Posts filed under 'laitteet'
Friikkilaitteiden sekaan saapui vaihteeksi jotain tavallistakin: Sony HitBit HB-75P. Tarkkaa vuosilukua ei missään lue, mutta 1984 ei ole huono arvaus. Tämä HitBitin malli on ehkä se kaikkein ikonisin Sonyn tekemistä MSX:istä – suomalaiset vanhan polven harrastajat muistanevat vielä “Kaikki maailman bittinikkarit liittyvät yhteen” -mainoksen 1980-luvun kotimaisista tietokonelehdistä. Sony teki MSX-koneita lähes koko niiden elinkaaren ajan, MSX2+:aan asti (HB-F1XV ja HB-F1XDJ).
HB-75P edustaa MSX1-laitteiden parhaimmistoa: muistia on täydet 64 kilotavua, aitoja moduuliportteja on kaksi, näppäimistö on hyvä, koneesta saa RGB-kuvaa pihalle SCART-liittimen kautta, runko on tukeva, koneessa on reset-nappi ja muotoilukin on laatikkomaisuudestaan huolimatta tyylikäs moneen muuhun aikalaiseen verrattuna. Bonuksena – tai harmina – HitBit käynnistyy vaatimattomaan “toimisto-ohjelmapakettiin”, jossa on kolme eri varianttia samasta yhden ruudun editorista. Kaikissa on käytännössä sama toiminnallisuus, mutta ensimmäinen on nimetty osoitekirjaksi, toinen kalenteriksi ja kolmas muistikirjaksi. Lisäksi on jokin transfer-niminen valinta, jolle en keksinyt heti mitään luontevaa käyttöä. Aikanaan lisäominaisuuksista on saattanut olla jotain iloa, mutta nykyään olen aika skeptinen näiden lisäkkeiden kanssa, sillä ne saattavat aiheuttaa yhteensopivuusongelmia.
Näppäimistä kolme oli saapuessa rikki: millään takomisella ei tullut merkkiä näkyviin. Onneksi oli kyse vain kosketuspintojen hapettumisesta. HitBitissä on erilliset kytkimet joka napille ja ne saa korjattua, kun repii näppäinhatun ensin irti ja sitten avaa alta löytyvän kytkimen kotelon. Alta löytyy kumitutti, jonka kosketuspinnan ja pohjalla olevat metallipinnat puhtaaksi kihnuttamalla ainakin tämän näppiksen ongelmat olivat ohi. Lievemmissä tapauksissa saattaa riittää pelkkä ahkera napin takominen, joka laittaa karstat liikkeelle.
September 12th, 2013
Panasonicin MSX2+:t sisältävät erikoisen “turbomoodin”, joka ilmeisesti ylikellottaa sisällä olevan MSX-enginen 3,58 MHz -> 5,38 MHz (tai jonkun lähteen mukaan 6 MHz:iin). Tämä ominaisuus löytyy siis FS-A1-sarjalaisista FX, WX sekä WSX. Ikävänä sivuvaikutuksena mukana kellottuu samalla PSG, joten äänet soivat ylävireessä. Turvon päälle survominen ei ole vaikeaa:
out 64,8:out 65,0
Eikä pois:
out 64,8:out 65,1
Pelkkien numeroiden valossa nopeutuksen pitäisi olla 1,5-kertainen eli suoritusajoista pudota 33% pois, mutta todellisuudessa näytönkäsittely, massamuisti ym. tasaavat nopeuseroa. Pieni BASIC-silmukka nopeutui 25% ja aped-editorissa merkkirivin täyttyminen kesti 10 sekuntia verrattuna alkuperäiseen 15:een. Realistisin testeistäni lienee ison paketin (R-Type) purku pmextillä kortinlukijalle:
- normikone, 6:10
- turbo päällä, 4:31
- turbo R, 1:08
Eron siis todellakin huomaa, mutta mihinkään tR:n tasoiseen hurjasteluun ei venytä. Ongelmistaan huolimatta moodi on tervetullut pikku lisä, joka saattaa säästää hieman hermoja raskaiden operaatioiden äärellä. Tässä vielä pikainen häkkini pturbo.com, jolla saa asetettua turbon päälle tai pois (on/off) dossissa.
September 4th, 2013
Tänään saapui Espanjasta viiden Japani-MSX:n lasti – eivät tosin sentään kaikki minulle 🙂 Paketin uumenista paljastui:
- Sony HB-F1XDJ (MSX2+)
- Sony HB-F1XV (MSX2+)
- Panasonic FS-A1WX (MSX2+)
- Panasonic FS-A1WSX (MSX2+)
- Panasonic FS-A1ST (turbo R)
Turbo R:ää olen käsitellyt jo aiemminkin, mutta MSX2+ on yhtä lailla kummajainen täällä puolessa. 1980-luvun lopulla elettiin pitkälti MSX:n lopun aikoja, joten useimmat valmistajat olivat jo jääneet pelistä pois. Mukana olivat enää Panasonic, Sony sekä Sanyo. Koneita tehtiin ainoastaan Japanin sisämarkkinoille, eli Eurooppaan kulkeutuneet yksilöt ovat käytännössä kaikki aktiiviharrastajien itse tavalla tai toisella maahantuomia. Sama videoistakin tuttu RGB-kaapeli käy näihin kaikkiin, joten NTSC ei ole erityinen ongelma. Stepdown-muuntaja on välttämätön jännitteen takia, jollei sitten halua modata länkkäripoweria suoraan sisälle.
Standardin puolesta MSX2+ on aika olematon parannus MSX2:een – lähinnä videopiiri on hieman parempi – vaikkakin valmistajat laittoivat mukaan tyypillisesti lisäominaisuuksia kuten MSX-MUSIC-laajennuksen, Ren-Sha-autofiren, pause-näppäimen ja levyaseman. Japanikoneille tyypillisesti muistia oli vakiona vain surkeat 64 kilotavua. Emolevyllä oli sentään yleensä laajennuspaikkoja, joihin saattoi kolvata lisää muistia. Edellinen omistaja olikin laajentanut nämä Panasonicit mukavaan 512 kiloon ja Sonyt 256:een. Mikään softa ei juurikaan 2+:n erikoisominaisuuksia käyttänyt, mutta toisaalta nuo ovat muuten monipuolisia ja hyvin tehtyjä laitteita, siinä missä monet peruskakkoset ovat aikamoisia raatoja ja vaativat kasan erilaisia laajennuksia.
September 3rd, 2013
Viime katsauksen jälkeen on löytynyt uusia laitteita ja vanhoistakin on paljastunut lisää ominaisuuksia, joten lienee paikallaan päivittää listaa MSX:n moderneista massamuistivaihtoehdoista. Jätän tässä väliin korppuemulaattorit, kuten HxC:n, joka sekin kyllä toimii, mutta rajoittuu ankean pieniin korppuimageihin.
- Tämän hetken kortinlukijoista satsaisin itse rahani MegaFlashROM SCC+ SD:hen. 99 euroon saa paitsi microSD-lukijan, myös SCC-äänipiirin sekä rehvakkaan flashin, johon voi uppailla vaikkapa Konamin rommeja tai käyttää tilaa kirjoitussuojattuna korppuasemana. Kahden korttipaikan versio on vähän kalliimpi, 129 e, jos sellaista jostain syystä sattuu tarvitsemaan.
- Minimibudjetilla voi harkita myös Padialin SD/MMC-lukijaa, jonka saa 70 euroon. Näistä ei ole omaa kokemusta, mutta ilmeisesti ovat ihan toimivia. Kotelo pitää järkätä päälle itse, joten hintaero alkaa olla olematon Megaflässiin verrattuna. Normimallissakin on kaksi paikkaa, mutta ehkä mielenkiintoisempi on muistinlaajennuksen sisältävä versio, joka tosin maksaa jo sitten 120 euroa.
- Brasiliasta tippuu vähän väliä jotain kiinnostavaa laitetta, joista tuoreimpana tulokkaana IDE-Mapper, joka sisältää IDE-liittimen, 512k lisämuistin sekä tietysti tarpeellisen mapperin. IDE-CF-adapterilla kiinni pitäisi saada myös CF-kortteja, jotka tosin eivät ole mikään tulevaisuuteen katsova media. Hinta osapuilleen satasen.
- Markkinoilta jo pariin kertaan kadonnut ja ehkä vielä comebackin tekevä Nowind osoittautui sekin lähemmässä tarkastelussa varsin kelpoiseksi kovalevynkorvikkeeksi. Olin tähän asti käyttänyt Nowindiä vain korppuaseman korvaajana, mutta laitehan tukee myös Sunrisen kovalevyimageja ilmeisen hyvin. Imageille kirjoitus on vielä kysymysmerkki ja mukana tarvii kuskata toista tietokonetta (vaikkapa Raspi saattaisi toimia kätevänä pikku hostina), mutta joka tapauksessa iso plussa jo muutenkin hyvälle kalikalle.
Sopivilla softilla myös toinen markkinoilta kadonnut tuote, Denyonet, voisi toimittaa suunnilleen samaa virkaa, mutta ainakin tällä hetkellä se tarvii erillisen massamuistin tuekseen. Joka tapauksessa tilanne näyttää tällä hetkellä vaihteeksi varsin valoisalta, kun vaihtoehtoja on tarjolla enemmän kuin yksi. Ihan liian pitkään ei kannattane jahkailla, koska tällaisilla projekteilla on perinteisesti vahva taipumus poistua pikaisesti keskuudestamme tuotantoerän loppuessa.
edit: Nowindille voi antaa sekä korppu- että kovalevyimagen samaan aikaan, joten tiedostoja voi siirtää ainakin virtuaalisia korppuja kirjoittelemalla.
edit2: Nowind toimii openMSX:n diskmanipulatorin kanssa yhteen. Jossain vaiheessa oli juttua, että tekeillä olisi suora tuki isäntäkoneen hakemistoille, mutta ainakaan tässä vanhahkossa versiossa sitä ei vielä ole.
August 27th, 2013
Kohtuullisen helpon haalimisen tuloksena sain lopulta kasaan kaikki euro-Spectrumien päämallit, minkä lisäksi hihaan tarttui ZX81 lisämuisteineen, Sinclair QL ja Russian ihme ZX Evolution. Jos oikein hienostella haluaisi, niin voisi vielä hankkia +2B:n, eri issueita 48k:sta sekä Timexin tekeleitä, mutta eiköhän tämä saa jo riittää. Hieman kökösti valaistu perhepotretti:
Jossa näkyy sarakkeittain vasemmalta alkaen:
- Spectrum 16k – se alkuperäinen Hra Sinklairrin tekele suunnilleen vuodelta 1982. Nykyään aika käyttökelvoton mihinkään, koska pelit rupesivat vaatimaan 48 kiloa hyvinkin pian.
- Spectrum 48k – yleisin kuminappimalli, josta tehtiin lukuisia eri versioita. Aikanaan todella suosittu kloonattava Itäblokin maissa, etenkin Neuvostoliitossa.
- Spectrum+ – sisuksiltaan sama kuin edellinen, mutta ilmeisesti kuminäppiksen imago-ongelman takia tilalle vaihdettiin (surkea) “konekirjoitusnäppäimistö”.
- Spectrum 128k – Sinclairin viimeiseksi jäänyt malli (1986), jossa oli monenlaista parannusta muistista PSG-äänipiiriin. Ulkoisesti erona plussaan lähinnä jäähdytysripa.
- Spectrum +2 – Ensimmäinen Amstradin nimissä tehty malli samalta vuodelta. Hajoava ruma rotisko, jonka lankku-design napattiin CPC:stä. Ongelmistaan huolimatta järkevin valinta näistä.
- Spectrum +2A – Uusi versio, jonka emolevy suunniteltiin uusiksi ja kuorikin on nätimpi. Ikävä kyllä menivät samalla paikoitellen rikkomaan alaspäin yhteensopivuuden.
- Spectrum +3 – Sama kuin +2A, mutta levarilla. Softaa ei ihan liikaa tullut ja pitihän tämäkin tyriä laittamalla levariksi CPC:stä tuttu 3″ asema.
Siinäpä sitä, eräs merkittävä palanen brittiläistä tietokonehistoriaa. Laitteinahan nuo ovat enintään kasibittisten keskikastia: kaikki enemmän tai vähemmän ongelmaisia ja halvalla huonosti valmistettuja. Kaksi viimeistä mallia kohensivat tilannetta jossain mielessä, mutta liian myöhään, minkä lisäksi ajastusten rikkominen oli anteeksiantamatonta. Spectrumien mielenkiintoa pitää nykyään yllä lähinnä omintakeinen venäläinen tuotanto lisälaitteineen, kloonikoneineen, demoineen jne. From Russia with love!
August 26th, 2013
Ok, found the problem: for some reason Risc OS checks whether there really is an SD card inserted, unlike other platforms. The two little springs at the back of the SD slot apparently don’t make a good contact on some Raspis, which makes Risc OS fail at boot. Solution: solder them permanently together! See here for more discussion. Worked for me.
August 25th, 2013
Piti himmailla jo laitehankintojen kanssa, mutta kun halvalla sain… Kasassa oli kaikenlaista muutakin, mutta kiinnostavimmalta näytti vaalea kuusnelonen, jonka arvelin olevan loppupäässä tehty malli eli C64G. G:ssä palattiin alkuperäiseen leipälaatikkodesigniin, mutta sisällä oli uudenmallinen, pienempi emolevy 8500-prosessorilla ja uudella SID-piirillä (8580). Ihan kaikki ei kuitenkaan näyttänyt täsmäävän, joten katsoin ihan mielenkiinnosta, voisiko kyse olla Länsi-Saksassa myydystä “Aldi-mallista”, joka on teknisesti melkein sama kuin G, mutta tehty erityisesti Saksan halpahalleihin. Ja toden totta, tunnuspiirteet täsmäsivät:
- Grafiikkamerkit näppäimistön sivulla eikä päällä
- Ei merkintöjä porteissa
- Oikeassa kyljessä sarjanumerotarra
- Pohjan laitetarrassa MADE IN USA
- AC4-alkuinen sarjanumero
Ei tuo mikään kallis keräilyharvinaisuus sentään ole – myytiinhään niitä hapankaalivaltiossa ihan marketeissa – mutta Suomessa sittenkin harvinainen tuttavuus ja tervetullut lisä kokoelmaani. Itse olin nähnyt vain G-mallin pariin kertaan. Käyttöarvo jäänee vähäiseksi, koska uusi SID löytyy jo toisestakin koneesta.
August 15th, 2013
There seemed to be no sensible use for the Panasonic FS-A1 I bought recently, since it boots to 60 Hz and can’t run most of MSX2 demos because of the lack of memory. You can’t even boot MSX1 demos directly from, say Nowind. With a boot disk, however, things get a bit better:
No magic there – the floppies set up a MSX1-lookalike palette, 50 Hz screen mode and 40 columns for SCREEN 0. On a tR the CPU speed is dropped to 3.58 MHz. After that change the virtual (or real) floppy and run the actual production. Tested on FS-A1, FS-A1ST and Philips 8245.
edit: Lars the 18th was kind enough to improve the boot floppies by creating a single .com file that does pretty much the same as above. See here: MSX1DosBoot.dsk
edit2: There was a broken link to the latter disk, but now it’s fixed. The msx1.com by Lars is good stuff for running MSX1 stuff from a card reader and so on.
August 13th, 2013
Hieman heräteostoksen puolelle meni tällä kertaa, kun eBayltä tärppäsi Panasonic FS-A1 eli ensimmäinen Panasonicin MSX2-kone. Muotoilu on MSX1:n tapaan hieman lelumaista, turbo R:stä tunnistettava tyyli ilmaantui vasta FS-A1FX:ään. Kyseessä on ehta japanikone: 60 Hz, NTSC ja 100V, mikä aiheuttaa omaa pientä säätöään. Kuvan sai onneksi näkymään suoraan Japani-MSX:ien standardilla RGB-liittimellä ja stepdown-muuntaja oli jo hankittuna turbo R:ää varten. Eurokoneissa oli 128k muistia, mutta tässäpä onkin vain 64k, joten demojen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Kokeilemani 512k mapperi toimi heikonlaisesti kortinlukijoiden kanssa, joten FS-A1 on monessa mielessä kuin MSX1, johon on tällätty VDP2 – edes levaria ei tule vakiona. Lisäksi kone käynnistyy tietysti 60 Hertsin tilaan, joten edes MSX1-demojen katselu ei oikein onnistu. Kiinnostavin ominaisuus lienee DESKPAC, rommissa sijaitseva esoteeristen “hyötyohjelmien” kokoelma. Kaikkiaan omaan käyttööni siis turhahko vehje, mutta kokoelman jatkona menee.
August 12th, 2013
Kaikkiaan kokoelmassani ei ole erityisiä harvinaisuuksia, mutta näitä on ainakin Suomessa vähän. Ei ollut edes kovin kallis, 110 dollaria posteineen Egyptistä ja kaupan päälle pari kymppiä tulleja. Al-Alamiah on kuwaitilainen, edelleen hengissä oleva firma, joka myi arabimaissa aikanaan omiin nimiinsä paketoituja MSX-tietokoneita ja niiden ohjelmia. Sisuksiltaan AX-170 on pitkälti tavallinen euro-MSX1 64 kilotavun muistilla – loppupään mallit olivat peräti MSX2-koneita.
Normikoneesta Sakhr poikkeaa lähinnä näppiksensä ja romminsa osalta. Näppäimistössä on arabiankieliset merkinnät, joista ei maallikko ota pahemmin selvää, minkä lisäksi oikeassa kulmassa on “aurinkomerkki”, jolle en tältä istumalta keksi vastinetta ainakaan 728:sta. Kone käynnistyy päävalikkoon, jossa voi valita useiden eri vaihtoehtojen väliltä. Ihan kaikkien ohjelmien olemus ei tällä kokeilulla auennut, mutta ilmeisesti mukana on piirto-ohjelma, tekstinkäsittely enkuksi ja arabiaksi sekä taulukkolaskenta. Luettelon viimeinen valinta vie normaaliin BASIC-tulkkiin. Moduulin kanssa kone buuttaa kuin mikä tahansa MSX: ajelin kokeeksi joitakin omia demoja ja kaikki toimi kuten pitääkin. Kuva on poikkeuksellisen kontrastinen MSX1-laitteeksi, sillä tummat värit ovat tosiaankin tummia, siinä missä vaikkapa Spectravideon kaikki sävyt ovat hillittömän vaaleita.
Tällaisten laitteiden olemassaolo on hyvä muistutus siitä, että kotitietokoneiden esiinmarssi tapahtui 1980-luvulla muuallakin kuin pelkästään Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. En tiedä, onko kieli- ja kulttuurimuuri ylittämätön vai onko Lähi-idän MSX:t heivattu roskiin, sillä ainakaan msx.org:ssa en muista nähneeni muita kuin tämän egyptiläisen diilerin.
edit: RGB-ulostulo on näemmä sama kuin japanikoneissa muutenkin, joten turbo R:n piuhalla sai upean kuvan.
August 6th, 2013
Next Posts
Previous Posts
