Posts filed under 'laitteet'
Kun mä liityin Sinclair-jengiin, niin halusin tietenkin HYVÄN massamuistin. Sellasen, jolla voi tehdä muutakin kuin tuhota kalliit kasetit ja joka ei jää pieneks heti kättelyssä. Ne jotka jo kuulu jengiin, sano että SE RUPINEN MICRODRIVE ON PERÄISIN SIR CLIVEN HANURISTA.
Yrittelin vuosi pari sitten ohjelmoida QL:ää, ja vaikka laite löikin näpeille joka käänteessä, en ollut edelleenkään antanut täysin periksi. Tein silloin siirtosoftan, jolla sain Arduinon kautta siirrettyä riittävän nopeasti omia koodinpätkiä koneen muistiin ajettaviksi. Homma tyssäsi – ja käämit paloivat totaalisesti – siihen, kun onneton microdrive-asema haukkasi viimeisenkin nauhan lounaakseen. Mitään vaihtoehtojakaan ei netistä löytynyt, joten laite jäi odottamaan aikaa parempaa. Ainoaksi julkaisuksi jäi Nyan Leap.
Tämän vuoden keväällä alkoi kuulua huhuja, että QL:ään olisi tulossa kortinlukija myyntiin ja toden totta: SellMyRetrossa niitä on vielä tälläkin hetkellä jokunen 60 punnan kohtuullisehkoon hintaan; ostakaa kiiruusti pois, tiedä koska noitakin taas tulee. Mukana tulee normirommin korvaava kohennettu Minerva, FAT32-formatoitu 4G muistikortti sekä pieni piirilevy, jolla istuu SD-paikka.
Asennus ei ollut vaikeaa: kone auki, vanhat rommit mäkeen, Minerva tilalle (laitoin vasemmanpuoleiseen paikkaan), microdrive mäkeen, kortinlukija tilalle, kone kiinni. Ihan suorilta ei lähtenyt, sillä juuressa oli laajennetun koneen vaativa iso levytiedosto. Hakemistosta qlsd-starterpack löytyi sopivampi kolmemegainen tiedosto, jolla kone lopulta buuttasi sievästi. En ole toistaiseksi löytänyt mitään suoraviivaista tapaa kirjoittaa suoraan levytiedostoon. Q-Emulatorilla sen pitäisi onnistua, mutta softa on Windows/Mac-only ja maksaa rahaa, joten olkoon. Saan siirrettyä binääriä muistiin toistaiseksi ihan riittävästi omalla siirtokaapelilla, mutta olisihan tuo formaatti hyvä selvittääkin joskus.
Koneen käytettävyys nousi siis kohisten melko pienellä investoinnilla ja helpolla virittelyllä. Moderni muistinlaajennus olisi vielä kiva ylläri – sellaisesta onkin ollut huhuja, muttei vielä mitään valmista. Vanhoja laajennuksia ei myynnissä näy, ja niiden hinta kohoaisi luultavasti täysin kohtuuttomaksi. Jos jotain saan itse vielä aikaan, niin sen pitää toki toimia aidolla peruskokoonpanollakin.
QL-SD asennettuna (ja pölyä)
August 4th, 2014
Pienenä välipalana Spectrumin Wonder AY -laajennus, jolla saa kumpparikoneeseen tai Plussaan 128k-yhteensopivan PSG:n. Halpaa kuin makkara – äänipiireineen Lotharekilta 23 euroa. Aika yksinkertainen kalikka lopulta, sillä piirilevyllä on PSG:n lisäksi lähinnä läpivienti toiselle laitteelle ja ohjelmoitava logiikka, joka ohjaa porttiliikenteen oikeisiin pinneihin. Neukkutyyliin ulostulo on stereo, eli yksi kanava on vasemmalla, yksi oikealla ja yksi keskellä. Lieneekö tämä nyt sitten ABC-stereo?
Yllättävän moni demo tukee tällaista yhdistelmää. Totesin toimiviksi ainakin nämä, mutta lisääkin löytynee. A tiny list of Spectrum demos supporting 48k+AY:
- 4D Demo 8
- A Brief History of Vacuum Cleaner Nozzle Attachments
- Critical Error
- Dizzzruptor
- EUA
- Gemba
- Gm BiT
- Haiku
- Higher State
- Insane – osa osista välkkyy 48k:lla
- Mission Highly Improbable
- New Wave
- Raving Spectrumtomatoes
- Reliable Fraud
- Shock – uusi löydös, kovaa oldskool-tekkiä
- The Lyra II
- The Unhanged – omakin tekele
- Western Propaganda
- ZX Debut
48k:lla toimivista ja PSG-ääniä tukevista peleistä on kokonainen lista. Halvalla tehtyjä 128k-pelejä? 🙂 Vastaavaa moduulia valmistettiin jo takavuosina ainakin Melodik-nimellä. Hieman lisätietoja täällä.
July 25th, 2014
Vääjäämättä koitti se päivä, kun Spectrumillekin piti jotain yritellä. Vammala Party’14:ään kyhättiin siis pieni intro, jossa on biisi, kuva ja kahdeksan “aitoa” 16×16 spriteä. Yzi teki biisin ja Terppa suurimman osan koodista sekä grafiikat; itse touhusin mukana lähinnä spriterutiinia ideoimassa, Arkos-soittorutiinia Spectrumille sovittamassa sekä kehitysympäristöä kasaamassa. Lopputulos toimii klassisella 48k-kumpparillakin, joskin ääniä varten tarvitaan AY- eli PSG-moduuli kuten Wonder AY.
Spritejen piirtely ei ole mitenkään erityisen hauskaa Spectrumilla, sillä rauta ei niitä mitenkään tue, grafiikkamuistin järjestys on mutkikas, värirajoitukset iskevät nilkkaan, eikä 48k:ssa ole edes grafiikkasivuja. Piirto- ja pyyhintäjärjestyksen on oltava niin ollen tarkkaan harkittu ja ajastettu, etteivät pallot repeile ja välky. Tero on käsitellyt aiheeseen liittyvää problematiikkaa syvällisemmin blogissaan. Aitoihin spriteihin tarvitaan tietysti reikiä varten läpinäkyvyys, mikä tarkoittaa, että uuden tulokkaan alla olevalle grafiikalle tehdään ensin maskin kanssa AND ja sitten varsinaiset pikselit lisätään päälle OR-operaatiolla. Jos jotain hyvää hakee, niin Speku on aika nopea grafiikkamuistinsa käsittelyssä, ja muisti sijaitsee ainakin normaalissa osoiteavaruudessa, toisin kuin vaikka MSX:llä.
Musiikkipuoli hoitui helposti jo tutuin konstein eli Arkos Trackerilla ja sen omiin tarkoituksiin muokatulla toistorutiinilla. Virittelyä vaati oikeastaan vain porttiosoite ja porttikomentojen muuttaminen kaksiosaisiksi. MSX:ltä tuttu
out (0xa0),a
piti muuttaa muotoon
ld bc,#65533
out (c),a
Speku on sikäli harvinainen laite, että se käyttää Z80:n täyttä 16-bittistä porttiavaruutta päinvastoin kuin muut tunnetut laitteet. Käsky on siis salaa itse asiassa out (bc),a.
Z80-konekieli oli vanhastaan tuttu, ja kun SDCC:n kanssa oli tullut säädettyä jo aiemmin sekä MSX:llä että Sharpilla, ei työkalujen kasaan saamisessa mennyt kohtuuttoman kauan. Valmiita MSXlibin rutiinejakin sai käytettyä jossain määrin sinältään. Fuse on kelpo multiplattis-emulaattori, joka osaa ajaa tap-tiedostoja suoraan komentoriviltä – eli käytännössä Makefilestä. Eniten kompurointia aiheutti lopulta käännetyn binäärin muuntaminen tap-muotoon, sillä pikaisella hakemisella löytyi vain toimimattomia tai vääränlaisia vaihtoehtoja. Lopulta löytyi onneksi bin2tap, minkä myötä viimeinenkin puuttuva palanen loksahti kohdalleen.
Hauska sivupolku tämä ainakin oli ja saattaa olla, että Spekun äärelle tulee palattua joskus tulevaisuudessakin. 48k on demokoneena tarpeettoman rajoittunut, joten 128k olisi sikäli houkuttelevampi kohde, mutta vaatisi samalla jonkin verran lisää opettelua muistin pankituksen osalta.
July 18th, 2014
Haalin hiljattain Huutonetistä edullisen Sharp MZ-821:n, joka asettuu kauniisti jatkumoon ensimmäisen tietokoneeni, MZ-721:n kanssa. Kasisatanen oli laitteena huomattavasti edistyneempi niin äänien kuin grafiikankin osalta, minkä lisäksi ainakin Suomessa sen sisäänrakennettuna massamuistina oli yleensä kasettia paljon rivakampi Quick Disk. Nämä Mitsumin esittelemät 2,8″ korput olivat 80-luvun formaattisodan suuri häviäjä, enkä ollut tähän mennessä moista tainnut luonnossa edes nähdä. Harvinaisuus iskee näin keräilijää nilkkaan, kun yksittäisestä korpusta saatetaan pyytää eBayllä jopa kymmentä euroa; itselleni tärppäsi kymmenen paketti viidellä kympillä.
Sharpin lisäksi samoja neliskanttisia Quick Diskejä käytettiin ainakin Rolandin ja Akain sämplereissä – omat korppuni ovatkin juuri Rolandin tekemiä (tai ainakin brändäämiä), tyyppiä QD-10. Kenties tunnetuin käyttökohde oli Japanissa kohtuullisen suosittu Famicom Disk System, joka mahdollisti Nintendon pelien lataamisen korpuille latauspisteissä. Ninkkarin versiossa on sisällä sama levy, mutta kuori on jonkin verran pidempi kaupallisista syistä, minkä lisäksi osassa korpuista oli kirjoitusaukon päällä suoja. Säätäjät kehittivät normaaleille – luultavasti halvemmille – jatkopaloja, jolla niitä pystyi käyttämään Nintendossa, kunhan vaan veisteli kyljistä levennyksen pois (ks. kuva). Modauksen luulisi onnistuvan yhtä lailla toiseenkin suuntaan perää lyhentämällä.
Rautaoksidi on rautaoksidia, mutta pelkän muodon lisäksi erona tavanomaisiin korppuihin on tallennustapa. QD ei nimittäin ole samalla tavoin jaettu uriin ja sektoreihin kuten tutummat levykkeet, vaan sitä käsitellään ikään kuin spiraalina, jolle kirjoitetaan tiedostot peräkkäin. Hajasaanti on siis hankalaa, eikä esim. Sharp tee levylle mitään varsinaista “tiedostojärjestelmää” hakemistoineen ja varaustauluineen. Toteutus on varmaan ollut yksinkertainen, mutta lopputuloksesta tulee samalla käyttäjän näkökulmasta kasettimaisen kömpelö.
Ylärivissä Ninkkarin versio ja Rolandin nimissä myyty standardikoko. Alarivissä vertailun vuoksi esim. Amstradeissa ja Spectrum +3:ssa käytetty 3″ korppu ja tavallinen 3,5″ malli. Kolme ensimmäistä ovat symmetrisiä, joten jos (ja kun) levarissa oli vain yksi lukupää, niin molemmat puolet sai käyttöön levyn kääntämällä.
edit: Ainakaan minun käsiini sattunut Ninkkarin korppu ei mennyt Sharpin asemaan millään veistelyllä. Ongelmaksi osoittautui lopulta se, että Famicomin levykkeet ovat paksumpia kuin normaalit, joten asema ei mahtunut kunnolla kiinni.
June 18th, 2014
Saarikosken Petrin kanssa kirjoittamani Great Northern Machine Wars: Rivalry Between User Groups in Finland on hartaan odottamisen jälkeen lopultakin julkaistu IEEE Annals of the History of Computingissa. Artikkeli käsittelee eri laitemerkkien kannattajien välistä sotimista 1980-luvun puolivälistä näihin päiviin. Toistaiseksi en voi tarjota kuin linkin IEEE:n sivuille, mutta eiköhän itse artikkelikin johonkin ilmaannu lähiaikoina.
edit: Täältä löytyy lähes lopullinen luonnos (Jeejee ei tykkää, jos laittaa julkaistun version näytille).
June 16th, 2014
Ehdin lopultakin testaamaan jo kauan sitten tilaamaani Oricin Cumulus-kortinlukijaa. Oricin valmistamat laitteet olivat muutenkin vahvasti marginaalissa, ja kalliit levarit vielä marginaalin marginaalissa, joten perusjampan tiedonsiirtomahdollisuudet ovat tähän saakka rajoittuneet lähinnä hitaaseen äänikortilta kasettiportin kautta pöristelyyn. Siispä Cumulus-projekti otettiin ilolla vastaan ja ennakkotilaajia tuli lopulta varmaan sadan nurkille. Tässä ensimmäisiä havaintoja:
- 3D-printattu kuori on hieman karu, mutta toisaalta sopii Atmosin väreihin erittäin hyvin
- Käyttöliittymä on yksinkertainen: mikrokytkimillä valitaan levytiedosto valikosta. Oricin resetointikin onnistuu valikosta (itse mikrossahan ei resettiä ole).
- Cumulus on todella tarkka muistikorteista ja tiedostojärjestelmästä. Pitää olla SDHC ja FAT32, normaali SD-kortti ei käy. Edes kaikki SDHC:t eivät suostu yhteistyöhön.
- Itselläni ja T. Heikkisellä ei ollut – onneksi – muita ongelmia toimivuuden kanssa, mutta foorumilla on ollut ties mitä kompurointia. Kaikkien koneiden kanssa Cumulus ei yksinkertaisesti vain toimi, johtuen ilmeisesti heikoista väyläsignaaleista.
- Vakiopoweri ei jaksa Cumulusta luotettavasti pyörittää, joten konetta on käytettävä esim. hiukan jäykemmällä yleismuuntajalla
- Ohjelmat tuntuvat toimivan hyvin ja lataus on nopeaa, joskaan en paljon ehtinyt vielä kokeilla
Ongelmistaan huolimatta erittäin tervetullut lisä Oricin laitevalikoimaan. Jatkossa tulevat softapäivitykset saattavat kohentaa toimivuutta – firmiksen voi päivittää myöhemmin muistikortilta. Hankin saman tien kaksi, koska nämä saattavat olla tuttuun tapaan maailmasta pian katoavia tuotteita. Sitten kun vielä keksisi jotain tekemistä itse Oricille…
March 23rd, 2014
Pitkän odottelun ja vanhalla nokialaisella kitkuttelun jälkeen saapui lopulta hollantilainen Fairphone, jonka olin tilannut ja maksanut jo kesällä. N900:n lahottua lopullisesti seurasin tarkasti älypuhelinten markkinoita, ja kun iPhonet pysyivät ylihintaisina eikä Jolla herättänyt suuria tunteita (etenkään N900:n kanssa taistelun jälkeen), niin Se Reilumpi Puhelin osui hyvään markkinarakoon. Kyseessä on uudenlaista ajattelua edustava puhelin, jonka valmistuksessa on huomioitu eettiset ja ympäristöseikat poikkeuksellisen pitkälle. Tavoitteena on ollut tehdä tuotantoketjusta mahdollisimman läpinäkyvä: ei metalleja sotatoimialueilta, ei kokoonpanoa hikipajoissa, ei turhaa krääsää mukana, ja niin edelleen.
Puhtaasti puhelimena tarkastellen Fairphone on melko tavanomainen Android-kalikka ja hieman painavan puolella. Ulkoasu on perustyylikäs, mutta ei herätä erityistä huomiota. Sisällä on sopivasti tuore Android 4.2.2 ja ajanmukaista, joskaan ei missään suhteessa poikkeuksellista rautaa. Ehkä erikoisin ominaisuus on tuki kahdelle täyskokoiselle SIM-kortille. Aiemmat kokemukseni Droidista olivat rajoittuneet lähinnä Samsungin parin eri mallin, etenkin Galaxy S2+:n, näpläämiseen. Samppaan verrattuna Fairphonen omistaja saa varautua säätämään laitetta huomattavasti pidempään saadakseen sen käyttökuntoon: valmiiksi asennettuna ei tule juuri mitään ja kesti aika pitkään löytää ylipäänsä paikka, jossa asennetut ohjelmat sijaitsevat (oikeasta tai vasemmasta reunasta pyyhkäisy ja “:::”). Laite on Kuukkelin sertifioima, joten Play Store toimii kuten pitääkin – ja luottamukselliset tietosi vuotavat NSA:lle todennäköisesti viimeistä bittiä myöten. Joitakin huomioita arkikäytöstä:
- Akku kestää ainakin sen päivän, mutta ei paljon enempää, joten normaalin älypuhelimen tavoin kalikka on käytännössä pakko ladata päivittäin. Paketista otettuna akku oli tyhjä, mikä aiheutti lievää epätoivoa, kun luuri ei käynnistynyt.
- Ensinnä näytti siltä, ettei suominäppistä saa toimimaan, mutta paikasta Settings – Language & Input – Keyboard & Input Methods – Default – Setup Input Methods se lopulta löytyi.
- Olin hieman skeptinen Linux-koneen kanssa toiminnan suhteen, mutta kun ottaa USB-debuggauksen pois päältä paikasta Developer Options, niin Fairphone ilmaantuu ihan massamuistiksi. Hieman ärsyttävänä piirteenä debuggausasetus ei tunnu tallentuvan.
- Normaalin näpyttelyn lisäksi näppis tukee dashing-tyylistä kirjainten osoittelua. Toimii useimmiten hyvin, mutta hajoaa kuitenkin sen verran, että kirjoitusnopeus ei välttämättä kasva mihinkään.
- Kamera toimii ok, mutta vakioasetuksilla tuppaa olemaan sisällä hidas ja ylivalottaa kuvia hieman
- Ekan puhelun tullessa en meinannut keksiä, miten siihen edes vastataan 🙂
- Kontaktit siirtyivät vanhalta Noxulta odottamattoman hyvin vcf-tiedostoina. Ne riitti kopioida tiedostoina puhelimelle (ilmeisesti ihan mihin vaan), irrottaa kaapeli ja sitten tuoda osoitekirjaan. Jostain syystä tuli paljon duplikaatteja, mutta parempi silti kuin kymmenien numeroiden kirjoittelu.
- Saunalahden internet-asetukset eivät syystä tai toisesta asentuneet suorilta, joten ne piti näpytellä käsin.
Summa summarum: varsin kelpo laite, kunhan on varautunut alussa säätämään asetuksia pari tuntia, ja eettiset seikat sivuuttaenkin reilun 300 euron hintansa väärti – juuri kummoisempaa rautaa ei saa samaan hintaan muiltakaan valmistajilta. Suojakuori olisi kiva olemassa, mutta eiköhän sellaisiakin markkinoille ilmaannu. Ensimmäistä versiota valmistettiin 25000 kappaletta, joten aika uniikki laite kyseessä toistaiseksi. Firma suunnittelee jo seuraavaa erää, joten tämä ei jääne tähän, jos ovat muuten vakaalla pohjalla. Ensimmäinen erä meni nopeasti ennakkotilaajille, joten kiinnostusta tällaisiin vaihtoehtoprojekteihin näyttää olevan.
edit: Saattaa olla, että kalikka ei ole Googlen virallisesti hyväksymä, vaan tuo Play Store ym. palvelut on saatu toimimaan hieman hakkeroimalla. Ekan päivityksen jälkeen Googlen softat lakkasivat kokonaan toimimasta, joten piti nollata puhelin, asentaa käyttispäivitys ensin ja sitten vasta softat päälle.
January 19th, 2014
Yzin vastaavasta – ja pitkästä – listasta innoittuneena päätin itsekin kerätä vuoden 2013 puuhia yhteen paikkaan, jotta ihan itsellenikin tulee hieman kokonaiskuvaa siitä, mitä tänä kiireisenä vuonna on ehtinyt tapahtua.
Skenekoodaukset
- Ensimmäiselle ulkomaanpartylleni, Revision’13:lle, tehtiin Yzin ja Manun kanssa MSX-demo Amurisus
- Lisää MSX-tuotantoa Vammala Partyille: karaokedemo Abrels
- Ja vuoden viimeisenä MSX-demona Alternative Partyille Amurisusin (Amurisuden?) eräänlainen jatko-osa Atsarias
- Zoo’13:lle pikainen BASIC-viritys nimeltä Beisikki demo
- Ensimmäinen oikea C64-produktio, The First Ball, syntyi Heikkisen ja Yzin kanssa. Myöhemmin porttasimme hänet vielä Plus/4:lle.
- Vuoden suurin menestys oli monipuoliseksi kasvanut PETSCII-editori, joka löysi yleisönsä ilmeisen hyvin. Päätyi jopa Pouetin top 2013 -listalle työkalusarjassa.
PETSCII-Grafiikkaa
Kirjoituksia
Muita sekalaisia touhuja
Olihan sitä siinä jo. Muuten vuosi on mennyt juniorin kasvua seuratessa, länkkäreitä katsellessa ja tutkimuksen parissa. Kiitos Koneen säätiön tutkimusapurahaa on vielä ensi vuodellekin, joten kirjoittaminen jatkuu ahkerasti.
December 30th, 2013
Hankin (toivottavasti joskus realisoituvaa) 3D-printteriä varten vanhan halvan Core Duo -pohjaisen Mac Minin, jossa on tarkoitukseen ihan riittävät kaksi gigaa muistia ja 60 gigaa levyä. OS X 10.5 meni sisään heittämällä, mutta kun piti ruveta asentamaan 10.6:tta, niin tulikin seinä vastaan: laitteen pitäisi sitä tukea, mutta eipä vaan suostu asentumaan. Yhden illan erilaisiin usb- ja päivityspurkkauksiin haaskattuani päädyin lopulta laittamaan Miniin Lubuntu 12.04:n, sillä OS X 10.5 ei ole tuettu oikein missään. Yritin ensin ihan täyttä Ubuntua, mutta imagen polttamisesta ei koskaan syntynyt käynnistyvää levyä. Lubuntu sen sijaan buuttasi ja asentui suorilta. Jokunen havainto:
- Osioinnista ja buuttiloaderista ei tarvinnut välittää, sillä kone on nyt 100% Linuxilla. Lubuntu hoiti vaadittavan osiointi- ym. magiikan itsekseen.
- Äänet toimivat suorilta
- … kuten myös langaton verkko
- … ja suspend
- … ja X:n video- ja GL-kiihdytys
- Applen pienelle alumiininäppikselle ei ole edelleenkään tyydyttävää tukea, joten se pitää joko viritellä sopivaksi itse tai sitten tyytyä käyttämään PC:mäistä asettelua.
- DVD-toisto ei lakiteknisistä syistä onnistu sekään suoraan, mutta perinteinen libdvdread4/install-css.sh -kombo on edelleen voimissaan.
Vaikka kone on jo yli seitsemän vuotta vanha, tuli siitä yllättävän vauhdikas Lubuntun kanssa. Taas kerran Chromium on kuppakoneen ystävä ja raskaatkin webbisivut ja Youtube toimivat varsin kelvollisesti. LibreOffice pyörii sujuvasti ja kokeilemani emulaattorit samoin, mitä nyt VICE:n koko ruudun tila on kroonisesti ongelmainen. Kaikkiaan Lubuntun asennus oli varsin positiivinen yllätys, sillä Linux ja Mäkki eivät ole perinteisesti olleet näin hyviä kavereita, vaan yleensä sinne tänne on ollut tarpeen tehdä manuaalisia puukotuksia. OS X 10.6 alkaa käydä vanhaksi eikä laitteeseen saa sitä uudempaa prosessorin 32-bittisyyden vuoksi, joten Linux on ihan realistinen vaihtoehto vanhan sotaratsun eliniän venyttämiseen.
December 29th, 2013
Virittelin jo aiemmin kasaan Joyduino-projektin, jolla sai emuloitua Atari-joystickiä PC:n näppäimistöltä. Projektissa oli kuitenkin kaksi ongelmaa: kolvaamista vaativa tarpeettoman mutkikas piirikortti ja hieman epämääräinen sarjaportin käsittely omalla ohjelmalla. Kuulin vasta myöhemmin, että Arduinon pinnit saa suljettua laittamalla ne input-moodiin, mikä teki kytkinpiirit tarpeettomiksi. Eli kun virtuaalisen joikkarin kytkintä ei paineta, pinni on sisääntulona ja kun painetaan, niin pinni vaihdetaan ulostuloksi ja laitetaan nollaan. Tältä pohjalta riitti tehdä triviaali johto D9-naarasliittimestä piikkirimaan, joka menee Arduinon headerin pinneihin 8..GND (ylös, nappi, alas, vasen, nappi 2, oikea, maa). Tulitusnappi 2 tässä MSX:n mukainen – muissa laitteissa saattaa olla eri piikissä. Oman C-ohjelman sijasta tein isäntäohjelman tällä kertaa Processingilla, niin se toimii saman tien useilla alustoilla. Arduinoon pitää ensin ladata Firmata, jotta Processing toimii sen kanssa. Firmata ei ole järin nopea, sillä aikaa haaskaantuu yksittäisten pinnien erikseen kääntelyyn ja protokollaan, mutta tässä tapauksessa nopeus oli ihan hyväksyttävä. Omaa, luultavasti pahempaa lägiään tulee Processingin päivitystaajuudesta, mutta sekään ei ollut vielä liikaa. Esimerkki täällä:
http://www.kameli.net/~marq/kode/joikkari.pde
Firmatan lisäksi tarvii asentaa Arduino-tuki Processingille, joten mikään avaimet käteen -ratkaisu tästäkään ei tullut. MSX:n kakkosnapin vahingossa sohimisesta voi seurata ongelmia joillakin koneilla – pinniä saatetaan käyttää muihin tarkoituksiin, joten joikkaportin pinniin 7 ei yleensä kannata kytkeä mitään. Toinen detsku on, että pelikone kannattaa käynnistää tai johto kytkeä vasta ohjelman herättyä, sillä muuten porttiin tulee ei-toivottuja painalluksia. Näppikseltä pelaaminen on jo kohtuullisen hyödyllistä, jos ehjää Atari-joystickiä ei satu olemaan, mutta vielä hyödyllisempi tämä viritelmä olisi vaikkapa joypadin kanssa. Katsotaan, iskeekö inspiraatio sellaisenkin tukemiseen jossain vaiheessa.
edit: Nappi 2 ja vasen menevät tosiaan ristiin piuhassa, koska huomasin vasta jälkikäteen, että MSX:ssä kakkosnappi onkin eri pinnissä. Helppo muuttaa koodista (ja muutenkin järjestys on aika satunnainen).
edit2: Äh, menköön. Tässä se joypad-tuki. Nappien ja kontrollerin nimeä joutunee vaihtamaan, mutta muuten toiminee suorilta: http://www.kameli.net/~marq/kode/joikkari2.pde
December 9th, 2013
Next Posts
Previous Posts
