Posts filed under 'reissut'
Pääsiäisen viihteestä vastasi Revision 2013 Saksan Saarbrückenissä. Revision on käytännössä viimeinen iso kansainvälinen demoparty The Partyn lerpahdettua ja Assemblyn sekä The Gatheringin muututtua pikemminkin pelitapahtumiksi. Aiemmin party tunnettiin nimellä Breakpoint. Noin kauas ei viitsinyt lähteä ilman mitään omaa tuotosta, joten edellisenä iltana, lentokoneessa, bussissa, hotellilla sekä partypaikan aulassa koodattiin ankarasti deadlineen saakka ja hiukan sen ylikin. Lopputuloksena syntyi pitkästä aikaa MSX:lle demo, VJ-henkinen Amurisus. Youtube, Pouet ja msx.orgin hieman apologeettinen uutinen aiheesta.
Tein ensimmäiset MSX-produni vuonna 1997, jolloin työkalut olivat vielä primitiivisiä. Koskaan en ole koodannut itse MSX:llä, vaan heti alusta asti oli käytössä TASM-niminen assembler MS-DOS:n alla. Aivan alussa rämppäsin korppua PC:stä MSX:lle testausta varten, mutta aika nopeasti koko kehitys siirtyi PC-pohjaiseksi, kun fMSX-emulaattori alkoi olla varteenotettava vaihtoehto oikealle koneelle. Edelleenkään ei olla siinä tilanteessa, etteikö lopulta olisi pakko testata myös aidolla koneella, koska etenkin MSX1:n videopiiri on jonkin verran arvaamaton, kun liikutaan sen suorituskyvyn rajoilla. Vuoteen 2008 asti käytössä oli Yzin assemblerilla kirjoittama musiikkirutiini, jossa säveltäminen tapahtui nuotteja käsin datalauseisiin kirjoittamalla.
Tätä nykyä puhtaalla asmilla kirjoittelu olisi jo hieman tuskallisen puolella, vaikka Z80 onkin ykkösnimi perinteisten kasibittisten prosujen joukossa. Onneksi työkalut ovat kehittyneet oleellisesti, joten pääosa koodauksesta tuli tällä erää tehtyä ihan C-kielellä SDCC:n avustamana. Sekaan saa aikakriittisiä osia varten helposti inline-assembleria, joten paljon parempaa yhdistelmää ei voisi juuri toivoa. Ammoisten bat-viritysten sijasta käytössä on kunnollinen Makefile, joka kääntää tarvittavat osat, rakentaa emulaattorille levytiedoston ja käynnistää demon joko OpenMSX:ssä tai Nowindin yli oikealla koneella. Amurisusia tehdessä käytimme ensimmäistä kertaa versionhallintaa: lähdekoodi oli Tampereella sijaitsevassa Subversion-palvelimessa (itse istuimme Saksassa pöydän eri puolilla), mikä säästi reilusti aikaa ja vaivaa jopa näin pienessä projektissa, kun kahden koodarin rinnakkaiset muokkaukset sai yhdistettyä ilman eri sählinkiä. Sivutuotteena syntyi vielä varmuuskopio lähdekoodista. Musiikin sävellykseen on nykyään tekstieditoria helpompia tapoja, etunenässä alun perin Amstrad CPC:tä varten tehty Arkos Tracker. Kasibittikoodauksessa tarpeelliset kuvakonvertterit ja esilaskennat tein Processingilla, mikä säästää sekin vaivaa aiempaan C-kielellä näpyttelyyn verrattuna.
Lopputuloksesta tuli sunnuntain pikku viilailujen jälkeen varsin tyydyttävä. Mitään teknisesti mullistavaa tuossa ajassa ei olisi ehtinyt tehdäkään, mutta onneksi konsepti kantoi ja musasynkka toi ryhtiä muuten sekalaiseen sisältöön. Sijoitus jäi kilpailussa vaatimattomaksi, sillä taso oli varsin kova ja muut produt ilmeisen työllä ja tuskalla väännettyjä. Nykyään demoja tulee tehtyä joka tapauksessa omaksi huviksi, eikä palkinnoilla tai sijoituksella ole enää sanottavaa merkitystä – saatiinpahan kikkare harrastuneen yleisön nähtäväksi. MSX-yhteisöön tällainen happoinen kokeilu ei luultavasti vetoa, sillä demoja tuntevienkin tyyppien viitekehys on yleensä tukevasti 1990-luvun alkupuolen nostalgisissa MSX2-tekeleissä.
April 1st, 2013
Pikainen Tallinan tequilaraportti matkaajille: nyt on harvinaisen kuivaa taas. Hyllyt notkuvat mixtoja, mutta mitäpä niitä ostamaan. Ostin Alkopörssin viimeisen Sierra Milenario Blancon ja tuttu pariskunta oli käynyt samassa paikassa jo aiemmin tyhjentämässä hyllyn Casco Viejo Reposadoista. Superalkosta irtosi sentään perinteisesti Mezcal Benevaa ja Liviko Alcostoresta Tres Sombreros Blancoa. Superalkossa olisi ollut vielä Sauza Hornitos Reposadoakin, mutta en jaksa sitä kuskata, jos on muitakin vaihtoehtoja.
October 21st, 2012
Museum Kunstpalastilla avattiin juuri harvinainen Gallen-Kallelan tuotantoa esittelevä näyttely, jossa pyörii myös tutkimusryhmämme kyhäämä video Suomen vuoden 1900 paviljongista Pariisin maailmannäyttelyssä. Satuin olemaan sopivasti asianomainen, joutilas ja halukas lähtemään, joten pari päivää vierähti Düsseldorfissa koulun piikkiin. Oli samalla ensimmäinen kerta, kun kävin ylipäänsä Saksassa.
Düsseldorf ei ole mahdottoman suuri, ja vanhaa kaunista keskustaa voi helposti koluta ihan kävellen. Muutama tuntikin antoi jo yleiskuvan tarjonnasta: ravintoloita, putiikkeja, historiallisia rakennuksia ja pittoreski tori. Kunstpalast sijaitsee keskustasta hiukan pohjoiseen, samoin kuin suuri puisto, jonka lammessa uiskenteli joutsenia ja hanhia. Julkinen liikenne on kattava, mutta alkuunsa jokseenkin sekava. Opin vasta lentokentälle palatessani, että S-junat ovat paikallisjunia. Vieläkin arvoitukseksi jäi, mitä olivat ne kaksi eri hintavaihtoehtoa junalipulle, sekä A- ja K-vyöhykelippujen ero. Automaateissa oli kaupan vielä mystisempiäkin erikoislippuja.
En puhu saksaa ollenkaan, mutta englannilla ja viittilöimällä pärjäsi ihan riittävästi. Suurimpia yllätyksiä oli, että Saksassa käytetään edelleen paljon käteistä, siinä missä Suomessa siirryttiin maksupäätteisiin pikavauhtia vuoden 2009 aikana. Monissa paikoissa ei ollut edes mahdollista maksaa kortilla. Näin pitkänä kalpeana pohjoismaalaisena olen saanut tottua siihen, että näytän ulkomailla armottomasti turistilta, mutta Germaanien valtakunnassa menin kerrankin ihan paikallisesta, ennen kuin avasin suuni: Do you speak English…?
Totuttuun tapaan pidin silmäni auki tequilan varalta. Googlettamalla ei löytynyt oikein mitään, vaikka muissa Saksan isoissa kaupungeissa onkin yleensä asiallisia kauppoja. Aivan sattumalta törmäsin Kapuzinergrasse 8:ssa sijaitsevaan Der Spirituosenladeniin, josta onneksi tärppäsi. Valikoimassa oli Don Juliota, Patrón-perhettä, Herradura Reposadoa ja Corralejo Blancoa. Don Julio houkutteli kovasti, mutta otin lopulta kustannus- ja kanniskelusyistä mukaan vain Herraduraa ja Corralejoa. Toisesta kaupasta löytyi vielä mezcalia, perusliemi Gusano Rojoa. Lentokentälläkin oli kohtuullinen tarjonta, joten tax freestä lähti vielä Patrón Blanco sekä Sierra Milenario Extra Añejo. Hinnat olivat hieman halvempia kuin kotimaassa, mutta saatavuushan tässä on joka tapauksessa suurin ongelma.
June 2nd, 2012
Koreassa tullee jatkossa rampattua useamminkin perhesyiden takia, mutta nyt on joka tapauksessa ensimmäinen reissu takana. Lento ei ollut erityisen tuskallinen, ainoastaan yhdeksän tuntia, eikä välillä tarvinnut edes vaihtaa. Kansallinen lentoyhtiömme aiheuttaa tasaisin väliajoin verenpaineen nousua asiakaspalvelullaan, mutta saatiin sentään lopulta varattua koppa juniorille molempiin suuntiin.
Kävin jo pari vuotta sitten Taiwanissa, joten Kaukoitä ei ollut enää aivan yhtä eksoottinen tuttavuus. Koreassa on aika paljonkin samaa kuin Taiwanissa: pinta-ala on tehokkaasti käytössä, rakennuskanta on lähinnä uutta ja paikka on edelleen verrattain sulkeutunut (etenkään Daejeonissa ei länkkäreitä näkynyt). Odotin näkeväni reissulla vieri vieressä vanhaa temppeliä ja palatsia, mutta vähänpä niitä oli. Kerrostaloja ja teollisuusrakennuksia sitten senkin edestä. Suurimpia maallikolle näkyviä eroja näiden kahden maan välillä ovat ehkäpä kieli ja ruoka. Korean kieltä on ainakin helpompi lähestyä, sillä jo muutaman päivän kylttien tavaamisella opin sen verran Hangulia, että pystyin ainakin lukemaan suurimman osan teksteistä joten kuten ääneen. Englannilla ei juuri kannata kuvitella pärjäävänsä, joten onneksi oli tulkki mukana omasta takaa.
Parin viikon reissun alkupuoli kului keskellä maata sijaitsevassa Daejeonissa, joka on hiljattain miljoonaluokkaan paisunut teollisuuskaupunki. Nähtävää oli aika vähän, sillä paikalla ei ole pitkää historiaa, siinä missä Soul on vanha pääkaupunki moneen kertaan tuhoutuneine ja korjattuine palatseineen. Lähitienoon kiertoajelulla pääsin sentään näkemään buddhalaisen luostarialueen ja yliopiston yhteydessä sijainneen historiallisen teemapuiston. Soulissa aikaa oli puolestaan aivan liian vähän kattavaan koluamiseen, joten päällimmäisenä jäi mieleen lähinnä palatsi — ja koko matkasta korealaisten kivikovat vuoteet 🙂
Porkkananpurijalle Korea ei ole aivan helppo maa, mutta kasvisvaihtoehto löytyi yleensä pienellä hakemisella ja monen pienen ruokalajin aterioista pystyi poimimaan itselle sopivat sortimentit. Kimchiin en edelleenkään tykästynyt, mutta paljon muuta mielenkiintoista tuli kyllä kokeiltua. Sojun juomista pitää sitäkin treenata vielä, mutta ainakin paikallinen aasialaistyyppisen mieto olut oli helppoa juotavaa. Tuttuun tapaan pidin silmäni auki toki myös tequilan varalta, eikä onneksi tarvinnut pettyä: Costcosta löytyi firman omaa merkkiä Kirklandia ja lentokentältä sitten vielä Don Augustínia.
April 23rd, 2012
Kävin jälleen katsastamassa Tallinnan tekiilavarannot ja todella huonolta näytti. Nähtävästi valikoima vaihtelee reippaasti lyhyenkin ajan sisällä: viime syksynä tilanne oli paljon parempi. Mixtokuraa oli hyllyssä joka paikassa yllin kyllin, mutta 100% agaaveliemiä löytyi vain muutamaa merkkiä, eli Tres Sombreros Blancoa, Sauza Hornitosia ja sitten sitä Mezcal Benevaa. Toivottavasti kohenee taas jatkossa.
March 20th, 2012
Pidennetty viikonloppu vierähti Lontoossa, ja kuten nykyään missä hyvänsä ulkomailla, pidin tietysti silmäni auki tequilatarjonnan varalta. Eikä tarvinnut pettyä: jokirannassa muutaman sata metriä Tate Modernista itään sijaitsee Vinopolis, jonka valikoima on oikein edustava. Mukaan lähti Herradura Antiguota, Cazadores Reposadoa, Cabo Wabo Reposadoa, El Tesoro Silveriä, Jose Cuervo Tradicionalia ja pikkupullo sotolia. Kaikenlaista muutakin olisi ollut tarjolla, mm. ylähyllyllä todellisia hifi-tuotteita ja mezcalia, mutta rahat ja matkalaukku asettivat omat rajoitteensa. Hintataso oli osapuilleen sama kuin Suomessa, eli puntia saa varautua latomaan tiskiin aika kasan, mutta laadustahan voi maksaakin.
Tequilan ja/tai meksikopöperön ystävälle voi suositella myös Covent Gardenissa olevaa Cantina Laredoa. Juomalistalla on monenlaista kelpo lientä blancosta añejoon, eikä hintaakaan kohtuuttomasti. Sapuskan osalta tuli kokeiltua quesadilloja ja enchiladoja, joista ensinmainitut olivat varsin hyviä ja jälkimmäiset sitten pykälän vaisuja (lisää potkua salsaan ja enempi tötteröitä lautaselle!).
May 17th, 2011
Viron viinarallista ei ole näin tequilan ystävälle juuri iloa: myynnissä on sitä samaa kuonaa kuin Alkossakin, jos nyt sitten hiukan halvemmalla. Superalkon valikoimissa on yhtä 100% agaave -tequilaa ja sekin tuota ei-niin-kummoista Hornitosia. Samalla listalla on kuitenkin myös melkoinen löydös: Mezcal Beneva. Ehtaa blanco-mezcalia, 100% agaavesta, eikä edes mitenkään huonoa brenkkua. Ihan verrattavissa Meksikossa kokeilemiini keskivertoblancoihin – tätä on jopa hivenen kypsytetty väristä päätellen.
December 8th, 2010
Lähdin torstaina aamukamussa pikku pakomatkalle kohti Barcelonaa päästäkseni hetkeksi pois kotimaan kuvioista ja pimeydestä. Sunnuntaina sitten jo takaisin, joten paikan päällä ehdin olla kolme kokonaista päivää, mikä oli toki alakanttiin. Nähtävää olisi ollut helposti ainakin viikoksi lisää, mutta töistä ei voi lintsata ihan liikaa.
Kunnon turistin tavoin lampsin tietysti La Ramblaa ees taas, kävin vilkaisemassa La Sagrada Familiaa, Torre Agbaria, Kolumbuksen muistomerkkiä, katedraalia ynnä muita peruspaikkoja. Kiintoisampia olivat sitten Picasso-museo, erotiikkamuseo ja etenkin modernin taiteen museo, josta jäi mieleen teippiartisti Gil J. Wolmanin näyttely. Hotelli sijaitsi käytännössä keskellä Ciutat Vellaa, joten kävelemällä pääsi melkeinpä mihin vaan. Suklaa oli hyvää samoin kuin sangria, ja +20 astetta asiallista vaihtelua kotimaan nollakeliin.
Yksin matkaaminen voi olla nihkeää ja niin se oli hetkittäin tälläkin reissulla: keskustelua, kokemusten jakamista ja ihan vain seuraa on jo oppinut arvostamaan. Kaiken kaikkiaan loppufiilis oli sekava: kaunis ja siisti kaupunki, mutta henkisesti pykälän kolkko. Oli varmaankin väärin odottaa samanlaista välittömyyttä ja perusystävällisyyttä kuin Meksikossa — oliko nyreydessä kyse sitten espanjan puhumisesta, ihan normaalista töykeydestä vaiko siitä, että olin turisti, en osaa sanoa. Kehutut espanjalaiset viinit ja tapaksetkaan eivät onnistuneet vakuuttamaan, sillä ihan samaa kamaa olen saanut Suomessa. Kenties jossain on sitten se “aito Barcelona”, joka edustaa jotain muuta kuin näkemäni rahan kuppaamiseen keskittynyt muoviversio.
November 3rd, 2010
Kolmen viikon pyrähdys Meksikoon oli taas avartava, vaikka valitettavasti suurin eksotiikka maasta on jo ehtinyt hälventyäkin. Suurimman osan ajasta olin perinteisesti Cuernavacassa, mutta myös nelisen päivää Oaxacassa, missä tuli nähtyä monenlaista. Kiinnostavinta antia olivat Monte Albán isoine raunioineen, perinteinen villan värjäys- ja kudontaprosessi sekä tietysti mezcalin valmistus.
Mezcal, kuten tequilakin, tehdään agaavesta, mutta ei samasta lajikkeesta. Ensinnä piñat paistetaan kiviuunissa, jonka aikana mukaan tarttuu savun makua, joka onkin juomalle tyypillinen. Sen jälkeen ytimet murskataan (pikkutislaamoissa edelleen perinteisesti hevosen pyörittämällä kivellä) ja laitetaan käymissammioihin. Lopulta mezcal tislataan ja kypsytetään tammitynnyreissä. Isoja koneistettuja tislaamojakin on olemassa, mutta pienet perinteiset putiikitkin näyttivät olevan varsin yleisiä. Tiettyä turistien huijaamista tuli kyllä havaittua: tislaamojen myymälöissä ei ollut mitenkään välttämättä myynnissä omaa tuotetta, eikä kapasiteetti olisi niin suureen myyntiin ja monipuoliseen valikoimaan riittänytkään. Veikkaisin, että turisteille myydään tehdastuotetta ja paikallisille parempaa kotitekoista 🙂
Jokunen kuvakin taas näytillä: http://www.kameli.net/~marq/oaxaca/
July 20th, 2010
Muutamaa kokemusta rikkaampana palasin Brasilian kamaralta maanantaina. Monessa mielessä maa toi mieleen Meksikon: sama kaoottinen liikenne, auringonpaiste, ihmisten ystävällisyys ja hiukan sinne päin oleva kaupunkisuunnittelu. 200 miljoonan ihmisen valtavaa maata ei tällaisessa ajassa voi mitenkään ymmärtää, mutta tulipa edes pieni palanen nähtyä São Paulosta.
Mikään rantaloma tämä ei ollut, vaan työmatka. Olin pystyttämässä Instituto Tomie Ohtakeen Suomen paviljonki 1900 -3D-installaatiota. Kiertopolarisaatiolasit päässä museovieraat pääsivät katselemaan paviljonkia sekä sisä- että ulkopuolelta. Installaatio oli osa Designmuseon paikalle viemää Estrelas do Design Finlandês -näyttelyä.
Brasilia, kuten melkein mikä hyvänsä latinalainen maa, on vastakohtia täynnä. Yhtäällä on rikkaita, jotka kulkevat helikopterilla töihin ja toisaalla sitten faveloita, joissa asutaan varsin kurjasti. Rikollisuus on mittava ongelma, mutta sen hoidossa on keskitytty pikemminkin oireiden kuin syiden korjaamiseen. Hotellini oli Jardinsin kaupunginosassa, jossa sijaitsi ihan suomihinnoissa olevia trendikkäitä ravintoloita sekä kansainvälisten huippumerkkien kauppoja, ja jokaisen edessä helposti kaksi turvamiestä. Asiaa tuntevat väittivät kuitenkin Rio de Janeiroa vaarallisemmaksi paikaksi.
Brasilialainen naiskauneus on tunnettua pitkin maailmaa ja riittänee sanoa, että olen reissun jälkeen asiasta samaa mieltä. Puhutaanhan meilläkin toisinaan trophy wifeista, mutta tuolla puolessa ne olivat täyttä todellisuutta: keski-ikäisillä varakkailla äijillä oli vaimoinaan merkkikuteisiin pukeutuneita laitettuja nuoria naisia, jotka ikänsä puolesta olisivat voineet olla pikemminkin tyttäriä. Symbioosia tämäkin 🙂
Lupsakkaan asenteen kääntöpuolena on välillä asioiden löperö hoitaminen ja suunnittelun puute. Liikenne oli sekavaa ja iltapäivästä yöhön asti erittäin ruuhkaista: kymmenen minuutin taksimatkaan meni ruuhka-aikana lähes tunti, ja toisella kerralla odottelimme taksin saamista yliopistolle tunnin sitäkin. São Paulon lentokenttäkään ei saa paljon kiitosta, sillä tullessa sain odotella ensin puoli tuntia passintarkastukseen pääsyä ja sen päälle vietin tunnin tullijonossa. Samassa koneessa Eurooppaa kohti lähtenyt hollantilainen tyyppi oli osunut paikalle vielä huonompaan aikaan: kolme tuntia eri jonoissa.
Perinteiseen suuren kielialueen malliin porukka puhui lähinnä portugalia eikä mitään muuta. Hotellin respassa ja museolla pärjäsi englannilla, mutta muuten melko turha toivo. Onneksi espanjan perusteella sai luettua useimmat tekstit ja sitä myös yleensä ymmärrettiin hyvin. Toiseen suuntaan toimi huonommin, sillä en saanut murteen- ja slanginsekaisesta portugalista kaikin ajoin mitään tolkkua.
Järin paljon en ehtinyt SP:a koluta viikossa, mutta sentään ehdin käydä taidemuseolla katsomassa Chagall-näyttelyn (sain opettaja-alennuksenkin Taikin suomenkielisellä kortilla). Mielenkiintoisimpia löydöksiä oli intiaaneja tukevan FUNAI:n kauppa, josta sai kohtuuhintaan Amazonin alueen eri heimojen tekemiä perinteisiä esineitä kuten koruja ja kippoja. Brasiliaa sanotaan yhdeksi maailman johtavista graffitimaista ja keskustassa näkikin taiteellisesti tasokasta jälkeä.
Jokunen kuva löytyy omasta galleriastaan. Ja tässä linkki Google Mapsiin, jossa näkyy Jardinsin kaupunginosa.
March 17th, 2010
Next Posts
Previous Posts
