.Markku Reunanen.

Ensimmäinen Retrobright-yritelmä

Jo useampi vuosi sitten säätäjät keksivät vetyperoksidin vaalentavan vaikutuksen – ei hiuksiin, vaan myös vanhoihin tietokoneisiin. Retrobright-nimellä kulkeneet erilaiset litkut palauttivat vanhat muovikotelot vanhaan loistoonsa. Kellastuminen johtuu ilmeisesti palonsuojaamiseen käytetystä bromista, joka ajan mittaan reagoi auringonvaloon tai lämpöön. Itseäni pieni kellastuminen ei ole juuri haitannut, mutta prosessi on kiinnostanut noin muuten, ja kun käsiini päätyi kohtuuttoman kusenvärinen Atari 800XL, ryhdyin lopulta kokeilemaan valkaisua itsekin.

Alkuperäinen resepti vaati hieman erikoisia aineksia, minkä lisäksi osia piti liottaa auringossa tai UV-valon alla isossa puntussa. Upottamisesta on se ilo, että litku löytää tiensä tasaisesti joka puolelle, mutta ainakaan näin kerrostaloasujalle ison peroksidimäärän käsittely ei ole kovin helppoa, eikä nurkissani ole muutenkaan oikein sopivaa astiaa. Uudemmissa versioissa Retrobright on muutettu hyytelömäiseksi, jolloin sitä voi sivellä haluttuun pintaan. Saman vaikutuksen saa kuitenkin aikaan paljon kotoisamminkin konstein, sillä hiusten blondaamiseen käytettävät kampaamotuotteet toimivat siinä missä itse sekoitellut liemetkin. Itse hankin Biozell Classic -vaalennusvoidetta, joka näyttää olevan ihan ok, vaikka hiukan äreämmän aineen kanssa olisikin saattanut säästyä aikaa. Joitakin havaintoja omista kokeiluista:

• Valkaistavan pinnan pitää olla puhdas. Itse kihnutin pinttyneimpiä kohtia ihmesienellä.
• Vaalennusvoide koostuu kahdesta komponentista, jotka tarvii sekoittaa keskenään. Sekoitus kannattaa tehdä huolella, sillä muuten vaalennus jää helposti laikukkaaksi.
• Tökötti kuivuu ja lakkaa toimimasta, jollei sitä suojaa esim. läpinäkyvällä muovipussilla tai tuorekelmulla. Jos kelmuun jää vekkejä tai ilmakuplia, niin ne näkyvät varjoina lopputuloksessa.
• Smörja kuivaa ja valkaisee myös sormet, joten suojahanskat eivät ole huono idea. Ei myöskään kannata laittaa virittelyyn ykkösiä ylle, sillä roiskeista jää vaatteisiin vaaleita läiskiä.
• Sivellin tai vaikka vanha hammasharja on tarpeen, jotta möhnän saa tasaisesti pintaan. Atarin tapauksessa yllätyksiä tuotti teksturoitu muovipinta, johon litku piti tosissaan harjata.
• Prosessi vaatii aikaa. Itse sain tyydyttävän pinnan aikaiseksi vasta noin kahdeksan tunnin auringossa paahtamisen jälkeen, mikä ei ole Suomen kesässä ihan itsestäänselvyys. Valkaistava sivu kannattaa kääntää mahdollisimman kohtisuoraan arskaa kohti.
• Ensimmäisellä yrittämällä pinnasta tuskin tulee tasainen, mutta jokusen kierroksen jälkeen väri alkaa konvergoitua alkuperäistä kohti.
• Loppukäsittely vaseliinilla palauttaa pintaan kiillon ja tasoittaa hiukan värierojakin.

Valkaisu siis toimii, eipä siinä mitään, muttei ole aivan ilmeistä eikä hätäisen miehen hommaa. Atari alkaa olla tässä vaiheessa jo hyvässä kunnossa, mutta kyljet vaativat vieläkin uuden satsin, sillä kelmun rypyistä jäi tummempia raitoja pintaan. Alla suuntaa-antava ennen ja jälkeen -kuva, joka tuskin jättää epäilyksiä vetyperoksidin voimasta. Mikään lopullinen ratkaisuhan tämä ei missään tapauksessa ole, sillä muovi alkaa taas ajan myötä kellastua (mikä ei ole välttämättä pelkästään huonokaan asia, sillä se tasoittaa värin epätasaisuuksia).

Add comment September 24th, 2017

Takaisin koodihommiin

Väikkäritohinoiden kesken oli hyvin vaikeaa tehdä juuri mitään ylimääräistä – jos aikaa olisi ollutkin, niin jaksamista ei. Nyt, kun olen koulun penkiltä luultavimmin lopullisesti poistunut, niin ehdin jo hiukan palata skenepuuhien äärelle (vaikka nykyisessä elämäntilanteessa kesä”loma” onkin lähinnä vajaan parin kuukauden lastenhoitonakki). Ensimmäinen tuotos syntyi Vammala Partyille: Nothing but PET SKI on tunnetun PETSCII-demon nimeen perustuva pikku vitsi, jota kuorruttavat kuitenkin Yzin kelpo biisi ja Teron iloluontoiset grafiikat. Hiukan merkittävämpi comeback nähtiin puolestaan vajaa viikko sitten Assemblyillä, kun useampikin Fit-jäsen (Yzi etunenässä) synnytti MS-DOS:lle Deep Hyttynen -demon. Itse tein pari efektiä ja muuta sekalaista hanslankarointia. Kesän kuluessa ehdin verrytellä sormia myös merkkigrafiikan parissa: Pärekori, Pop-o-pupu ja Pasila–Manhattan.

Add comment August 10th, 2017

Tekstitaidetta ja muuta

Teron kanssa pitkään ja hartaasti väännetty WiderScreenin tekstitaideteemanumero saatiin lopultakin uunista ulos. Toimitustyöt osoittautuivat odottamattoman raskaiksi tällä kertaa, eikä ajoituskaan ollut kovin optimaalinen, kiitos lukuisten väittelyyn liittyneiden prosessien. Toivottavasti lopputulos on lukijoille kuitenkin viihdyttävä ja valaiseva. Kirjoitimme itsekin pikku katsauksen – tiettävästi – ensimmäisestä Suomessa julkaistusta tietokonesarjakuvasta sekä siitä tekemästämme uusioversiosta. Kuulin juuri myös, että porilaisten kanssa tehty konferenssipapru suomalaisista pelikilpailuista oli tullut juuri linjoille. Julkaisuhuuman täydentää lähipäivinä ilmestyvä Tekniikan Waiheita, jossa julkaistaan lektioni.

ROCK JOKA TIESI… LIIKAA!

edit: kah, tuli vielä tämäkin Pac-Man-papru pihalle.

Add comment June 15th, 2017

Aldi linssiluteena

Kokoelmissani oleva, nimimerkki Tundrahin alkujaan omistama Commodore 64 “Aldi” sai toimia useissa PR-tarkoituksissa tänä keväänä. Kyseessähän on siis ainoastaan Saksassa myyty halpahalli-nepa, joka oli jotain kautta kulkeentunut Suomeen: germaaneille ei mikään harvinaisuus, mutta muualla vähemmän nähty. “Aldi” ei ole virallinen tyyppinimi ja mallia myytiin muissakin kaupoissa, mutta nimi on vakiintunut harrastajien parissa. Mikään muu C-64 ei näytä aivan samalta, koska kyseisessä koneessa on vanhan leipälaatikon ruskea kuori, mutta kuitenkin 64C:n vaalea näppis, jossa grafiikkamerkit ovat sivussa (samalta näyttäviä on tavattu kahdesta koneesta itse yhdisteltyinäkin, mutta Aldissa on hopeatarra kyljessä ja pohjassa lukee “MADE IN USA”). Sisuksissa on tavanomainen lyhyt emolevy. Tämä kyseinen yksilö ei ole pelkkä koriste, vaan palvelee pääasiallisena demo/pelikoneenani hyvin toimivan näppiksen, 8580:n ja näppärän kokonsa vuoksi.

Add comment April 4th, 2017

Sveitsinkeikka

Pitkään valmisteltu pikku konferenssimme, Home Computer Subcultures and Society Before the Internet Age, saatiin kunnialla päätökseen viime viikonloppuna Zürichissä. Heiluin mukana järjestelyissä sen verran kuin pystyin, mutta suurin osa käytännön työstä jäi kuitenkin Glebin niskoille. Ohjelma oli sikäli tiukka aamusta iltaan kahtena päivänä, että turismille ei jäänyt ollenkaan aikaa. Mäkiä ja portaita tuli ainakin nähtyä, jos ei paljon muuta. Tapahtumapaikka oli arvoisa vanha tähtitorni, Collegium Helveticum, joka tarjosi komeat, jos sitten teknisesti jokseenkin vanhahtavat puitteet.

Koskaan aiemmin ei ole tuntunut näin paljon siltä, että nyt olen oikeassa konffassa. Paikalle oli saatu – kiitos SNF:n ja ZZF:n myöntämän rahoituksen – varsin kansainvälinen tutkijaporukka, jonka aiheet olivat hyvin lähellä omiani: demoja, piraatteja, peliteollisuuden historiaa, purkkikulttuuria ja paikallista tietotekniikan historiaa mm. Puolasta ja Tsekkoslovakiasta. Kirjoista, lehdistä ja sähköposteista tuttuja nimiä, jotka muuttuivat näin oikeiksi ihmisiksi. Vaikka verkostoituminen onkin hieman kulahtanut bisnestermi, niin uskon kolleegion kesken syntyneen uusia hyödyllisiä yhteyksiä, jotka johtavat myöhemmin konkreettiseen yhteistyöhön. Perjantai-illalla oli virallisen ohjelman lisäksi Konstantin Stürzin kräkkeriaiheisen lyhytelokuvan ensiesitys.

Oma esitykseni käsitteli metatasolla sitä, ketkä ovat tehneet demo- ja kräkkeritutkimusta. Printtasin kotona Demoscene Researchin bibliografian, leikkasin paperin paloiksi ja tein lappusille erilaisia ryhmittelyjä. En ole lopputulokseen loputtoman tyytyväinen, mutta olipa edes jotain tuoretta esitettävää, jota saatan myöhemmin tunkata julkaistavaksikin asti. Presiksen lisäksi olin kahden paneelin puheenjohtajana – uusi kokemus sekin, vaikka muistuttaakin vahvasti opiskelijoiden kurssiesitysten kommentointia ja aikataulussa pitämistä. Paneelikeskustelu oli eloisaa ja aika loppui aina kesken, mikä oli varsin hyvä merkki aiheiden kiinnostavuudesta. Perjantaihin ajoittui vielä ylimääräisenä bonuksena tohtorintutkintoni hyväksyminen, vaikka kuulinkin siitä itse vasta muutaman päivän päästä.

Kuva: Esther Laurencikova

Add comment March 30th, 2017

Parasta ennen

James Newmanin Best Before: Videogames, Supersession and Obsolescence vuodelta 2012 lienee kattavin yleisesitys pelien taltioinnin haasteista. Olen itsekin pyörinyt aiheen ympärillä jonkin verran Videogames.fi:n vuoksi, minkä lisäksi demojen arkistointiin liittyvät ongelmat ovat pitkälti samanlaisia, vaikka joitakin merkittäviä erojakin toki on: demot eivät ole yleensä interaktiivisia, niissä ei ole pakkauksia eikä manuaaleja, niitä saa – periaatteessa – levittää vapaasti, minkä lisäksi demojen ajettavuus ei riipu taloudellisista seikoista.

Newman käy läpi moninaisia pelien säilyttämiseen liittyviä haasteita, joita totisesti riittää. Ilmeisin ongelma on vanhojen laitteiden ja tallennusvälineiden väistämätön mätäneminen, joka on kuitenkin vain yksi osa kokonaiskuvaa. Emulaation epätäydellisyys, harrastajien (sinänsä tärkeäksi tunnustetun) tekemän taltiointityön satunnaisuus, pelien lukuisat eri versiot ja lainsäädännön vihamielisyys ovat nekin vähintään yhtä merkittäviä haasteita. Monessa kohtaa syyttävä sormi osoittaa – aiheellisesti – pelifirmojen suuntaan: peleistä ei edes yritetä tehdä säilyviä, vaan teollisuus haluaa korvata vanhat tuotteet uusilla nopeassa tahdissa. Nykyisin suuri osa pelien sisällöstä sijaitsee verkossa, ja kun firma lopulta sammuttaa palvelimet taloudellisista syistä, muuttuvat verkkopelit pelikelvottomiksi.

Kaikkiin ongelmiin ei välttämättä edes ole ratkaisuja: esimerkiksi laitteiston maatumisen edessä Newman nostaa kädet reilusti pystyyn. Merkittävin kysymys onkin lopulta: mitä itse asiassa kannattaisi säilyttää? Laitteiden ja pelien keräilyn ohella toinen yleinen tulokulma on yrittää säilyttää pelit mahdollisimman pitkään pelattavina, esimerkiksi emulaation keinoin. Newman on kuitenkin tässä toisinajattelija ja sitä mieltä, että tärkeintä olisi taltioida pelikokemuksia niiden todellisessa kontekstissa, koska niitä ei voi enää jälkikäteen luoda uudelleen.

Add comment March 11th, 2017

Dr. Marq

Flunssasta huolimatta sain eilen hoidettua pois tohtorintutkinnon viimeisen etapin, kun puolustin väitöskirjaani Porin yliopistokeskuksessa. Tilaisuus oli pieni ja kotoisa, eikä vastaväittäjä, Carl Therrien, heittäytynyt häijyksi, mutta onneksi haastetta hiukan lisäsi päällä jyllittävä nuha, jota koitin lääkitä Ibumaxin ja Mynthonin keinoin. Kokoversio väikkäristäni, Times of Change in the Demoscene: A Creative Community and Its Relationship with Technology, on nyt ladattavissa linkin takaa – yliopiston sivuilla olevasta puuttuvat itse artikkelit. Idakin osallistui:

Add comment February 18th, 2017

2016 touhut

Jos oli 2015 stressaava, niin eipä viime vuosikaan yhtään sen helpompi; ehkä jopa tuskaisempi. Tavanomaisten duunin ja vanhemmuuden velvoitteiden lisäksi niskassa painoivat entistä pahemmin opintojutut, kun opinnäytteen väsäily ja siihen liittyvät moninaiset prosessit alkoivat tulla loppusuoralle. Taustalla yleistä ankeutta on lisännyt se, kuinka jotkut ovat ilmeisesti menettäneet kaiken kosketuksensa todellisuuteen ja käyttävät kaikki liikenevät voimansa moninaisen vihapuheen suoltamiseen netin (tai presidentinvaalikampanjan) täydeltä.

Ei vuosi sentään ihan pelkkää kurjuuttakaan ole ollut. Juniori on kasvanut ja oppinut kaikenlaisia taitoja, ja tulihan tässä tosiaan täytettyä tasavuosiakin. Länkkärimaratonit ovat järjestelyvaivasta huolimatta edelleen vuoden valopilkkuja. Tunnelma on tässä vaiheessa varovaisen toiveikas, sillä tänä vuonna velvoitteiden pitäisi lopulta jo hieman hellittää.

Skenetykset ja retroilut

Valitettavan hiljaista tällä saralla, vaikka Vammala Partyä varten tuli sentään huhkittua oikein tosissaan: neljä kuvaa, kaksi pikku demoa ja vieläpä interaktiiviseksi muutettu 80-luvun sarjis, johon palaan joskus myöhemmin, kun projekti etenee. Mukana menossa tuttuun tapaan myös Roz, Dr. TerrorZ sekä Yzi. Assemblyille teimme pienen paluun dossille: Amica Magick on vähän mitä on, mutta ainakin kääntäjät ja muut ovat taas todistettavasti kunnossa. Manun kanssa kyhätyn C-visan voinee laskea produksi senkin.

MSX-ryhmämme Lieves!Tuore täytti jo 20 vuotta, mitä juhlistettiin asiaankuuluvasti Vammala Partyillä. Paikalle saatiin suuri osa jäsenistä – ainakin kaikki aktiivit. Jalkapalloharkkojen jälkeen 1996 perustettu retroryhmä osoittautui muita aikalaisvitsejä kestävämmäksi, eikä lopahtamisesta ole merkkejä näkyvissä edelleenkään. Alun perin funtsimme, että vuosijuhla pidettäisiin oikeasti Lievestuoreella, mutta ideasta oli kuitenkin käytännön syistä luovuttava.

Skenetyksen ja yleisen retroilun välimaastoon sijoittuva Pixel Polizei -konvertteri tuli julki vuoden alussa. Työkalusta ei tullut mikään varsinainen hitti, ja työmääräkin osoittautui aivan kohtuuttomaksi, joten olkoon nyt jonkun aikaa hyllyllä odottamassa aikaa parempaa. Tulipa ainakin opittua kaikenlaista eri kasibittikoneiden ohjelmoinnista ja grafiikkatiloista. Tuunasin PETSCII-edikkaakin huomattavasti, vaikka suurin osa sisäisistä muutoksista ei juuri käyttäjälle näykään. X-partyn vaatimattomaksi jääneessä kompossa ilmeisesti kaikki kuvat olivat edikkatekeleitä, joten tarkoitus sinänsä täyttyi.

Konekanta ei juuri muuttunut – retroroinaa on muutenkin jo niin paljon, ettei lisää oikein pysty hankkimaan. Loppuvuodesta tilasin sentään XE-Atareille sopivan ulkoisen muistinlaajennuksen, joka on saanut toistaiseksi odotella sopivaa hetkeä (mitään varsinaista tarvetta ei ole, kun 600XL:ni on jo laajennettu). Noin muuten vuoden tietokonevirittely kohdistui lähinnä Linux-läppäreihin.

Tutkimustohinat

Artikkelit, lehtijutut ym. jäivät 2016 vähäisiksi, vaikkakin perustellusta syystä. Merja Salon kanssa sentään saatiin julkaistua kepeä katsaus suomalaisesta Amiga-pioneerista, sekä Terpan kanssa Skrollissa PETSCII-juttu. Artikkeleita on toki jatkuvasti tekeillä ja pari vertaisarvioinnissakin, mutta katsotaan nyt, miten niiden kanssa käy.

Suurin osa kirjoitus- ja tutkimustyöstä on kohdistunut kiviriippaan nimeltä väitöskirja. Keväällä oli sopivasti noin kuukausi aikaa kirjoitteluun ja väänsin nippuväikkärin johdantoa kasaan sivun päivässä – toisinaan inspiraation ja toisinaan riittämättömyyden tunteen vallassa. Tässä vaiheessa lopussa ovat niin motivaatio, kunnianhimo kuin yleinen häveliäisyyskin, joten ihan hyvä, että myös projekti on lopuillaan. Esitarkastajilta tuli sekä tukistusta (ihan aiheesta) että kiitosta, ja kun molemmat ehdottivat työn hyväksymistä, niin korjailujen jälkeen puolustanen opinnäytettä 17.2. Porissa.

Leffavuosi

2014 ja 2015 olivat hulppeita länkkärivuosia: katselin yli 150 näkemätöntä westerniä molempina vuosina, mutta nyt tahti on lopulta hiipunut. Yhtäältä järkevä katseltava on käynyt vähiin ja toisaalta olen katsellut vaihteeksi muitakin genrejä. Ihan tarkkaa lukemaa ei ole, mutta aiemmin näkemättömiä tekeleitä kertyi listaan hiukan reilu 60 kappaletta. Uudet ison rahan tuotannot, kuten Diablo, Jane Got a Gun ja The Magnificent Seven todistivat vahvasti länkkärien uuden tulemisen puolesta, vaikka teoksina eivät järin ihmeellisiä olleetkaan.

Leffavuoden eräs kohokohta oli tietysti McCabe & Mrs. Millerin Blu-ray-julkaisu, jota oli povattu ja kytätty jo vähintään parin vuoden ajan. Olen hehkuttanut leffaa epäilemättä kaikille jo ihan tarpeeksi, mutta kyllä se edelleen kesti uudelleenkatselun (tai pari) oikein mainiosti. Harvempi länkkäri on vastaavalla tavalla kokonaisteos, jossa juoni, hahmot, ympäristö ja lavasteet kaikki kietoutuvat kiinteästi toisiinsa (no niin, hehkutinpa taas).

Muu katselu keskittyi keväällä uusiin ja vanhoihin scifi-leffoihin – Alienit, Predatorit, Martianit, Interstellarit, Gravityt sun muut – ja jossain määrin fantasiaan Lortista Hobittiin. Olin nähnyt joskus taannoin pari ensimmäistä Harry Potteria, mutta sarja ei tuolloin juuri kiinnostanut. Nyt uudella yrityksellä ja kokoelmaboksin voimin sain huispaukset huispattua hamaan loppuunsa. Putkeen katsomisesta seurasi tunne, että jokainen episodi on oikeastaan sama leffa vähän eri paketissa. Oculus reparo! Kummallisemmista sivujuonteista mainittakoon tässä vielä sotilasfarssit.

Add comment January 1st, 2017

Joului!

Tämäkin stressintäyteinen vuosi on tulossa lopulta päähänsä, joten nyt on aika yrittää hieman levätä. Retrospektiivi tulee joskus lähipäivinä, mutta tässä vaiheessa jouluntoivotukset (kuvaa klikkaamalla saa näytille muutaman raamin animaation):

Tätä voi katsella oikeallakin nepalla: http://www.kameli.net/~marq/joulu2016.prg

Tai Plus/4:llä: http://www.kameli.net/~marq/joulu2016plus.prg

2 comments December 23rd, 2016

Suuret seikkailupelit

Juho Kuorikosken Suuret seikkailupelit: Tietokonepelien klassikot on eräänlainen jatko Sinivalkoiselle pelikirjalle, vaikka tällä kerralla ei pitäydytäkään Suomen kamaralla. Sen sijaan Kuorikoski käy läpi seikkailupelien historiaa alkaen tekstiseikkailuista ja päätyen tämän päivän visuaalisesti komeisiin “vuorovaikutteisiin elokuviin”. Pelkkien pelien lisäksi lähdemateriaalissa on runsaasti haastatteluja, joissa pääsevät ääneen aikansa tunnetuimmat suunnittelijat ja koodarit, kuten Al Lowe ja Ron Gilbert.

Suuri osa sivuista on luonnollisestikin omistettu Sierran ja LucasArtsin tunnetuimmille klassikkosarjoille King’s Questista Monkey Islandiin. En itse tunne seikkailupelejä sen syvällisemmin, joten valikoima vaikuttaa varsin kattavalta (noh, Shenmueta jäin kaipaamaan). Kuorikosken keskeinen narratiivi on se, kuinka seikkailupelit kehittyivät näkyväksi ja kaupallisesti menestyneeksi genreksi 80-luvun lopussa ja kuinka ne katosivat 90-luvun lopulla valokeilasta moniksi vuosiksi. Lopputulema on kuitenkin optimistinen, sillä hiljattain lajityyppi on kokenut jälleen uuden tulemisen.

Kirja on helppoa luettavaa ja toimii sekä hyvänä ajanvietteenä että yleisjohdatuksena aiheeseen. Kuorikoski tuntee aiheen kattavasti, mutta mikään tiedekirja Suuret seikkailupelit ei sittenkään ole – kirjoittaja ei peittele omia mieltymyksiään ja suosikkiteokset saavat osakseen ylisanoja. Eräs kirjasta selkeästi esiin nouseva seikka on se, kuinka seikkailupelit ovat olleet alusta saakka sarjoja: menestyneitä konsepteja on lypsetty vuosien varrella moneen kertaan jatko-osien ja uusioversioiden muodossa (juuri tästähän nykyistä peliteollisuutta kritisoidaan, mutta jatko-osatehtailu on kirjan perusteella paljon vanhempi ilmiö).

Add comment November 28th, 2016