Posts filed under 'laitteet'
Pitipä tätäkin kokeilla: eräänlainen “Hackintosh” eli OS X 10.10:n asennus virtuaalikoneeseen. Lähtökohtaisesti hommassa on kaksi ongelmaa, nimittäin a) Macintoshien rauta ja firmware poikkeaa edelleen PC:stä ja b) lisenssiehdot eivät salli asentamista kuin Mäkkeihin, minkä takia virtuaalikoneet eivät sitä myöskään virallisesti mahdollista muilla alustoilla.
OSx86-projektin ansiosta OS X:n saa asennettua – lukuisien reunaehtojen puitteissa – ihan tavalliseenkin peeseehen, kunhan rauta on juuri sopivaa. Seuraava käyttöjärjestelmäpäivitys saattaa aina räjäyttää kaiken, mutta motivaatio lienee useimmilla pikemminkin “because I can” kuin OS X:n ajaminen missään tuotantokäytössä halvemmalla raudalla. Pääasiallisia asennustapoja on nykyään kaksi: virallisen asennusmedian käyttö loaderilla höystettynä sekä erilaiset häkätyt distrot, joissa on mukana ajureita ym.
Googlettamalla löytyi ohjeet Yosemite+VirtualBox-yhdistelmälle. Yosemite Zone -distro löytyi Internetin uumenista, joten asennus käyntiin. Alkuunsa meni ihan lupaavasti, mutta kuten monella muullakin, virtuaalikone jämähti melkein asennuksen lopussa pysyvästi. Keskusteluista löytyi apu ongelmaan, ja pienen komentoriviräpellyksen jälkeen Yosemite todellakin käynnistyi:
Asiat toimivat suunnilleen odotetusti, mutta grafiikka on kiihdyttämättömänä varsin hidasta ja hieman bugistakin – oikealla raudalla tuetaan kyllä kiihdytystäkin. BeamOff-niminen kikkale nopeuttaa menoa poistamalla näytönpäivitykseen synkronoinnin, mitä en tosin itse päässyt todentamaan, sillä syystä tai toisesta Hackintosh jämähti melkein joka buutissa, teki sitten mitä hyvänsä. Erääksi lääkkeeksi kaupitellaan sitä, ettei konetta koskaan sammuta, vaan tallentaa laitteiston tilan. Järin kestävästä ratkaisusta ei sittenkään ole kyse, minkä lisäksi mm. äänet toimivat pieleen.
Eipä tästä jäänyt paljon käteen: OS X kyllä buuttaa, mutta on melko lailla käyttökelvoton ja bugittaa. Ehkäpä eri distro olisi toiminut paremmin, mutta ongelmia tuntui foorumin perusteella olleen monilla muillakin. Seuraavaksi pitänee kokeilla ihan oikealla koneella.
February 8th, 2016
Taannoisen Nvidia-valitusvirren vastapainoksi vielä samasta aiheesta AMD/ATI-perspektiivistä, eli mitä tehdä, jos video repeilee? Asetelma on lähtökohtaisesti hieman samanlainen kuin Nvidiallakin: tarjolla on sekä avoimen sorsan (xserver-xorg-video-ati) että suljettu ajuri (fglrx eli Catalyst), joista suljettu on se nopeampi ja samalla ongelmallisempi. Vakiona näistä AMD:llä tulee avoin versio, jolla repeilyä ei nähdä, mutta samalla menetetään tehoja OpenGL:stä sekä kätevä hallintapaneeli, ja pelien toimivuus heikkenee.
Netistä löytyy yhtä sun toista vanhahtavaa ohjetta, joissa sorkitaan xorg.confiin välillä TexturedVideota päälle ja välillä pois. Itse en saanut niillä mitään näkyvää vaikutusta aikaan, eikä xvinfo koskaan tunnistanut video-overlaytä. Toisin sanoen ollaan jumissa OpenGL-ikkunan kanssa, jossa video repeilee – jos nyt ei järin pahasti. Perfektionistille repeily sattuu kuitenkin silmään, joten järjestelmäasetuksista AMD Catalyst Control Center auki ja Näyttövalintojen alta Repeytymätön työpöytä päälle (miksi nämä tekstit näkyvät suomeksi?).
Jo vain toistuvat videot kauniisti, minkä lisäksi työpöydän normaalit ikkunat liikkuvat pehmeästi. Varjopuolena on lisääntynyt kuormitus, mutta asetus on helppo käydä muuttamassa, jos vaikkapa haluaa peleille parempaa päivitystaajuutta. Vaikkei AMD/ATI ole perinteisesti mikään Linuxin paras ystävä ollutkaan, niin ainakin koko ruudun kompositointi toimii paremmin kuin Nvidialla.
edit: Compiz hoitaisi luultavasti homman sekin, mutta ainakaan itse en sitä suostu käyttämään muista syistä. Samoin Compton tekee kompositoinnin raudalla, mutta on AMD:n omaan toteutukseen verrattuna kömpelö.
January 22nd, 2016
Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:
Skenetykset
Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.
PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.
Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).
Kirjoitushommia
Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:
Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.
Virittelyjä
Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.
Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.
Eläviä kuvia
Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.
Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.
January 1st, 2016
Edellisestä Shuttlestani kilahti emolevy reilu vuosi sitten, minkä jälkeen hankin kiireesti uuden – ja edelleen rohkeasti Shuttlen. Vanhasta raadosta jäi harmittavasti yli kaikenlaista käyttökelpoista osaa, kuten kotelo virtalähteineen, neljä gigaa DDR3 1333 -muistia sekä LGA1156-kantainen i5-prosessori (660 3,3 GHz), joten veronpalautusten saavuttua oli aika laittaa pieni rakenteluprojekti pystyyn.
Shuttleissa on omanlaisensa, hieman mini-ITX:ää suurempi ja microATX:ää pienempi emolevy. Ne ovat kuitenkin hankalia ja kalliita hankittavia, joten piti keksiä mieluummin jotain muuta. Kaikeksi onneksi koteloon sopii myös tavallinen mini-ITX-emppa: ruuvinreiät ja takapaneeli menevät oikeille kohdilleen. LGA1156-emoja ei ole hetkeen enää kaupassa myyty, mutta eBayltä tärppäsi kohtuuhintaan Intelin DH57JG. Seuraavassa kootusti joitakin projektissa vastaan tulleita haasteita:
- Shuttlen oma jäähdytysjärjestelmä ei toimi laisinkaan, sillä prosessori istuu eri kohdassa. Härpättimen voi hyvillä mielin heittää hevon h…iin, ruuvata takaseinään tavallisen kotelotuulettimen ja prosessorille normaalin siilin+pöristimen.
- Shuttlen vanha tuuletin käy sinänsä kotelotuulettimeksi, mutta se on inhottavan äänekäs, joten laitoin tilalle Coolinkin kelpo SWIF2:n (ks. kuvat).
- Monet emolevyn liittimet (etenkin virtanapin/ledien) ovat aivan eri kohdissa, joten paikoitellen piti turvautua jatkojohtoihin.
- Shuttlen oma etupaneeli liitettiin alkujaan pienellä liuskakaapelilla emolevyyn, mikä ei tietenkään tullut tässä kyseeseen. Pääsin siis oikein kolvaamaan, ja nyt etupaneelissa on onnistuneesti kaksi USB-porttia sekä äänet.
- Hieman yllättäen DH57JG tukee vain low density -muisteja, joten kaupan hyllyltä hankittu tavallinen 2×4 gigaa ei toiminutkaan. eBay tuli taas apuun, eikä hintakaan ollut paha. Muistipaikkoja on hieman harmillisesti vain kaksi.
- Tuuletinta ei ohjaa normaali kontrolleri, vaan sitä käsitellään Intelin oman MEI-rajapinnan kautta. Tämä vaati Linuxissa aika paljon selvittelyä ja jopa koodausta, mutta kuten toisesta postauksesta näkyy, ratkaisu löytyi.
- Jostain syystä BIOSissa oli SATA-ohjaimelle päällä IDE-moodi. Tilalle AHCI ja nopeus kasvoi SSD:llä huomattavat 25%.
Mekaaninen kieputin sai siirtyä eläkkeelle ja uutena käyttislevynä palvelee tuttuun tapaan 250-gigainen Samsung EVO 850. SATA2-ohjain ei levyn kanssa ihan täyteen vauhtiin yllä – käytännössä kone tuntuu kuitenkin mukavan sujuvalta ja ohjelmat lähtevät sekunnissa tai kahdessa päälle. Buuttia hidastaa pääosin BIOSin kuhniminen; virtanapista työpöydälle päästään silti noin 17 sekunnissa. Tämänhetkinen neljä gigaa riittää normaaliin käyttöön, mutta kunhan paketti saapuu, niin muisti päivittyy varmuuden vuoksi täyteen kahdeksaan.
Oliko tässä sitten mitään järkeä? Kovin kallis projektista ei lopulta tullut: SSD maksoi satasen, emolevy 80 euroa, uusi tuuletin kympin ja muistit 40 eukkia (kaikki nämä posteineen). Kaikki muu löytyi pääosin nurkista, joten kokonaiskustannukset jäivät reiluun pariinsataan. Vanhoillakin muisteilla pärjäisi ja SSD voisi olla satunnaisessa käytössä pienempikin, joten minimissään olisi riittänyt n. 150 euroa. Työtunteja sekosi melko tavalla, mutta niille ei tällaisessa harrastusprojektissa voi laskea hintaa – sivumennen tuli opittua kaikenlaista PC-komponenteista, Linuxista sekä äänenvaimennuksesta.
December 16th, 2015
Yksi numero jäi tältä vuodelta suorastaan väliin, mutta nyt palasin Skrollin (4/2015) kirjoittajakuntaan peräti kahden jutun voimin:
- Teron kanssa kirjoitettu Armottomat pikselit: lännenpelien jäljillä
- Oma nopea tekele ZX Evolution – ihmekone itänaapurista
Ensimmäinen jatkaa jo WiderScreenistä tuttua lännenpeliteemaa, tosin jälleen hieman tiivistetymmin ja kepeämmin. ZX Evolution -artikkeli taas on lyhyt johdanto Russian ihme-Spectrumiin.
December 14th, 2015
Everything related to meifand was moved to its separate project page: http://www.kameli.net/marq/?page_id=4263
December 12th, 2015
Ehdin jo tottua Intelin integroidun näyttiksen kanssa siihen, että video toistuu nätisti repeilemättä VLC:llä, mutta nyt palasin Nvidia-maahan ja ongelmia ilmeni saman tien. Alla on Mint/MATE ja ikkunamanagerina vsyncin päälle huonosti ymmärtävä Marco. Useamman tunnin googletuksella tuli vastaan seuraavia paremmin ja huonommin toimivia ehdotuksia:
- Käsienheiluttelut. Laita Nvidian asetuksista täydet tehot päälle, poista käytöstä X-palvelimelta backing store jne. Ei auta.
- VLC:n videoulostulo. Xvideo repeilee pahasti, normaali X11 on kohtuuttoman hidas ja vielä GLX:kin repeilee tarpeettoman paljon. Ei auta.
- Compiz. Marcon vaihtaminen Compiziin tosiaankin auttoi asiaa, koska jälkimmäinen kompositoi koko ruudun. Valitettavasti bugeja tuli vastaan lyhyelläkin käytöllä ihan liikaa, enkä saanut asetuksia muutenkaan mieleisikseni.
- Compton. Marcon kanssa toimiva pelkkä komposiittori (kompostori?) ratkaisi sekin repeilyn kunnialla, mutta vei valitettavasti aivan liikaa tehoa, minkä lisäksi päivitystaajuus lerpahti.
- Nvidian kikkale. Nvidiakin tukee kaikessa hiljaisuudessa kompositointia, vaikkei sitä saakaan normaaleista asetuksista päälle. Jonkin verran vie tehoja sekin, mutta vähemmän kuin Compton.
Kohta 5 vaatii seuraavanlaisen, ei aivan ilmeisen /etc/X11/xorg.confin:
Section "Screen"
Identifier "nvidia"
Device "nvidia"
Option "TripleBuffer" "True"
Option "metamodes" "nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline = On }"
EndSection
Tämän jälkeen Nvidian ajuri kompositoi ja synkronoi ruudunpiirron ja videot toistuvat kauniisti, eivätkä ikkunatkaan splittaile liikutellessa. Pienenä kauneusvirheenä Xvideo on hidas, joten VLC:hen kannattaa vaihtaa ulostuloksi GLX. Ei tämäkään mikään täydellinen ratkaisu ole, sillä X vie nyt tyhjän panttina jonkin verran prosessoritehoa ja kuormitettuna enemmän, minkä lisäksi OpenGL hidastuu jonkin verran. Riittää kuitenkin tähän hätään tilapäisratkaisuksi parempaa etsiessä — vinkkejä otetaan mielellään vastaan.
edit: eihän tämä ollut tietenkään koko kuva vielä. Kävi ilmi, että Nvidian ajuri hukkaa kompositoinnin, jos kone käy nukkumassa. Tilannetta voi korjailla palauttamalla kompostorin nvidia-settingsin avulla. Itse laittoin paikkaan /etc/pm/sleep.d ajettavan tiedoston 20_nvidia seuraavilla sisuksilla:
#!/bin/sh
case "${1}" in
resume|thaw)
nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=Off }"
nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=On }"
;;
esac
Hieman kludge, mutta tuntuu toimivan toistaiseksi.
edit 2: Ruudunsäästäjä tuhoaa kompositoinnin myös! Tämän saa kierrettyä poistamalla ruudunsäästäjän kokonaan käytöstä ja pimentämällä näytön virransäästöasetuksilla.
December 2nd, 2015
Kun näitä tuli nyt oikein vaivalla otettua, niin tässä muutama kohtuullisen resoluution kuva ZX Evolutionista. Vapaasti käytettävissä.
-
-
Emolevy
-
-
Menu CRT:llä
-
-
Menu TFT:llä
November 10th, 2015
Parin viime vuoden aikana ovat tulleet Mac Minit hyvinkin läheisesti tutuiksi, kun olen päivitellyt ja rempannut kahta alkupään Intel-mallia (alkujaan CD/1,66 ja C2D/1,83). Kätevän kokoisia, hiljaisia, tyylikkäitä ja lähes kymmenen vuoden iästään huolimatta edelleen monenlaiseen käyttöön sopivia pikkukoneita. Näitä saa nykyään jo halvalla, jopa alta satasella, siinä missä heikoimmistakin i5-malleista joutuu edelleen maksamaan helposti puolet uuden hinnasta. Eräänä syynä tietysti se, että ohjelmistotuki on loppunut aikapäiviä sitten etenkin Core Solo/Duo -malleilta.
Erityisen paljon rakkautta on osakseen saanut tuo (syntyjään) heikompi Mini, jonka olen päivittänyt lähes tappiinsa. Luonnontilassaan kone oli tällainen:
- Core Duo 1,66 GHz
- 1 Gt muistia
- 60 Gt 5400 RPM kiintolevy
- SuperDrive
- Mac OS 10.5 (Leopard)
Koneen aukominen oli ensimmäisellä kerralla hieman hermoja raastavaa, mutta kerrankin avattu kuoriutuu jo huomattavasti helpommin vaikka tavallisella pöytäveitsellä. Selkeät perusohjeet löytää iFixitin sivuilta.
Ilmeisimmät ja helpoimmat päivitykset ovat käyttöjärjestelmän päivitys Snow Leopardiin (omaan koneeseeni se ei kylläkään jostain syystä ikinä mennyt), muistin nostaminen täyteen kahteen gigatavuun ja mekaanisen kieputtimen vaihtaminen SSD:hen. Muistin ja kiintarin vaihto ovat kohtuullisen helppoja, vaikkei asemakehikon irroittaminen ja takaisin sovittelu ihan triviaalia olekaan. SSD:n ei tarvi olla viimeisintä huutoa, koska SATA 1 -ohjaimen maksiminopeus on kuitenkin vain 150 Mt/s. Itse laittelin halvan 60-gigaisen Zheino-kiinakamiksen, joka lukee ja kirjoittaa suunnilleen täydet 130 Mt/s.
Seuraavat kohennukset vaativat jo syvällisempää paneutumista ja asteen enemmän siviilirohkeutta. Vanhimmissa Mineissä suoritin oli poikkeuksellisesti Socket M (mPGA478MT) -kannalla ja päivitettävissä, siinä missä myöhemmin piiri integroitiin emolevylle. Vaihto-operaatio on täysin tehtävissä kotikonstein, mutta jäähdytyssiilin survominen takaisin paikoilleen ei ole erityisen hauskaa, ja nettifoorumien perusteella moni on saanut katkottua kiinnitykseen tarkoitetut muovipultit. Ohjeet taas iFixitissä.
Korvaavia Core 2 Duo -prosuja saa edelleen helposti vaikkapa eBayltä, mutta yli kahden gigahertsin versioista pyydetään jo oikeasti rahaa. Itse en aikanaan uskaltanut investoida kuin 2 GHz malliin, kun operaation onnistumiseen ei ollut hirveästi luottamusta. Hankkiessa kannattaa muutenkin olla tarkkana, sillä myynti-ilmoituksissa on toisinaan virheellisiä tietoja. Tärkein tieto on kanta, minkä lisäksi FSB:n pitää olla 667 MHz. Nopeimpien suorittimien saatavuus voi olla heikkoa, mutta ainakin 2 ja 2,16 GHz malleja näytti olevan edelleen hyvin tarjolla.
Piirisarja rajoittaa käytössä olevan maksimimuistin kolmeen gigatavuun, sillä viimeinen gigatavu peittyy I/O-alueen alle. Neljän gigan asentamisesta ei ole siten massiivista hyötyä kolmeen verrattuna, vaikka pientä nopeushyötyä tuleekin dual channel -tilan käytöstä. Oikea muistityyppi on DDR2 SO-DIMM nopeudella 667 MHz eli PC2-5300. Hieman nopeampi saattaa toimia, joten kannattaa kokeilla, jos sopivia on valmiina nurkissa – foorumeilla kokemukset ovat olleet vaihtelevia.
1,1-mallin omistaja törmää muistia lisätessään myös siihen, että vanha firmware ei tue kuin kahta gigatavua. Kätevät hakkerit ovat kuitenkin saaneet asennettua uudemman firmiksen, jolloin 1,1:stä tulee lähes kaikin puolin (ks. alla) Mac Mini 2,1 ja muistia saa 3 Gt Käyttöön. Tämäkin proseduuri vaatii jo jonkin verran harrastuneisuutta, mutta kyllä se ohjeiden mukaan onnistui. Ensimmäisen käynnistyksen jälkeen ruudulle tulee huolestuttavasti lähinnä roskaa ja kone jumittaa, mutta se on ilmeisesti täysin normaalia 🙂
GMA-koneiden viimeinen tuettu käyttöjärjestelmä on 10.7 eli Lion, jolle saa vielä hyvin ohjelmia (pl. Applen omat). Tietoturvapäivityksiä ei ole valitettavasti tullut enää pitkiin aikoihin, joten omalla riskillä mennään. Hakkerit ovat saaneet ainakin 10.8:n toimimaan kopioimalla ajureita vanhemmista käyttöjärjestelmäversioista. Ihan näin syvällisesti en asiaan enää ruvennut paneutumaan, sillä virittelyn määrä Lionin asennukseen verrattuna on melkoinen, ja käyttökoneessa kaiken pitäisi mieluummin toimia luotettavasti.
Lion tarkistaa koneen mallin sekä asennuksen että käynnistyksen yhteydessä ja kieltäytyy toimimasta havaitessaan alla olevan Core Duo -koneen (oli suoritin sitten oikeasti mitä hyvänsä). Ongelma on onneksi kierrettävissä helposti: asennus- ja käyttislevyltä löytyy tiedosto /System/Library/CoreServices/PlatformSupport.plist, johon voi lisätä seuraavan rivin:
<string>Mac-F4208EC8</string>
Muutoksen voi tehdä asennuslevylle muokkaamalla Lionin dmg-levytiedostoa ennen sen dumppaamista DVD:lle tai usb-medialle. Toinen tapa on asentaa käyttis tuetussa 2,1-koneessa, kuten itse tein, ja muokata tiedostoa jälkeenpäin. Käyttispäivitykset kannattaa asentaa samassa koneessa, sillä joku niistä jyrää uudelleen PlatformSupport.plist:n. Aivan samoin käy hakkeroidulla asennusmedialla, jolloin pitää joko target disk -moodissa tai levy irti nappaamalla käydä toisella koneella korjaamassa tilanne. Lisätietoja täällä.
Kaiken huhkimisen jälkeen vanha 1,1 näyttää tältä:
- Core 2 Duo 2,0 GHz
- 4 Gt muistia (josta 3 Gt käytettävissä)
- 60 Gt SSD
- SuperDrive
- Mac OS 10.7 (Lion)
Helpommalla ja luultavasti myös halvemmalla olisi päässyt ostamalla vähän uudemman käytetyn Minin, mutta siinähän ei olisi ollut mitään hupia eikä hohtoa. Hyvällä tuurilla sopivia jämäosia voi olla jo valmiiksi nurkissa muista päivitysprojekteista tai rikkinäisistä koneista, joten kaikkea ei tarvi hankkia erikseen tyhjästä. Lionin ja Snow Leopardin lisäksi olen ajanut Mineissä menestyksekkäästi 32-bittistä Linuxia (Lubuntua sekä Mintiä), joka toimii nykyään kaikin puolin kelvollisesti ilman sanottavaa säätämistä. 64-bittiset versiot eivät ole suostuneet asentumaan, luultavasti johtuen 32-bittisestä EFI:stä.
edit: T7600 on nopein Socket M -kantainen C2D. Normiversio on 2,33 GHz, mutta harvinaisempi T7600G tukee jopa yli 3 GHz kelloja – ikävä kyllä mikään OS X -työkalu ei ylikellotusta mahdollista.
November 8th, 2015
Jähnäilin pitkään SSD:hen siirtymisen kanssa, kun hinta tuntui kieputtimiin verrattuna korkealta ja luotettavuus kyseenalaiselta. Etenkin pahamaineiset OCZ Vertexit tekivät paljon huonoa pr:ää, eikä varhaisten Kingstonien luotettavuuskaan paljon ostohaluja herättänyt. Kesällä vaihtui työkoneeseen Samsung 850 EVO, josta vaikuttuneena rupesin tuoreen käännynnäisen raivolla päivittämään kotikoneita SSD-aikaan.
Ja onhan tämä komiaa! BIOS-jähnäilyn jälkeen Linux Mint on kahdessa sekunnissa työpöydällä ja Firefox lähtee sekunnissa päälle. Ennen muutamankin sekunnin jurnuttanut VLC napsahtaa käyntiin välittömästi. Ohjelmien käynnistelyssä harvoin tosin on hillitön kiire, mutta etenkin rinnakkaiset levypyynnöt nopeutuivat huomattavasti: vanhalla mekaanisella kiintarilla koko koneen toiminta hyytyi pahasti, jos useampi ohjelma käytti levyä samaan aikaan.
Suosion myötä vähän joka toinen firma on tunkenut kilpailemaan markkinoille, ja kaupasta saakin jo monenlaista. Kirjon toisessa päässä on “hinnat alkaen” -levyjä ja toisessa “yrityskäyttöön” tarkoitettuja, kalliimpia ja ainakin väitetysti luotettavampia laitteita. Väliin mahtuu nopeita prosumer-SSD:itä, joiden hinnat sijoittuvat ääripäiden väliin. Kaikkein halvinta ratkaisua tai PATA-levyä etsiville löytyy eBayltä tai DX:stä kiinakamista kuten Zheino sekä lukuisat eri King-alkuiset, muttei ston-loppuiset.
Itse laittelin oikeasti käytössä oleviin koneisiin Samsungin 850 EVO -sarjalaiset, jotka ovat paitsi järkevän hintaisia, myös markkinoiden nopeimpia SATA 3 -levyjä. Sampan oma 3D V-NAND (tms.) on ilmeisen kilpailukykyinen muistityyppi, sillä suurimmissa levyissä hintaero halvempiin kilpailijoihin kapenee tai katoaa kokonaan. Aika kertoo, miten luotettavia EVO:t oikeasti ovat – ainakin 840-sarjalaisissa oli vielä hidastumista – mutta toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. 850:n firmiksestä on löytynyt jo TRIM:iin liittynyt bugi, joka tosin koskee vain Linuxia (levy mainostaa osaavansa puskuroidun TRIM:in mutta eipäs osaakaan). Uusimmissa kerneleissä ongelma on jo kierretty, eikä TRIM:iä ole tietysti mikään välttämätön pakko laittaa päällekään.
Satunnaiseen käyttöön tarkoitettuihin läppäreihin ym. projektikoneisiin on sitten tullut laitettua halvempia vaihtoehtoja. Dellin kirjoituskoneeseen meni Kingstonin HyperX Fur(b)y, joka sinänsä toimii, mutta ei pärjää nopeudessa Sampoille. Vanhaan MacBook Proohon asentelin vielä halvemman SSDNow!:n, joka kuitenkaan ei ole kaveria Nvidian SATA-ohjaimen kanssa ja jää siten vain SATA 1:n nopeuteen – samassa koneessa hetken majaillut EVO sai neuvoteltua täyden 3 Gb linkin. Eipä tuolla käytännössä paljon merkitystä ole, mutta hieman toki ärsyttää hukata puolet kaistasta. Seuraavaan leluprojektiin menee lyömättömän hintainen Zheino (60 Gt, 25 e posteineen); päivitän postausta kun on jotain käytännön tuloksia.
Aika pian SSD:iden perässä seurasivat hybridilevyt, joissa on yhdistetty SSD sekä mekaaninen kiintolevy. Vastaavalla tavalla toimivat SSD-cachet, joissa pieni SSD toimii enemmän tai vähemmän älykkäästi perinteisen kiintolevyn välimuistina: useiten käytetyt tiedostot, kuten ohjelmat, valuvat hiljalleen SSD:lle ja ovat sitten nopeita käsitellä. Vaikka hinta onkin hyvä, niin en ole näistä ratkaisuista kovin innostunut, koska vauhti voi huonoimmillaan olla aivan sama kuin perinteisellä kiintarilla. Toinen, teknisesti yksinkertaisempi mahdollisuus on pitää käyttöjärjestelmä ja ohjelmat SSD:llä ja paljon tilaa vievät datatiedostot kieputtimella. Yhden (1) kokeilun perusteella pienikin SSD-järjestelmälevy lisää sujuvuutta huomattavasti.
Tuttuun tapaan tällaiset muutokset luovat tarvetta erilaisille adaptereille ja sovittimille. Tilasin kiinalaisilta sekä mSATA- että M.2-adapterit, jotta kortteja saa tarvittaessa käsiteltyä pöytäkoneessakin. Samansuuntainen ongelma on 2,5″ SSD:n sovittelu pöytäkoneen 3,5″ paikkaan: tarkoitukseen on kaikenlaisia kehikkoja, mutta itse ruuvasin SSD:n toisesta reunasta kiinni normaaliin paikkaan. Tärinän tai kallistuskulman ei pitäisi merkitä puolijohteille mitään, joten levy voisi melkein yhtä hyvin vaikka roikkua johtojensa varassa.
Tekniikka kohenee koko ajan, joten muutaman vuoden päästä ollaan epäilemättä aivan eri tilanteessa. Jo nyt on ilmeistä, kuinka SATA 3 on käynyt nopeimmille SSD:ille liian hitaaksi, mitä yrittää korjata SATA 3.2 -standardi, jonka pitäisi mahdollistaa jopa kahden gigatavun nopeus. Oikeastaan kiinnostavampi tulokas on kuitenkin M.2, joka voi ohittaa SATA:n kokonaan (useimmat M.2-SSD:t tosin ovat SATA-sellaisia). Läppäreissä ja uusissa emolevyissä on jo paikkoja PCIe-pohjaisille M.2-korteille, jotka säästävät myös merkittävästi tilaa. Esimerkiksi Samsung lupailee 950 Pro:lle 2500 Mt/s lukunopeutta, joka on lähes viisinkertainen nopeimpiin SATA 3 -levyihin verrattuna.
Etenkin Apple on jo jonkin aikaa integroinut piirit suoraan emolevylle tilansäästön nimissä – veisihän erillinen 2,5″ mokko kohtuuttomasti tilaa paperinohuessa läppärissä, vaikka toisaalta päivitettävyys onkin kiva juttu. Villinä veikkauksena heitän, että jossain vaiheessa perinteinen DRAM-muistitekniikka konvergoituu NAND-muistien kanssa, jolloin perinteinen massamuistin ja RAM:n välinen kuilu kapenee tai jopa poistuu kokonaan.
edit: Zheino lukee 423 Mt/s ja kirjoittaa aika vaihtelevasti, keskimäärin 192 Mt/s. Linuxissa testeri löytyy valmiina paikasta Preferences – Disks ja sitten rattaan kuvasta Benchmark.
edit 2: ATA Secure Erase palauttaa vanhuuttaan hidastuneen levyn nopeuden ennalleen (toimi ainakin kokeilemani Sampan M.2-tikun kanssa). Kannattaa kokeilla levyä koneesta toiseen vaihtaessa / uudelleen asentaessa.
November 6th, 2015
Next Posts
Previous Posts
