Tänä vuonna partyjä tuntuu olleen poikkeuksellisen paljon, mikä ei ole edes pelkkää kuvitelmaa, kun samalle vuodelle sattuivat sekä Altit että melkein heti perään Zoot. Vielä välissä Fitin 33-vuotisjuhla, niin on tässä saanut harrastaa. Kuten myös viime kerralla, Zoo järjestettiin vanhalla Oriveden opistolla, mikä takasi riittävät majoitustilat ja muutkin puitteet – Viialan seurahuone riitti pienemmälle porukalle joten kuten, mutta tänä vuonna kävijämäärä lähenteli kolmeasataa, joten vaihto on ihan perusteltu. Ulkomaisia vieraita oli paikalla varmaan enemmän kuin koskaan, mikä kertoo partyn asettumisesta ja kasvaneesta näkyvyydestä.
Partybussissa Orivettä kohti yrittelemässä. Kuva(ssa myös): Terppa.
Partybussin piti lähteä Helsingistä kello 15:30 Kiasman edestä, mutta ties minkä kömmähdyksen takia lähtö viivästyi melkein kaksi tuntia. Kiasman katoksen alla värjöttely räntä- ja vesisateessa ei ollut tapahtumahetkellä järin hauskaa, tosin jälkeenpäin voi sentään jo humoristisemmin todeta, että satuinpa kerrankin olemaan paikalla yhden skenetarinan syntyessä. Lisää käänteitä matkaan saatiin vielä rengasrikon muodossa, ja bussinvaihdon jälkeen perille päästiin vasta varsin myöhään. Takaisin päin sama ajelu kesti vain kolme tuntia, mikä tuntui suorastaan nopealta.
Tuntemattoman PETSCII-taiteilijan näkemys asiasta.
Paikalla oli aika lailla tuttua ohjelmaa ja sisältöä: näyttely, pari arcade-kabinettia, myyntipöytiä, haastatteluja ja tietysti kompoja. Itse en tällä erää työryytymyksen ja -kiireiden takia saanut edes petskaria aikaiseksi kilpaan; osallistuin sentään ohjelmaan vetämällä “Thou Shall Code” -paneelin, joka käsitteli kuusnelosohjelmointia (kun nyt kerran kysyivät). En ole näissä paneeleissa oikein koskaan kotonani, vaikka ei tuo ihan plörinäksi onneksi mennyt. PETSCII-edikka oli edelleen suosittu työkalu niin lasten Zoo Kids -kompossa kuin varsinaisessakin – kenties pientä markkinaosuuden menetystä kilpaileville, helpommin asennettaville ja lähestyttäville tuotteille oli havaittavissa. Javan ongelmille en oikein mahda mitään, mutta jokunen ilmeisin päivitys pitäisi kyllä tehdä ennen pitkää, kun vaan aika ja motivaatio taas kohtaisivat.
MSX-mies haastattaa nepaäijiä.
Takavuosina Zoon skenekompot olivat pieniä ja vaatimattomia, joten tämänvuotinen buumi tuli hivenen yllätyksenä. Organizerit olivat epäilemättä helisemässä lukumäärien kanssa, eikä tutuilta viivästyksiltä täysin vältytty tänäkään vuonna. Nepademot tuppaavat luonnostaan kestämään kauan, mikä johti lopulta siihen, että kyseinen kompo loppui vasta kolmen jälkeen aamuyöllä. Moiset nukkumaanmenoajat eivät keski-ikäiselle enää oikein sovi, joten tänään sunnuntaina olo on ollut varsin vetämätön. Ymmärrän toki pointin, että tekeleitä näytetään kattavasti, mutta musadiskien kohdalla ei kenties ollut tarpeellista soittaa minuutin näytettä aivan joka kappaleesta. Artline voitti demokompon oikeutetusti suuritöisellä design-produllaan.
Ensimmäistä kertaa käydessäni Zoolla, 1998 Tampereen teknillisen korkeakoulun pommisuojassa, tapahtuma oli varsin sisäänlämpiävä: nepatyypit pyörivät omissa nurkissaan eivätkä juuri sekoittuneet muuhun porukkaan. Viimeksi eli 2022 oli puolestaan huomattavasti avoimempi tunnelma, kun paikalle oli tullut melko paljon geneerisiä suomiskenereitä. Tänä vuonna vuorovesi oli kääntynyt toiseen suuntaan, ja party oli taas enemmän nepajengin oma juttu. Huomasin myös omalla kohdallani, etten tuntenut yhtä paljon porukkaa kuin kaksi vuotta sitten. Tämä muutos voi toki olla yksittäisen vuoden silkka sattuma – eikä kaikkien mielestä edes huono asia.
Alternative Party järjestettiin edellisen kerran niinkin kauan kuin yksitoista vuotta sitten. Olen itse kaikki varsinaiset Altit kolunnut läpi alkaen Turussa 1998 järjestetystä ensimmäisestä partystä sekä tehnyt silloin tällöin kompoon demon, joten tapahtuma on sikäli varsin tuttu. Tällä erää tapahtumapaikkana toimi yllättäen Tekniikan museo, mikä mahdollisti samalla ensimmäistä kertaa eläissäni sen, että partyille pääsi kävellen paikalle. Vakionäyttely ja tila loivat tietysti partylle komeat puitteet, vaikka skenepartyn näkökulmasta samalla menetettiinkin perinteinen mahdollisuus paikalla yöpymiseen (ja oluen sivistyneeseen nauttimiseen sisätiloissa).
Nick Montfortin Zoom-presis
Ensimmäiset Altit olivat kaikenlaisten marginaaliplattisten juhlaa, mutta hiljalleen ajatuksesta luovuttiin ja kaikenlainen muu “vaihtoehtoinen” siirtyi keskiöön. Itselläni oli tapahtuman kanssa pitkään tietynlainen viha-rakkaussuhde, koska en varsinaisesti diggaillut kaikkea sisäpiirihäröilyä, mitä partyillä ja sen ympärillä pyöri. Tämän vuoden party oli selvästi enemmän yleinen digitaalisen kulttuurin festivaali kuin demoparty, mutta olihan siellä sentään jälleen kompot sekä vakiot skenenaamat paikalla. On ihan mielenkiintoista havaita, kuinka Assemblyjen valtavirtaistumista vastustamaan syntynyt tapahtuma on tätä nykyä oikeastaan monessa suhteessa hyvin samanlainen kuin Iso A.
Kävin paikalla parina iltana muutaman tunnin verran, joten kaikenlaista ohjelmaa jäi näkemättä. Alttien demokompo ei ole ollut puhtaasti skenestandardeilla yleensä järin kovatasoinen, koska isot nimet eivät siellä ole useinkaan julkaisseet, ja fokus on ollut siinä vaihtoehtoisuudessa. Sama linja piti myös tällä erää, mutta oli mukaan taas mahtunut jokunen hyvä idea. Professori Nick Montfort piti etänä esitelmän ja osallistui myös yhteen kompoon, mikä nosti varmasti tapahtuman profiilia ja toi sille näkyvyyttä ulkomailla asti – nimekkäät kutsuvieraat ovatkin olleet eräs Alttien kiistämätön vahvuus, kun paikalla on nähty vuosien varrella niin Jeff Minter, RJ Mical kuin Al Lowekin.
Lauantaina pidin Aavistus-festivaaleilla kahden tunnin esitelmän suomiskenen historiasta otsikolla Finnish Demoscene: From Pirates to Cultural Heritage. Skenestä on toki tullut luennoitua jo moneen kertaan siellä täällä, mutta tällä kertaa pyydettiin erityisesti suomifokusta. Noh, minähän lähden, kun kerran pyydetään. Aika geneerisellä materiaalilla pärjäilin silti, koska skenen piirteet eivät ole kovin vahvasti valtionrajoihin sidottuja, vaan samanlaisia juttuja on tehty samaan aikaan monissa Euroopan maissa. Suomalaista väriä otin mukaan etenkin ruutukaappausten, kräkki-introjen ja demoesimerkkien kautta.
Tämä väitöstiedotetta varten otettu kuva se vaan pysyy alati ajankohtaisena
Mitään uutta ja ihmeellistä en lähtenyt mukaan tunkemaan, vaan vakiorakenteen mukaisesti ensin muutama määritelmä, demoskenen piirteitä, historiakatsaus esimerkkeineen ja lopulta muutama sana demoskenen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Otsikon mukaisesti kävin läpi Unesco-hakemuksen käänteitä – eihän se nyt ihan pikkujuttu edes ole, että suomiskene on maailmassa tiettävästi ensimmäinen aineettomaksi kulttuuriperinnöksi tunnustettu digitaalisen kulttuurin muoto. Kuulijoita oli kello kahdeltatoista vielä niukasti paikalla ja nekin vähät tuntuivat olevan asiasta jo aika hyvin perillä, joten outreach-ulottuvuus jäi ohueksi.
Suominäkökulman mukaan ujuttaminen jätti mieleeni kysymyksen siitä, onko meillä partyjen, skenerien, legendojen ja kollektiiviseen tajuntaan jääneiden produjen lisäksi jotain erityisen suomalaista, jota muilla ei ole? Ulkomaisia Unesco-prosesseja seurailleena olen ainakin todennut, että suomiskene on poikkeuksellisen vahva identiteetti: porukka tuntee toisensa ja yhteisen asian eteen lähdettiin paiskimaan hommia ilman yletöntä vatvomista. Mukana voi hyvin olla edelleen ripaus arvaamattoman jättiläisen naapurissa elävän pienen kansakunnan tarpeellista yhtenäisyyttä, vaikken tällaista selitystä liian pitkälle haluakaan venyttää. Monessa muussa maassa – jopa Ruotsissa – samanlainen Unesco-hanke tuntuu jumittavan, kun puuhamiehiä ei löydy ja vastaava yhteishenki puuttuu.
Eilisen metsämatka suuntautui maineikkaille Boozembly-kallioille, jotka kartta näemmä tuntee nimellä Messukeskus Grove. Paikka oli tietysti itselleni sekä muille mukana olleille nostalginen jo monen vuoden takaa Assemblyjen varjotapahtuman näyttämönä. Pohjoispään “Hashembly-kallio” olisi ollut ruokailuun kätevämpi tasaisuutensa vuoksi, mutta siellä oli jo muita, joten päädyimme muhkuraisemmille varsinaisille kallioille. Ruokana oli jo kertaalleen kokeiltu varma hotpot, joten siitä puolesta ei ole hirveästi uutta sanottavaa. Siispä muistelen lopuksi mestan historiaa noin muuten.
Siä ni.
Hotpot on itämailta peräisin, ja teemaan sopivasti juomana oli korealaista Cass-olutta – jos valinnanvaraa on, niin Terra on Korean lagereista kenties paras. Miedot aasialaiset ölkyt menevät yleensäkin hyvin ruuan kanssa; ensimmäisten hotpottien kyytipoikana oli usein Singhaa. Parsakaali oli molemmista supermarketeista loppu, joten se korvautui kukkakaalilla. Toimihan tuo ihan hyvin, mutta ei se paljon keittäessä maustu. Toinen uutuus oli teriyaki-kastikepussin käyttäminen liemen pohjana. Valinta oli ihan onnistunut ja pussin kokokin juuri passeli pienelle kattilalle. Tällä erää seurue oli kolmen eikä kahden kokoinen, mitä myötä 27-kokoinen Trangia alkoi joutua kapasiteettinsa ylärajoille.
Assemblyillä on ollut perinteisesti tiukka päihdepolitiikka, joten janoiset ovat joutuneet etsimään korvaavia paikkoja ympäristöstä. 1990-luvun lopulla muistan pussikaljoittelua olleen ainakin Areenan viereisillä katetuilla silloilla, ja pian kohteeksi vakiintuivat tapahtumapaikan vieressä sijainneet jyrkänteet, jotka sittemmin vedettiin sileäksi (näemmä 2006 kuvissa istutaan räjäytysmattojen päällä). Itse en hirveämmin tuolloin välittänyt kännisekoilun seuraamisesta, vaan kävin paikalla yleensä vain pyörähtämässä ja moikkaamassa tuttuja. Meno oli ennen vanhaan myös selvästi sekavampaa kuin tänä päivänä. Nykyiset Boozembly-kalliot korvasivat vanhat tilanteen pakosta jo ennen kuin itse partyt siirtyivät Messarille.
2013 oheistuote.
Boozemblyt ovat ehtineet yli kahden vuosikymmenensä aikana muodostua nekin jo jonkinlaiseksi suomiskenen instituutioksi. Huippuvuosina toimi jopa “Boozembly Disorganizing”, joka painatti paitoja, järkkäsi sponsorikaljoja ja huolehti sotkun raivaamisesta jälkeenpäin. Pari viime vuotta varjoparty on ollut vailla varsinaista järjestäjää ja siten palannut juurilleen epämuodollisemmaksi tapahtumaksi, johon skenejermut lähes poikkeuksetta suuntaavat – jotkut eivät hanki edes Assembly-ranneketta. “The real party is outside”, kuten sanotaan.
In 2019 I published a paper called Trackerit: paradigman synty, kukoistus ja myöhemmät vaiheet in Finnish. After an unfortunate editorial process I pulled the extended English version out from a journal, even if it had already passed peer review, and decided to simply republish a translated version of the original as Trackers: The Rise, Bloom and Later Developments of a Paradigm in WiderScreen. Even if I tried to check my facts, a couple of inaccuries had slipped in, as kindly pointed out by Saga Musix.
The “M.K.” tag found in mods is often attributed to Mahoney & Kaktus of NoiseTracker fame, but more likely it refers to Michael Kleps who introduced it in a later version of Soundtracker.
The Scream Tracker 3 file format can accommodate 32 channels, but the publicly available versions of the original program only let you edit 16 sample and 9 FM channels.
While it’s true that the CIA-based tempo command was introduced in later ProTracker versions, Obarski’s Soundtracker already had tempo as part of its file format. You couldn’t initially change it within the editor, though.
The moral of the story: don’t repeat common “knowledge” without checking the details once more 🙂
Tällainen virstanpylväs tuli tosiaan täyteen tänä viikonloppuna. 1994–2024 olen käynyt joka kerta, ja koronatauon vuoksi vuodet sekä kerrat menevät samassa tahdissa. En rupea tässä sen enempää turinoimaan tapahtuman muutoksista vuosikymmenten aikana, vaan kertaan vain sammakkoperspektiivistä tämän vuoden tunnelmia. Ennen olen yleensä ollut paikalla ihan skenerinä, mutta muutaman viime vuoden myös osa-aikaisena lastenvahtina – poitsulle kerta oli jo seitsemäs ja tylleröllekin kolmas. Kolmas roolini oli tutkija, sillä keräsin kepeästi materiaalia paria tulevaa kirjanlukua varten.
Ei-lastenhoidollinen osuus on asettunut uomiinsa jo aika päiviä sitten: näytteilleasettajien tsekkaaminen, kallioilla hengailu ja skenekompojen katselu olivat ohjelmassa tänäkin vuonna. Erityisen mieleenpainuva yksityiskohta oli yhteistyötahojen ständeillä ollut ilmaisen ruuan määrä: kuppinuudeleita, karjalanpiirakoita, proteiinijuomia, kaakaota, pitsanpaloja, voileipiä, mässyä ja ties mitä. Riittävän pidäkkeetön henkilö olisi helpolla pysynyt päivän hengissä pelkillä ilmaissafkoilla. Niin taisi jopa käydä, sillä yleensä ruuhkaisessa Hesburgerissa oli huomattavasti totuttua väljempää. Erilaisia ruokapaikkoja oli runsaasti auki, mutta hinnat olivat odotetusti hivenen yläkanttiin. Iltaisin täysi-ikäisiä palveli aulassa myös ehta baari.
Pakollinen hallinäkymä.
Sunnuntai on perinteisesti ollut varsin tyhjä päivä, johon sijoittuvat lähinnä palkintojenjako ja kamojen kasailu. Tällä erää varsinaista ohjelmaa oli tarkoituksella yritetty venyttää sinne asti tubettajien ja K-pop-tanssiesitysten muodossa. Toisena uutena konseptina Assembly Kids oli perheystävällinen alue temppuratoineen, potkulautoineen ja sohvineen. Hyvä avaus, mutta kaipaa ehkä vielä yhden iteraation toimiakseen kunnolla.
Demoskenen rooli tapahtumassa sekä kompojen taso ovat aiheita, joita tulee joka vuosi pohdittua. Tällä erää oldskool-alennus kulki demoscene-alennuksen nimellä eikä se ollut enää järin suuri (aikanaan se oli jopa 50 %). 150 euroa kolmen kävijän lipuista alkaa olla jonkunlainen summa, minkä lisäksi päälle tulee toki vielä muita kuluja. Kuten jo aiemmin, osa kilpailuista näytettiin vain “Demoscene Stagella” eikä enää päälavalla – katsomo oli sentään tupaten täynnä. Kroonisen lakkautusuhan alla ollut oldskool demo oli harvinaisen elinvoimainen, joten tuskin se ainakaan ensi vuonna katoaa. Viznut vei oldskoolin voiton varsin tutulta näyttävällä asenneprodulla, tosin tällä erää alla oli C-64 eikä Vicci.
Pikkuintroista ei jäänyt mieleen hirveän paljon; shaderit ja samat työkalut tuntuvat tuottavan samanlaista lopputulosta. Vaikka 4k onkin uusi 64k, 1k:sta ei taida tulla uutta 4k:ta, kun mukaan mahtuu se yksi varioitava efekti ja (usein ankea) MIDI-ääniraita. Hauskana detskuna 4k-voittajaintro pyöri FreeBSD:llä. Assemblyn taannoin maineikas demokompo on jäänyt Revisionin jalkoihin, eikä tälläkään kertaa mitään merkkipaaluja nähty. Ykkösdemo ansaitsi mielestäni sijoituksensa, sillä etenevää vanhan koulun demomeininkiä katselee mieluummin kuin vaikkapa oudosta laaksosta kaiveltuja 3D-hahmoja. Plussana produ oli ilmeisesti myös ihan itse koodattu eikä enginetekele.
Jokavuotinen Vammala Party on taas koettu: tällä kertaa mieleen jäivät hiostavat epävakaiset säät ja hieman normaalia pienempi osanotto, kun jotkut vakionaamat olivat jääneet syystä tai toisesta pois. Tällä iällä tuntuu jo jotenkin melko mahdottomalta repiä aikaa ja motivaatiota kokonaisen demon tekemiseen, eikä kompossa yleensä hirveästi tunkua ole, mutta matalamman kynnyksen tuotoksia saatiin sentään perheellä aikaiseksi.
Hanhiaiheinen hanhikuva
Yllä grafiikkakompoon nopeasti tekemäni PETSCII All the World’s a Toilet, joka ottaa kepeästi kantaa mielipiteitä jakavaan ajankohtaisaiheeseen. Vielä kepeämmin liikkeelle lähti Arka noita, jonka söhersin ensin kasaan (hitusen törkeänä) parodiana loputtomista PETSCIInä tehdyistä retropelien ruutukaappauksista. Kun kuva alkoi vahingossa näyttää liian hyvältä, niin päälle iski kurttuotsaisempi asenne, ja lopulta viimeistelin tekeleen “oikeasti” julkaisukuntoon kompon ulkopuolella.
Joku ehti jo kysellä, tuleeko tästä koko peli…
Aihe oli luonnostaan varsin sopiva palikkaisuutensa (sic) vuoksi, joten suuria haasteita ei tekemisessä tullut vastaan. Päänvaivaa aiheutti lähinnä kentän taustakuvio, josta tuli helposti liian hallitseva. Tumma sininen oli muuten hyvä valinta, mutta sitä myötä varjot oli pakko piirtää rajun täysmustina. Petskaria teki myös jälkikasvu, alla poitsun Dragon.
2. sukupuolven tekijä
Valokuvakompoon en ehtinyt ottaa mitään erityistä kuvaa, joten kaivelin koreanreissun kännykkänäpsyistä yhden merenrantakuvan ja rajasin sen. Lopputulos sai kuvaavan nimen Krapu. Etenkin tässä kompossa oli melkoinen skaala, kun toisessa ääripäässä oli käytetty tuhansien eurojen ammattilaiskameroita ja quadcoptereita.
Aito asia
Vastapainona hifistelylle partyillä oli myös kilpailu, jossa kuva piti ottaa ns. perunalla eli HP:n vanhalla rupisella digikameralla. Pieneltä näytöltä ei paljon pystynyt sanomaan valotuksen, tarkennuksen tai rajauksen onnistumisesta, joten mukana oli vahvaa satunnaisuutta (sekä kohinaa). Luotin varmaan aiheeseen eli shakkinappien luontaiseen kauneuteen. Meni paremmin kuin pelkäsin, vaikka kuva toki aika karski onkin ilman jälkikäsittelyä.
Klikkaamalla näkyy täyden reson kohinajuhla
Viimeisenä sisältönä Tuplain-kompon tämänvuotiset entryni, joista jälkimmäinen voitti samalla koko kilpailun. Vanha resepti toimii lähes poikkeuksetta: mukana on oltava huumoria, aiheen pitää olla katsojille tuttu, pituus kannattaa pitää kohtuullisena, eikä millisekunnin tarkan kotona hierotun synkan toimivuuteen voi luottaa partyolosuhteissa. Liian juustoista on turha pelätä tekevänsä ja taiteellinen kunnianhimo on syytä jättää eteiseen 🙂
Translated from a Finnish article published in Skrolli 2024.1, pages 6–7.
Markku “Marq” Reunanen sits in a rocking chair and reminisces about the history of the first Finnish MSX demogroup.
Text: Markku Reunanen Photos: Markku Reunanen, Mikko Heinonen
In the summer of 1996 me and Mikko Heinonen, familiar from Skrolli too, had ended up as football coaches: a new team called HJK Mini was put together from kids that didn’t fit into other teams and we, two students in our early twenties, were in charge of them. Two summers in the Vammala Football Club junior series earned us countless losses and one unforgettable victory. Mikko usually drove us to practice and matches in his red Ford Escort, which also got the honor to be the birthplace of the first Finnish MSX demogroup.
Mikko’s Ford Escort
In the mid-1990s retro already started to be cool and we, too, thought that it would be nice to found an 8-bit demogroup. The Commodore 64 was the most popular old computer back then, but we omitted it because of too much competition. We went through the options from the Sinclair Spectrum to Amstrad CPC, until we got to their Japanese competitor, the MSX. Neither of us had any MSX experience, but the possibility to easily transfer data from the PC using 3.5″ floppies was enough to decide on the platform.
We both appreciated crazy wordplay and, therefore, picked the group name from a Central Finland village called Lievestuore, best known for Irwin’s 1971 hit song Lievestuoreen Liisa. In the 1990s group names with exclamation marks were fashionable for a while, so we had to parody them too. Other possible options were Pietar!Saari and Peräseinä!Joki, but the latter was dropped because of unsuitable Scandinavian letters.
Toward the First Demo
When the most important things, the platform and the name, were decided, it was time to start figuring out how to actually make demos for the MSX. As the first thing I got myself a Spectravideo 728 and an easily overheating Sony HitBit floppy drive. The Internet wasn’t quite like now in 1996, but we found everything necessary there nevertheless: a cross-assembler called TASM that ran on MS-DOS and PORTAR.DOC, which revealed the secrets of the hardware. Initially, all testing had to be done on a real machine, but only a couple of years later the fMSX emulator sped up work considerably.
Manu, also familiar from Skrolli, was recruited as a graphician – he had at least owned a Sony HitBit as a child. Pictures were drawn using the familiar Deluxe Paint either on the PC or Amiga, and a self-made converter turned them compatible with the MSX. Duke Nemo rendered a fast city flyby using 3D Studio for the first demo. In the mid-1990s it was common to remake “impossible” Amiga and PC demo effects, even if as blocky versions. SCREEN 3 with its 16 colors and a resolution of 64×48 pixels was a perfect fit for that.
A real demo needs a good tune as well, but PSG Tracker, found online, wasn’t good enough — we had already heard proper music from the same PSG chip on Atari ST demos (the MSX typically has a General Instrument AY-3-8910 or a Yamaha clone like the ST). The problem solved itself when we recruited Yrjö “Yzi” Fager, who quickly put together a quality sound routine as his first Z80 program, including a test tune called Aekrus, which also ended up as the name of the demo.
Aekrus
We were aware that there was more MSX scene activity in Holland, where they organized fairs, more or less the same as parties. One of the most notable, Tilburg’97, was drawing near, so we whacked Aekrus together to be shown there. Unfortunately, they tried to run it on an MSX2 at Tilburg and the home-made screen mode setting routine failed. Thus, the production was never seen there. Very well, better set the mode using a more compatible BIOS call. As standard as the MSX is supposed to be, it’s not that easy to get low-level code to run reliably across tens of different models.
Later Steps
After that other Finnish groups have also made MSX demos: at least Bandwagon, Jumalauta, Dromedaar Vision, Hedelmae and Hackers. The grand old man of the Finnish MSX hobby, Timo “NYYRIKKI” Soilamaa is behind several demos for the MSX Turbo R. In addition, NYYRIKKI organized the MSX Info Update meetings, where demosceners could showcase their skills in the music and demo competitions.
The first wave of Lieves!Tuore activity lasted until the end of the 1990s, after which there was a break of almost ten years. When MSX Info Update 2008 was drawing near, we made a comeback and rushed a very unfinished version of Atsaas to the competition. At this point blocky graphics were already outdated and 8-bit effects had started putting the hardware into better use. In the same vein, Atsaas runs in the high resolution SCREEN 2 mode with 256×192 pixels. The old tools had been replaced by the SDCC C cross-compiler, openMSX emulator and Photoshop.
The most important productions of the second wave are the image collection Adnukes, which pushed the envelope of MSX flicker graphics, the robot demo Amurisus, coded on the way to Revision’13, and Atsarias, which was released at the Alternative Party the same year. The latter two represent a certain return to the roots with their blocky aesthetic, even if they’re not particularly traditional MSX demos otherwise. At our 20 years anniversary at Vammala Party 2016 we still managed to release pictures, a tune and two little demos, but now – oops – eight years have passed again without new productions.
Yzi coding Amurisus at Revision’13
Today’s advanced cross-compilers, emulators, trackers and version control systems make it easier than ever to create MSX demos, so the biggest limiting factor is the middle aged person’s lack of time. Maybe as a pensioner then? In any case, Lieves!Tuore, founded on a whim, will turn 30 soon, whereas many serious groups have disappeared from the face of the Earth. Perhaps this relaxed attitude is the key to longevity?
Since I happen to have access to the archive of the Finnish MikroBitti computer magazine, which was extremely influential among the 1980s home computer hobbyists, I’ve skimmed through the 1980s’ issues both as pastime and for an upcoming article. One of the topics I was looking into was software piracy, already rampant by the mid-1980s. At that time there was effectively no legislation concerning software for that matter, so what looks like illegal activity from today’s perspective might actually have been perfectly fine. MikroBitti, too, addressed the topic multiple times, plus there were letters to the editor, so as a little project I decided to translate some of them to provide foreigners a glimpse of how things were discussed here:
And as a bonus PIRACY Right or Wrong from the short-lived Mega-X hobbyist magazine (Mega-X 1/1989).
Enjoy while it’s hot (stuff) – I don’t own any rights to these texts, so theoretically someone could ask to take them down. Not very likely, though, since they’re more than thirty years old and the publisher was not Nintendo 🙂 There might be some typos or grammatical errors, but all in all the texts should be well legible.
2023 jää mieleen kaksijakoisena: alkupuoli oli hyvä, mutta loppua kohti lysähti. Vuoden merkittävin juttu eli kolmen kuukauden tutkimusvapaa huhti–kesäkuussa oli monessa suhteessa parasta, mitä tarjolla oli – tarkemmin tästä omassa kohdassaan. Valitettavasti syyskuusta jouluun olikin sitten huomattavasti heikompaa: ensinnä kiireinen ja stressaava akateemisen vuoden alku, sitten toista kuukautta melkein yhtä soittoa sairaana marraskuussa, sitä seurannut lievä ääniyliherkkyys ja kirsikkana kakun päällä yläkerran asuntoon muuttanut HopLop ts. lattiaa jytistävä ruokakunta, joka toi yhden stressilähteen lisää. Taustalla ankeutta lisäsi tietysti sotaisa maailmantilanne, joka ei näytä tänäkään vuonna hellittävän.
Töitä ja tutkimusta
Aloitetaan vaikka tällä. Aivan loistavana mahdollisuutena tarjoutui keväällä olla kolme kuukautta Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikön leivissä erikoistutkijana. Aika tulikin käytettyä tehokkaasti hyväksi artikkeleita edistäen ja kaikenlaisissa asiaankuuluvissa kissanristiäisissä hypäten. Kävin ensimmäistä kertaa oikein konferenssissakin pitkään aikaan, Puolan Varsovassa. Toinen keikka suuntautui Tampereelle(!), jossa pidin johdannon demoskeneen osana Pelimuseon demopajoja. Aiheen tiimoilta ilmestyi myöhemmin myös lehdykkä, jossa on niin ikään pikku johdantolukuni.
Millipilleri
Valmiiksi asti ehti Terpan kanssa kirjoitettu Sorakuoppien sankarit – suomalaisia lännenelokuvia laajalla otannalla. Kaikenlaista uutta asian tiimoilta taas löytyikin, kuten amerikansuomalainen Kuparimaa (1961), Studio Majakan harrastajapläjäykset ja musiikkivideoita ym. Ennen kaikkea aiheen penkominen oli hauskaa, ja sivumennen itselleni rakentui taas asteen avarampi kuva suomalaisesta elokuvateollisuudesta. Jos suunnitellusti menee, niin tänä vuonna julki tai vähintään vertaisarviointiin ehtii tracker-, peli- ja kotitietokoneaiheisia tekstejä. Siinä missä 2022 oli harvinaisen touhukas julkaisuvuosi, jäi 2023 jäi puolestaan hiljaisemmaksi.
Skenetykset ja retrot
Voi kunpa näistä olisi enemmän kerrottavaa, mutta aikaa ja motivaatiota ei taaskaan riittänyt ihan kaikkeen niin paljon kuin piti. Mainitsin jo yllä Demopajat, minkä lisäksi pidin perinteisen Introduction to Media Art and Culture -kurssin vierailuluennon demoskenestä sekä uutuutena TY:llä vierailuluennon träkkereistä. COST GRADE -hankkeen puitteissa olin mukana myös demoskenepaneelissa ja kokoamassa luovan tietojenkäsittelyn jaettua bibliografiaa, johon lisäilin tietysti suomalaisia ja skeneä käsitteleviä julkaisuja. Enemmän tällaista metaskenetystä siis, vaikka onhan silläkin oma arvonsa.
Mörk Bench
PETSCII-editori täytti jo peräti kymmenen vuotta. Aktiivisia käyttäjiä sille löytyy ilmeisesti edelleen pitkin Eurooppaa. Itse en juuri mitään piirtänyt, lukuun ottamatta yllä näkyvää Vammala Party -kilpailukuvaa Mörk Bench ja opetukseen tekemääni muutamaa kaaviota. Juhlavuoden kunniaksi oli tarkoitus tehdä ohjelmasta uusi versiokin muutaman hyödyllisen lisäfeetsun kera, mutta loppuvuoden yleinen lamaannus ei sitä oikein mahdollistanut. Yritän ainakin sen verran ryhdistäytyä 2024, että saisin juhlaversion aikaiseksi – sehän on Zoo-vuosikin jälleen. Retrolaitteistoa en taaskaan hankkinut, kun ei sitä edelleenkään nurkkiin enempää mahdu.
Pelejä ruudulla ja laudalla
Alkuvuodesta sain viimeisetkin Monkey Islandit loppuun, vaikka Escapen kurjuuden äärellä meinasi usko loppua. Loppuvuodesta sairastellessa löytyi yllättävää intoa koluta erilaisista bundleista kertyneitä tekeleitä, joista monet tuli hakattua loppuun asti. Listalle pääsivät mm. Turnip Boy Commits Tax Evasion, Pikuniku, Minit, The Whispered World, Night in the Woods, Cocoon ja ennen kaikkea Hidden Folks, joka iski jotenkin tosi hyvin makuhermoon ja on tullut pelattua läpi ainakin seitsemän kertaa. Kokoelma kasvoi kyllä toisesta päästä tätä selvästi nopeammin, joten kaikkien Steamiin kertyneiden pelien kokeilu on silkkaa utopiaa. Proton oli jälleen ystävä ja kun se tuntuu alati edelleen paranevan, niin kyllä Linux-pelaajan kelpaa.
Hidden Folksin merellistä tunnelmaa
Shakkia tuli yriteltyä jälleen vuoden läpi, vaikka tässä vaiheessa olen entistä enemmän siirtynyt huolto- ja valmennustehtäviin. Omat pelit olivat aika heikkoja koko vuoden läpi, etenkin loppuvuoden koomassa. Pikashakin pelaamisen lisäksi olen tehnyt ja kerännyt melkoisen määrän taktiikkatehtäviä tyllerölle, sekä tietysti kuskannut natiaisia kilpailuihin. Muksuille tulikin mukavasti menestystä nuorten SM-mitaleista aktiivisuuspalkintoihin ja pääkaupunkiseudun nappulamestaruuksiin.
Eläviä kuvia
Länkkärit pysyivät 2023 edelleen ykkösgenrenä, johtuen jo yllä mainitusta tutkimusartikkelistakin. Eräänlainen “kohokohta” oli sekava uusioversio Hirttämättömistä, joka käytiin Terpan kanssa katsomassa Tennarin muuten tyhjässä salissa. Tutkija ei saa vältellä mitään ponnistuksia, joten syksyllä vielä perään Spede-elämänkerta, joka ei juuri sen parempi ollut. Muutama onnistunut roolitus sentään pelasti jotain. Kertausmielessä tuli suomilänkkäreistä silmäiltyä läpi jälleen Herra ja ylhäisyys sekä KAVI:lla Villin Pohjolan salattu laakso.
Hehhehhee, ehhehhee… ehheh… eh… äh.
Vuoden sessioissa osansa saivat muutkin sekalaiset jenkki- ja europätkät. Mitään varsinaisia uusia löytöjä en muista vastaan tulleen, mutta pieniä positiivisia yllätyksiä edes. Old Henry, The Secret of Convict Lake ja The Law and Jake Wade olivat näitä parempia. Esimerkinomaisesti puolestaan ranskalainen Dynamite Jack oli heikko esitys, samoin kuin Hallelujah Trail (miksi Lancaster edes lähti tämmöiseen?) ja Skinwalker. Länkkärimaratoni pidettiin tuttuun tapaan kahteen kertaan ja tänä vuonna keväällä perinne täyttää jo pyöreät kymmenen vuotta – pitänee juhlistaa merkkipaalua jotenkin erityisesti.
Lopuksi
Mihinkään muuhun kohtaan ei oikein sopinut kesää ja alkusyksyä värittänyt massiivinen konesäätö niin PC-pönttöjen, läppärien kuin Mäkkienkin äärellä. Oma kone rupesi rasittavasti prakaamaan jo keväällä ja sitten heinäkuun tullen kusahti käytännössä kokonaan. Lukuisten osien vaihtelun jälkeen syylliseksi paljastui lopulta risa emppa, jonka vaihdon jälkeen sain taas vakaan koneen alle. Lienee helppo arvata, että räpellykseen kului hermojen lisäksi huomattavasti sekä aikaa että pelimerkkejä. Tutuille ja sukulaisille tuli kasailtua ja kierrätettyä niin ikään useita koneita, joten rutiinia alkoi jo kertyä. Jälleen tuli ainakin todistettua se, että nippa nappa riittäviksi mitoitetut komponentit täytyy vaihtaa sen useammin, joten hetkellinen rahansäästö muuttuu pidemmän päälle herkästi lisäkuluiksi.
Alkanut vuosi tuonee mukanaan aika lailla samaa mitä edellinenkin. Duuni, tietotekniikan neppailu, shakinpeluu ja tutkimus jatkunevat todennäköisesti vanhaan malliin. Hermojen lepuuttamiseen ja kunnolla nukkumiseen pitää panostaa – valon lisääntyminen tammikuulta on perinteisesti tupannut mielialaa kohentamaan. Jos jotain uskaltaisi toivoa, niin maailmantilanteen kohentumista sekä fyysisen kunnon palautumista normaaliksi (ja vielä bonuksena yläkerran jumppasalin rauhoittumista).
