.Markku Reunanen.

Tervetuloa taloon, 2600 Juniori

Rojuvirran mukana kulkeutui kotiin tällä kertaa Atari 2600 Jr. Alkuperäinen puuviilulla koristettu mötkö olisi toki aidompi asia, mutta kaappitilan ja postikulujen osalta muoviklisu oli perustellumpi ratkaisu käyttökoneeksi. Laitehan antaa vakiona pelkkää RF:ää pihalle, joten ensimmäisenä projektina oli kolvata kasaan composite-liitännän vaatima pikku piirikortti. Asennus ja kasailu on ihan kuolevaisen tehtävissä, mutta hermoja se kysyy. Samalla kannattaa vetää ulos äänet. Alkuperäisessä 2600:ssa on erilainen emolevy kuin Jr:ssä ja Jr:stä on siitäkin ainakin kahta eri versiota, joten nettiä sai penkoa tarkasti, ennen kuin sopiva viritelmä löytyi. Täältä löytyvät omaan koneeseeni soveltuneet ohjeet (se jälkimmäinen transistoriversio, EI ensimmäinen). Tilasin siinä sivussa myös jokusen klassikkopelin, kuten Q-Bert, Missile Command, Defender ja Centipede, mutta niitä tuskin tulee ihan silmittömän paljon hakattua: 2600:n pelit ovat, lyhyesti sanottuna, suurimmaksi osaksi huonoja. Kiintoisampi hankinta oli Harmony-moduuli, jolla voi ladata bin-muotoisia pelejä ja demoja muistikortilta. Hinta ei ollut kohtuuttoman paha, 67 dollaria eli melko tarkkaan 50 euroa postikuluineen.

Add comment December 1st, 2011

Amiga mouse to Atari ST adapter, how to do it right

There seem to be differing opinions and uncertainty concerning the Amiga->Atari ST mouse adapter wiring. Well, everyone is entitled to their opinions, but in practice there is only one way to do it correctly. And it goes as follows:

To say it short: cross over pins 1 and 4 and you should be fine. Tested with two different mice and it worked flawlessly. Before starting any wiring, it makes sense to check whether your mouse already has a switch for the conversion. For example Wizard mice do.

Add comment November 29th, 2011

Ataristi on jengin kingi

Atari 65XE alkaa tulla hiljalleen toimintakuntoon. Kone antaa kuvaa ja ääntä videomonitoriin, ja viimeisimpänä kohennuksena myös netistä ladattuja tiedostoja saa lopultakin ajettua. Hankin halvimman mahdollisen ratkaisun, eli sio2pc-adapterin ynnä tarvittavan SIO-piuhan ja DX:ltä usb-sarjaporttikalikan. USB-versio olisi modernimpi vaihtoehto, mutta sen Linux- ja Mac-tuesta ei ollut mitään takeita. Kustannussäästö alkoi kotelon ja tarvittavien lisäpalikoiden jälkeen jäädä niin pieneksi, etten ole enää järin vakuuttunut ratkaisun järkevyydestä, etenkin kun toimivuus on välillä vähän niin ja näin. Vika voi olla sio2pc:ssä, usb-adapterissa tai sitten Linuxin softassa, mutta lopputulos on hivenen labiili yhtä kaikki. Kalliimpi ja luultavasti parempi hankinta olisi ollut sio2sd, jolla pystyy ajamaan suoraan levytiedostoja ja yksittäisiä ohjelmia.

Tähän mennessä olen kokeillut paria peliä ja noin kymmentä demoa. Ohjelmat toimitetaan joko valmiina atr-levytiedostoina, joita sio2pc käyttää suoraan tai sitten xex-muodossa, jolloin ne pitää ensin kopioida virtuaalilevykkeelle (jotkut siirtosoftat osaavat ajaa niitä suoraankin, mutta tutustuin vain Linuxin tarjontaan). Linuxille on muutama eri vaihtoehto siirtosoftaksi, mutta suorilta lähti toimimaan ainoastaan sio2linux. Käyttö on suoraviivaista: sio2linux filetto.atr, jonka jälkeen napsautetaan Atariin virrat päälle. Toisinaan tarvii buutata Option-nappi pohjassa, jotta vapaata muistia jää enemmän käyttöön. Atr-tiedostojen oikeaoppinen luominen ei ole näin aloittelijalle järin helppoa, mutta foorumien koluamisen jälkeen onnistuin tekemään tarvittavat jutut frannyllä. Mutkien oikomiseksi laitoin saataville pelkän dossin sisältävän imagen tänne: emptydos.atr. Pelit ja demot saa ajettua automaattisesti kopioimalla levykkeelle xex-tiedoston nimelle AUTORUN.SYS. Frannyn mukana tuleva insert.sh toimii riittävästi.

Kasibittiatarit ovat laaja perhe, joiden alkupäässä on vaatimattomia koneita kuten 400 sekä 800, ja loppupäässä 128 kilon muistilla varustettu 130XE. Peleistä suurin osa toimii 64-kiloisella koneella, mutta demoista eivät suinkaan kaikki, joten 130XE on sikäli järkevämpi hankinta kuin 65XE tai 800XL. Jokunen demo vaatii yli 128 kiloa rammia, joten lisämuisti voi olla tarpeen joka tapauksessa. Lotharekilla on tähänkin ratkaisu tarjolla: sisäinen muistinlaajennus 65/130XE:lle. Asennus vaatii jonkin verran kolvaamista, minkä lisäksi laajennus toimii ainoastaan tietyissä emolevyissä (kaksi tai neljä muistipiiriä). AV-piuha on puolestaan mallia helppo: perässä oleva dinni antaa sekä compositen että äänet pihalle ilman konstailuja. Kuvanlaatu on oikeastaan hämmästyttävän hyvä verrattuna moneen muuhun aikalaiseen. Atarin koneeseen sopivat tietysti Atari-joystickit, joten niiden kanssa ei tarvitse nähdä sen kummemmin vaivaa.

Add comment November 18th, 2011

Retrokaava

Olen taas ruvennut haalimaan yhtä sun toista retrolaitetta, että saan katseltua skenetuotoksia aidoilla laitteilla. Sinänsä hankkeessa ei ole järkeä, että emulaattorit ovat nykyään varsin hyviä ja kaapitkin ovat jo tupaten täynnä, mutta… On joka tapauksessa eri asia katsella tuotoksia oikealla koneella ja videomonitorilla, juuri sellaisina kuin miksi ne on tarkoitettu. Lisäksi vanhan raudan haasteita ratkoessaan pääsee lähemmäs harrastajayhteisöjä, joita on edelleen lähes kaikille missään määrin suosituille laitteille. Uusimpia tulokkaita omassa pikku kokoelmassani ovat Plus/4, erinäiset Spectrumit ja Atari 65Xe. Uuteen alustaan tutustumisesta alkaa hahmottua seuraavanlainen kaava — eli mitä tarvitaan?

• Itse laite. Ulkomaiden eBayltähän niitä saa verrattain helposti vielä (riippuen toki paljon siitä, mitä havittelee).
• Virtalähde. Jos koneen mukana ei tule jo valmiina, niin eBayltä tärppää yleensä. Jossain tapauksissa kelpaa myös riittävän jämäkkä yleismuuntaja tai PC-poweri, johon modaa sopivan pistokkeen.
• AV-piuhat. Useimmat retrokoneet antavat pihalle vanhaan analogi-TV:hen sopivaa RF-signaalia, joka onkin helppo vetää normaalilla antennipiuhalla. Samassa menee kätevästi sekä kuva että ääni. Kuvanlaatu on kuitenkin huonoin mahdollinen, eikä sovellu esimerkiksi (video)monitorille tai edes tuoreelle digitelkulle. Valmiita RGB- ja compositekaapeleita saa eBayltä, tai sitten sellaisen voi kolvata itse helpohkosti kasaan muutaman euron osista. Yleensä koneen takana töröttää DIN-liitin, joka on tietenkin vähän erilainen joka laitteessa.
• Levykkeet ja kasetit. Jos hakee aidointa käyttökokemusta, niin täytyy toki käyttää alkuperäisiä kasetti- tai levyasemia. 3,5″ DD-korppuja sekä 5,25″ lerppuja saa vielä kohtuullisesti netistä ja C-kasetteja vaikka kaupasta, mutta esim. Amstradeissa käytetyt 3″ korput tai Sinclair QL:n mikrokasetit ovat jo harvinaisia. Ulkoisen levyaseman hankkiminen retrokoneeseen, kuten MSX:ään tai Dragoniin, voi olla erittäin työlästä. Levykkeille kirjoittaminen ei ole kirjavien formaattien takia mikään itsestäänselvyys: joskus tarvitaan siirtopiuha, joskus riittää erillinen ohjelma ja viime kädessä voi joutua turvautumaan vaikkapa Catweaseliin. Uudempi tulokas samaan tarkoitukseen on Kryoflux.
• Kortinlukija. Vaihtoehtona edelliselle voi hankkia kortinlukijan, joita on saatavissa suosituimmille alustoille. Esimerkkeinä vaikkapa C64:n 1541 Ultimate ja Spectrumin divIDE. Ei ehkä täysin “aitoa”, mutta nopeaa ja näppärää kasetteihin ja lerppuihin verrattuna. Ihan halpoja nämä eivät ole, hinta nousee helposti sataan euroon.
• Siirtopiuha. Vielä yhtenä vaihtoehtona voi pelit ja demot siirtää piuhaa pitkin PC:ltä suoraan koneelle. Yksinkertaisimmillaan ohjelmat voi pöristellä äänikortilta kasettiaseman liittimeen tai käyttää kasettiadapteria. Skaalan toisessa päässä on edistyneitä laitteita, jotka osaavat mm. emuloida levyasemaa usb-piuhan yli. PC-puolen kehitys on hävittänyt vanhanmalliset rinnakkais- ja sarjaportit, joten kaikki vanhat ratkaisut eivät enää toimi.
• Flash-moduuli. Joillekin retrokoneille pelit myytiin lähinnä moduuleina, joten netistä ladattujen rommien pelaamiseksi on hankittava flash-moduuli, jonne niitä voi tallentaa.
• Joystickit ja hiiret. Atari-yhteensopivilla joystickeilla pärjää pitkälle, ehkä pikku adapterin kanssa. Joillakin koneilla, etenkin konsoleilla, on sitten omat standardinsa. Hiiret tulivat toden teolla kuvaan vasta Amigan, Mäkin ja ST:n myötä. Niille hiiriä on vielä hyvin tarjollakin (toisinaan Amiga-hiiruissa on kytkin, jolla ne toimivat ST:llä), jopa uusina.
• Lisämuisti. Pelit on tehty useimmiten peruskokoonpanolle myynnin vuoksi, mutta demot ja hyötyohjelmat saattavat vaatia ylimääräistä muistia, eikä laajentaminen ole aina heikkohermoisen hommaa.
• Varaosat. Näistä on vaikea sanoa mitään yleispätevää, kun kirjo on niin valtava. Selvää on kuitenkin se, että 25-vuotiaista laitteista lävähtää välillä jotain. Jotkin komponentit ovat hyllytavaraa joka elektroniikkakaupassa, kun taas toiset kiven alla ja törkeän kalliita. Kouluesimerkkinä tästä kuusnelosen herkästi hajoava SID-piiri, joka maksaa jo helposti 20 euroa (eikä sittenkään ole takeita, että saa kunnolla toimivan).
• Ohjelmat. Harrastajasivuilla on pelejä ja hyötyohjelmiakin paljon saatavissa, mutta kaivelua haittaa usein se, että kaupallisten ohjelmien levitys on periaatteessa edelleen laitonta. Demojen suhteen ongelmia on paljon vähemmän.
• Dokumentit. Harrastajat ovat skannanneet ja kirjoittaneet yhtä sun toista, mutta löytäminen voi vaatia välillä pitkää googletusta. Piirikaavioita ei välttämättä ole netissä ollenkaan.

Romuja voi haalia nurkkiinsa monessa mielessä: käyttöön, nostalgiahengessä tai muuten vaan kokoelman täytteeksi. Näistä etenkin aktiivikäyttöön tarkoitetut koneet vaativat helposti lisähankintoja, jotta esimerkiksi uudet tuotokset saa toimimaan. Nopeasti tulee vastaan sekin tilanne, jossa toteaa monen minuutin kasetilta latailun olevan oikeasti sietämätöntä, verrattuna kortinlukijan muutamaan sekuntiin. Ei ole mitenkään tavatonta, että itse laitteen hankkiminen on vain murto-osa kustannuksista, kun lisälaitteisiin ja varaosiin sekoaa rahaa moninkertaisesti.

Add comment November 14th, 2011

Sharp MZ and tape adapter

On 8-bit ‘puters we often face the problem of transferring files to and from modern day machines. I had already hacked together MZduino, which is comfortably fast, but might not be for everyone. On Sharp MZ (and several other retro computers) you also have the option of playing back files as audio to the cassette port. Here’s another option from DealExtreme: Cassette adapter. That ridiculously low price includes shipping, so money should be no issue. After this all you need to do is to convert your mzf files into wavs and play them back through your sound card using your favorite piece of software. I used J.F.J Laros’ mzf2wav together with Audacity. You might need to crank the volume rather high, disable all audio filtering and experiment a bit with mzf2wav’s parameters. I needed to use the -c option. If the tape drive seems to have a hard time rotating the cassette, open the thing and throw away the cogs — they’re not used for anything in this case anyway.

By tweaking mzf2wav’s parameters you might be able to reduce the loading times considerably, but I didn’t have much luck with them so far.

Add comment October 31st, 2011

Sir Cliven maanantaikappaleet

Parin viikon Spectrumin kanssa tusaamisen jälkeen on pakko päästää vähän höyryä ulos. Kaikki kunnia Sir Clive Sinclairille edullisten tietokoneiden pioneerityöstä ja popularisoinnista, mutta herranen aika, millaisia ohareitakin siinä sivussa tehtiin. Syyttävä sormi osoittaa monessa kohtaa myös “vendor lock-in” Amstradin suuntaan. En edes puutu tässä Spekun grafiikka- tai ääniominaisuuksiin — ne piti tehdä halvalla ja riittiväthän ne monenlaiseen.

• Pelikone, johon ei saa vakiona joystickiä kiinni? Yhdessäkään Sinclairin aikana tehdyssä Spekussa ei ollut valmiina niin oleellista asiaa kuin ohjainporttia. Ammu ne sitten lisäsi +2:een, mutta tavoilleen uskollisena sentään sekoitti pinnijärjestyksen, joten standardi Atari-joystick vaatii adapterin. QL:ään ohjainportit laitettiin, mutta täysin absurdilla BT 630W-liittimellä, jota ei saa tätä nykyä yhtään mistään.
• Laajennettavuus. Alkuperäisen Spekun takaa pilkistää liitäntä TV:lle ja kasettiasemalle sekä pätkä kortinreunaa. 128:n myötä ilmaantuivat sarjaportti sekä monitoriliitin, josta lisää alla. +2A:han lisättiin vielä “printterille” pätkä kortinreunaa.
• Täysin sattumanvaraisesti vaihdellut näyttöliittimet. 128:ssa, +2A:ssa ja QL:ssä on kaikissa samannäköinen 8-piikkinen DIN monitoriin kytkemistä varten. Ja jokaisessa näistä arvatenkin eri pinnijärjestys ja signaalit. Espanjassa myydyssä 128:ssa oli myös eri pinnit. Osassa koneista on composite, osassa pelkkä RGB. Niissäkään ei voitu käyttää standardeja jännitteitä, vaan väliin tarvii vastukset. Alkuperäinen 16k puolestaan osaa konepellin alla tuottaa compositea, mutta sille ei ole mitään liitintä.
• +2:ssa on vielä sama virtaliitin kuin aiemmissa malleissa, mutta vanha muuntaja saattaa kyykätä kuorman alla. +2A:sta eteenpäin laitettiinkin (yllätys yllätys) täysin erilainen liitin.
• +2A, +2B ja +3 pilattiin pienellä, nimittäin muuttamalla näytön ajastuksia. Niinpä ruudunpiirtoon tarkasti synkronoidut pelit ja demot eivät toimi välttämättä kunnolla. Uudet rommitkin tuottivat lisäksi omia ongelmiaan.
• Kaameat näppäimistöt. Alkuperäisestä kuminäppiksestä ei tarvinne sanoa sen enempää, mutta vielä Plussassa, 128:ssa ja QL:ssä ollut parannettukin versio on tuntumaltaan surkea. Nappeja pitää pikemminkin työnnellä kuin näpytellä. Ammun yritelmät +2:sta eteenpäin ovat jo siedettäviä, jos nyt eivät loistavia nekään.
• Yhdessäkään Spekussa ei ole virtakytkintä sen enempää muuntajassa kuin koneessakaan. Siinähän revit töpseliä seinästä.

QL:n kohdalla voisi vielä halutessaan kirota kummallista microdriveä ja koneen nopeuden tukehduttamista 8-bittisellä väylällä, mutta olkoon 🙂

Add comment October 16th, 2011

Arduino as an Atari joystick

Another project leaves the nest: Joyduino. Lets you use an Arduino board as a joystick for most retro computers. Tested with Linux and Mac hosts with MSX and C64. Not awfully complex soldering involved. Let me know if you happen to use Joyduino for something and I might find the motivation to improve it at some point. Surely a lot more could be done.

Add comment October 15th, 2011

Arduino aukenee

Parin viikon aktiivisen näpellyksen perusteella Arduino tuntuu olevan varsin näppärä laite. Vanhalle C- ja Processing-koodarille oli helppoa ruveta käyttämään hyvin tutunoloista ympäristöä, eikä itse laitteen käyttöönotossa kauan nokka tuhissut. Duemilanove olisi vaatinut vielä eri ajurit, mutta kiinakaupasta hankittu 20 dollarin Uno ei tarvinnut edes sitä. Hämmentävintä Arduinossa on ollut se yksinkertaisuus, jolla asioita saa tapahtumaan: itse rajapinta on varsin suppea ja piikkirimasta on suoraviivaista vedellä johtoja porteille ja piireille. Toistaiseksi kokeiluni ovat suuntautuneet kasibittisten tietokoneiden kanssa neuvotteluun, mutta tekisihän tuolla vaikka mitä, jos osaisi. Laitteen ympärillä on maailmalla kovasti kuhinaa ja erilaisia versioita sekä lisäosia saatavilla monenlaiseen käyttöön, kuten vaikkapa Lilypad puettavaan elektroniikkaan. Itselläni korkein kynnys on tällä hetkellä se, että viidentoista vuoden takaiset vastenmieliset sähkötekniikan opinnot eivät riitä kovin pitkälle, eikä edes kunnolla juottaminen ollut aluksi helppoa. Softapuolella asiat ovat tutumpia ja yleensä vähemmän dramaattisia — virheellisen koodin voi aina korjata, mutta väärä kytkentä käräyttää helposti jotain pysyvästi. Kotimaisia kuluttajia palvelevat ainakin Månsteri sekä Paeae.

Add comment October 9th, 2011

PC – Arduino – Sharp

This time in English. After a few nights of intensive hacking, I’m happy to announce the availability of MZduino, a link cable + software to transfer MZF files to Sharp MZ computers using an Arduino board. Full source and instructions available on the dedicated page. I also linked some older snippets to the brand new Projects page.

The roots of MZduino date back to the early 2000s, when I made my first link cable. Back in the day things were a bit easier, since PCs still came equipped with a parallel port, which was easy to control and access. The next time I needed to transfer something to my Sharp, in the summer of 2011, I had to put together a complex setup consisting of an MSX, a Nowind and a cable from the MSX joyport to the Sharp. MSX was then replaced with an Arduino, which is much easier to lug with you. Rather interestingly, the transfer program running on the Sharp is still pretty much the same as the original one, except that now it supports checksums plus load and start addresses.

Add comment October 2nd, 2011

G5-iMac ja Ubuntu

Yksi PPC-Linux-kokeilu lisää. Tällä erää meni Ubuntu 10.04 varsinaiseen huippukoneeseen: G5-iMac 2GHz ja kaksi gigaa muistia! Samat perusviritykset tarvitaan kuin esim. iBookin tai PowerBookin kanssa, mutta sitten toimii jokseenkin hyvin. Näyttis on ATI:n, mikä auttaa asiaa (juurikin päinvastoin kuin Intelillä). Raati kiittää:

• Asennus meni läpi ilman mustia ruutuja
• Ubuntu ehdotti ihan itse Broadcom B43:n ajuria, jonka jälkeen Airport alkoi toimia
• X on suoraan 2D-kiihdytetty
• Äänet toimivat ilman eri säätöä
• Tuulettimet eivät huuda. Lämpötila pysyy sensors-appletin mukaan 50 asteen tienoilla. Kannattaa asentaa paneeliin myös CPU frequency monitor.
• OpenOffice on hullun nopea, LyX varsin käyttökelpoinen ja jopa Google Docs siedettävä

Haasteitakin on:

• OpenGL ei toimi suoraan pakasta
• Video-overlay “toimii”, mutta tavujärjestys tms. on väärin, joten kuva on raidallinen
  • Yabootia hiukan ronkkimalla saa OpenGL:n sekä overlayn kuntoon, ks. linkit yllä. Kaikki göllikama ei suinkaan futaa, mutta ainakin Compizilla saa ikkunat völlymään halutessaan ja glxgearsilla komeita lukemia.
• Näppis on PC-mäinen, johon auttaa vanha kunnon xmodmap-kikka, ks. linkit yllä
• Selaimet toimivat sinänsä, mutta ihan kaikkea ei niiltä kannata odottaa. Firefox on jokseenkin jees, Opera 10.63 nopea mutta pahasti ikääntynyt ja Webkit-pohjaiset vähän sitä sun tätä.
• JIT-JavaScriptin puute on ilmeinen. Nopea prosessori kompensoi jonkin verran, mutta tulkattu JS on silti lähtökohtaisesti hidasta. SunSpider-lukema FF3:lla vaatimaton 5548 ms.
• Virallista Flash-pluginia ei ole, mutta Gnashilla näkyy ainakin mainosroska
• Sleep (suspend) ei ole jostain syystä tuettu. Voisi olla jotenkin korjattavissa, mutta joka tapauksessa vähemmän ongelma näin pöytäkoneessa kuin läppärin kanssa.

DVD-toistoa varten pitää laitella libdvdread4 ja ajaa salainen skripti (ks. /usr/share/doc/libdvdread4). Kyllähän tällaisella koneella jotain tekisi ihan oikeastikin: kohtuullinen surffailu, kirjoittelu, emulaatiopelit, koodailu, leffojen katselu, musankuuntelu, pikku kuvankäsittely ja palvelinprojektit onnistuvat hyvin. Näin modernilla koneella voi ajaa vielä hyvin OS 10.5:ttä, jolla toimivat vielä monet uudetkin ohjelmat, joten kyse on pikemminkin mielenkiinnosta ja tarpeista.

Add comment September 27th, 2011