Posts filed under 'demoskene'
Pitkän odottelun jälkeen sain lopulta itsekin käsiini Raspberry Pi:n. Suuren kysynnän ja alakanttiin mitoitetun tuotannon vuoksi saatavuus oli huono koko kevään ja Farnellilla oli tarjota lähinnä postituslistalle liittymistä, eikä alkuperäinen tilaukseni ole vieläkään saapunut. Firmoja sen sijaan palvellaan hyvin ja sitä kautta tilatessa tuli nopeasti. Hintakin on hinautunut koko ajan vähän ylöspäin: webasivulla puhutaan 35 dollarista ilman veroja, mutta lopulliseksi hinnaksi tuli omalla kohdallani nelisenkymmentä juroa ja onpa noista enemmänkin kuulemma maksettu.
Paketista kuoriutui pieni piirilevy, joka ensi silmäyksellä tuo mieleen aika lailla Arduinon. Pelkän laitteen lisäksi tarvitaan yhtä sun toista roinaa: microUSB-kaapeli tai -laturi virralle, Ethernet-piuha, näyttöjohto, näppäimistö (ehkä hiirikin) sekä SD-muistikortti. Kaikkea tätä oli onneksi nurkissa, joten käyttöönoton kanssa ei tullut ylimääräistä viivettä. Raspbian-image lataukseen, kortille dumppaus ja kone buuttasi. Näytön asetuksia piti vähän säätää, sillä vakiona videolähdöstä tulee NTSC:tä ja borderit ovat kohtuuttoman pienet, joten kuva menee joka puolelta näytön reunojen yli. Asetukset ovat paikassa /boot/config.txt ihan selkokielisinä ja kun osio on vielä FAT-muotoinen, niin jotain sählättyään tilanteen pääsee helposti korjaamaan kortinlukijan avulla. Toinen oleellinen työkalu on raspi-config. Päädyin lopulta käyttämään videomonsua, koska sellainen pöydällä joka tapauksessa nököttää, eikä littunäytössäni ole soveltuvia liittimiä kuin DVI, joka on jo Linux-peeseen käytössä. 640×480-resolla kuva on varsin käyttökelpoinen, eikä edes interlacen vipatus menoa juuri haittaa. HDMI:n kautta tuli kuvaa ihan yskimättä (mitä ei voi sanoa muista omistamistani ARM-laudoista) ainakin 1920×1080 saakka.
Tällä hetkellä ohjelmistotuki on vielä vahvasti työn alla, joten kaikkea ei kannata kuvitella saavansa valmiina. Esimerkiksi X ei ole kiihdytetty, joten se on lähes käyttökelvottoman hidas. Graafisten ohjelmien käyttöä rajoittaa joka tapauksessa pieni 256 megatavun muisti, josta videopiiri vielä haukkaa oletuksena 64 megaa. Itse en äksää hirveästi edes kaipaa – eipä tuollaista laitetta hankita työpöytäkäyttöön. Toinen kompastuskivi liittyy ihan siihen, että SD-kortit (ja luultavasti myös sen ohjain) ovat hitaanpuoleisia, joten etenkin io-painotteiset toiminnot kestävät kauan. Muistiakin on niin vähän, ettei sitä oikein riitä välimuistiksi. Tuhnuisuuden vastapainoksi SoC:ssa on tuki mm. H264:n purkamiselle, joka pikku demon perusteella pyöritti hyvälaatuista traileria yskimättä koko ruudulla. XBMC:stä on tekeillä Raspille optimoitu versio, joten laite voisi tietyin rajoituksin sopia myös joka kodin mediakeskukseksi(tm). Emulaattorikäyttöön 700 MHz piiri ei ole ihan omimpiaan, mitä kompensoisi ainakin teoriassa se, että PAL-tilat saisi näytettyä aidolla taajuudella.
Tuttuun tapaan piti tietysti yrittää portata Raspille joku oma tekele. X:n alla SDL toimii kuten missä hyvänsä Linux-koneessa, mutta lopputulos jää hitaaksi ja tökkiväksi. Mukana tuleva SDL tukee myös konsolia fbdevin kautta, mutta se puoli on hieman työläämpi käytettävä: resoa ei voi muuttaa lennossa eikä SDL käytä laitteiston skaalauksia tm. mihinkään, vaan kaikki on tehtävä itse. Grafiikkasivuja ei ainakaan toistaiseksi tueta ja vsynciä ei saa noin vain luettua, joten hieman askarteluksi meni. 2D-tekeleidenkin osalta olisi varmaan parasta tehdä ruutupuskuri OpenGL ES:n tekstuurilla, sillä muuten ei ole toivoa tukea isoja tarkkuuksia tai välttää raster splittejä (ruudunvirkistysrepeilyä?). Hauskana yksityskohtana laitetta itseään voi käyttää softien kääntämiseen ilman sen suurempaa tarvetta ristiinkääntäjän virittelylle.
September 1st, 2012
Hankin keväällä kertarytinällä kaksikin Amstrad CPC 6128:aa, koska en oikein luottanut siihen, että saisin yhdellä yrittämällä toimivan. Toinen oli englantiversio CRTC0:lla ja toinen hiukan eksoottisemmin espanjaversio CRTC1:llä. Ammuskene on jossain määrin jakautunut näyttöpiirien suhteen – on nimittäin olemassa produja, jotka ehdottomasti vaativat jomman kumman CRTC:n. En saanut enkkukoneella ajettua esimerkiksi From Scratchia. 3″ korpuille on mälsä yrittää kirjoitella mitään netistä ladattua, mutta HxC teki elämästä helpompaa.
Kun enkkukone osoittautui toimivaksi, niin spaniardi unohtui puoleksi vuodeksi töihin retrohenkiseksi työpöydän koristeeksi. Nyt tarjoutui kuitenkin tilaisuus myydä El Ammu hyvään kotiin, joten ei muuta kuin masiina testiin. Ensimmäinen silmin havaittavana ero kahden koneen välillä on tietysti näppäimistön kieli. Espanja on sen verran suuri kielialue, että sille kannatti tehdä oma näppäimistönsä (tai sitten kyse oli tuontipolitiikasta tms.). Niinpä omana nappinaan on mm. ñ ja toimintonäppäimissä lukee mais, intro, copia jne. Kuoretkin on tehty kokonaan omat eikä pelkkä näppäimistö, sillä liittimien kuvaukset ovat espanjaksi. Ehkä suurin yllätys oli se, että näppäimistöissä on täysin erilainen tuntuma: brittikoneessa on hieman muovinen mutta ihan käyttökelpoinen näppis, kun taas spaniardissa jäykkä, jota saa todella punnertaa.
Noh, ei muuta kuin piuhat kiinni ja kones käyntiin. Kuva tuli, ääntä kuului ja näppäimistö toimi, mikä oli melkein enemmän kuin uskalsin toivoa. Sitten alkoikin säätörumba, sillä levari ei edes inahtanut. 12 voltin piuhasta oli liitin rikki, mutta laatikoita penkomalla löytyi onneksi juuri sopiva korvike, mikä ei kuitenkaan tilannetta kohentanut. Siispä HxC kiinni ja uusi yritys. Tunnelma lähestyi aallonpohjaa, kun HxC:kään ei ladannut yhtään mitään – onko tässä jotain oikein kunnolla rikki? Iso-Britannian edustaja ajeli puolestaan ohjelmia aivan iloisesti samoilla asetuksilla.
HxC:n toimimattomuus selittyi lopulta sillä, että ulkoisen levyaseman liitin oli yksinkertaisesti törkyinen vuosia varastossa pölyynnyttyään. Sisäisen levarin toimimattomuus oli silti huono merkki. Tulin testanneeksi yleismittarilla eBaystä hankitun kotitekoisen muuntajahökötyksen ja kävi ilmi, että 12V oli kylmänä huonon juotoksen vuoksi. Kolvi kuumaksi ja vualaa: kaikki toimii! Seuraavaksi piti vielä opetella, miten kopioidaan muistikortilta image oikealle korpulle. Ratkaisu löytyi lopulta CP/M Utilities -levyltä, jossa majailee disckit3. Siinäpä se, kone on lähtövalmis, ¡Hasta luego!
August 23rd, 2012
Tulee hieman luddiittifiilis, kun myönnän, että en ole ennen tätä kesää lähettänyt YouTubeen videon videota itse. Yritin aikanaan tehdä tunnuksen, mutta se meni jostain syystä pieleen, eikä minulla ollut Linuxiin tai Mäkille kunnollista videoedikkaakaan asennettuna. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että Google-tunnarini oli muuttunut YouTube-kelpoiseksi ja kun vielä asentelin Linuxille viikko sitten Kdenliven (sekä totuin sen kummallisuuksiin), niin homma lähti lopulta käyntiin. Tähän asti olen gräbbäillyt lähinnä vanhoja Fit- ja Vammala party -produja, joita voi katsella kanavalta.
Mitenkään ongelmatonta tuubin kanssa säätäminen ei ole ollut: upload-kikkale ottaa kyllä vastaan ihan mitä hyvänsä formaattia ja kuvakokoa, mutta lopputulos voi olla hirveän huono. Etenkin 50 Hz liikkuvat pehmeät retrokoneiden efektit tökkivät ikävästi ja muutenkin kuvanlaatu menee usein melkoiseksi mössöksi. Lähtöpäässä on vielä suurempia haasteita, kun yrittää saada vanhoista MS-DOS- ja Linux-tuotoksista jotain järkevää videota ulos. DOSBoxin videokaappaus on verrattain hyvä, mutta se saattaa hidastaa itse demoa liikaa eikä se pärjää kummallisten ruututilojen kanssa. Linux-tuotoksia olen kaapannut jokseenkin onnistuneesti gtk-recordMyDesktopilla, jonka pitäisi saada myös äänet mukaan. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan, vaan musiikit on pahimmillaan tallennettava toiselle koneelle ihan piuhan yli äänittämällä. Kdenlivessä ei ole valmiina sopivia profiilia kummallisille vanhoille näyttötiloille, mutta onneksi niitä on helppo tehdä itsekin.
Positiivisesti ajatellen tässä tulee sentään tehtyä hyödyllistä taltiointia, etenkin kun ne hyvälaatuiset sössimättömät videot laittaa talteen. Vanhoja demoja ei voi yleensä ajaa ilman työlästä emulaattorien kanssa tusaamista, joten video on monessa mielessä hyvä vaihtoehto. Tuubiin on helppo laittaa linkki ja sitä kautta saavutettavuus paranee, kun nykylaitteista käytännössä kaikki pystyvät sieltä pätkiä toistamaan.
July 26th, 2012
Kasibittikokoelman jatkoksi saapui “Ammu” eli Amstrad CPC 6128. Jokseenkin siisti yksilö, mutta sisäinen levari ei kylläkään toimi kunnolla — noissa kun on vanhemmiten tyyppivikana levarin hihnan sulaminen ja hapertuminen. Ammu ei ole koneena helpoimmasta päästä: hankalat 3″ korput ovat jo käymässä harvinaisiksi samoin kuin itse laitteet, pihalle ei saa kuin tasan RGB:tä (RF ja composite, mitä ne ovat?), virtaa tarvii syöttää kahta eri piuhaa pitkin ja eri videopiireistä seuraa omat ongelmansa. Videomonitori sentään syö SCARTin kautta RGB:tä, mutta videotykki onkin sitten toinen juttu, jollei omista vanhoja videoita tai muuta konvertteripurkkia. Alkujaanhan CPC:t myytiin aina näytön kanssa, ja näyttö toimi samalla virtalähteenä, joten mitään tarvetta ei pitänyt olla telkkarin kanssa käyttämiselle.
Levariongelma ratkesi lopulta varsin näppärästi HxC:llä. HxC lukee normaalilta SD-kortilta levytiedostoja ja emuloi sitten levaria piuhan toisessa päässä olevalle laitteelle. Tukea löytyy Atarista Amigaan ja Amstradista PC:hen, joten laite käy potentiaalisesti monenlaiseen käyttöön. Itse tilasin Lotharekin kaupitteleman version, jonka hinta etenkään koteloituna ei ole järin kukkaroystävällinen. Periaatteessa homma ei ole mutkikasta: SD-kortti formatoidaan FAT32:ksi, kopioidaan sinne asetustiedosto ja sen jälkeen HFE-muotoisia levytiedostoja, joita voi selailla laitteen napeista (tai joillakin alustoilla myös tietokoneelta itseltään). HFE-filuja voi konvertoida lukuisista emulaattorien käyttämistä formaateista Windows-softalla. Laiskalle Mäkki- tai Linux-käyttäjälle tiedoksi, että kikkare toimii riittävästi Winellä. Sorsista voi periaatteessa kääntää komentorivityökalun myös Linuxille, mutta viimeisin versio on rikki. Sain kääntymään lopulta vasta lataamalla viimekesäisen version (178) osapuilleen näin:
svn co https://hxcfloppyemu.svn.sourceforge.net/svnroot/hxcfloppyemu hxcfloppyemu -r {2011-06-01}
cd hxcfloppyemu/HxCFloppyEmulator/HxCFloppyEmulator_software/trunk/linux
make hxcfloppyemulator_convert
edit: Onnistuu samalla loitsulla myös OSX:llä
Itse päädyin nyppäämään sisäisestä levarista kaapelit kokonaan irti, minkä jälkeen jumpperoin HxC:n A-asemaksi (ahkerat harrastajat ovat jopa modanneet HxC:n CPC:n koteloon sisälle). Sisäinen levari ei tykkää olla B-asema ilman eri kolvausta, mihin en halunnut lähteä, minkä lisäksi softat eivät ilmeisesti aina toimi B-asemalta ajettuna. Melkein kaikki kokeilemani demot toimivatkin hienosti tämän järjestelyn jälkeen, paitsi että…
Ammuissa on käytetty eri valmistajien videopiirejä, eikä pelkästään konetta vilkaisemalla voi tarkalleen tietää, mikä sisuksissa majailee. Hyväkäytöksiset ohjelmat toimivat kyllä, mutta demot eivät niitä suinkaan aina ole. Nettiä penkomalla olen alkanut päästä hommasta hiljalleen jyvälle, vaikka piirien vivahde-eroja en väitäkään ymmärtäväni. Tarkkaa ajastusta vaativat demot on tehty joko CRTC0:lle tai CRT1:lle, jotka eivät ole keskenään samanlaisia. CRTC2 tuntuu olevan “välttäkää kuin ruttoa” -osastoa. CRTC 3 ja 4 olivat käytössä uudemmissa Plus-sarjan koneissa ja niissä oli lisätoimintoja kuten enemmän värejä. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan 3 ja 4 muistuttavat muuten lähinnä CRTC0:aa. Ihannetilanteessa koneessa olisi sekä 0 että 1, jotka voisi kytkimellä valita, mutta olkoon nyt toistaiseksi näin, vaikka From Scratch jääkin näkemättä.
January 11th, 2012
Ja sitten sama toisin päin eli kuinka toimivat edellisen listan produt ZX Evolutionilla (perusasetuksilla)? Mahdollisuuksien mukaan ajettu scl-versioita, muussa tapauksessa tappeja.
- Mescaline Synesthesia (Demarche). Ok.
- Aeon (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
- Ahh… The Tape loading Era! (Ate Bit). Toimii wavina kasettiporttiin soitettuna.
- Your Song Is Quiet, Pt. 2 (Inward, TPOLM & CPU). Ok.
- Machined (Triebkraft & 4th Dimension). Tappi toimii hienosti.
- Bomb (Ate Bit). Ok.
- Your Song Is Quiet (Inward & CPU). Ok.
- Weed (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
- Paralacktica (Demarche). Kilahtaa sekä trd:stä että tapista suoraan ladattuna. TR-DOSista erikseen ladattuna toimii (ja vilkkuu asianmukaisesti kuin hullu).
- Justin Beeper (Hooy-Program). Ok.
- Goa 4k (Extreme Entertainment). Ok.
- MCMXCVII (Thesuper). Ok.
- Nyantro (Hooy-Program). Ok.
- I’am the Seed (CPU & Inward). Ok.
- Traumwerk (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
- Electrogodzilla & Pink Socks (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
- Melange (4th Dimension & Light Future). Ok.
- Hackerz Top 2010 Invitation (Target Team). Ok.
- Koopaville (UKscene Allstars). Pari osaa hiukan pielessä, etenkin rasterikikkailu.
- Brightpast (Thesuper). Ok.
- Kkolor (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
- Detroyt (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
- Scroller (Demarche). Ok. Vaatii Covoxin, jota Evo kuitenkin osaa emuloida.
- 40% (Mr. Plop & Dr. Kvetch). Ok.
- Reliable Fraud. Ok.
- <3 Krunk (Ate Bit). Ok.
- Ugly Kid, Magic Star (Triebkraft & 4th Dimension). Ok.
Selvä tapaushan tämä on: kaikki tuoreemman pään demot toimivat hyvin itäkoneella, siinä missä länsikoneilla ehkä noin puolet. Hyvin vanhan kaman tai fiksaamattomien klassikkopelien kohdalla tilanne voi toki olla toinen.
December 26th, 2011
Tähän mennessä kaapintäytteeksi on kertynyt aika lailla peruskamaa, mutta uusin tulokas onkin sitten aika lailla eksoottisempi tekele: ZX Evolution eli käytännössä Pentagonin työnjatkaja, moderni neuvosto-Spectrum. Parhaista spekudemoista ei toimi kuin ehkä puolet länsikoneilla, joten pistin elämän risaiseksi ja tilasin valmiiksi kootun emolevyn 3600 ruplalla (n. 90 euroa). Päälle piti vielä haalia mini-ITX-kotelo ja sopiva pikkunäppis, sekä kolvata kasaan RGB-piuha. 90 eurolleen saa hyvin vastinetta: laite sisältää kortinlukijan, VGA-ulostulon, laajennuspaikkoja, Covoxin, stereo-AY:n, 14 MHz turbon, neljä megaa muistia ja ties mitä muuta. Edellisessä versiossa oli myös composite-ulostulo, mutta se on valitettavasti poistettu viimeisimmästä. SCARTia varten piti vetää emolta piikkirimasta oma johto, joten laiskalle ainoa vaihtoehto on VGA, joka ei sekään ole aivan ongelmaton. Oma littunäyttöni ei synkannut riittävän alas, mutta videotykki sentään taajuuden kelpuutti. VGA:n ja RGB:n välillä voi vaihtaa SysRq-napilla.
Kunhan omalaatuisesta käyttöliittymästä pääsee selville, niin on lopulta varsin helppo latailla scl- ja trd-levytiedostoja ja viimeisimmillä firmiksillä jopa tap-tiedostoja. Buuttirommeja on valmiinakin kolme ja sivuilta saa vielä lisää, minkä lisäksi varsinaisen Spectrumin puolella voi käyttää 48k-, 128- ja TR-DOS-moodeja. Neuvostodemoista toimii suorilta suurin osa, mutta osa vaatii vielä vähän asetusten säätämistä tai vastaavaa. Ominaisuuksia on kaiken kaikkiaan niin paljon, että opettelussa menee vielä pitkään. Dokumentaatio ja keskustelupalstat ovat pääosin venäjäksi, mistä tulee oma lisähaasteensa. Yhtä kaikki: hauska laite ja mielenkiintoinen kurkistus itäisten Spectrumien omintakeiseen maailmaan.
December 24th, 2011
Olen taas ruvennut haalimaan yhtä sun toista retrolaitetta, että saan katseltua skenetuotoksia aidoilla laitteilla. Sinänsä hankkeessa ei ole järkeä, että emulaattorit ovat nykyään varsin hyviä ja kaapitkin ovat jo tupaten täynnä, mutta… On joka tapauksessa eri asia katsella tuotoksia oikealla koneella ja videomonitorilla, juuri sellaisina kuin miksi ne on tarkoitettu. Lisäksi vanhan raudan haasteita ratkoessaan pääsee lähemmäs harrastajayhteisöjä, joita on edelleen lähes kaikille missään määrin suosituille laitteille. Uusimpia tulokkaita omassa pikku kokoelmassani ovat Plus/4, erinäiset Spectrumit ja Atari 65Xe. Uuteen alustaan tutustumisesta alkaa hahmottua seuraavanlainen kaava — eli mitä tarvitaan?
- Itse laite. Ulkomaiden eBayltähän niitä saa verrattain helposti vielä (riippuen toki paljon siitä, mitä havittelee).
- Virtalähde. Jos koneen mukana ei tule jo valmiina, niin eBayltä tärppää yleensä. Jossain tapauksissa kelpaa myös riittävän jämäkkä yleismuuntaja tai PC-poweri, johon modaa sopivan pistokkeen.
- AV-piuhat. Useimmat retrokoneet antavat pihalle vanhaan analogi-TV:hen sopivaa RF-signaalia, joka onkin helppo vetää normaalilla antennipiuhalla. Samassa menee kätevästi sekä kuva että ääni. Kuvanlaatu on kuitenkin huonoin mahdollinen, eikä sovellu esimerkiksi (video)monitorille tai edes tuoreelle digitelkulle. Valmiita RGB- ja compositekaapeleita saa eBayltä, tai sitten sellaisen voi kolvata itse helpohkosti kasaan muutaman euron osista. Yleensä koneen takana töröttää DIN-liitin, joka on tietenkin vähän erilainen joka laitteessa.
- Levykkeet ja kasetit. Jos hakee aidointa käyttökokemusta, niin täytyy toki käyttää alkuperäisiä kasetti- tai levyasemia. 3,5″ DD-korppuja sekä 5,25″ lerppuja saa vielä kohtuullisesti netistä ja C-kasetteja vaikka kaupasta, mutta esim. Amstradeissa käytetyt 3″ korput tai Sinclair QL:n mikrokasetit ovat jo harvinaisia. Ulkoisen levyaseman hankkiminen retrokoneeseen, kuten MSX:ään tai Dragoniin, voi olla erittäin työlästä. Levykkeille kirjoittaminen ei ole kirjavien formaattien takia mikään itsestäänselvyys: joskus tarvitaan siirtopiuha, joskus riittää erillinen ohjelma ja viime kädessä voi joutua turvautumaan vaikkapa Catweaseliin. Uudempi tulokas samaan tarkoitukseen on Kryoflux.
- Kortinlukija. Vaihtoehtona edelliselle voi hankkia kortinlukijan, joita on saatavissa suosituimmille alustoille. Esimerkkeinä vaikkapa C64:n 1541 Ultimate ja Spectrumin divIDE. Ei ehkä täysin “aitoa”, mutta nopeaa ja näppärää kasetteihin ja lerppuihin verrattuna. Ihan halpoja nämä eivät ole, hinta nousee helposti sataan euroon.
- Siirtopiuha. Vielä yhtenä vaihtoehtona voi pelit ja demot siirtää piuhaa pitkin PC:ltä suoraan koneelle. Yksinkertaisimmillaan ohjelmat voi pöristellä äänikortilta kasettiaseman liittimeen tai käyttää kasettiadapteria. Skaalan toisessa päässä on edistyneitä laitteita, jotka osaavat mm. emuloida levyasemaa usb-piuhan yli. PC-puolen kehitys on hävittänyt vanhanmalliset rinnakkais- ja sarjaportit, joten kaikki vanhat ratkaisut eivät enää toimi.
- Flash-moduuli. Joillekin retrokoneille pelit myytiin lähinnä moduuleina, joten netistä ladattujen rommien pelaamiseksi on hankittava flash-moduuli, jonne niitä voi tallentaa.
- Joystickit ja hiiret. Atari-yhteensopivilla joystickeilla pärjää pitkälle, ehkä pikku adapterin kanssa. Joillakin koneilla, etenkin konsoleilla, on sitten omat standardinsa. Hiiret tulivat toden teolla kuvaan vasta Amigan, Mäkin ja ST:n myötä. Niille hiiriä on vielä hyvin tarjollakin (toisinaan Amiga-hiiruissa on kytkin, jolla ne toimivat ST:llä), jopa uusina.
- Lisämuisti. Pelit on tehty useimmiten peruskokoonpanolle myynnin vuoksi, mutta demot ja hyötyohjelmat saattavat vaatia ylimääräistä muistia, eikä laajentaminen ole aina heikkohermoisen hommaa.
- Varaosat. Näistä on vaikea sanoa mitään yleispätevää, kun kirjo on niin valtava. Selvää on kuitenkin se, että 25-vuotiaista laitteista lävähtää välillä jotain. Jotkin komponentit ovat hyllytavaraa joka elektroniikkakaupassa, kun taas toiset kiven alla ja törkeän kalliita. Kouluesimerkkinä tästä kuusnelosen herkästi hajoava SID-piiri, joka maksaa jo helposti 20 euroa (eikä sittenkään ole takeita, että saa kunnolla toimivan).
- Ohjelmat. Harrastajasivuilla on pelejä ja hyötyohjelmiakin paljon saatavissa, mutta kaivelua haittaa usein se, että kaupallisten ohjelmien levitys on periaatteessa edelleen laitonta. Demojen suhteen ongelmia on paljon vähemmän.
- Dokumentit. Harrastajat ovat skannanneet ja kirjoittaneet yhtä sun toista, mutta löytäminen voi vaatia välillä pitkää googletusta. Piirikaavioita ei välttämättä ole netissä ollenkaan.
Romuja voi haalia nurkkiinsa monessa mielessä: käyttöön, nostalgiahengessä tai muuten vaan kokoelman täytteeksi. Näistä etenkin aktiivikäyttöön tarkoitetut koneet vaativat helposti lisähankintoja, jotta esimerkiksi uudet tuotokset saa toimimaan. Nopeasti tulee vastaan sekin tilanne, jossa toteaa monen minuutin kasetilta latailun olevan oikeasti sietämätöntä, verrattuna kortinlukijan muutamaan sekuntiin. Ei ole mitenkään tavatonta, että itse laitteen hankkiminen on vain murto-osa kustannuksista, kun lisälaitteisiin ja varaosiin sekoaa rahaa moninkertaisesti.
November 14th, 2011
Muutaman sadan produn katsomisen jälkeen alkaa hahmottua Spectrum-skenen todellisuus. Oikeasti hienoja tuotoksia on ehkä muutama kymmenen ja sitten vastapainoksi aivan riittävästi vanhaa kökköä. Etenkin 90-luvun kama on usein todella simppeliä — demoksi on riittänyt kuva, biisi ja skrolleri. Musiikkikokoelmia tuntuu olleen varsin paljon suhteessa produjen kokonaismäärään. Skene on ollut myös pitkään jakautunut lännen ja idän välillä: Länsi-Euroopassa on tehty 128-kiloisille Sinclairin ja Amstradin laitteille tap-muotoisia “kasetteja” (eihän noita hullukaan oikeasti tietenkään kasetilta lataa, käytännössä on tarvittu divIDE), siinä missä Venäjällä koneena on ollut Pentagon ja formaattina scl-levyketiedosto. Viime vuosina on tapahtunut lähentymistä molemmilla alustoilla toimivien “eurodemojen” muodossa. Seuraavassa pieni katsaus Spectrumin kärkinimikkeisiin osapuilleen Pouetin mukaan sekä niiden toimivuuteen.
- Mescaline Synesthesia (Demarche). Pari osaa sekoaa +2A:lla, vaikka ajaisi erillisen +2A/+3-version. +2:lla ok.
- Aeon (Triebkraft & 4th Dimension). Erikseen Pentagon- ja länsiversiot. Tilttaa puolivälissä +2A:lla, +2:lla toimii.
- Ahh… The Tape loading Era! (Ate Bit). Ei toimi divIDE:llä, vaan pitää ajaa kasetilta.
- Your Song Is Quiet, Pt. 2 (Inward, TPOLM & CPU). Vain neuvostokoneille.
- Machined (Triebkraft & 4th Dimension). Futaa +2/+2A.
- Bomb (Ate Bit). Skulaa +2/+2A.
- Your Song Is Quiet (Inward & CPU). Vain neuvostokoneille.
- Weed (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
- Paralacktica (Demarche). Vaatii 128-firmwaren divIDE:lle, minkä jälkeen toimii +2/+2A.
- Justin Beeper (Hooy-Program). Spectrum +16:lle, futaa +2/+2A.
- Goa 4k (Extreme Entertainment). Käytännössä neuvostokoneille, sillä tökkii ja roskaa +2:lla.
- MCMXCVII (Thesuper). Vain neuvostokoneille.
- Nyantro (Hooy-Program). Ok +2/+2A.
- I’am the Seed (CPU & Inward). Vain neuvostokoneille.
- Traumwerk (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
- Electrogodzilla & Pink Socks (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
- Melange (4th Dimension & Light Future). Sekä Pentagon- että länsiversiot. Hidastelee hivenen länsikoneilla, +2A:lla pahemmin.
- Hackerz Top 2010 Invitation (Target Team). Skulaa +2/+2A.
- Koopaville (UKscene Allstars). Futaa +2:lla täysin, +2A:lla rasteriefekti pielessä.
- Brightpast (Thesuper). Periaatteessa Pentagon-tekele, mutta toimii pikku bugailun kera +2/+2A:lla.
- Kkolor (Triebkraft & 4th Dimension). Pentagonille ja länsikoneille. Tilttaa +2A:lla, +2 ok.
- Detroyt (Triebkraft & 4th Dimension). Käytännössä neuvostokoneille, sillä kilahtaa +2/+2A:lla alun jälkeen.
- Scroller (Demarche). Vain neuvostokoneille.
- 40% (Mr. Plop & Dr. Kvetch). Vain neuvostokoneille.
- Reliable Fraud. Viimeisin fiksattu versio ok +2/+2A.
- <3 Krunk (Ate Bit). Toimii +2 sekä +2A.
- Ugly Kid, Magic Star (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
Listassa neuvostokoneiden piikkiin on laitettu kaikki scl– ja trd-tiedostot, sillä ne vaativat levarin, joka ei ollut lännessä mitenkään tavallinen laite. Osa noista saattaisi toimia eurokoneillakin, jos ohjain olisi. En omista vielä aitoa 128:aa, joten sen osalta toimivuus menee arvailuksi. +2 on kuitenkin sisuksiltaan lähes identtinen, joten sanottavaa eroa tuskin tulee. +2A:n ajastukset aiheuttavat ongelmia kohtuullisen monen tekeleen kanssa, mikä on sikäli harmi, että kone on muuten +2:ta paremmin rakennettu. Aidot Pentagonit ovat kiven alla, mutta ZX Evolutionin pitäisi olla sen moderni korvike.
Lisään produja muutaman vielä myöhemmin, kunhan saan ne testattua molemmilla Spekuillani. Tulossa myös: +2:n korjausvinkkejä.
November 10th, 2011
Tämän vuoden Alternative Party on näillä näkymin jäämässä lajinsa viimeiseksi. Jatkossa on ilmeisesti tarkoitus järjestää jotain pienempiä Alt-henkisiä tapahtumia, mutta tiedä sitten, mitä ne voisivat olla ja nähdäänkö mitään käytännössä. Ensimmäisiä mieleen tulevia syitä lopahdukseen ovat rahoitusvaikeudet ja järjestäjien yleinen leipääntyminen raatamiseen.
Itse tuli käytyä Alteilla joka kerta, myös ensimmäisillä partyillä Turussa vuonna 1998, joten käänteet ovat tuttuja. Alkujaanhan tapahtuma lähti liikkeelle erityisesti vaihtoehtoisten koneiden ja käyttöjärjestelmien tiimoilta — Assemblyssä kun ei ollut niille vielä tuolloin sopivia sarjoja. Samoin taustalla voi nähdä tyytymättömyyttä Assemblyjen kaupallistumista kohtaan. Itse pidin selvästi eniten kahdesta ensimmäisestä Altista, koska paikalla oli lähinnä samanhenkisiä vaihtoehtoplattisharrastajia. Myöhemmin ryhdyttiin julistamaan suureen ääneen, että kyse on vaihtoehtoisista produista eikä alustoista. Perinteisen demopartyn rajojen venyttäminen on sinänsä hyvä juttu, mutta virkkaus- ja striptease-kompojen kohdalla alettiin mennä jo lujaa metsään ja samalla etäännyttiin aiemmasta ydinporukasta. Loppujen viimeksi partyä vietiin enemmän ja enemmän suureellisen mediafestivaalin suuntaan, mikä räjäytti työmäärän ja budjetin eri kertaluokkaan. Pieni retrohihhulitapaaminen olisi saanut paljon vähemmän näkyvyyttä, mutta jatkuvuus olisi luultavasti ollut myös parempi.
Parhaiden muistojen joukossa ovat nimekkäät vierailijat, kuten Jeff Minter, Al Lowe, Sophie Wilson sekä RJ Mical, joita tuskin olisi tullut muutoin nähtyä livenä. Alkupäässä tuli osallistuttua kompoihin ja tekeminenhän on aina kivaa, etenkin innostuneella porukalla. 1998 julkaistiin Avaakkus (MSX), 2000 Manschester Schwartzwurst (Atari Falcon) ja 2004 vielä Micery (multiplattis). Hauskaa on ollut ja vaikka olen usein ollutkin eri mieltä tapahtuman suunnasta, niin: Hyviä eläkevuosia, Altparty! 🙂
October 23rd, 2011
Viime aikojen retrotouhuilun luontevana jatkeena oli luonnollisesti “Commondoren” eli Commodore 64:n äärellä paluu. Itselläni ei sellaista ollut ennen 90-luvun alkua, jolloin kaverini myi minulle pelikäytössä olleen vanhan 64C:nsä. Samainen kuuslankku on edelleen tallessa ja kauniissa kuosissa – ihmesieni on totisesti nimensä veroinen vanhoja koneenraatoja putsatessa. Kavereilla kuusnepoja oli monellakin, ensinnä kasettiasemalla ja myöhemmin joillakin jopa levyasemalla varustettuna. Jos aidolla laitteella aikoo nykyään mitään tehdä, niin 1541 Ultimate on ainoa järkevä hankinta.
Mitä enemmän nepuliin tutustuu, sitä enemmän täytyy kunnioittaa sen alkuperäisiä suunnittelijoita. 6510:stä en edelleenkään perusta, mutta SID ja VIC ovat aikalaisiaan päätään pidempiä. Itse tunnen 8-bittisistä parhaiten MSX:n, joka jää vertailussa lähes joka saralla jälkeen. VIC:n skrollaukset, moninaiset grafiikkatilat, joustavuus ja hyvä värivalikoima ovat omaa luokkaansa, samoin kuin SID:n filtterit ja dynamiikka.
Toistaiseksi olen tehnyt vasta ensimmäisen kuvani, mikä sekin vaati jo laitteiston ja työkalujen kohtuullista tuntemista. Lowres on palikkainen, mikä ei toisaalta ole pahakaan juttu, kun käsin vääntämistä tulee vastaavasti vähemmän. FLI-moodi (lukemattomien muiden ohella) helpottaa värirajoituksia, joten kohtuullisen mukavaahan tuolle oli tehdä. Koodaamaan en ole vielä tosissaan ryhtynyt, etenkin kun laitetta on revitty niin äärimmilleen jo 25 vuotta muiden toimesta.
September 9th, 2011
Next Posts
Previous Posts
