Posts filed under 'filosofointi'

Miljoonia maailmalta

Oman firman ulkomaille myynti tuntuu olevan IT-pisneksessä sankariteko, josta kotimaan mediassa kirjoitetaan ihastellen tyyliin “poikien harrastuksesta tuli miljoonabisnes”. Ja tottahan se on, joku niitä miljoonia saa – ainakin osakkeina tm. leikkirahana. Uuden omistajan myötä on tietenkin luvassa lisää resursseja ja kovat kasvunäkymät. Seuraava ja samalla viimeinen uutisotsikko aiheesta nähdään kun ulkomainen ostaja “keskittyy ydintoimintoihinsa”, pistää firmalle lapun luukulle ja porukan pihalle. Tässä muutama tuttu sankaritarina:

Vastaesimerkkejäkin voi keksiä, ja ehkäpä nämä firmat olisivat kuolleet joka tapauksessa. On myös niin, että yrityksiä perustetaan ostettaviksi, eikä niillä ole tarkoituskaan pyörittää liiketoimintaa. Yhtä kaikki, näistä ostoista hyötyvät viime kädessä vain perustajat, siinä missä duunarit menettävät pahimmassa tapauksessa työpaikkansa (missä saattaa piillä jopa jonkun sortin eettinen dilemma). Pitkään kehitetty tuote voi olla sekin emoyhtiölle täysin toissijainen. Jotain pahimmasta myyntihuumasta lienee jo opittukin, sillä kansallinen ylpeytemme ei ollut kaupan, vaikka pöytään ladottiin muutaman jämämiltsin sijasta huimat 2,25 miljardia taalaa.

edit: lisätty Fathammer ja Iobox.

2 comments May 8th, 2012

Ps ja kentän ääni

Siinä riittää Soinilla julkisuuskuvassa paikkailemista, kun muut puolueen toimijat, etunenässä mm. Neekeriukko Hakkarainen, Mestari Halla-aho, Uskonmies Oinonen ja Asikkalan ajattelija Hirvisaari, aukaisevat sanaisen arkkunsa. Mikään kiillotus ei kuitenkaan loputtomasti riitä, jos sattuu olemaan niin, että perussuomalaisiin on liittynyt sankoin joukoin avoimen rasistisia, homofobisia ja/tai ryssänpelkoisia vaahtoajia. Kentän ääni tulee lopulta kuuluviin, kuten on jo useaan otteeseen nähty. Kansan syvät rivit eivät vaikene, kuten ilmenee myös sisar Siraisen ja veli Viinikaisen vahvasta todistuksesta. Miksi siis edes teeskennellä suvaitsevaista, jos samalla etäännytään äänestäjistä, vai onko puolue todellakin arvomaailmaltaan näin jakautunut? Nousujohteen huumassa pikku kompastuskivet on ollut helppo unohtaa, mutta ajan oloon puolueen on — ainakin toivottavasti — aikuistuttava pelkästä kapinaliikkeestä, määriteltävä itsensä uudelleen sekä siivottava roskat nurkista.

2 comments January 18th, 2012

Eräs aaltolainen

Pari vuotta on nyt menty osana Aalto-yliopistoa, eikä meno vieläkään vakuuta näin taikkilaisen näkökulmasta. Käytännön tasolla Aalto on näkynyt lähinnä epäoleellisen työmäärän kasvuna: uutta järjestelmää, säädöstä, organisaatiouudistusta jne. putoaa niskaan tasaisin väliajoin, mikä on kaikki pois sen varsinaisen oman duunin tekemisestä. Aiheesta voi joko stressaantua — tai toisena vaihtoehtona lyödä läskiksi ja lakata välittämästä. Ehtiihän niitä uusia kuvioita sitten opetella, kun on aivan äärimmäinen pakko.

Ei Taikin/valtion vanhoissakaan urajärjestelmissä kehumista ollut, mutta nyt huippuyliopiston myötä on menty kenties vielä yksisilmäisempään suuntaan. Ulkomailta, niistä hienoista kouluista, on napattu tenure track -järjestelmä, jota leimaa totaalinen tohtori- ja professorikeskeisyys. Ilmeisesti tulevassa huippuopistossa ei juuri ketään muita enää työskentelekään. Lehtoreille on sentään keksitty pari porrasta, mutta tutkijoille tai muulle henkilökunnalle ei edes sitä vähää. Professori tai ei mitään.

Kun uutta kerran lähdetään tekemään, niin laitetaan varmuuden vuoksi kaikki uusiksi. Entisen taidekoululaisen silmään on pahiten sattunut Aallon mitäänsanomaton graafinen ilme, jonka rumuus tiivistyy kammottavissa käyntikorteissa. Kauhulla odotan Aallon äänilogokilpailun lopputuloksia. Taikin arvokas brändi heitettiin surutta roskikseen ja tilalle keiteltiin väkinäinen Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu sekä sille jotain aivan muuta tarkoittavat käännökset. Pessimistisempi sielu saattaisi ajatella, että jostain puuttuu tyylitajua ja näkemystä.

Koko menoa leimaa siis edelleen keinotekoisuus ja sekavuus. Kolme koulua on saatu joten kuten naitettua yhteen, mutta entäs nyt? Kukaan ei oikein tunnu tietävän ja todellinen johtajuus tuntuu olevan hukassa. Paljon vaivaa laitetaan strategioiden, arvojen ym. korupuheiden sorvaamiseen, mutta käytännön tasolle ne eivät heijastu, saatika että arkisen työn edellytykset jotenkin paranisivat.

Noh, sainhan minä sentään uuden läppärin. Kiitos siitä.

1 comment January 8th, 2012

Lapsi numero 8792

Poika syntyi 23.10. kello 19:01. Olisi kiva kirjoittaa aiheesta jotenkin tuoreesta näkökulmasta, mutta voin vain toistella sitä samaa, mitä kaikki muutkin ovat sanoneet: että synnytykseen osallistuminen oli ainutlaatuinen (joskaan ei kaikin ajoin mukava) kokemus, arkielämä on muuttunut, yöllä ei paljon nukuta, vaippoja vaihdetaan, ja että juniori on hämmästyttävä olento.

Kun aiheesta muualta lueskelee, niin monet vanhemmat — etenkin äidit — muistelevat näitä ensimetrejä suurella lämmöllä. Ajan myötä nämä huuruiset hetket varmaan sellaisina näyttäytyvätkin, mutta juuri nyt tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan ja suurin osa energiasta menee ihan käytännön asioista huolehtimiseen. Ylitsevuotavasta onnentunteesta kuuleminen lataa vanhempien niskaan odotuksia siitä, mitä pitäisi tuntea, ja jos tositilanne ei sitä vastaakaan, niin on helppo kokea huonommuutta: miksi tämä ei olekaan niin auvoisaa kuin kaikilla muilla näyttää olevan?

Tähän asti olen saanut olla vastuussa lähinnä itsestäni, joten vanhoihin kuvioihin on pakko ottaa uutta näkökulmaa. Kepeys taitaa olla sekin taakse jäänyttä, sillä lapsesta voi olla loputtomasti huolissaan. Pysyykö se terveenä? Pärjääkö se koulussa? Saako se kavereita? Onnistunko kasvattajana?

Kunpa hymyilisi näin paljon aina:

1 comment October 30th, 2011

Hei …poika?

Kyllä on ajat muuttuneet, kun naisetkin voivat laulaa tällaista: Kitkerät Neitsyet — Hei poika. Biisihän on vetävä ja leikittelee hauskasti puumanaisen ja sukupuoliroolien teemoilla. Katsotaanpa säilyykö sävy vielä, kun vaihdetaan sukupuolet:

Hei tyttö

Lakkaat sinäkin epäröimästä
kun vertailet tytärtä ja äitiä
eivät vanhat nuorene tästä
mutta uusia, uusia tulee vain lisää…
Kauan suutelin vain ryppyisiä suita
muut olivat vain kersoja
silloin näin vain metsän enkä puita
niitä nuoria versoja

kerto:
Hei, tyttö (hei tyttö)
Hei, nuori ja kaunis tyttö (hei tyttö)
Tule meille (hei tyttö)
Kun olet vielä nuori!

Jos en saa nuorta naista
niin olen sitten nuoretta
mutta minut saa vaikka piestä
jos vain liha on tuoretta
En halveksi vanhoja luita
vaikka kauan niitä kalusinkin
silloin saanut en tyttöjä muita
vaikka niitä kovin halusinkin

Kun turvautuu tottuneen troppiin
alkaa klopit riittämään
laitan liikettä ketteriin kroppiin
ja tytöt palaavat kiittämään
En pelkää mä yhteiskunnan vihaa
en kyseenalaista mainetta
kas, olen minäkin verta ja lihaa
en ota tästä painetta

[kerto]

Mä pukeudun luonnonsilkkiin
ja lähden tytönpoimintaan
painan leimani jokaiseen horoon
näin otan osaa nuorisotoimintaan
Heitä parhaissa housuissa seuraan
puen tukisukat pitävät
pian saan heistä varman teuraan
kunhan naisenalut itävät

No, on tässä se pieni vamma
että appiukot karsastaa
muttei hätää, olen vain orhi
joka hiukkasen varsastaa
Nämä tytöt ei hassista mieli
ei kaduilla mölyä
vaan rauhassa ahkera kieli
pyyhkii sedästä pölyä

[kerto]

1 comment October 12th, 2011

Jussi

Kun minä katselen maailmaa
täältä nojatuolistani
niin minä ymmärrän kaiken
ja korotan vakaan ääneni

Jokaiselle on se oma paikka
jonne hänen värisensä kuuluvat
Näin olen sen pohtinut
ja se tuntuu oikealta

Tämä paikka on meidän
Mutta meidät ajetaan pois
Joka puolelta uhkaa toiseus,
rumuus, irstaus, heikkous

Vaikka olen järjen mies
niin joskus minäkin haaveilen
Ne ovat suuria unia
Voimallisia unia

Kaiken sekasorron keskellä
minä vedän esiin hohtavan aseen
ja siivoan sankarin elkein
tuon kaiken saastan pois

Kun minä katselen maailmaa
täältä nojatuolistani
niin minä näen sen
niin paljon muita selvemmin

Add comment May 28th, 2011

Sorretut kansanosat

valkoinen lihaa syövä heteromies
valkoinen lihaa syövä heteronainen
valkoinen lihaa syövä homomies
valkoinen lihaa syövä homonainen
valkoinen kasvissyöjä heteromies
valkoinen kasvissyöjä heteronainen
valkoinen kasvissyöjä homomies
valkoinen kasvissyöjä homonainen
musta lihaa syövä heteromies
musta lihaa syövä heteronainen
musta lihaa syövä homomies
musta lihaa syövä homonainen
musta kasvissyöjä heteromies
musta kasvissyöjä heteronainen
musta kasvissyöjä homomies
musta kasvissyöjä homonainen

Add comment May 16th, 2011

Hämmentynyt heimoidentiteetti

En ole koskaan pystynyt oikein ymmärtämään niitä, jotka määrittelevät itsensä vahvasti vaikkapa (jäyhiksi) pohjalaisiksi, (kieroiksi) savolaisiksi, (lupsakoiksi) karjalaisiksi tai vaikkapa (urbaaneksi) stadilaisiksi. Vammala oli vain Vammala, ei ison kaupungin sykettä eikä myöskään maaseudun “aitoutta”. Sijainti siellä jossain vähän epämääräisesti Tampereelta rannikolle päin. Paikan nimikään ei ole enää kuntaliitoksen jälkeen ennallaan, vaan nyt pitäisi muistaa puhua Sastamalasta.

Päätin oikein ottaa selvää, millaista heimotunnetta tyrvääläinen voisi niin halutessaan kokea. Vanhoja läänejä, maakuntia ym. Wikipediasta pöyhiessä kävi nopeasti selväksi, miksi mitään identiteettiä ei ole: alue on aina sijainnut jossain rajavyöhykkeellä. Muinanen Häme on ollut lähellä, mutta ei tyrvääläinen itseään hämäläiseksi koe. Jossain vaiheessa kuvittelin olevani satakuntalainen, mutta sekin on oikeastaan länteen päin. Pirkanmaan reunamalla ollaan, mutta koko maakunta on hyvin keinotekoisen tuntuinen, eikä tarjoa tarttumapintaa. Aivan nurkan takana on myös Varsinais-Suomi. 80-luvulla Vammala oli osa Turun ja Porin lääniä, mutta läänimuutosten myötä jossain vaiheessa vaihdettiin Hämeen lääniin.

Eli ei niin mitään heimoa tarjolla – onneksi ilmankin tuntuu toistaiseksi pärjänneen 🙂

2 comments May 14th, 2011

Julkisivu ja kentän ääni

Hurjasta nosteesta nauttineet Perussuomalaiset ovat nyt päätyneet päivänpolitiikan julkisivuun ja se tuottaakin uusia haasteita: omissa kuppikunnissa ja kentällä kun on saanut laukoa mitä sylki suuhun tuo, mutta nyt pitäisi olla salonkikelpoista. Siinä, missä äijäporukassa on ollut jees kirota niitä laiskoja neekereitä, niin nyt liberaali media saattaakin puuttua häijysti joka sutkaukseen, minkä jälkeen voi joutua julkisesti selittelemään sanomisiaan.

Viime aikoina kentän ääntä on tuonut kuuluville tietenkin tuore kansanedustaja Teuvo Hakkarainen. PR-katastrofia ehti korjailemaan puheenjohtaja Soini, joka on jo oppivelvollisuutensa suorittanut. Toinen rysän päältä hiljattain kiinni jäänyt on niin ikään kansaa edustava Jussi Halla-aho, jonka mielestä ihmisarvo ei kuulukaan ihan kaikille. Siinä missä lupsakka kansanmies Hakkarainen laittoi puheensa maalaisuutensa piikkiin (hehheh, pojat on poikia), niin Halla-aho lähti kanervalaisen ärtyneelle vaikenemislinjalle (en kommentoi, usko jo).

Nämä kellokkaat ovat ikävä kyllä juuri sitä, mitä virkanimikekin sanoo: kansanedustajia. Sen edustetun kansanosan piirissä kun muukalaisviha ja -pelko ovat täysin normaaleja asioita. Vaikka lausuntoja sitten joudutaankin selittelemään ja peittelemään, niin kannattajille on jo ehditty väläyttää oikeansuuntaista viestiä tyyliin “Kyllä Teuvo ja Jussi siellä puhuu suunsa puhtaaksi eikä herroja kumartele.” Vaikka puheenjohtaja korjaileekin julkisivua, niin samalla annetaan yhtä lailla ymmärtää, että tätä mieltähän me oikeasti ollaan, kaikkea nyt ei vaan voi julkisuudessa sanoa.

Add comment April 30th, 2011

Kun kehitys ei kehity

Mooren laki transistorien määrän eksponentiaalisesta kasvusta merkitsi pitkään suoritintehojen lähes vastaavaa kasvua. Trankkuja saadaan edelleen tiristettyä piireille kasvavaa tahtia, mutta kuten tämä kuvaaja kertoo, laskentatehon kasvu on tyrehtynyt 2000-luvulle tultaessa. Kellotaajuudetkaan eivät kasva enää entiseen malliinsa – 80- ja 90-luvuilla tietokoneiden parissa eläneet muistanevat hyvin, kuinka megahertsit olivat laadun tae. Itse ohjelmathan harvoin muuttuivat nopeammiksi, kun koodin turpoaminen ja kasvanut abstraktiotaso söivät hyödyn toisesta päästä. Itselläni olleet laitteet, viiden vuoden harppauksiin sovitettuina, tarjoavat konkreettisen esimerkin kehityksen hidastumisesta:

  • 1985: Sharp MZ-721, Zilog Z80, 3,5 MHz
  • 1990: Hyundai Super-286C, Intel 80286, 10 MHz
  • 1995: Partfix 486, Intel 80486, 100 MHz
  • 2000: Bulkki-PC, Intel Celeron, 466 MHz
  • 2005: Shuttle PC, AMD XP 3000+, 2,2 GHz
  • 2010: Shuttle PC, Intel i5, 3,3 GHz

Kannettavassa tietokoneessani oli 2006 Core 2 Duo 2 GHz ja siitä kolmen vuoden päästä Core 2 Duo 2,26. Nykyisin saman sarjan vastaavassa laitteessa on 2,4 GHz suoritin. Vaikka väylät ym. ovatkin parantuneet, niin suunta on selvä: megahertsikilpailu on loppu ja nopeutta haetaan muualta, kuten laittamalla samalle piirille useampia rinnakkaisia ytimiä. Tuhnuisemmassakin mummon kirjoituskoneessa on jo se kaksi ydintä ja tehokkaammissa pöytätietokoneissa helposti jopa neljä. Laskenta on myös osittain siirtynyt grafiikkapiirien huoleksi, etenkin mediaan liittyvissä tehtävissä. Vaikuttaa siis siltä, että tarvitaan jokin uusi keksintö tai juurikin tällainen paradigman muutos, jotta käytännön teho oleellisesti lisääntyisi.

Mitä tämä sitten merkitsee? Ainakin sitä, että 90-luvun hullu päivitystahti on taantumaan päin. Miksi ostaa uutta laitetta, jos vanhallakin tekee edelleen kaiken sujuvasti? Ohjelmistot eivät voi enää turvota vanhaan malliinsa, kun suoritintehon kasvu ei kompensoi hitautta samassa määrin kuin ennen. Hämmästyttävää kyllä, jopa vastakkaisesta kehityksestä on viitteitä: selainten JavaScript-toteutukset ovat muutaman vuoden aikana nopeutuneet moninkertaisiksi, ja sekä Windowsin että Mac OS X:n viimeisimmät versiot ovat nopeampia kuin edelliset (jotka olivatkin kyllä hitaita). Haittaohjelmat, raskaat virustutkat ja itsekseen lahoavat käyttöjärjestelmät kantavat sentään vielä bloatwaren lippua korkealla ja ajavat ihmisiä päivityskierteeseen.

Esiin alkavat nousta muut seikat kuin pelkkä numeronmurskaus. Tyyli, akkukesto, tarkempi/kirkkaampi näyttö, pienempi koko ja lisäominaisuudet kuten 3G-yhteys tai webbikamera – toisin sanoen käytön monimuotoistumiseen liittyvät seikat – voivat olla jo paljon merkittävämpiä kuin gigahertsit tai -tavut. Toki laitteen fyysinen hajoaminen pakottaa edelleenkin päivittämään, etenkin kun integrointiasteen kasvaessa osia ei joko voi tai kannata vaihtaa. Joka tapauksessa nyt ollaan tietynlaisessa käännekohdassa, kun kotitietokoneiden 20 vuotta jatkunut nopeuden kasvu on taittunut, ja jopa viisi vuotta vanhalla tietokoneella voi vielä hoitaa mainiosti päivittäiset asiansa.

Saman aiheen tiimoilta kirjoitti myös Viznut.

Add comment February 16th, 2011

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet