Posts filed under 'kirjat'
Seuraavaksi luettujen pinkkaan siirtyi journalisti ja retroaktiivi Kevin Savetzin elämänkerrallinen Terrible Nerd – True Tales of Growing up Geek!. Savetz käsittelee asioita tietysti hyvin henkilökohtaisesta perspektiivistä, mutta tulee samalla tehneeksi laajan läpileikkauksen amerikkalaiseen tieto- ja pelikoneiden historiaan 1970-luvun lopusta alkaen. Sivuilla vilahtavat niin Intellivision, TRS-80, Apple II, Atari 800, Atari 2600, TI-99/4A, IBM PC kuin Macintoshitkin. Vankkumaton innostus laitteita kohtaan säilyy kolmen vuosikymmenen ajan, lapsuuden BASIC-ohjelmoinnista aikuisempaan elämään toimittajana ja nettiyrittäjänä. Lopulta ympyrä sulkeutuu, kun Savetz kertoo arkistointiprojekteistaan, joissa hän on tallentanut lapsuutensa koneisiin liittyviä lehtiä ja kirjoja verkkoon kaikkien luettavaksi.
Vaikka tapahtumapaikkana onkin Jenkkilä ja Savetz itseäni muutaman vuoden vanhempi, niin monet teemat ovat hyvin tuttuja: kasibittiset (vaikka täällä Atari ei järin merkittävä ollutkaan), pelien kopiointi kaverilta toiselle, modeemikokeilut, PC-koneiden yleistyminen, Unixin opettelu yliopistossa, Internetin nousu ja niin edelleen. Mittakaava on erilainen ja laitteet vähän eri merkkiä, mutta yhtymäkohtia täkäläiseen harrastajakulttuuriin on yllättävän paljon, mikä luo omanlaisensa veljellisen yhteyden rapakon taakse sekä mahdollistaa omien kokemusten peilaamisen Savetzin käänteisiin.
February 7th, 2013
Toinen pikainen välipala oli Dan Whiteheadin Speccy Nation, joka käsittelee Spectrum-pelejä omalla perienglantilaisen ironisella tavallaan. Sisältö koostuu parin sivun kuvauksista ja mustavalkoisista ruutukaappauksista (jotka on välillä rajattu hieman pieleen). Valikoima on sikäli mielenkiintoinen, että mukaan on otettu muitakin kuin eniten myyneitä pelejä, esim. innovatiivisuuden perusteella. Joka käänteessä korostetaan, melkeinpä kyllästymiseen saakka, sekä pelien että itse Spectrumin brittiläisyyttä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hauska pikku kirja, joka avasi joitakin uusia näkökulmia Spectrumin historiaan.
February 4th, 2013
Kepeänä, mutta varsin mielenkiintoisena välilukemistona Beauty Bits & Lipsticks – Machines Need Love too. Kyseessä on kuvakirja, johon on yksinkertaisesti koottu vanhoja tietokonemainoksia, joissa esiintyy naisia. Pääosa matskusta on 1980-luvulta, mutta mukana on hiukan uudempaa ja vanhempaakin materiaalia. Japanilaisia mainoksia on hyvin paljon ja amerikkalaisiakin jonkun verran, mutta eurooppalaisia vähänlaisesti, mikä kertonee osaltaan jotain (mainos)kulttuurista. Erääksi vertailukohdaksi voisi ottaa nykyperspektiivistä koomisen törkeiltä vaikuttavat 50- ja 60-luvun mainokset. En puutu tässä sen kummemmin esineellistämiseen, vaan koetan ainoastaan luokitella kuvat arkkityyppeihin:
- Japanin tyttönen. Samaan kuvaan on laitettu tietokone ja nuori viattomalta näyttävä nainen. Näillä kahdella ei ole juuri mitään tekemistä keskenään, nainen on sataprosenttisesti koristeena. Suorasukaisen eroottisia kuvat eivät ole: usein rajaus on pelkissä kasvoissa, mutta myös uimapukukuvia tuli vastaan.
- Japanin koulutyttö. Edellisen alalaji, joka ottaa mukaan vielä koulupukufetisismin. Tytöt ovat vieläkin nuorempia, mutta kysehän onkin, ööh, koulutietokoneista. Näitä näyttää tehneen etenkin Hitachi. Esimerkiksi kotimaisen Printti-lehden mainoksissa oli kyllä koulutyttöjä (yleensä tosin poikia), mutta kyseisessä kuvastossa on aika vaikea nähdä vastaavaa eroottista sävyä.
- Sihteeri. Etenkin vanhemman pään jenkki- ja euromainosten arkkityyppi. Siististi pukeutunut, toki kaunis, työhönsä syventynyt nainen. Toisinaan roolia korostaa entisestään kuvassa näkyvä miespuolinen pomo.
- Uranainen. Edellisen kanssa päällekkäinen tyylilaji, jossa naishahmot ovat kuitenkin itsenäisiä. Etenkin Applen yhden aikakauden mainoksissa naiset olivat esimerkiksi kirjailijoita tai opettajia ja esiintyivät omalla nimellään.
- Seksisymboli. Joissakin mainoksissa eroottista viestiä ei ole edes yritetty peitellä, vaan pelejä ja peeseitä on myyty puolialastomilla naisvartaloilla. 50-luvun mainosten tapaan mukaan on laitettu vielä kaksimielinen otsikkokin.
- Perheenäiti. Beauty Bitsiin on valikoitu niukasti näitä kuvia, mutta 80-luvun mainoksissa nähtiin paljon perheitä, joissa ylpeä äiti katsoo tietokonetta käyttävää poikaansa. Hyvin harvoin, jos koskaan, äiti – tai isäkään – osallistuu itse aktiivisesti toimintaan.
Suurin osa kirjan naisista edustaa jotain näistä stereotyypeistä, mutta seassa on myös mielenkiintoisia poikkeuksia, joita on vaikeampi luokitella. Kuvaruudulla näkyvä kybernainen tai 80-luvun raju punkkari eivät istu järjestelmään suoraan, vaikka niitäkin voi hyvin käsitellä samoilla vastapareilla nuori–vanha, eroottinen–neutraali ja itsenäinen–riippuvainen. Japanilaisissa mainoksissa esiintyvät länkkärinaiset lisäävät mukaan vielä eksoottinen–tuttu-akselin, joka omalta osaltaan korostaa vahvuuden ja alistumisen tematiikkaa. Esimerkiksi Japanissa julkaistuissa Ricohin läppärimainoksissa eurooppalaisilta näyttävät vahvat naiset katsovat ujostelematta kameraan, siinä missä kotimaiset naiset esitetään vastaavissa mainoksissa harmittomina ja usein jopa alistuvina.
Kuvat googlattu tasapuolisesti sieltä täältä.
February 3rd, 2013
Välipalana haukattu Michael S. Tomczykin Commodore-muistelmateos The Home Computer Wars. Kirja on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1984, jolloin Commodore oli kukkulan kuningas kuusnelosen ja VIC-20:n siivittämänä. Tomczyk oli itse todistamassa Commodoren nousua erilaisissa markkinointi- ja tuotesuunnittelutehtävissä paikan päällä 80-luvun taitteessa. Laitteiden osalta selkeästi eniten huomiota saa VIC-20, ensimmäinen miljoona kappaletta myynyt kotitietokone. Muuten kirja on suurelta osin hengästyttävän pitkä luettelo Commodoren johtajista ja insinööreistä, joita tuli ja meni jatkuvasti sisäisten konfliktien vuoksi. Jack Tramielia pidettin kovapintaisena ja suorasanaisena johtajana, eikä tämäkään kirja imagoa juuri pehmennä, vaikka välillä hieman vilautetaankin bisnesjyrän inhimillisempää puolta.
Kirja on pdf:nä täällä.
December 22nd, 2012
Moneen kertaan keskeytynyt lukuprojekti tuli lopultakin päätökseen, kun sain kahlattua läpi Dick Hebdigen klassikon Subculture – the Meaning of Style (1979). Koulukuntien osalta Hebdige edustaa Birminghamin CCCS:ää, jolle on ominaista ainakin tutkimuksen vahva kytkeminen yhteiskuntaluokkiin. Myös Hebdigelle työväenluokan menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuudennäkymät ovat selittäviä tekijöitä, mutta ilmiöitä tarkastellaan toki monesta muustakin näkökulmasta. Toinen tärkeä demografinen teema on eri alakulttuurien suhde maahanmuuttajiin – osa otti vaikutteita mm. karibialaisesta kulttuurista ja osa suhtautui tulokkaisiin avoimen vihamielisesti. Hebdigen keskeisin teesi on kuitenkin se, että alakulttuurit ovat tarkoin määriteltyjä merkitysjärjestelmiä, joita voidaan yrittää lähestyä niiden käyttämien symbolien (kielen, pukeutumisen ym.) kautta.
Oman tutkimukseni kannalta kirja tarjoaa toisaalta paljon tärkeitä näkökulmia, joita voisin itsekin yrittää soveltaa, mutta samalla se nostaa jälleen esiin hankalan kysymyksen: onko demoskene ylipäänsä alakulttuuri? Hebdigen tarkastelemat tedit, modit, punkkarit ja skinit tuntuvat aika etäisiltä pukukoodeineen, musiikkityyleineen ja kadulla rähinöinteineen. Skeneritkin ovat yhtä lailla yhteisö, mutta yhteenkuuluvuutta ei juuri korosteta ulkoisin merkein, vaan se näkyy pikemminkin vaikkapa kielen ja artefaktien tasolla – kuten oli myös mainituissa Enkkulan alakulttuureissa. Yhtymäkohtia löytyy toki muitakin, kuten vaikkapa mutkikkaat suhteet vanhempiin ja toisiin yhteisöihin. Skenettäjät eivät sentään jalkaudu hakkaamaan muiden digitaalisten kulttuurien edustajia, mutta etenkin suhtautuminen pelaajiin on ollut aikanaan ärhäkkää.
Eräs mielenkiintoisimpia teemoja on alakulttuurien sulauttaminen/kesyttäminen. Yhteiskunnan kannalta vaarallisiksi koettuja virtauksia on yhtäältä banalisoitu mediassa ja toisaalta sulautettu harmittomiksi emokulttuurin palasiksi. Eräänä kotouttamisen mekanismina Hebdige mainitsee alakulttuurisen tyylin kaupallistamisen: siinä vaiheessa, kun punkkarien hakaneulat ja revityt paidat nähtiin muotinäytöksien catwalkeilla, oli niiden alkuperäisten merkitysten rapautuminen jo ilmeistä. Itselleni tuli takauma 90-luvun skeittilehdistä, jotka olivat täynnä kenkämainoksia 🙂 Douglas Thomas väitti Hacker Culture -kirjassaan, että digitaaliset alakulttuurit, kuten hakkerointi, kestävät sulauttamisyrityksiä hyvin, mutta en ole asiasta enää kovinkaan varma. Pelit ovat jo arkipäivää, retrohuuma Marioineen ei tunnu laantuvan, nörttiys on luonut nahkansa, ja niin edelleen.
Demoskene on kuitenkin pysytellyt yllättävän hyvin piilossa – kenties siinä ei ole kaupallista potentiaalia tai riittävästi uhkaa, että mitään kesyttämistä olisi tarpeen tehdä. Tiettyä uhkaa voi nähdä siinä, että nuorempi polvi osaa käyttää tietotekniikkaa luontevasti, siinä missä vanhemmilla on vaikeuksia sopeutua muutoksiin. Ristiriita on näyttäytynyt esim. banalisointina lehtien sivuilla vuotuisten “Nörtit kokoontuivat pelaamaan Assemblyyn” -juttujen muodossa. Eräänlaista sulauttamista on skenerien siirtyminen tietoteollisuuden palvelukseen, mikä ohjaa emokulttuurin käytäntöihin ja arvoihin mukautumiseen.
December 5th, 2012
WSOY julkaisi suomeksi vuonna 1996 Gordon Brownin mielenkiintoisen teoksen Jalojen juomien klassikot. Tequilaa käsittelevään lukuun on kuitenkin eksynyt joitakin joko asia- tai käännösvirheitä, jotka täten korjattakoon:
- Agaavea kasvatetaan viidessä eri maakunnassa, ei pelkästään Jaliscossa
- Meksikon nimi juontuu Mexica-heimosta, ei mezcalista
- Reposado lepää vähintään kaksi kuukautta ja enintään vuoden tammitynnyreissä
- Gold-tequila tarkoittaa lähinnä sitä, että juomaa on värjätty ja mukaan sotkettu lisäaineita, eikä niinkään kypsytystä. Gold ei ole koskaan 100% agaavesta tehty.
- Vähintää 51% agaavea on oltava kaikessa tequilassa. 100% agaavesta valmistettu ei ole mitenkään “vahvempaa” vaan ainoastaan aidompaa (puro de agave), muut ovat mixtoja.
- Puro de agave -tequilaa ei saa pullottaa kuin Meksikossa
- Tequila ei ole “kaktusviinaa”
- Mezcal tehdään vihreästä agaavesta
- Makuasia, ovatko Cuervot jotenkin “kevyitä ja elegantteja”. Mitään tequilan kärkikastia ne eivät edusta, etenkin kun tässä ei ole edes kyse Especialista.
- Herradura ei valmista “vain vahvinta 100-prosenttista kaktusviinaa”, ks. yllä. Yhdessä vaiheessa firma teki myös mixtoa.
- Tekstissä on myös maininta “Reposado Goldista”, mikä olisi ainakin mixto
- Agaavea ei paistamisen jälkeen mitenkään tarvi kuoria erikseen. Ei ole mitään “hedelmälihaa”, vaan paistetut ytimet puristetaan sinältään ja saatu mehu käytetään.
- Sauza Tres Generaciones on täysi tuotelinja blancosta extra añejoon
- “Nykyiseen Sauzan valikoimaan kuuluu myös muuta”, ks. yllä, sekä ainakin Tequila Los Abuelos ja 100 Años
- Sierralla on myös toinen tuoteperhe, 100% agaavesta tehty Milenario
Luultavasti jokunen virhe jäi vielä korjaamattakin. Jos omissa väitteissäni on fibaa, niin otan ilman muuta oikaisuja vastaan.
July 1st, 2012
Monilla (nettikeskustelijoilla) tuntuu olevan kaikenlaisia käsityksiä siitä, mitä Koraanissa käsketään ja kielletään, mutta harvempi lienee oikeasti lukenut itse opusta. Netistähän sekin löytyy, joten ei muuta kuin ottamaan asiasta selvää. Ensi alkuun oli tarkoitukseni kirjoittaa “Nirri pois pt. 2” vertaillakseni Koraanin ja Vanhan testamentin oikeuskäytäntöjä kuolemanrangaistuksen osalta, mutta Koraani ei vertailuun lopulta soveltunut, koska maallista lakia koskevia tarkkoja määräyksiä on verrattain vähän. Pikemminkin kerrotaan, miten uskovaisen tulisi elää ja rangaistus jätetään viimeiselle tuomiolle. Jokunen kuolemanrangaistusta käsittelevä kohta sentään löytyi:
- Murhatapaukset (2: 178), myös sovittelumahdollisuus
- Vihamielisten vääräuskoisten (uskottomien) surmaaminen (4: 89)
- Jumalaa ja hänen lähettilästään vastaan sotiminen (5: 33)
Kaiken kaikkiaan Koraani on hämmentävää luettavaa, koska monessa paikassa viitataan suoraan Raamattuun. Mainittujen joukossa ovat mm. monet profeetat, Jeesus ja juutalaisten pako Egyptistä. Muhammedin näkemys – ja samalla koko islamin oikeutus – on se, että yläkerran isäntä on ilmaissut itsensä jo aiemminkin, mutta juutalaiset ja kristityt ovat vääristelleet sanoman. Toisteisuutta on paljon: jumalattomien saama rangaistus, paratiisi, tuomiopäivä ja epäjumalien turmiollisuus kerrataan monen monessa suurassa lähes samoin sanoin.
Varsinainen oivallus syntyi Wikipedian aihetta käsittelevien artikkelien äärellä. Koraani ei juuri ota kantaa lakipykäliin, mutta johonkinhan sen paljon puhutun islamilaisen lain on perustuttava. Avainsana on sunna, eli hadith-kirjoituksiin perustuva perinnetieto profeetan elämäntavoista ja sanomisista. Tässä kohdassa tilanne monimutkaistuu kovaa kyytiä, sillä hadithiin kuuluu luotettavuudeltaan vaihtelevan tasoisia lähteitä ja tulkinnanvaraa on paljon, mikä on omalta osaltaan johtanut islamin jakaantumiseen erilaisiin koulukuntiin. Samaa kautta mukaan on tullut aikalaiskulttuuria, jota ei ole välttämättä edes tarkoitettu nykyaikaan sopivaksi elämänohjeeksi.
Alarmistien lempilapseen, pyhään sotaan, kannustetaan sivuilla useaan otteeseen, mikä luo väkivaltaisen vastakkainasettelun oikea- ja vääräuskoisten välille. Asiaa voi kuitenkin katsoa toiseltakin kantilta, sillä uskottomat saavat joka tapauksessa rangaistuksensa tuonpuoleisessa, minkä lisäksi parin jakeen mukaan rauhallinen rinnakkaiselo olisi suorastaan suotavaa:
Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia. (2: 190)
Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa. (4: 90)
June 21st, 2012
Joystickit kuumina — Varhaista erotiikkaa kotitietokoneilla on nyt ladattavissa pdf:nä täältä. Kuvat valitettavasti vain mustavalkoisina kuten printtiversiossa.
December 1st, 2011
Pitkään ja hartaasti työstetty Joystickit kuumina — varhaista erotiikkaa kotitietokoneilla on tulossa julkaisuun ihan näinä päivinä Turun yliopiston Digirakkaus 2.0 -kokoelmateoksessa. Lankosken Petrin ja Heinosen Mikon kanssa kirjoitettu artikkeli käsittelee nostalgista teemaa: 80-luvun ja 90-luvun alkupuoliskon digitaalista erotiikkaa. Aihetta lähestytään yhtäältä sisältöjen kautta ja toisaalta etsitään niitä merkityksiä, joita pornolla oli aikakauden nuorille tietokoneharrastajille. Mukana menossa mm. Sex Games, Samanta Fox Strip Poker, Larry ja Stoker. Tarkempia tietoja kirjasta sen kotisivulla.
October 22nd, 2011
Daniel Botz sai vihdoin ja viimein demoaiheisen väitöskirjansa julkaistua. Kirja on jämäkkä 400-sivuinen pläjäys aiheesta. Kielimuuri nousee vastaan, kun en saksaa lue, mutta julkaisun merkittävyydestä ei ole kahta puhetta: kyseessä on ensimmäinen väikkäri puhtaasti demoista. Taustalla on massiivinen tutkimus, mikä näkyy jo vaikkapa ruutukaappausten ja nimikkeiden määrässä. Botz lähestyy aihetta estetiikan ja taiteen näkökulmasta, joten oma työni ei onneksi muuttunut turhaksi tämän julkaisun myötä. Tarkemmin kirjaan voi tutustua Danielin omilla sivuilla.
August 21st, 2011
Next Posts
Previous Posts
