.Markku Reunanen.

Nepailua Vammala Partyillä

Jokavuotinen kesäparty on taas kunnialla lusittu, vaikka hiukan raatoisa olo vaivasikin jo ennen ja etenkin jälkeen – helleaalto osui tälläkin kertaa juuri tuohon viikonloppuun, joten hiki on ollut ja nukkuminen vähän niin ja näin. Luovaa aikaa oli seonnut melkoisesti uuden kameli.net-serverin asennukseen, mutta palaan siihen aiheeseen myöhemmin. Merkittävin saavutukseni tällä erää lienee levykkeenheittokilpailun voitto, sillä onhan viime kerrasta jo useita vuosia. 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa olin aina kärkikahinoissa, mutta uusien kilpakumppanien ja oman kangistumisen myötä sijoitukset ovat olleet heikompia. Skenekompoihin tein kiireessä kaksi nepakuvaa, Kafkis (hires Multipaintilla) ja Posandeerit (PETSCII omalla edikalla), sekä Yzin kanssa vielä Tiskari-vitsidemon, joka sitten sattui voittamaan komponkin. Emil osallistui Lumpeet-kuvalla, joten perheestä oli myös muuta edustusta.

Add comment July 16th, 2018

Vuosi 2017 lusittu

Sellainen vuosi oli se. 2017 on nyt ainakin suoritettu, jos ei ehkä eletty. Hiukan ehdin alkuvuodesta toivoa, että väitöksen jälkeen pahin rytinä laantuisi, mikä ei tietenkään toteutunut lainkaan. Paljon on ainakin tapahtunut yhden vuoden aikana. 2018 saisi puolestani olla asteen lunkimpi, vaikka haasteita on jo näköpiirissä niin opetuksen, tutkimuksen kuin vanhemmuudenkin saralla.

Töissä ja tutkimuksen tantereilla

Vuotta eniten määrittänyt seikka oli edelleen jatko-opintojen paketointi, joka onneksi toteutuikin keväällä heti 22 vuoden opiskelujen jälkeen (johon toki on sisältynyt 1x DI, 1x TaM sekä 1x TkL). Nuhaisena väittelyn jälkeen ensimmäinen karonkka Porissa, sitten jälkikaronkka Helsingissä ja seuraavana päivänä suoraan opettamaan viikon intensiivikurssia. Pieni julkisuuspiikki tuli ja meni, mutta väikkärin yli 5000 latauksen perusteella aihe on kiinnostanut muitakin kuin mediaa. Opiskelijuutta on sen verran vaikea jättää kokonaan taakseen, että rupesin sentään suorittamaan Aallon 25 opintopisteen laajuista pedapakettia.

Väitöskirjan viimeistely vei sikäli paljon aikaa ja voimia, että muu kirjoittelu sai jäädä odottelemaan aikaa parempaa. Teron kanssa saimme kuitenkin kevään kuluessa toimitettua WiderScreenin tekstitaideaiheisen teemanumeron, josta tuli hauska ja värikäs kokoelma tiedettä sekä taidetta. Vuoden ainoaksi journopapruksi jäi Pac-Man for the VIC-20, mutta pelikilpailuaiheinen konffapaperi tilkki vajetta hieman. Tekniikan Waiheita julkaisi lisäksi lektioni. Vuoden kohokohtia oli Zürichissa järjestetty tietoteknisiä alakulttuureja käsitellyt tutkijatapaaminen, minkä lisäksi pyörähdin Graffathonissa sekä Aarhusissa kutsuttuna puhujana.

Sähköpostin ja palaverien määrän moninkertaisti se, että päädyin kesällä New Media Design and Productionin pääainevastaavaksi. Siinä missä vaikkapa TTY:llä pääaineet olivat lähinnä kurssikasoja, meillä ne ovat pikemminkin kuin pieniä koulutusohjelmia, joihin on kuhunkin erillinen opiskelijavalinta. En oikein tiedä, paransiko tämä tehtävä elämänlaatuani, mutta ainakin voin nyt yrittää tehdä ryhtiliikettä jonkun aikaa paikallaan polkeneelle pääaineelle. Vuoden 2018 alusta aloitan myös Taikin akateemisten asioiden komiteassa, mikä toivottavasti ei tarkoita paljon enempää kuin harvakseltaan kokouksissa istumista.

2018 tuo mukanaan muitakin uusia ammatillisia kuvioita, sillä aloitan Turun yliopiston leivissä 50% tutkijatohtorina pelikulttuureja tutkivassa Akatemian huippuyksikössä. Ajoitus on hyvä, sillä nyt väittelyn jälkeen pitäisikin kerätä hiukan akateemista läskiä tulevia koitoksia varten. Lehtoraatin (yliopistonlehtoraatin!) ja tutkimuksen yhteensovittaminen voi olla haastavaa, mutta eipä näitä paikkoja usein tulla tarjoamaan, joten tilaisuus on käytettävä hyväksi.

Skenetystä ja retroa

Koodihommat jäivät jokseenkin vähiin, mutta eivät täysin nolliin: kyhäsimme Vammala Partyille pikku intron nepalle, Assemblyille ihan kelpo dossidemon, ja PETSCII-editorikin eteni taas jonkun verran. Ahkerimmin skenetin PETSCII-taiteen puolella: osallistuin viiteen eri kilpailuun (osaan useammalla kuvalla) ja peräti voitin kompon Australiassa pidetyillä Syntaxeilla. Ilahduttavaa on myös ollut nähdä, kuinka Emil on innostunut tekstigrafiikasta ja tehnyt samoihin kilpailuihin omia töitään – kuusivuotiaalle on toki aika brutaali vastus aikuisissa graafikoissa, joten katsotaan jaksaako motivaatio edelleen pysyä yllä. Aika monet omista kuvistani ovat olleet pseudo-3D:tä, ja teinpä pari stereogrammiakin, mutta niihin ei ole mitenkään tarkoitus jämähtää yksinomaisesti.

Vuoden partykalenteriin mahtui jo mainittujen Vammala Partyn ja Assemblyn lisäksi Zoo, joka oli jälleen mukava nepaeinarien tapaaminen Viialassa. Kirjoittelin tänne blogiin jo pienen raportin, minkä lisäksi melko sama teksti päätyi englanninkielisenä myös Vandalism Newsiin. Graffathonin voinee niin ikään laskea partyksi, vaikka sen toinen jalka seisookin tukevasti hackathonien tontilla. Kuskasin Emilin Assemblyille ensimmäistä kertaa, ja ensi kesänä mennään suurella varmuudella uudestaan, kun nähtävää oli natiaisellekin paljon.

Retrohankinnat ovat edelleen jäissä, kun mihinkään ei enää mahdu mitään. Kuusnepalle tilasin moduuliporttiin ekspanderin sekä verkkokortin, mutta niihin tutustuminen on toistaiseksi jäänyt pintapuoliseksi. Verkkokortille olisi tavoitteena koodata jotain ihan itse, kunhan aika ja inspiraatio vaan sattuisivat yhteen. Nurkkiin päätyi myös Schneider EuroPC, joka on sekin saanut nököttää toistaiseksi rauhassa. Retrobright-kokeilu oli isoimpia projektejani, ja asensin Atariin samalla tuttuun tapaan Ultimate-muistinlaajennuksen.

Leffoja, leffoja

Kaiken muun ohessa ehdin katsella kohtuullisen paljon elokuviakin – tai ehkä pitäisi sanoa, että ne olivat lähes pakollinen vastapaino stressaavalle arjelle. Osansa saivat niin scifi, lastenanimaatiot, draama kuin suomalaiset sotilasfarssitkin(!), mutta pääpaino oli tavalliseen tapaan länkkäreissä, joita taisin katsella noin sadan pintaan. Mitään uusia merkkiteoksia ei tullut vastaan sen enempää uusissa kuin vanhoissakaan filkoissa, joten genren parhaimmisto lienee jo tukevasti kartoitettu. Mielenkiintoisimpia löydöksiä olivat kenties Black Robe (ei kovin länkkäri), Brimstone, Zandy’s Bride (pikemminkin draama) sekä The Violent Men. Sekä keväällä että syksyllä järkättiin jälleen länkkärimaratonit, jotka olivat jälleen vuoden pikku kohokohtia.

Kohensin kotiteatteria pikku askelin: vanha ongelmainen Optoman XGA-tykki vaihtui hiukan tarkempaan HD-malliin (käytettynä saatu sekin), jolla saa seinälle myös isompaa kuvaa. Harmillista kyllä uudempi tulokas on jonkin verran vanhaa äänekkäämpi, minkä toisinaan huomaa hiljaisissa kohdissa. Radiotehnikan neukkukajarien diskanttista toistoa saapui lisäksi täydentämään käytetty subbari, jonka myötä räjähdyksiin ym. efekteihin tuli odotetusti eloa. Optimaalisia asetuksia täytyy vielä etsiskellä: hiukan ylikorostunut bassopää on ok elokuville ja lisää elämyksellisyyttä, mutta musiikkia kuunnellessa ylikorostus ottaa korvaan. Jälkiviisautena totesin, että vanhoista kajareistakin sai houkuteltua lisää alaääniä esiin vahvistimen asetuksilla, mutta toki alimmat murinat jäivät silti kuulematta.

Add comment January 2nd, 2018

Le PETSCII

Laitetaanpa nämäkin näytille. Teimme pojan kanssa Ranskassa pidetyille Cookie-partyille taas tekstigrafiikkaa. Omat tekeleeni ovat pseudo-3D:tä edustava Kitu sekä kukkamaisema Kitschen Window (Lupin). Emilin kuvat ovat kilpailussa kivasti toiseksi tullut Sammakkolampi sekä Erikoiskone.

Add comment December 13th, 2017

Tekstiartsua pallon toiselle puolelle

Värkkäilimme Emilin kanssa viisikin tekstitaidekuvaa viikonloppuna Australiassa pidetyille Syntax-partyille. Poitsun taidot kehittyvät kohisten ja kompoon lähetetyt kolme teosta olivat jo selvästi harjaantuneempia kuin kesällä tehdyt varhaiset yritelmät. Katsotaan nyt sitten, kuinka pitkään innostus jaksaa pysyä yllä – kuusivuotiaalla kun on aikuisten sarjassa kovia vastustajia, kuten vaikkapa ammattigraafikkoja. Itselläni ei ole mitään kaikenkattavaa tyyliä tai teemaa, joten klikkailin kasaan taas kaksi hyvin erilaista työtä: Whom Are You Going to Call? (Ghostbusta) on hetken mielijohteesta liikkeelle lähtenyt käsin piirretty versio tunnetusta logosta, kun taas Jag Skall jatkaa isometristen geometriakokeilujen sarjaa sekä meksikolaishenkistä calaveritas-teemaa (tällainenkin tuli tehtyä 2003). Jälkimmäinen saattoi voittaa jopa koko kisan, mitä en nyt vielä ihan varmaksi kuitenkaan usko, sillä minä en voita graffakompoja 😛

Add comment November 27th, 2017

Zoo 2017

Tällä kertaa innostus ja hotellihuoneen kilpavaraus (sekä valitettavasti myös flunssa) osuivat yhteen, joten lähdin jokusen tutun kanssa jälleen Suomen ainoalle nepapartylle, Zoolle, käymään. 1998 oli jäänyt mieleen sisäänlämpiävänä ja 2013 puolestaan varsin mukavana tilaisuutena. Viimeksi (2015) oli meneillään lievä sotaväsymys, emmekä saaneet paikalle vääntäydyttyä. Paikka oli jälleen sama kuin kahdella edelliselläkin kerralla eli Viialan nuhju, mutta partylle hyvin sopiva seurahuone nykyisessä Akaan kunnassa. Partybussi kuskasi pk-seudulta paikalle ja takaisin, joten romujen kanssa ei tarvinnut tällä kertaa ryytyä täpötäydessä paikallisjunassa.

Omat kompoentryni jäivät harmillisen minimaalisiksi tällä erää, sillä en saanut aikaiseksi kuin hätäisen PETSCII-kuvan lauantaiaamusta. Kilpailussa oli poikkeuksellisesti suorastaan kahta sukupolvea edustettuna, sillä poikani piirsi koodaamallani editorilla myös oman teoksensa. Oma tekeleeni oli stereokuva, mikä ensinnäkin meni yleisöltä ohi, ja toisekseen sitä ei olisi voinut valkokankaalta oikein muutenkaan nähdä. Grafiikka- ja musiikkikilpailut olivat tasokkaita, mutta demojen puolella vaivasi tuttu krooninen niukkuus – nepademoja on työlästä koodata.

Uutena ilmiönä lauantaille oli buukattu useampia esitelmiä. Oma pläjäykseni käsitteli, kuinkas muuten, PETSCII-taidetta. Yleisjorinan ja esimerkkien lisäksi kerroin lopuksi oman editorini synnystä sekä näytin sen perustoimintoja; toivottavasti video tulee johonkin saataville, koska tutoriaalille olisi kysyntää. En nimittäin usko, että edes harrastuneimmat käyttäjät ovat löytäneet kaikkia hyödyllisiä toimintoja. Työkalu oli taas laitettu ahkeraan käyttöön partyproduja tehdessä: paitsi PETSCII-kompossa, myös demoissa näkyi runsaasti petskaria. Moni kävi jopa kiittelemässä edikkaa, mikä toki kaiken vaivannäön jälkeen lämmittää.

Muita esiintyjiä olivat Pasi Hytönen, Juho Kuorikoski ja Gideon Zweijtzer. Hytönen kertoi taustastaan ja peliprojekteistaan, joita oli paljon muitakin kuin pelkkä Uuno Turhapuro muuttaa maalle. Kuorikosken aiheena oli tietenkin Zoolla virallisesti julkaistu Commodore 64 -kirja. Olin itsekin haastateltavana kirjaan, mutta en tyytynyt ihan pelkkään hymistelyyn, joten joku saattaa hyvin saada närästystä skeneä koskevista väitteistäni 🙂 Ultimate-mies Gideon kertoi uusimmasta projektistaan, Ultimate64:stä, eli uudesta kokonaisesta C-64:n emolevystä, johon on integroitu runsaasti toiminnallisuutta. Sain samalla signeerauksen omaan alkuperäiseen malliini. Paikalla oli myös Yle, joten hieman tokkurainen naamani saattaa vilahtaa telsussa jossain vaiheessa.

Hyvä tapahtuma jälleen, ja tällä erää suuri osa porukasta alkoi olla edes ulkonäöltä tuttuja. 64-puristien sekaan näyttää hiljalleen lipuvan myös geneerisempää suomiskeneporukkaa (mitä itsekin viime kädessä edustan) ja retroharrastajia. Kahden vuoden päästä paikalle taas, jollei mahdottomia esteitä ilmaannu. Vertailun vuoksi vielä Teron raportti.

edit: PETSCII-presikseni tutoriaaliosuus täällä.

edit2: Ylen C-64-skenedokumentti täällä.

Add comment October 9th, 2017

Ensimmäinen Retrobright-yritelmä

Jo useampi vuosi sitten säätäjät keksivät vetyperoksidin vaalentavan vaikutuksen – ei hiuksiin, vaan myös vanhoihin tietokoneisiin. Retrobright-nimellä kulkeneet erilaiset litkut palauttivat vanhat muovikotelot vanhaan loistoonsa. Kellastuminen johtuu ilmeisesti palonsuojaamiseen käytetystä bromista, joka ajan mittaan reagoi auringonvaloon tai lämpöön. Itseäni pieni kellastuminen ei ole juuri haitannut, mutta prosessi on kiinnostanut noin muuten, ja kun käsiini päätyi kohtuuttoman kusenvärinen Atari 800XL, ryhdyin lopulta kokeilemaan valkaisua itsekin.

Alkuperäinen resepti vaati hieman erikoisia aineksia, minkä lisäksi osia piti liottaa auringossa tai UV-valon alla isossa puntussa. Upottamisesta on se ilo, että litku löytää tiensä tasaisesti joka puolelle, mutta ainakaan näin kerrostaloasujalle ison peroksidimäärän käsittely ei ole kovin helppoa, eikä nurkissani ole muutenkaan oikein sopivaa astiaa. Uudemmissa versioissa Retrobright on muutettu hyytelömäiseksi, jolloin sitä voi sivellä haluttuun pintaan. Saman vaikutuksen saa kuitenkin aikaan paljon kotoisamminkin konstein, sillä hiusten blondaamiseen käytettävät kampaamotuotteet toimivat siinä missä itse sekoitellut liemetkin. Itse hankin Biozell Classic -vaalennusvoidetta, joka näyttää olevan ihan ok, vaikka hiukan äreämmän aineen kanssa olisikin saattanut säästyä aikaa. Joitakin havaintoja omista kokeiluista:

• Valkaistavan pinnan pitää olla puhdas. Itse kihnutin pinttyneimpiä kohtia ihmesienellä.
• Vaalennusvoide koostuu kahdesta komponentista, jotka tarvii sekoittaa keskenään. Sekoitus kannattaa tehdä huolella, sillä muuten vaalennus jää helposti laikukkaaksi.
• Tökötti kuivuu ja lakkaa toimimasta, jollei sitä suojaa esim. läpinäkyvällä muovipussilla tai tuorekelmulla. Jos kelmuun jää vekkejä tai ilmakuplia, niin ne näkyvät varjoina lopputuloksessa.
• Smörja kuivaa ja valkaisee myös sormet, joten suojahanskat eivät ole huono idea. Ei myöskään kannata laittaa virittelyyn ykkösiä ylle, sillä roiskeista jää vaatteisiin vaaleita läiskiä.
• Sivellin tai vaikka vanha hammasharja on tarpeen, jotta möhnän saa tasaisesti pintaan. Atarin tapauksessa yllätyksiä tuotti teksturoitu muovipinta, johon litku piti tosissaan harjata.
• Prosessi vaatii aikaa. Itse sain tyydyttävän pinnan aikaiseksi vasta noin kahdeksan tunnin auringossa paahtamisen jälkeen, mikä ei ole Suomen kesässä ihan itsestäänselvyys. Valkaistava sivu kannattaa kääntää mahdollisimman kohtisuoraan arskaa kohti.
• Ensimmäisellä yrittämällä pinnasta tuskin tulee tasainen, mutta jokusen kierroksen jälkeen väri alkaa konvergoitua alkuperäistä kohti.
• Loppukäsittely vaseliinilla palauttaa pintaan kiillon ja tasoittaa hiukan värierojakin.

Valkaisu siis toimii, eipä siinä mitään, muttei ole aivan ilmeistä eikä hätäisen miehen hommaa. Atari alkaa olla tässä vaiheessa jo hyvässä kunnossa, mutta kyljet vaativat vieläkin uuden satsin, sillä kelmun rypyistä jäi tummempia raitoja pintaan. Alla suuntaa-antava ennen ja jälkeen -kuva, joka tuskin jättää epäilyksiä vetyperoksidin voimasta. Mikään lopullinen ratkaisuhan tämä ei missään tapauksessa ole, sillä muovi alkaa taas ajan myötä kellastua (mikä ei ole välttämättä pelkästään huonokaan asia, sillä se tasoittaa värin epätasaisuuksia).

Add comment September 24th, 2017

Takaisin koodihommiin

Väikkäritohinoiden kesken oli hyvin vaikeaa tehdä juuri mitään ylimääräistä – jos aikaa olisi ollutkin, niin jaksamista ei. Nyt, kun olen koulun penkiltä luultavimmin lopullisesti poistunut, niin ehdin jo hiukan palata skenepuuhien äärelle (vaikka nykyisessä elämäntilanteessa kesä”loma” onkin lähinnä vajaan parin kuukauden lastenhoitonakki). Ensimmäinen tuotos syntyi Vammala Partyille: Nothing but PET SKI on tunnetun PETSCII-demon nimeen perustuva pikku vitsi, jota kuorruttavat kuitenkin Yzin kelpo biisi ja Teron iloluontoiset grafiikat. Hiukan merkittävämpi comeback nähtiin puolestaan vajaa viikko sitten Assemblyillä, kun useampikin Fit-jäsen (Yzi etunenässä) synnytti MS-DOS:lle Deep Hyttynen -demon. Itse tein pari efektiä ja muuta sekalaista hanslankarointia. Kesän kuluessa ehdin verrytellä sormia myös merkkigrafiikan parissa: Pärekori, Pop-o-pupu ja Pasila–Manhattan.

Add comment August 10th, 2017

Tekstitaidetta ja muuta

Teron kanssa pitkään ja hartaasti väännetty WiderScreenin tekstitaideteemanumero saatiin lopultakin uunista ulos. Toimitustyöt osoittautuivat odottamattoman raskaiksi tällä kertaa, eikä ajoituskaan ollut kovin optimaalinen, kiitos lukuisten väittelyyn liittyneiden prosessien. Toivottavasti lopputulos on lukijoille kuitenkin viihdyttävä ja valaiseva. Kirjoitimme itsekin pikku katsauksen – tiettävästi – ensimmäisestä Suomessa julkaistusta tietokonesarjakuvasta sekä siitä tekemästämme uusioversiosta. Kuulin juuri myös, että porilaisten kanssa tehty konferenssipapru suomalaisista pelikilpailuista oli tullut juuri linjoille. Julkaisuhuuman täydentää lähipäivinä ilmestyvä Tekniikan Waiheita, jossa julkaistaan lektioni.

ROCK JOKA TIESI… LIIKAA!

edit: kah, tuli vielä tämäkin Pac-Man-papru pihalle.

Add comment June 15th, 2017

Aldi linssiluteena

Kokoelmissani oleva, nimimerkki Tundrahin alkujaan omistama Commodore 64 “Aldi” sai toimia useissa PR-tarkoituksissa tänä keväänä. Kyseessähän on siis ainoastaan Saksassa myyty halpahalli-nepa, joka oli jotain kautta kulkeentunut Suomeen: germaaneille ei mikään harvinaisuus, mutta muualla vähemmän nähty. “Aldi” ei ole virallinen tyyppinimi ja mallia myytiin muissakin kaupoissa, mutta nimi on vakiintunut harrastajien parissa. Mikään muu C-64 ei näytä aivan samalta, koska kyseisessä koneessa on vanhan leipälaatikon ruskea kuori, mutta kuitenkin 64C:n vaalea näppis, jossa grafiikkamerkit ovat sivussa (samalta näyttäviä on tavattu kahdesta koneesta itse yhdisteltyinäkin, mutta Aldissa on hopeatarra kyljessä ja pohjassa lukee “MADE IN USA”). Sisuksissa on tavanomainen lyhyt emolevy. Tämä kyseinen yksilö ei ole pelkkä koriste, vaan palvelee pääasiallisena demo/pelikoneenani hyvin toimivan näppiksen, 8580:n ja näppärän kokonsa vuoksi.

Add comment April 4th, 2017

Sveitsinkeikka

Pitkään valmisteltu pikku konferenssimme, Home Computer Subcultures and Society Before the Internet Age, saatiin kunnialla päätökseen viime viikonloppuna Zürichissä. Heiluin mukana järjestelyissä sen verran kuin pystyin, mutta suurin osa käytännön työstä jäi kuitenkin Glebin niskoille. Ohjelma oli sikäli tiukka aamusta iltaan kahtena päivänä, että turismille ei jäänyt ollenkaan aikaa. Mäkiä ja portaita tuli ainakin nähtyä, jos ei paljon muuta. Tapahtumapaikka oli arvoisa vanha tähtitorni, Collegium Helveticum, joka tarjosi komeat, jos sitten teknisesti jokseenkin vanhahtavat puitteet.

Koskaan aiemmin ei ole tuntunut näin paljon siltä, että nyt olen oikeassa konffassa. Paikalle oli saatu – kiitos SNF:n ja ZZF:n myöntämän rahoituksen – varsin kansainvälinen tutkijaporukka, jonka aiheet olivat hyvin lähellä omiani: demoja, piraatteja, peliteollisuuden historiaa, purkkikulttuuria ja paikallista tietotekniikan historiaa mm. Puolasta ja Tsekkoslovakiasta. Kirjoista, lehdistä ja sähköposteista tuttuja nimiä, jotka muuttuivat näin oikeiksi ihmisiksi. Vaikka verkostoituminen onkin hieman kulahtanut bisnestermi, niin uskon kolleegion kesken syntyneen uusia hyödyllisiä yhteyksiä, jotka johtavat myöhemmin konkreettiseen yhteistyöhön. Perjantai-illalla oli virallisen ohjelman lisäksi Konstantin Stürzin kräkkeriaiheisen lyhytelokuvan ensiesitys.

Oma esitykseni käsitteli metatasolla sitä, ketkä ovat tehneet demo- ja kräkkeritutkimusta. Printtasin kotona Demoscene Researchin bibliografian, leikkasin paperin paloiksi ja tein lappusille erilaisia ryhmittelyjä. En ole lopputulokseen loputtoman tyytyväinen, mutta olipa edes jotain tuoretta esitettävää, jota saatan myöhemmin tunkata julkaistavaksikin asti. Presiksen lisäksi olin kahden paneelin puheenjohtajana – uusi kokemus sekin, vaikka muistuttaakin vahvasti opiskelijoiden kurssiesitysten kommentointia ja aikataulussa pitämistä. Paneelikeskustelu oli eloisaa ja aika loppui aina kesken, mikä oli varsin hyvä merkki aiheiden kiinnostavuudesta. Perjantaihin ajoittui vielä ylimääräisenä bonuksena tohtorintutkintoni hyväksyminen, vaikka kuulinkin siitä itse vasta muutaman päivän päästä.

Kuva: Esther Laurencikova

Add comment March 30th, 2017