MSX:n 30-vuotisjuhlan ja Vammala Partyn kunniaksi piti tehdä edes jotain, joten lämmittelimme karaokekonseptin Frederikin kappaleella Kolmekymppinen. Kuvakin vaihdettiin Pepestä teemaan sopivammaksi. Produktio toimii MSX1-koneilla ja nimeksi tuli tyylille uskollisesti Abrels. YouTube kadottaa välkytysefektin, joten video ei näytä valitettavasti oikein miltään. Samassa kompossa oli peräti toinenkin MSX-demo, Nyyrikin tekemä turboprodu.
Add comment July 28th, 2013
Kevään kirjoitusrytistys alkaa lopultakin tuottaa näkyvää tulosta. Ensimmäisenä uunista ulos ehti Neljän kilotavun taide, joka ilmestyi tänään akateemisen verkkolehti WiderScreenin numerossa 2–3/2013. Demotutkimus tuppaa muutenkin olemaan marginaaliaihe, ja pikkuintrot kuten 4k, 1k ja 256B ovat vielä senkin marginaalissa, joten aiheessa on ainakin uutuusarvoa. Näin jälkiviisautena hiukan harmittaa, että tuli kirjoitettua tuo suomeksi, koska se rajaa kansainvälistä lukijakuntaa kohtuuttomasti – toisaalta on tärkeää, että pieniä kieliä käytetään aktiivisesti tutkimuksessa ja koulutuksessa. Jossain vaiheessa yrittänen laajentaa artikkelin johonkin sopivaan kansainväliseen tieteelliseen lehteen, kunhan saan kiireellisemmät kirjoitushommat alta pois.
Add comment June 3rd, 2013
Viimeisin MSX-säätö oli Music Modulen samplemuistin laajennus 256 kilotavuun SuperSoniqsin palikalla. Samalla päivittyi ROM, jonka mukana tuli melko turha MSX-AUDIO BASIC. Parannuksena kuitenkin se, että kone ei enää automaattisesti buuttaa siihen absurdiin nuotinnussoftaan. Aika turha virityshän tämä oli, mutta sattui olemaan ylimääräinen Music Module, minkä lisäksi MSX2:n huippudemo Unknown Reality vaatii laajennetun samplemuistin, joten menköön. Kolvaamista ei vaadittu mitenkään kohtuuttomasti: pahin rasti oli yhden piirin irrotus ja kannan vaihtaminen tilalle. Itse laajennus meni sitten vanhan ROM:n tilalle ja vaati vielä muutaman piuhan juottamisen pitkin piirilevyä (ks. kuvat). Ilmeisesti meni ihan onnistuneesti, koska MSX-Audiota käyttävät ohjelmat toimivat edelleen.
Add comment April 14th, 2013
Olen ollut jo kolmen kuukauden ajan osa-aikaisella tutkimusvapaalla artikkeleita kirjoitellen ja materiaalia keräten. Viime vuonna tärppäsi Koneen säätiöltä rahoitusta Turun yliopiston koordinoimalle Kotitietokoneiden aika ja teknologisen harrastuskulttuurin perintö -hankkeelle ainakin vuodelle 2013. Tällä hetkellä työvelvoitteet Taikin puolessa eivät mahdollista täysipäiväistä tutkimukseen keskittymistä, mutta jos jatkorahoitus tärppää, niin 2014 koitan keskittyä näpyttelyyn mahdollisimman paljon. Työn alla on artikkeleita ainakin seuraavista aiheista:
Päivätöiden ohessa, viikonloppuisin ym. opiskelu on hidasta ja katkonaista hommaa, joten ainakin toistaiseksi olen nauttinut tästä mahdollisuudesta todella paljon. Taloudellinen menetys ei ole kovinkaan suuri, ja omaan tekemiseen keskittyminen on ollut tervetullutta vaihtelua opetushommaan, jossa on kuitenkin paljon toisteisuutta ja rutiinia – ei sillä, ettenkö olisi opena ihan mielelläni. Pitkään jäissä ollut julkaiseminen on nykyään tärkeää myös opettajalle, sanotaan mitä hyvänsä opetusportfolion tärkeydestä: julkaisut ovat käypää valuuttaa sekä opetus- että tutkimustöissä, siinä missä opetusportfoliolla ei tee tutkijana juuri mitään.
Hankkeen uunituoreet webbisivut on nyt saatu valmiiksi ja julkaistua, kiitos Tiian, joten mainostetaanpa niitä täälläkin. Kirjoittelen jatkossa sekä tänne että projektin blogiin; omakohtaisempi pohdiskelu tulee tänne, virallisempi sinne. Vielä tämän vuoden kuluessa toteutetaan mm. laaja nettikysely tietotekniikasta, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.
Add comment April 8th, 2013
Pääsiäisen viihteestä vastasi Revision 2013 Saksan Saarbrückenissä. Revision on käytännössä viimeinen iso kansainvälinen demoparty The Partyn lerpahdettua ja Assemblyn sekä The Gatheringin muututtua pikemminkin pelitapahtumiksi. Aiemmin party tunnettiin nimellä Breakpoint. Noin kauas ei viitsinyt lähteä ilman mitään omaa tuotosta, joten edellisenä iltana, lentokoneessa, bussissa, hotellilla sekä partypaikan aulassa koodattiin ankarasti deadlineen saakka ja hiukan sen ylikin. Lopputuloksena syntyi pitkästä aikaa MSX:lle demo, VJ-henkinen Amurisus. Youtube, Pouet ja msx.orgin hieman apologeettinen uutinen aiheesta.
Tein ensimmäiset MSX-produni vuonna 1997, jolloin työkalut olivat vielä primitiivisiä. Koskaan en ole koodannut itse MSX:llä, vaan heti alusta asti oli käytössä TASM-niminen assembler MS-DOS:n alla. Aivan alussa rämppäsin korppua PC:stä MSX:lle testausta varten, mutta aika nopeasti koko kehitys siirtyi PC-pohjaiseksi, kun fMSX-emulaattori alkoi olla varteenotettava vaihtoehto oikealle koneelle. Edelleenkään ei olla siinä tilanteessa, etteikö lopulta olisi pakko testata myös aidolla koneella, koska etenkin MSX1:n videopiiri on jonkin verran arvaamaton, kun liikutaan sen suorituskyvyn rajoilla. Vuoteen 2008 asti käytössä oli Yzin assemblerilla kirjoittama musiikkirutiini, jossa säveltäminen tapahtui nuotteja käsin datalauseisiin kirjoittamalla.
Tätä nykyä puhtaalla asmilla kirjoittelu olisi jo hieman tuskallisen puolella, vaikka Z80 onkin ykkösnimi perinteisten kasibittisten prosujen joukossa. Onneksi työkalut ovat kehittyneet oleellisesti, joten pääosa koodauksesta tuli tällä erää tehtyä ihan C-kielellä SDCC:n avustamana. Sekaan saa aikakriittisiä osia varten helposti inline-assembleria, joten paljon parempaa yhdistelmää ei voisi juuri toivoa. Ammoisten bat-viritysten sijasta käytössä on kunnollinen Makefile, joka kääntää tarvittavat osat, rakentaa emulaattorille levytiedoston ja käynnistää demon joko OpenMSX:ssä tai Nowindin yli oikealla koneella. Amurisusia tehdessä käytimme ensimmäistä kertaa versionhallintaa: lähdekoodi oli Tampereella sijaitsevassa Subversion-palvelimessa (itse istuimme Saksassa pöydän eri puolilla), mikä säästi reilusti aikaa ja vaivaa jopa näin pienessä projektissa, kun kahden koodarin rinnakkaiset muokkaukset sai yhdistettyä ilman eri sählinkiä. Sivutuotteena syntyi vielä varmuuskopio lähdekoodista. Musiikin sävellykseen on nykyään tekstieditoria helpompia tapoja, etunenässä alun perin Amstrad CPC:tä varten tehty Arkos Tracker. Kasibittikoodauksessa tarpeelliset kuvakonvertterit ja esilaskennat tein Processingilla, mikä säästää sekin vaivaa aiempaan C-kielellä näpyttelyyn verrattuna.
Lopputuloksesta tuli sunnuntain pikku viilailujen jälkeen varsin tyydyttävä. Mitään teknisesti mullistavaa tuossa ajassa ei olisi ehtinyt tehdäkään, mutta onneksi konsepti kantoi ja musasynkka toi ryhtiä muuten sekalaiseen sisältöön. Sijoitus jäi kilpailussa vaatimattomaksi, sillä taso oli varsin kova ja muut produt ilmeisen työllä ja tuskalla väännettyjä. Nykyään demoja tulee tehtyä joka tapauksessa omaksi huviksi, eikä palkinnoilla tai sijoituksella ole enää sanottavaa merkitystä – saatiinpahan kikkare harrastuneen yleisön nähtäväksi. MSX-yhteisöön tällainen happoinen kokeilu ei luultavasti vetoa, sillä demoja tuntevienkin tyyppien viitekehys on yleensä tukevasti 1990-luvun alkupuolen nostalgisissa MSX2-tekeleissä.
Add comment April 1st, 2013
Oijoi, nyt löytyi pieni helmi 1990-luvulta, nelikanavainen Amiga-moddi mod.alf-toimii. Alf ei viittaa tässä tv-sarjaan vaan Amiga Liberation Frontiin. Biisi on itselleni tuttu 90-luvun puolivälin paikkeilta, jolloin kopioin sen joltain kaverilta. Hupaisan sisältönsä lisäksi moduuliin kiteytyy paljon aikakaudesta. Sämpleihin perustuva mod- eli träkkerimusiikki laajensi harrastajamuusikkojen mahdollisuuksia kertaheitolla moneen suuntaan, ja aiheesta kuin aiheesta väännettiin Amigan äärellä taidetta. Amigassa oli neljä äänikanavaa, joten myös ensimmäiset suuret träkkerit kuten Soundtracker, Noisetracker ja Protracker olivat juurikin nelikanavaisia. MikroBittiä vastaan suunnatut lyriikat puolestaan kertovat siitä, kuinka Commodoren vaikeudet ja PC-laitteiden yleistyminen alkoivat heijastua tietokonelehdistöön. Monet harrastajat kokivat (aivan oikeellisesti), että MB oli hylkäämässä Amigan, mikä näyttäytyi mm. tyytymättömissä lukijakirjeissä. Itse omistin tuolloin PC:n, mutta MikroBitin pilkkaaminen osui silti makuhermoon, sillä lehteä inhottiin muistakin syistä, esim. pelikeskeisyyden vuoksi.
Jos mod-soittaja on jäänyt kotiin, niin kappale on helpommin toistettavassa muodossa täällä: alf-toimii.mp3. Moddien instrumenttien nimiin oli tapana kirjoitella terveisiä ynnä muuta kun biisi oli valmis, ja niin on tässäkin tapauksessa:
Osta MikroBitti ja saat väärää tietoa! Lopeta nyt jo se tilaus! Paska lehti! Perkele! Pelien noustua entistä suurempaan rooliin Sanoma ryhtyi julkaisemaan ensin Pelit-vuosikirjaa, joka muotoutui myöhemmin itsenäiseksi Pelit-lehdeksi, jonka kirjoittajissa oli paljon samoja henkilöitä kuin Bitissä. Itse en ole Mikropilttiä moneen vuoteen juurikaan seuraillut, koska sisältö meni jo kauan sitten geneerisen viihde-elektroniikkalehden suuntaan. Viimeisin huomattava käänne on vuodelta 2012, kun lehti uudisti tyylinsä ja vaihtoi nimensä MB:ksi, mikä herätti harrastajayhteisön ja johti lopulta puhtaasti tietokoneharrastajia palvelevan – tietyssä mielessä MikroBitin kultakauden perinteitä jatkavan – Skrolli-lehden perustamiseen.
Add comment March 22nd, 2013
Jonkunlaisena paluuna juurille tulin hankkineeksi heräteostoksena MikroMikko Ergo Pro X:n. Paitsi, että PC-demoskenessä tuli tusattua monet vuodet, niin noita MikroMikkoja oli paljon Patrialla, kun olin kesätöissä mikrotuessa. Vanhat peeseenrottelot ovat hieman mielenkiinnotonta ja tilaavievää rautaa, mutta kun demoplattiksia ryhtyy haalimaan, niin sitten pitää hankkia tylsemmätkin. Onneksi nämä mallit olivat sentään suhteellisen pieniä. Koneessa on tällä hetkellä Pentium 166, 96 megaa muistia, kolmen gigan kiekko, integroitu SB-klooni, CD-asema, Etherlink XL PCI, GUS MAX ja O2:sta lainattu Silicon Graphicsin näppis. Tilasin jo P233 MMX -lastun, kun emolevy sellaisiakin sattuu tukemaan, sekä Matroxin G450:n uudeksi näyttikseksi sisäisen ATI Mach 64 -surkimuksen tilalle.
Asennus ei mennyt ihan ongelmitta, koska ei sattunut olemaan muuta kuin ammoisia dossin asennuskorppuja jossain varastossa. Uudemmassa PC:ssä ei ole enää korppuasemaa eikä USB-korputin toimi Linuxissa mihinkään erikoistarkoituksiin. 7.10:n eli se Windows 95:n mukana tulleen version CD-image löytyi netistä, mutta eihän tuo kone CD:ltä käynnisty. Sisässä oli edellisen omistajan NT, johon en tiennyt salasanaa, joten tilanne vaati luovaa ongelmanratkaisua. Lopulta tilanne ratkesi asentamalla dossi VirtualBoxissa ulkoisessa usb-adapterissa olleelle kiintolevylle. Samalla vauhdilla vielä toiselle osiolle Damn Small Linux, joka toimikin ihan välttävästi, vaikka X takkuileekin ilman kiihdytystä. Vastaavanlaisia retrokoneita säätäneet tutut ovat yleensä korvanneet sisäisen äänekkään ja ison levyn CF-IDE-adapterilla, mikä pitänee itsekin tehdä jossain vaiheessa. Linuxin swappi tosin voi olla ongelma muistikortilla.
Aika nopeasti on tullut selväksi, että demokäytössä tuollainen kone tarvii kaverikseen myös saman aikakauden näytön. Modernilla TFT:llä ja videotykillä kokeilun jälkeen ongelmat alkavat olla hyvin ilmeisiä:
Pöydälle ei oikein mahtuisi enää ylimääräistä kuvaputkea, joten projekti on sen osalta vastatuulessa. Toinen pikku ongelma on sisäisen äänikortin istuminen kiinteästi portissa 220h, jolloin GUS on pakko laittaa toiseen osoitteeseen ja huonosti koodatut vanhat demot eivät välttämättä toimi. Päivitysten jälkeen MikroMikosta tulee joka tapauksessa taas vähän jämäkämpi laite. Kotelossa on vielä jonkun verran tilaa ja CD-asemakin on turha, joten yrittänen viritellä johonkin nurkkaan vielä jotain muutakin rautaa, kunhan inspiraatio iskee.
edit: Matrox on huono valinta dossikortiksi, sillä Millenniumin UNIVBE-tuki on huono ja G450 ei tue matalia tarkkuuksia. Pistin seuraavan kortin hakuun.
1 comment February 19th, 2013
MSX-romukasa on kasvanut melkoista tahtia viimeisten muutaman viikon sisällä. Viimeisimpinä tulokkaina Panasonic FS-A1ST eli turbo R, josta tulee ihan oma postauksensa myöhemmin, 512k mapperi/lisämuisti, sekä Sunrisen CF-IDE. Tulossa vielä kauhea kasa enemmän ja vähemmän hyödyllistä kikkaletta, kuten FM-PAC, Moonsound, Mega Flash ROM ja toinen Music Module. Agendana tietysti demojen tekeminen ja etenkin katselu, sekä muutenkin noihin härömpiin laitteisiin tutustuminen. MSX:llä demot ovat normaalia kirjavampi kenttä monenlaisten laajennusten ja uudempien konesukupolvien vuoksi, joten mikään yksittäinen kokoonpano ei riitä kaikkien produjen ajamiseen.
Ensimmäisen sukupolven koneille ei tehty kulta-aikaan juurikaan demoja lukuun ottamatta jokusta kräkki-introa, sillä MSX-skenen sydänseuduilla Hollannissa siirryttiin erittäin nopeasti MSX2-laitteisiin. Tuotanto alkoi jälkijättöisesti vasta Suomessa vuonna 1996 Lieves!Tuoreen ja Bandwagonin voimin – täällähän MSX2:t jäivät harvinaisiksi. Myöhemmin tuotoksia on tullut muualtakin, etunenässä ruotsalais-hollantilainen parivaljakko Dvik & Joyrex. Demot ovat kaikki Euroopasta, joten ne toimivat oikein vain 50 Hertsin PAL-tiloissa.
Pääosa MSX1-demoista on tehty levykkeeltä ajettavaksi ja toimii 64 kilotavun muistilla (standardin mukaan MSX1:ssä voi olla vähemmänkin muistia, mutta sellaiset koneet ovat harvinaisia). Levarin hankinta ei ole mikään itsestäänselvyys: saatavuus on vähäinen ja hinta saattaa olla helposti sadan euron nurkilla. 360 kilotavun korpuille on vaikea kirjoittaa nykylaitteilla, mutta jotkut USB-asemat sentään suostuvat toimimaan edes 720 kilotavun levykkeiden kanssa. Vanhanaikainen PC-levari toimii Linuxissa yksipuolisten korppujenkin kanssa. Levarille modernimpia vaihtoehtoja ovat SD-kortinlukija ja USB-levariemulaattori Nowind. Nowind on etenkin koodarin ystävä, kun testausta voi tehdä kätevästi oikealla koneella. Kortinlukijat ja Nowindit ovat tällä hetkellä kuitenkin maailmasta kadonneet, joten heikkoa on siltä osin.
Jokunen MSX1-demo on lisäksi julkaistu hieman kyseenalaisesti “moduulina” eli käytännössä rom-tiedostona. Niitä voi ajaa yllä mainitulla Mega Flash ROM:lla, jota onneksi myydään edelleen. Mukana tulee bonuksena uudemmissa Konamin peleissä käytetty SCC-piiri, jota tukee jokunen MSX2-demo. Lukemani mukaan moduulin saa myös matkimaan levyasemaa, mikä paikkaisi muuten hankalaa levaritilannetta.
MSX2 on monessa suhteessa ongelmaton ratkaisu MSX1-demojenkin ajamiseen. Autenttisuudesta pitää tinkiä sen verran, että kakkosen vakiovärit ovat paljon kylläisemmät ja kontrastisemmat kuin ykkösten omalaatuisen haaleat tai murretut paletit. Uudempi VDP (Yamaha V9938) ei toimi muutenkaan aivan 100% identtisesti alkuperäisen (TMS9929) tavoin, joten joissakin tuotoksissa voi ilmetä bugitusta joko ajastuksien vuoksi tai siksi, ettei värikarttaa voi enää monistaa samalla tavoin kuin aidossa MSX1:ssä.
Standardin seuraava versio kohensi lähinnä graafisia ominaisuuksia, siinä missä prosessori ja äänipiiri jäivät ennalleen. Toisen sukupolven Mäsäksiä teki huomattavasti harvempi firma kuin ykkösiä, mutta kirjo on silti kunnioitettava. MSX2-skenen sydänmailla Hollannissa suosittuja olivat luontevasti Philipsit kuten 8235, 8245 ja 8250, mutta myös Sonyn malleja myytiin. PAL-versioita eivät muut valmistajat enää tehneetkään. Hollantidemot on tehty tyypillisesti PAL-tiloihin, mutta MSX2 antaa sentään asian suhteen enemmän liikkumavaraa, koska päivitystaajuus on vaihdettavissa ohjelmallisesti. Virallisten kanavien lisäksi koneita on hankittu myös omatoimisesti Japanista, joten NTSC-malleja tulee foorumeilla vastaan yllättävän paljon.
Eurokoneissa on vakiona yleensä 128 kilotavua muistia ja 128 kiloa näyttömuistia (VRAM). Japanikoneissa muistia oli tyypillisesti vain 64 kilotavua, joten jonkun sortin laajennus on tarpeen. Helpoiten muistin lisääminen onnistuu mapperimoduulilla, mutta ne ovat hyvin harvinaisia, minkä lisäksi samalla menettää käytöstä toisen moduuliportin, jolle voi olla muuta tarvetta. Muutamaa poikkeusta – erityisesti Infiniten animaatioita ja NOP:n Unknown Realityä – lukuun ottamatta demot eivät vaadi lisämuistia. Levyasemakaan ei ole ongelma, sillä sellainen on sisäänrakennettuna useimmissa MSX2-koneissa. Edellä mainittujen levarinkorvikkeiden lisäksi on olemassa myös esim. Sunrisen CF-IDE-kortinlukija, joka ei kuitenkaan toimi aivan kaikkien produjen kanssa. CF-IDE:n saattaa saada käytettynä, mutta uutena ei ole niitäkään myyty enää pariin vuoteen.
MSX2-demojen suhteen varsinainen kompastuskivi ovat erilaiset äänilaajennukset. Hollantilaiset eivät ilmeisesti pitäneet PSG:n jäyhänkomeista äänistä, sillä äänilaajennuksia on käytetty hyvin ahkerasti eikä suotta lähdetty venyttämään vakiopiirin kykyjä. Eri valmistajat toivat markkinoille keskenään enemmän ja vähemmän yhteensopivia äänimoduulejaan vuosien varrella, eikä mikään noussut ylitse muiden. Demoja varten joutuu siis valitettavasti hankkimaan muutaman pulikan:
MSX:n elämän ehtoopuolella, 80-luvun lopussa, kehitettiin MSX2+-standardi, johon perustuvia koneita valmistivat vielä Sony, Sanyo ja Panasonic. Kaikki plussat ovat NTSC-koneita. Grafiikkapiiriksi vaihtui Yamahan V9958, jossa on joitakin parannettuja moodeja, minkä lisäksi useimmissa koneissa on vakiona sisäänrakennettu MSX-Music. Pouetin perusteella niillekin on muutama tekele olemassa. Viimeisenä Mäsäksän lippua kantoi Panasonic, jonka turbo R -koneet (FS-A1ST ja FS-A1GT) toivat mukanaan uuden tehokkaan prosessorin ja sämplensoiton vakiona. Eurooppaankin turbo R:iä valui jonkun verran harrastajien tuomina, mutta MSX2-skene ei ottanut laitetta omakseen ennen hiipumistaan. Hieman yllättäen tR:llekin demoja on tullut lähinnä Suomesta, kiitos Nyyrikin.
edit: Paljon muistia, ROM-emulaation ja SCC:n saa samassa paketissa hankkimalla PlaySoniqin
edit: SD-lukijoita taitaa olla edelleen saatavilla täältä
Add comment January 14th, 2013
Moneen kertaan keskeytynyt lukuprojekti tuli lopultakin päätökseen, kun sain kahlattua läpi Dick Hebdigen klassikon Subculture – the Meaning of Style (1979). Koulukuntien osalta Hebdige edustaa Birminghamin CCCS:ää, jolle on ominaista ainakin tutkimuksen vahva kytkeminen yhteiskuntaluokkiin. Myös Hebdigelle työväenluokan menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuudennäkymät ovat selittäviä tekijöitä, mutta ilmiöitä tarkastellaan toki monesta muustakin näkökulmasta. Toinen tärkeä demografinen teema on eri alakulttuurien suhde maahanmuuttajiin – osa otti vaikutteita mm. karibialaisesta kulttuurista ja osa suhtautui tulokkaisiin avoimen vihamielisesti. Hebdigen keskeisin teesi on kuitenkin se, että alakulttuurit ovat tarkoin määriteltyjä merkitysjärjestelmiä, joita voidaan yrittää lähestyä niiden käyttämien symbolien (kielen, pukeutumisen ym.) kautta.
Oman tutkimukseni kannalta kirja tarjoaa toisaalta paljon tärkeitä näkökulmia, joita voisin itsekin yrittää soveltaa, mutta samalla se nostaa jälleen esiin hankalan kysymyksen: onko demoskene ylipäänsä alakulttuuri? Hebdigen tarkastelemat tedit, modit, punkkarit ja skinit tuntuvat aika etäisiltä pukukoodeineen, musiikkityyleineen ja kadulla rähinöinteineen. Skeneritkin ovat yhtä lailla yhteisö, mutta yhteenkuuluvuutta ei juuri korosteta ulkoisin merkein, vaan se näkyy pikemminkin vaikkapa kielen ja artefaktien tasolla – kuten oli myös mainituissa Enkkulan alakulttuureissa. Yhtymäkohtia löytyy toki muitakin, kuten vaikkapa mutkikkaat suhteet vanhempiin ja toisiin yhteisöihin. Skenettäjät eivät sentään jalkaudu hakkaamaan muiden digitaalisten kulttuurien edustajia, mutta etenkin suhtautuminen pelaajiin on ollut aikanaan ärhäkkää.
Eräs mielenkiintoisimpia teemoja on alakulttuurien sulauttaminen/kesyttäminen. Yhteiskunnan kannalta vaarallisiksi koettuja virtauksia on yhtäältä banalisoitu mediassa ja toisaalta sulautettu harmittomiksi emokulttuurin palasiksi. Eräänä kotouttamisen mekanismina Hebdige mainitsee alakulttuurisen tyylin kaupallistamisen: siinä vaiheessa, kun punkkarien hakaneulat ja revityt paidat nähtiin muotinäytöksien catwalkeilla, oli niiden alkuperäisten merkitysten rapautuminen jo ilmeistä. Itselleni tuli takauma 90-luvun skeittilehdistä, jotka olivat täynnä kenkämainoksia 🙂 Douglas Thomas väitti Hacker Culture -kirjassaan, että digitaaliset alakulttuurit, kuten hakkerointi, kestävät sulauttamisyrityksiä hyvin, mutta en ole asiasta enää kovinkaan varma. Pelit ovat jo arkipäivää, retrohuuma Marioineen ei tunnu laantuvan, nörttiys on luonut nahkansa, ja niin edelleen.
Demoskene on kuitenkin pysytellyt yllättävän hyvin piilossa – kenties siinä ei ole kaupallista potentiaalia tai riittävästi uhkaa, että mitään kesyttämistä olisi tarpeen tehdä. Tiettyä uhkaa voi nähdä siinä, että nuorempi polvi osaa käyttää tietotekniikkaa luontevasti, siinä missä vanhemmilla on vaikeuksia sopeutua muutoksiin. Ristiriita on näyttäytynyt esim. banalisointina lehtien sivuilla vuotuisten “Nörtit kokoontuivat pelaamaan Assemblyyn” -juttujen muodossa. Eräänlaista sulauttamista on skenerien siirtyminen tietoteollisuuden palvelukseen, mikä ohjaa emokulttuurin käytäntöihin ja arvoihin mukautumiseen.
Add comment December 5th, 2012
Jo Amstrad CPC:n ja Oricin kanssa kyntensä näyttänyt HxC-levyasemaemulaattori sai tänään taas lisäkäyttöä. Tällä kertaa otin auki Amiga 500:n, nyppäsin levarin irti ja vedin pihalle lattakaapelin sekä virtapiuhan. Ensinnä pientä arpomista kaapelin saamiseksi oikein päin, jumpperointi kohdalleen – manuaalissa jumpperointi on esitetty koteloimattomalle HxC:lle, joka on erilainen – ja johan lähti! Kokeilin noin kolmeakymmentä demoa ja niistä toimimatta jäi lopulta muutama. Parissa produssa näkyi lisäksi jotain korruptiota grafiikassa, joten ihan pomminvarma tuo viritelmä ei ole. Osa ongelmista voisi korjaantua paremmilla asetuksilla, osa voi liittyä lisämuistiin ja osa pieleen menneeseen levytiedoston konvertointiin. Veikkaisin pelien toimivan oikein hyvinkin, sillä niissä ei ole käytetty yhtä ahkerasti kotitekoisia bugisia loadereita. Jo näinkin purkista on paljon iloa, sillä demojen kirjoittelu yksitellen korpuille on tuskastuttavaa hommaa. Harrastuneemmat ovat asentaneet HxC:n suoraan Amigan sisälle, mutta itselläni käyttö on sen verran vähäistä, että johdot saavat repsottaa kaikessa rauhassa. Samaa kortinlukijaa tarvitaan myös muiden laitteiden kanssa.
Toinen mahdollisuus olisi kytkeä HxC ulkoisen levarin liitäntään, jolloin se toimisi yhtaikaa sisäisen aseman kanssa ja mahdollistaisi tiedostojen sekä imagejen kopioimisen korpuille. Sellaiselle ei ollut tällä erää tarvetta, minkä lisäksi kyseinen liitin on hankalasti mallia D23, joten jostain pitäisi lisäksi rakentaa tai ostaa sopiva kaapeli. Trackloaderitkaan eivät toisesta asemasta välitä, joten demot jäisivät ajamatta. Seuraava kokeilu voisi olla tehdä sama viritys ST:lle.
Add comment November 20th, 2012