
edit: Eipä auttanut kolmaskaan kortti. Korjatkee korjatkee!
November 11th, 2012
Testissä tällä kertaa Dreamcastille tehty sarjaporttiin sopiva SD-kortinlukija ja sen graafinen käyttöliittymä, DreamShell. Itse laitteen lisäksi tarvitaan buuttilevy, jolle poltetaan Russian poikien tekemä ohjelmisto cdi:nä. Jos DC:ssä on sopiva modipiiri, niin buuttirojut voi asentaa sinnekin. En jaksanut ruveta tusaamaan polton kanssa Linuxissa tai Mäkillä, joten poltin cdi-imagen VirtualBoxissa majailevan XP:n kautta ilmaisella BootDreamsilla (joka sekin käyttää viime kädessä cdrecordia). Itse kalikan hankin kesällä eBaystä, mutta tällä hetkellä näyttävät valitettavasti olevan ryöstöhintaisia – sata taalaa kappale!
Levy ineen, pulikka sarjaporttiin ja johan soi. Buutti kuulosti hieman huolestuttavalta, kun DC kihnutti levyä äänekkäästi, mutta lopulta käyttöliittymä tuli näkyviin. Tärkeimmät toiminnot ovat heti näkyvillä: Unixia muistuttava komentotulkki, ISO-lataaja ja tiedostonhallinta, jossa voi myös ripata levyjä ISO-imageiksi. Muistikortille ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaan se näkyy suoraan nimellä sd. Jotain nettitoimintojakin olisi mukana, mutta en omista ethernet-adapteria. DC-näppis olisi kyllä, mutta en ehtinyt kokeilla sitä komentotulkin kanssa.
Mitä tuolla sitten tekee? Googletuksen perusteella useimmat pelit eivät toimi ollenkaan tai sitten toimivat pätkien, joten warehemmolle DreamShell ei tarjoa juuri muuta kuin rippausmahdollisuuden. Ongelmana pelien kanssa on lähinnä CDDA, joka toimii liian hitaasti sarjaportin yli. Kotikaljan osalta tilanne on jonkun verran parempi ja kohentunee edelleen: bin-tiedostoja voi ajaa suoraan tiedostonhallinnasta. Niiden pitää kuitenkin olla skrämbläämättömiä, mikä on hankala juttu vanhojen tekeleiden kanssa. Kokeilin ajaa omia porttauksia ja ne toimivatkin ihan hyvin kun laittoi kortille skrämbläämättömän binäärin ja jos ohjelma ei ladannut mitään. Hieman ärsyttävästi DreamShellin tiedostojärjestelmä ja/tai SDK eivät ole täysin yhteensopivia normaalin KallistiOSin kanssa, joten samat polut eivät toimi ja toimivatkin ohjelmat kippaavat lopuksi. En kokeillut vielä russialaisten SDK:ta, mutta kun rajoitukset tiedostaa, niin lienee tuolla helpompi testata omia koodeja kuin CD-R:iä polttamalla.
edit: Löytyi huomattavasti eBaytä halvempi adapteri
edit2: Näppis toimii komentotulkissa, vaikkakin hieman lägisesti
October 13th, 2012
Eräs potentiaalisesti mielenkiintoinen käyttökohde Raspberry Pi:lle on emulointi. Vanhojen koneiden pelit ja demot saisi periaatteessa menemään aidosti 50 Hz kuvaputkella, mikä näyttää aivan erilaiselta kuin littunäytöllä hyppivä palikkainen vieritys. Kokeilin ensi hätään muutamaa tyypillistä emulaattoria ja tässä tulokset:
- BSNES – vaatii X:n eikä tunnu toimivan sieltäkään
- DOSBox – porukan selvästi parhaita. Bubble Bobble pyöri melkein hyvin ja Populous ok jopa tuplapikseleillä. Näppis ei toimi suorilta, joten konffista pitää vaihtaa usescancodes=false.
- Fuse (Spectrum) – äänet naksuvat satunnaisesti, muuten ilmeisen käyttökelpoinen
- Mednafen (useita konsoleita) – paketinhallinnasta tulee onnettoman vanha versio ja uuden käännös toppaa muistin loppumiseen
- openMSX – omalta osaltani tämä olisi kiintoisimpia, mutta borderissa on outoja palkkeja eivätkä äänet toimi
- ScummVM – kaipa tämäkin voidaan laskea emulaattoriksi. Näyttää videomonitorissa kauniilta ja futaa niin hyvin, että tuli hakattua Monkey Island taas kerran läpi.
- Stella (Atari 2600) – kilahtaa heti alkuunsa
Kuusneloselle ei ollut paketinhallinnassa toistaiseksi tarjolla sen enempää VICEä kuin Frodoakaan. Eli eipä järin hääviltä näytä tällä erää. X on niin vähän kiihdytetty, että sen alta ei kannata kuvitella paljon mitään käyttävänsä, ja SDL:n konsoliversio taas ei tue laitteistolla skaalaamista overlayllä tai ES:llä, mikä pakottaa etenkin isoilla tarkkuuksilla kohtuuttoman hitaaseen pikselien softalla tuplaamiseen. Videopiirin käyttäminen voi olla ongelmallista eri palikoiden lisenssien takia, joten en lähde arvailemaan, miten tilanne ratkaistaan. Paras vaihtoehto olisi, jos käyttiksen SDL hoitaisi konversiot ja skaalaukset, ettei jokaisen emulaattorijengin tarvitsisi tehdä erillistä versiota.
September 5th, 2012
Tulee hieman luddiittifiilis, kun myönnän, että en ole ennen tätä kesää lähettänyt YouTubeen videon videota itse. Yritin aikanaan tehdä tunnuksen, mutta se meni jostain syystä pieleen, eikä minulla ollut Linuxiin tai Mäkille kunnollista videoedikkaakaan asennettuna. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että Google-tunnarini oli muuttunut YouTube-kelpoiseksi ja kun vielä asentelin Linuxille viikko sitten Kdenliven (sekä totuin sen kummallisuuksiin), niin homma lähti lopulta käyntiin. Tähän asti olen gräbbäillyt lähinnä vanhoja Fit- ja Vammala party -produja, joita voi katsella kanavalta.
Mitenkään ongelmatonta tuubin kanssa säätäminen ei ole ollut: upload-kikkale ottaa kyllä vastaan ihan mitä hyvänsä formaattia ja kuvakokoa, mutta lopputulos voi olla hirveän huono. Etenkin 50 Hz liikkuvat pehmeät retrokoneiden efektit tökkivät ikävästi ja muutenkin kuvanlaatu menee usein melkoiseksi mössöksi. Lähtöpäässä on vielä suurempia haasteita, kun yrittää saada vanhoista MS-DOS- ja Linux-tuotoksista jotain järkevää videota ulos. DOSBoxin videokaappaus on verrattain hyvä, mutta se saattaa hidastaa itse demoa liikaa eikä se pärjää kummallisten ruututilojen kanssa. Linux-tuotoksia olen kaapannut jokseenkin onnistuneesti gtk-recordMyDesktopilla, jonka pitäisi saada myös äänet mukaan. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan, vaan musiikit on pahimmillaan tallennettava toiselle koneelle ihan piuhan yli äänittämällä. Kdenlivessä ei ole valmiina sopivia profiilia kummallisille vanhoille näyttötiloille, mutta onneksi niitä on helppo tehdä itsekin.
Positiivisesti ajatellen tässä tulee sentään tehtyä hyödyllistä taltiointia, etenkin kun ne hyvälaatuiset sössimättömät videot laittaa talteen. Vanhoja demoja ei voi yleensä ajaa ilman työlästä emulaattorien kanssa tusaamista, joten video on monessa mielessä hyvä vaihtoehto. Tuubiin on helppo laittaa linkki ja sitä kautta saavutettavuus paranee, kun nykylaitteista käytännössä kaikki pystyvät sieltä pätkiä toistamaan.
July 26th, 2012
It seems that someone decided to change the default audio codec of Kdenlive to a broken AAC implementation, which produces awfully noisy output. Here’s one straightforward way to fix it in Ubuntu (run the following lines as root):
cd /usr/share/kde4/apps/kdenlive/export
cp profiles.xml profiles.xml.save
cat profiles.xml.save | sed 's/aac /libmp3lame /' >profiles.xml
Works for me! It could be possible to replace the bad AAC plugin with the previous one, apparently better, libaac. I didn’t bother to look so deeply into it, but tell me if you did. This is something they should definitely fix, since at the moment there’s no point in encoding anything in H.264.
July 24th, 2012
Videoeditointi oli Linuxilla niin pitkään joko hankalaa mencoderin komentoriviltä virittelyä tai onnettomien GUI-softien kanssa yrittelyä, että en viitsinyt edes yrittää kuin pakon edessä. Aina välillä piti tulla joku mullistava uusi työkalu, mutta niistä ei tuntunut tulevan valmista. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2012, joten edes perusjuttujen luulisi jo onnistuvan. Siispä pikatestiin viisi yleisimmin mainittua softaa:
- Avidemux. Yksinkertaiset perusjutut onnistuvat, mutta käyttöliittymä on edelleen sekava ja ohjelma kusahtaa turhan usein.
- Cinelerra. Tämän piti olla Linuxin videoeditoinnin pelastus jo vuosia sitten. Toimintoja on paljon, mutta ne on piilotettu amatöörimäisen kökön käyttöliittymän taakse. Ihan pienellä ruudulla ei kannata yritellä, kun tämä 1920×1080:kin tuli heti ikkunoita täyteen.
- PiTiVi. Varsin simppeli ja toiminnot on helppo löytää, mutta niitä on kovin vähän vakavaan käyttöön.
- OpenShot. Vaikuttaa hiukan PiTiViä kätevämmältä – simppeli perusedikka tämäkin.
- Kdenlive. Joukon selvästi positiivisin yllätys. Käyttöliittymä on selkeähkö ja ammattimaisen oloinen, minkä lisäksi ominaisuuksia riittää joka lähtöön. Ubuntussa pitää asentaa libavcodec-extra-52 tai formaattituki jää tyngäksi. Jos jotain miinusta haluaa etsiä, niin Gnome-käyttäjä saa Kdenliven myötä koneelleen ison kasan muuten tarpeettomia KDE-komponentteja.
Jatkossa tullee käytettyä omiin vaatimattomiin tarkoituksiini Kdenliveä, sillä se näyttää lopultakin lunastavan niitä lupauksia, joita Linuxin videoeditointiin on kohdistunut. Ehkei vielä ihan ammattilaiskäyttöön, mutta tavalliselle käyttäjälle Kdenlive tarjoaa nähdäkseni jo kaiken oleellisen ja vähän päälle.
July 18th, 2012
Olihan kummallinen flashback, kun päädyin asentamaan HP Mini-Note 2133:een jälleen Linuxia. Taannoin yriteltiin jo Ubuntua, mutta se jäi niin huonoksi kokemukseksi, että koko rottelo jäi itselläni hyvin vähälle käytölle, etenkin kun käyttiksen uusi versio räjäytti yhtä sun toista. Tällä erää työn alle laitettiin kevyeksi kehuttu Lubuntu 12.04, joka perustuu Gnomen sijasta LXDE-työpöytään.
CD-image lataukseen, image USB-tikulle ja buuttivalikosta oikea kohta, niin johan lähti. Asennusvaiheessa on syytä olla langallinen verkko käytössä, sillä wlanin tarvitsema Broadcomin ajuri ladataan vasta lopuksi netistä. Ainoa pikku kompurointi asennuksessa oli oikeastaan se, että näytön pienen tarkkuuden vuoksi ihan kaikki ikkunat eivät mahdu kunnolla ruudulle. Saatoin nykäistä USB-muistin hiukan liian aikaisin pois, sillä HP ei tykännyt käynnistyä automaattisesti itse, vaan vaati virtanappia, minkä jälkeen Lubuntu nousikin tyrnävästi pystyyn. Äänet, 2D-kiihdytetty X, virransäästöominaisuudet ja (ajurin automaattisen lataamisen jälkeen) myös langaton verkko – ts. kaikki normaalit kompastuskivet – toimivat ilman sen suurempaa säätämistä. Lubuntu tuntui kaikkiaan nopealta ja nettiäkin pystyi käyttämään Chromiumilla oikein tyydyttävästi. Käyttöliittymän fontit olivat vakiona turhan suuret, mutta kun jaksoi riittävästi penkoa eri paikoista, niin ne sai pudotettua yhdeksään pisteeseen.
Kokonaisuutena asennus oli siis helppo, mutta jokunen ongelma ja käsin tehtävä säätö sentään jäi jäljelle. Jostain syystä niinkin simppeli homma kuin mp3:n soittaminen vei kohtuuttoman paljon tehoja: 30%. Vika on joko hitaassa FPU:ssa tai sitten ALSA:ssa. OpenGL-tuesta on turha haaveilla, mutta Mini-Note ei sillä saralla muutenkaan loistaisi. Kannen sulkeminen ei laittanut konetta nukkumaan (suspend), mutta sille löytyi ihan valikosta asetus, minkä jälkeen tuntui toimivan ok. Hiiripädin täppääminen on ärsyttävän herkkä ja hiukan satunnainen, mikä korjaantui komentamalla synclient MaxTapTime=0. Joitakin ominaisuuksia kuten ulkoinen näyttö, kortinlukija, kamera ja Bluetooth jäi tällä erää testaamatta. Aiempien kokemuksien perusteella ainakaan kortinlukijan ja Bluetoothin ei pitäisi pahemmin änkyröidä.
Mitä vanhempi läppäri, sen parempi Linux-tuki. Parin vuoden odottelu on tehnyt ihmeitä Mini-Notenkin kohdalla: melkein kaikki asentui automaattisesti ilman googletusta ja komentoriviltä ronkkimista. Itse laite on niitä tukkoisia ensimmäisen sukupolven miniläppäreitä ja jo selvästi elämänsä ehtoopuolella, mutta Lubuntulla siihen saa tarvittaessa puhallettua vielä hiukan hehkua. Kirjoittelu, musansoitto ja irkkaaminen hoituvat hyvin ja netin selailukin kohtuullisesti, kunhan tiedostaa rajoitukset.
July 16th, 2012
Vielä 90-luvun lopussa Tampereen teknillisellä yliopistolla oli käytössä ehtoja sarjapäätteitä, joista pääsi päätepalvelimen kautta kiinni erilaisiin servereihin. Sähköpostin ja nyyssit pystyi lukemaan luentotauolla vallan hyvin ja webbiäkin selaamaan auttavasti Lynxillä. Sähkötalon yhdessä mikroluokassa oli peräti mustavalkoinen X-pääte, jolla tuli ihan kuriositeettina käytettyä kotikoneella olleita ohjelmia. Samoin kesätöissä Patria Vammaksella oli päätteitä pitkin halleja, sillä vanha tuotannonohjausjärjestelmä pyöri kahden pesukoneen kokoisella Bull DPS -palvelimella, minkä lisäksi taloushallinnolla oli vielä jotain omia Nixdorfin päätteitään eli Nixuja. Vammalan kirjaston tietopalvelupäätteet olivat nekin Niksulasta, ennen kuin siirtyivät siellä Digitalin vastaavaan järjestelmään.
Päätteet ovat pitkälti se aito ja alkuperäinen tapa käyttää tietokoneita. Suurkoneet olivat hillittömän kalliita, joten moniajossa ja “tyhmissä” päätteissä oli järkeä. Tekstipohjainen käyttöliittymä soveltui niihin tarkoituksiin, mihin 50–70-luvulla tietokoneita käytettiin, joten hidas sarjasiirto ei ollut merkittävä rajoite. Paradigma muuttui kuitenkin 70-luvun lopusta lähtien, kun henkilökohtaiset tietokoneet ilmaantuivat markkinoille, ja sitä myöden käyttötavat muuttuivat. Kotimikrojen grafiikka, äänet ja pelit olivat hyvin kaukana kuivikkaasta sarjapäätteestä, eikä graafisista päätteistä lopulta tullut suurta menestystarinaa, vaikka X11-protokolla sentään jäi elämään. X-päätteiden osalta eräs kohtalonkysymys oli se, että ne olivat sisuskaluiltaan aivan yhtä mutkikkaita kuin tietokone, minkä lisäksi niitä myyvät firmat olivat tottuneet ottamaan yritysasiakkailta rahat pois suljetuilla kokonaisratkaisuillaan. Modeemiaikana tekstin siirtäminen linjoja pitkin oli mahdollista, mutta graafisten sovellusten ajaminen puhelinverkon yli lähinnä järjetöntä (tuli sitäkin joskus kokeiltua), joten graafiset päätteet jäivät lähiverkkojen kummajaisiksi.
Kun fokus siirtyi 1980-luvulla voimakkaasti PC-laitteisiin, nousi asiakas-palvelin-arkkitehtuuri keskeiseksi malliksi, ja tiedon prosessointi hajaantui työasemille. Tietokone on kompleksinen laite käyttöjärjestelmineen, kiintolevyineen ja viruksineen, joten sivutuotteena yrityksille syntyi keskisuuri ylläpitohelvetti. Päätekonseptia koetettiin vielä elvyttää thin client -ratkaisuilla: helposti korvattavia, pieniä, edullisia purkkeja, joissa ei juuri ole hajoavia osia. Dominantti Wintel-maailma oli kuitenkin PC-keskeinen ja kilpailu painoi hinnat alas, joten päätteiden tarina näytti kääntyvän lopuilleen. Poikkeuksena sääntöön olivat mm. Citrix ja VNC, jotka muistuttivat siitä, että tietokonetta on aivan mahdollista käyttää myös verkon yli.
Keskitetyssä tiedonkäsittelyssä on muutama lyömätön etu: pääte on täysin korvattavissa, ohjelmistojen ylläpito sekä tietojen varmuuskopiointi voidaan tehdä yhdessä paikassa, resurssit saadaan tasaisesti käyttöön ja sama tieto on saatavilla riippumatta siitä, missä käyttäjä sattuu kulloinkin olemaan. Perinteistä PC-paradigmaa on viimeisen viidentoista vuoden aikana nakertanut se, että Internetin kotoutumisen myötä www-selaimesta on tullut keskeinen käyttöliittymä melkein mihin hyvänsä tarkoitukseen. Selainta voisi perustellusti kutsua nykyajan päätteeksi ja pilvi- ym. palvelut samoin nähdä vain vanhan toisintona uudessa muodossa. Merkittävin ero on siinä, että nykyinen päätelaite on huomattavasti kykenevämpi kuin takavuosien VT-220. Verkkojen nopeuden kohentuessa on täysin mahdollista, että prosessointi siirtyy jälleen pääosin palvelimille, mistä antaa viitteitä mm. hiljattain alkanut pelien streamaus. Ympyrä sulkeutuu – taas myydään palveluja eikä paketoituja ohjelmia pahvilaatikossa.
July 9th, 2012
Next Posts
Previous Posts
