Posts filed under 'mac'
Kun duunissa koitti taas (lopulta) aika saada uusi kone, niin keksin vielä vanhallekin jotain käyttöä. Serriin eläkkeelle pääsyä odotellut MacBook Pro 6,1 huomasi joutuvansa pidennetylle työuralle, kun länttäsin siihen tuttuun tapaan Mint/Mate-yhdistelmän (18.1) – yhtäältä ihan mielenkiinnosta ja toisaalta siksi, että nuo uusimmat MBP:t eivät ole aivan yksiselitteisen mukavia pääkoneena (adapterikasa, klisu näppis ym.). Akku on vanhassa läppärissä jo sen verran förbii, ettei siitä enää matkaseuraksi ole, mutta kahdeksaan gigaan päivitetty muisti, kieputtimen tilalle vaihdettu SSD sekä aikanaan äveriäs i7-prosessori kohentavat menoa oleellisesti aikalaisrojuun verrattuna. Pidemmittä puheitta itse asiaan, eli mitä toimii ja mitä ei:
Heittämällä
- Akkukäyttö – latausmittari näkyy ja jopa BT-näppiksen lataus siellä. Tällä akulla ei tosin paljon testailla.
- Bluetooth – ainakin Applen langaton näppis on palvellut, kunhan sen vaan sai paritettua
- Erikoisnäppäimet
- Ethernet – olisin ollut yllättynyt, jos tämä ei olisi toiminut
- Firewire – ulkoinen levy tuli näkyviin koneeseen kytkettäessä
- Hiiripädi – niukasti testattu
- Kortinlukija – laite tunnistuu ja pieni kortti lukeutui, uudemmat isommat SDHC:t ei
- Näytönohjain – Nouveaulla saa ainakin kuvaa ulos. Syystä tai toisesta Linux käyttää GeForce GT 330M:ää eikä Intelin näyttistä oletuksena.
- Ulkoinen näyttö – DisplayPortin kautta kytketty HP tunnistui heti
- Valmiustila – kone menee sleeppiin ja herääkin siitä, tosin sitten se pitää sohia koneen omalta näppikseltä takaisin hereille, koska hiiri tai BT-näppis ei herätä
- Äänet
Säätämällä
- Nvidian ajuri – Driver Manager asentaa ajurin, mutta monella tuntuu olevan huonoja kokemuksia, sillä buutissa seuraakin musta ruutu. Linuxin buuttiparametreihin pitää lisätä nomodeset, ja johan soi.
- Tuulettimet – firmis pyörittelee tuulettimia ihan omatoimisestikin tarpeen mukaan, mutta vanhat propellit olivat matalilla kierroksilla inhottavan äänekkäät. Apuun rientää macfanctld, josta ei tosin löytynyt PPA:ta tälle Mintin versiolle.
- WLAN – Driver Manager asentaa ajurin ok
Vielä testaamatta
- Intelin näyttis – säätö on mutkikkaampi kuin pelkkä ajurin vaihto, enkä näin pöytäkoneessa viitsi edes käyttää Intelin tekelettä (joka tosin säästäisi akkua matkakäytössä)
Projektia helpotti merkittävästi se, etten edes yrittänyt mitään tuplabuuttiviritystä, vaan asennusohjelma sai jyrätä koko levyn Linuxin käyttöön. Samoin se, että koneessa sattuu olemaan Nvidian eikä AMD:n näyttis luultavasti oli eduksi; vaikka tilanne on kohentunutkin, niin Nvidian tuki on käytännössä edelleen parempi. Pienenä kauneusvirheenä SSD:n nopeus jäi SATA 1:n mukaiseksi, vaikka Samsung 850 EVO:n ja kiintariohjaimen pitäisi pystyä suurempaan vauhtiin. En ole mitenkään varma, onko ongelma Linuxista vai laitteistosta (tai niiden firmiksistä) kiinni.
Tämän verran ikääntyneen laitteiston Linux-tuki on toki paljon parempi kuin uudempien kotkotusten, vaikka Mäkkien omituisuuksista usein seuraakin omia hankaluuksiaan. Kaikkiaan asennuksesta jäi hyvä jälkimaku, ja MBP saattaa palvella töissä vielä pitkäänkin pöytäkoneena.
Mintti on Mintti
edit: sleeppi, Firewire, akkukäyttö ja kortinlukija pikaisesti testattu.
May 23rd, 2017
Kun tähän ongelmaan nyt tuli käytännössä törmättyä, niin word spammataanpa sitten toimivaa ratkaisua muidenkin saataville.
Oireet: Kuulokkeiden irrottamisen jälkeen MacBook Pro ei enää toista ääntä sisäisistä kaiuttimista eikä äänenvoimakkuuden säätökään toimi. Asetuksissa näkyy ulostulona vain optinen audio, ja kaikkein varmimpana tuntomerkkinä kuulokeliitännästä kajastaa punainen ledi kuin Sauronin kaikkinäkevä silmä.
Syy: Viime kädessä ongelma johtuu siitä, että kuulokeliitin on epäluotettava rimpula. Sen pohjassa on pieni kytkin, jonka perusteella kone tietää, koska käytetään optista ulostuloa. Valitettavasti kytkin hapettuu tai muuten löystyy ajan mittaan, ja lopulta jää pysyvästi kiinni.
Korjaus: Netistä löytyy kaikenlaista höpölöpöohjetta korvapuikosta paineilmaan, puhaltelusta kuulakärkikynään ja erilaisiin buuttaus- sekä resetointijekkuihin, mutta niiden toimivuus on placebon luokkaa – hyvällä säkällä joku kytkin saattaa toki aueta. Lievässä tapauksessa riittää ronkkia kuulokeliitintä topakasti koneeseen muutaman kerran, mutta kuten omassa koneessani sekään ei välttämättä riitä. Otetaan siis avuksi coctail-tikku, josta katkaistaan ensin terävä kärki pois. Seuraavaksi tikku työnnetään liitännän pohjaan ja pyöräytetään kevyesti pohjan ympäri pariin kertaan, mikä vapauttaa kytkimen. Omalla vastuulla 🙂
I happened to run into the relative common problem of MacBook Pro getting stuck to optical sound output. So here’s one working solution for you.
Symptoms: After unplugging headphones MacBook Pro won’t play audio through the internal speakers anymore. In sound settings there’s only optical output available, the volume keys don’t work and, as the most distinctive symptom, a red light shines from the audio connector.
Cause: The connector is flimsy and serves a couple of purposes too many. At the bottom there is a switch that detects whether an optical cable is plugged in and disables internal speakers according to that. Over the years the switch loses its tension or gets oxidized and, eventually, remains permanently closed.
Fix: There are plenty of useless tips out there ranging from rebooting to blowing into the connector. In an optimal case they might work, but more likely not. In a mild case it is enough to ram the audio plug in a few times, but when things get worse – like on my MBP – even that won’t help. What finally helped was cutting the sharp tip off a coctail stick, inserting the stick all the way to the bottom of the connector, and twisting it in a circular motion a couple of times, which released the switch. At your own risk 🙂
January 3rd, 2017
Pitipä tätäkin kokeilla: eräänlainen “Hackintosh” eli OS X 10.10:n asennus virtuaalikoneeseen. Lähtökohtaisesti hommassa on kaksi ongelmaa, nimittäin a) Macintoshien rauta ja firmware poikkeaa edelleen PC:stä ja b) lisenssiehdot eivät salli asentamista kuin Mäkkeihin, minkä takia virtuaalikoneet eivät sitä myöskään virallisesti mahdollista muilla alustoilla.
OSx86-projektin ansiosta OS X:n saa asennettua – lukuisien reunaehtojen puitteissa – ihan tavalliseenkin peeseehen, kunhan rauta on juuri sopivaa. Seuraava käyttöjärjestelmäpäivitys saattaa aina räjäyttää kaiken, mutta motivaatio lienee useimmilla pikemminkin “because I can” kuin OS X:n ajaminen missään tuotantokäytössä halvemmalla raudalla. Pääasiallisia asennustapoja on nykyään kaksi: virallisen asennusmedian käyttö loaderilla höystettynä sekä erilaiset häkätyt distrot, joissa on mukana ajureita ym.
Googlettamalla löytyi ohjeet Yosemite+VirtualBox-yhdistelmälle. Yosemite Zone -distro löytyi Internetin uumenista, joten asennus käyntiin. Alkuunsa meni ihan lupaavasti, mutta kuten monella muullakin, virtuaalikone jämähti melkein asennuksen lopussa pysyvästi. Keskusteluista löytyi apu ongelmaan, ja pienen komentoriviräpellyksen jälkeen Yosemite todellakin käynnistyi:
Asiat toimivat suunnilleen odotetusti, mutta grafiikka on kiihdyttämättömänä varsin hidasta ja hieman bugistakin – oikealla raudalla tuetaan kyllä kiihdytystäkin. BeamOff-niminen kikkale nopeuttaa menoa poistamalla näytönpäivitykseen synkronoinnin, mitä en tosin itse päässyt todentamaan, sillä syystä tai toisesta Hackintosh jämähti melkein joka buutissa, teki sitten mitä hyvänsä. Erääksi lääkkeeksi kaupitellaan sitä, ettei konetta koskaan sammuta, vaan tallentaa laitteiston tilan. Järin kestävästä ratkaisusta ei sittenkään ole kyse, minkä lisäksi mm. äänet toimivat pieleen.
Eipä tästä jäänyt paljon käteen: OS X kyllä buuttaa, mutta on melko lailla käyttökelvoton ja bugittaa. Ehkäpä eri distro olisi toiminut paremmin, mutta ongelmia tuntui foorumin perusteella olleen monilla muillakin. Seuraavaksi pitänee kokeilla ihan oikealla koneella.
February 8th, 2016
Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:
Skenetykset
Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.
PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.
Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).
Kirjoitushommia
Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:
Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.
Virittelyjä
Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.
Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.
Eläviä kuvia
Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.
Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.
January 1st, 2016
Parin viime vuoden aikana ovat tulleet Mac Minit hyvinkin läheisesti tutuiksi, kun olen päivitellyt ja rempannut kahta alkupään Intel-mallia (alkujaan CD/1,66 ja C2D/1,83). Kätevän kokoisia, hiljaisia, tyylikkäitä ja lähes kymmenen vuoden iästään huolimatta edelleen monenlaiseen käyttöön sopivia pikkukoneita. Näitä saa nykyään jo halvalla, jopa alta satasella, siinä missä heikoimmistakin i5-malleista joutuu edelleen maksamaan helposti puolet uuden hinnasta. Eräänä syynä tietysti se, että ohjelmistotuki on loppunut aikapäiviä sitten etenkin Core Solo/Duo -malleilta.
Erityisen paljon rakkautta on osakseen saanut tuo (syntyjään) heikompi Mini, jonka olen päivittänyt lähes tappiinsa. Luonnontilassaan kone oli tällainen:
- Core Duo 1,66 GHz
- 1 Gt muistia
- 60 Gt 5400 RPM kiintolevy
- SuperDrive
- Mac OS 10.5 (Leopard)
Koneen aukominen oli ensimmäisellä kerralla hieman hermoja raastavaa, mutta kerrankin avattu kuoriutuu jo huomattavasti helpommin vaikka tavallisella pöytäveitsellä. Selkeät perusohjeet löytää iFixitin sivuilta.
Ilmeisimmät ja helpoimmat päivitykset ovat käyttöjärjestelmän päivitys Snow Leopardiin (omaan koneeseeni se ei kylläkään jostain syystä ikinä mennyt), muistin nostaminen täyteen kahteen gigatavuun ja mekaanisen kieputtimen vaihtaminen SSD:hen. Muistin ja kiintarin vaihto ovat kohtuullisen helppoja, vaikkei asemakehikon irroittaminen ja takaisin sovittelu ihan triviaalia olekaan. SSD:n ei tarvi olla viimeisintä huutoa, koska SATA 1 -ohjaimen maksiminopeus on kuitenkin vain 150 Mt/s. Itse laittelin halvan 60-gigaisen Zheino-kiinakamiksen, joka lukee ja kirjoittaa suunnilleen täydet 130 Mt/s.
Seuraavat kohennukset vaativat jo syvällisempää paneutumista ja asteen enemmän siviilirohkeutta. Vanhimmissa Mineissä suoritin oli poikkeuksellisesti Socket M (mPGA478MT) -kannalla ja päivitettävissä, siinä missä myöhemmin piiri integroitiin emolevylle. Vaihto-operaatio on täysin tehtävissä kotikonstein, mutta jäähdytyssiilin survominen takaisin paikoilleen ei ole erityisen hauskaa, ja nettifoorumien perusteella moni on saanut katkottua kiinnitykseen tarkoitetut muovipultit. Ohjeet taas iFixitissä.
Korvaavia Core 2 Duo -prosuja saa edelleen helposti vaikkapa eBayltä, mutta yli kahden gigahertsin versioista pyydetään jo oikeasti rahaa. Itse en aikanaan uskaltanut investoida kuin 2 GHz malliin, kun operaation onnistumiseen ei ollut hirveästi luottamusta. Hankkiessa kannattaa muutenkin olla tarkkana, sillä myynti-ilmoituksissa on toisinaan virheellisiä tietoja. Tärkein tieto on kanta, minkä lisäksi FSB:n pitää olla 667 MHz. Nopeimpien suorittimien saatavuus voi olla heikkoa, mutta ainakin 2 ja 2,16 GHz malleja näytti olevan edelleen hyvin tarjolla.
Piirisarja rajoittaa käytössä olevan maksimimuistin kolmeen gigatavuun, sillä viimeinen gigatavu peittyy I/O-alueen alle. Neljän gigan asentamisesta ei ole siten massiivista hyötyä kolmeen verrattuna, vaikka pientä nopeushyötyä tuleekin dual channel -tilan käytöstä. Oikea muistityyppi on DDR2 SO-DIMM nopeudella 667 MHz eli PC2-5300. Hieman nopeampi saattaa toimia, joten kannattaa kokeilla, jos sopivia on valmiina nurkissa – foorumeilla kokemukset ovat olleet vaihtelevia.
1,1-mallin omistaja törmää muistia lisätessään myös siihen, että vanha firmware ei tue kuin kahta gigatavua. Kätevät hakkerit ovat kuitenkin saaneet asennettua uudemman firmiksen, jolloin 1,1:stä tulee lähes kaikin puolin (ks. alla) Mac Mini 2,1 ja muistia saa 3 Gt Käyttöön. Tämäkin proseduuri vaatii jo jonkin verran harrastuneisuutta, mutta kyllä se ohjeiden mukaan onnistui. Ensimmäisen käynnistyksen jälkeen ruudulle tulee huolestuttavasti lähinnä roskaa ja kone jumittaa, mutta se on ilmeisesti täysin normaalia 🙂
GMA-koneiden viimeinen tuettu käyttöjärjestelmä on 10.7 eli Lion, jolle saa vielä hyvin ohjelmia (pl. Applen omat). Tietoturvapäivityksiä ei ole valitettavasti tullut enää pitkiin aikoihin, joten omalla riskillä mennään. Hakkerit ovat saaneet ainakin 10.8:n toimimaan kopioimalla ajureita vanhemmista käyttöjärjestelmäversioista. Ihan näin syvällisesti en asiaan enää ruvennut paneutumaan, sillä virittelyn määrä Lionin asennukseen verrattuna on melkoinen, ja käyttökoneessa kaiken pitäisi mieluummin toimia luotettavasti.
Lion tarkistaa koneen mallin sekä asennuksen että käynnistyksen yhteydessä ja kieltäytyy toimimasta havaitessaan alla olevan Core Duo -koneen (oli suoritin sitten oikeasti mitä hyvänsä). Ongelma on onneksi kierrettävissä helposti: asennus- ja käyttislevyltä löytyy tiedosto /System/Library/CoreServices/PlatformSupport.plist, johon voi lisätä seuraavan rivin:
<string>Mac-F4208EC8</string>
Muutoksen voi tehdä asennuslevylle muokkaamalla Lionin dmg-levytiedostoa ennen sen dumppaamista DVD:lle tai usb-medialle. Toinen tapa on asentaa käyttis tuetussa 2,1-koneessa, kuten itse tein, ja muokata tiedostoa jälkeenpäin. Käyttispäivitykset kannattaa asentaa samassa koneessa, sillä joku niistä jyrää uudelleen PlatformSupport.plist:n. Aivan samoin käy hakkeroidulla asennusmedialla, jolloin pitää joko target disk -moodissa tai levy irti nappaamalla käydä toisella koneella korjaamassa tilanne. Lisätietoja täällä.
Kaiken huhkimisen jälkeen vanha 1,1 näyttää tältä:
- Core 2 Duo 2,0 GHz
- 4 Gt muistia (josta 3 Gt käytettävissä)
- 60 Gt SSD
- SuperDrive
- Mac OS 10.7 (Lion)
Helpommalla ja luultavasti myös halvemmalla olisi päässyt ostamalla vähän uudemman käytetyn Minin, mutta siinähän ei olisi ollut mitään hupia eikä hohtoa. Hyvällä tuurilla sopivia jämäosia voi olla jo valmiiksi nurkissa muista päivitysprojekteista tai rikkinäisistä koneista, joten kaikkea ei tarvi hankkia erikseen tyhjästä. Lionin ja Snow Leopardin lisäksi olen ajanut Mineissä menestyksekkäästi 32-bittistä Linuxia (Lubuntua sekä Mintiä), joka toimii nykyään kaikin puolin kelvollisesti ilman sanottavaa säätämistä. 64-bittiset versiot eivät ole suostuneet asentumaan, luultavasti johtuen 32-bittisestä EFI:stä.
edit: T7600 on nopein Socket M -kantainen C2D. Normiversio on 2,33 GHz, mutta harvinaisempi T7600G tukee jopa yli 3 GHz kelloja – ikävä kyllä mikään OS X -työkalu ei ylikellotusta mahdollista.
November 8th, 2015
Jähnäilin pitkään SSD:hen siirtymisen kanssa, kun hinta tuntui kieputtimiin verrattuna korkealta ja luotettavuus kyseenalaiselta. Etenkin pahamaineiset OCZ Vertexit tekivät paljon huonoa pr:ää, eikä varhaisten Kingstonien luotettavuuskaan paljon ostohaluja herättänyt. Kesällä vaihtui työkoneeseen Samsung 850 EVO, josta vaikuttuneena rupesin tuoreen käännynnäisen raivolla päivittämään kotikoneita SSD-aikaan.
Ja onhan tämä komiaa! BIOS-jähnäilyn jälkeen Linux Mint on kahdessa sekunnissa työpöydällä ja Firefox lähtee sekunnissa päälle. Ennen muutamankin sekunnin jurnuttanut VLC napsahtaa käyntiin välittömästi. Ohjelmien käynnistelyssä harvoin tosin on hillitön kiire, mutta etenkin rinnakkaiset levypyynnöt nopeutuivat huomattavasti: vanhalla mekaanisella kiintarilla koko koneen toiminta hyytyi pahasti, jos useampi ohjelma käytti levyä samaan aikaan.
Suosion myötä vähän joka toinen firma on tunkenut kilpailemaan markkinoille, ja kaupasta saakin jo monenlaista. Kirjon toisessa päässä on “hinnat alkaen” -levyjä ja toisessa “yrityskäyttöön” tarkoitettuja, kalliimpia ja ainakin väitetysti luotettavampia laitteita. Väliin mahtuu nopeita prosumer-SSD:itä, joiden hinnat sijoittuvat ääripäiden väliin. Kaikkein halvinta ratkaisua tai PATA-levyä etsiville löytyy eBayltä tai DX:stä kiinakamista kuten Zheino sekä lukuisat eri King-alkuiset, muttei ston-loppuiset.
Itse laittelin oikeasti käytössä oleviin koneisiin Samsungin 850 EVO -sarjalaiset, jotka ovat paitsi järkevän hintaisia, myös markkinoiden nopeimpia SATA 3 -levyjä. Sampan oma 3D V-NAND (tms.) on ilmeisen kilpailukykyinen muistityyppi, sillä suurimmissa levyissä hintaero halvempiin kilpailijoihin kapenee tai katoaa kokonaan. Aika kertoo, miten luotettavia EVO:t oikeasti ovat – ainakin 840-sarjalaisissa oli vielä hidastumista – mutta toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. 850:n firmiksestä on löytynyt jo TRIM:iin liittynyt bugi, joka tosin koskee vain Linuxia (levy mainostaa osaavansa puskuroidun TRIM:in mutta eipäs osaakaan). Uusimmissa kerneleissä ongelma on jo kierretty, eikä TRIM:iä ole tietysti mikään välttämätön pakko laittaa päällekään.
Satunnaiseen käyttöön tarkoitettuihin läppäreihin ym. projektikoneisiin on sitten tullut laitettua halvempia vaihtoehtoja. Dellin kirjoituskoneeseen meni Kingstonin HyperX Fur(b)y, joka sinänsä toimii, mutta ei pärjää nopeudessa Sampoille. Vanhaan MacBook Proohon asentelin vielä halvemman SSDNow!:n, joka kuitenkaan ei ole kaveria Nvidian SATA-ohjaimen kanssa ja jää siten vain SATA 1:n nopeuteen – samassa koneessa hetken majaillut EVO sai neuvoteltua täyden 3 Gb linkin. Eipä tuolla käytännössä paljon merkitystä ole, mutta hieman toki ärsyttää hukata puolet kaistasta. Seuraavaan leluprojektiin menee lyömättömän hintainen Zheino (60 Gt, 25 e posteineen); päivitän postausta kun on jotain käytännön tuloksia.
Aika pian SSD:iden perässä seurasivat hybridilevyt, joissa on yhdistetty SSD sekä mekaaninen kiintolevy. Vastaavalla tavalla toimivat SSD-cachet, joissa pieni SSD toimii enemmän tai vähemmän älykkäästi perinteisen kiintolevyn välimuistina: useiten käytetyt tiedostot, kuten ohjelmat, valuvat hiljalleen SSD:lle ja ovat sitten nopeita käsitellä. Vaikka hinta onkin hyvä, niin en ole näistä ratkaisuista kovin innostunut, koska vauhti voi huonoimmillaan olla aivan sama kuin perinteisellä kiintarilla. Toinen, teknisesti yksinkertaisempi mahdollisuus on pitää käyttöjärjestelmä ja ohjelmat SSD:llä ja paljon tilaa vievät datatiedostot kieputtimella. Yhden (1) kokeilun perusteella pienikin SSD-järjestelmälevy lisää sujuvuutta huomattavasti.
Tuttuun tapaan tällaiset muutokset luovat tarvetta erilaisille adaptereille ja sovittimille. Tilasin kiinalaisilta sekä mSATA- että M.2-adapterit, jotta kortteja saa tarvittaessa käsiteltyä pöytäkoneessakin. Samansuuntainen ongelma on 2,5″ SSD:n sovittelu pöytäkoneen 3,5″ paikkaan: tarkoitukseen on kaikenlaisia kehikkoja, mutta itse ruuvasin SSD:n toisesta reunasta kiinni normaaliin paikkaan. Tärinän tai kallistuskulman ei pitäisi merkitä puolijohteille mitään, joten levy voisi melkein yhtä hyvin vaikka roikkua johtojensa varassa.
Tekniikka kohenee koko ajan, joten muutaman vuoden päästä ollaan epäilemättä aivan eri tilanteessa. Jo nyt on ilmeistä, kuinka SATA 3 on käynyt nopeimmille SSD:ille liian hitaaksi, mitä yrittää korjata SATA 3.2 -standardi, jonka pitäisi mahdollistaa jopa kahden gigatavun nopeus. Oikeastaan kiinnostavampi tulokas on kuitenkin M.2, joka voi ohittaa SATA:n kokonaan (useimmat M.2-SSD:t tosin ovat SATA-sellaisia). Läppäreissä ja uusissa emolevyissä on jo paikkoja PCIe-pohjaisille M.2-korteille, jotka säästävät myös merkittävästi tilaa. Esimerkiksi Samsung lupailee 950 Pro:lle 2500 Mt/s lukunopeutta, joka on lähes viisinkertainen nopeimpiin SATA 3 -levyihin verrattuna.
Etenkin Apple on jo jonkin aikaa integroinut piirit suoraan emolevylle tilansäästön nimissä – veisihän erillinen 2,5″ mokko kohtuuttomasti tilaa paperinohuessa läppärissä, vaikka toisaalta päivitettävyys onkin kiva juttu. Villinä veikkauksena heitän, että jossain vaiheessa perinteinen DRAM-muistitekniikka konvergoituu NAND-muistien kanssa, jolloin perinteinen massamuistin ja RAM:n välinen kuilu kapenee tai jopa poistuu kokonaan.
edit: Zheino lukee 423 Mt/s ja kirjoittaa aika vaihtelevasti, keskimäärin 192 Mt/s. Linuxissa testeri löytyy valmiina paikasta Preferences – Disks ja sitten rattaan kuvasta Benchmark.
edit 2: ATA Secure Erase palauttaa vanhuuttaan hidastuneen levyn nopeuden ennalleen (toimi ainakin kokeilemani Sampan M.2-tikun kanssa). Kannattaa kokeilla levyä koneesta toiseen vaihtaessa / uudelleen asentaessa.
November 6th, 2015
Kun häntä on niin kovasti kehuttu siellä sun täällä, niin pistinpä virtuaalikoneessa pikatestiin Elementary OS:n. Kyseessähän on Debian/Ubuntu-pohjainen Linux-jakelu, jossa on keskitytty erityisesti ulkoasun ja käyttökokemuksen hiomiseen. Asennuslevyn saa ladattua tuttuun tapaan ilmaiseksi sivulta sekä 32- että 64-bittisenä versiona.
Asennuksessa ei ole vielä sanottavaa eroa tutumpiin distroihin, hyvin samat dialogit käydään läpi vaikkapa Mintissä tai Lubuntussa. Jostain syystä VirtualBox ei tykännyt toimia yhteen X:n kanssa, vaan reso jäi alkuunsa riittämättömäksi 640×480:ksi, kunnes pakotin VESA-ajurin päälle. Luultavasti Mintin kautta tuleva VB on hieman liian vanha ja Oraclelta saatava toimisi paremmin, mutta en nyt jaksanut ruveta ihan hillittömästi sen kanssa säätämään tämän kokeilun takia.
Buutin jälkeen päästään asiaan ja esille tulee Elementary OS:n työpöytä:
Huoliteltu, simppeli, eikä pelota vasta-alkajaakaan. Alapalkki on selvästi innoittunut Macin vastaavasta ja muitakin mäkkimäisiä piirteitä löytyy sieltä täältä, kuten vaikkapa asetuksista ja virtuaalityöpöydistä (joita toki on vähän joka toisessa ikkunamanagerissa muutenkin). Toinen väistämättä mieleen tuleva sukulainen on Chrome OS. Yläkulman Applications-tekstiä klikkaamalla saa näkyviin kaikki asennetut ohjelmat, joita voi myöhemmin lisäillä Software Centerin kautta – pohjalla on ilmeisen täysi Ubuntu, joten kaikki tarpeellinen on asennettavissa, jos tietää mitä etsii. Yläreunasta löytyy myös kalenteri sekä pikakuvakkeet keskeisimmille asetuksille.
Vakioselain on hieman yllättäen kustomoitu Midori, jolla toki hoituu normaali selailu, mutta harrastuneemman webbieinarin täytyy asentaa rinnalle mieluummin jotain muuta. Muitakin perussovelluksia on kustomoitu tai sitten kirjoitettu kokonaan itse paremman yhtenäisyyden nimissä. Pieniin yksityiskohtiin on jaksettu kiinnittää huomiota, ja mm. menut sekä ikkunat ilmestyvät ja katoavat tyylikkäästi. Nykytyyliin ikkunat tunkevat aika hanakasti itsensä koko ruudulle, mikä ei omaan käyttötyyliini täysin istu.
Lopuksi se tärkeä kysymys: mihin Elementary OS oikeasti sopii? Kohdeyleisö on selvästi vähemmän karaistunut Linux-kaarti, joka haluaa saada asioita tehtyä ilman isompaa vaivaa ja säätämistä. Mac OS X:stä lienee niin ikään kohtuullisen suoraviivaista siirtyä Elementaryn pariin, kun monet asiat ovat jo tuttuja. Tämän kaiken vastapainona on tietysti se, että moniin asetuksiin ei ole suoraa pääsyä ja työpöydän käyttäytymistä voi niin ollen muokata varsin rajallisesti. En itse laittaisi Elementaryä pääkoneelleni, mutta esimerkiksi tablettiin, miniläppäriin tai kotialttarille se voisi hyvinkin soveltua.
October 11th, 2015
Vaihdoin vanhaan Mac Mini 1,1:een taannoin jo suorittimen, mutta ruokahalu kasvoi syödessä. Prosaripäivityksen jälkeen nimittäin koneeseen voi asentaa uudemman firmwaren, minkä jälkeen laite luulee olevansa kolmea vuotta uudempi malli, Mac Mini 2,1. Sitä myöten tunnistuu myös enemmän muistia: neljä gigaa asentamalla saa käyttöönsä kolme entisen kahden sijasta. Ohjeet löytyvät täältä, eikä prosessikaan mikään mutkikas ole, mutta hieman rohkeutta kyllä vaaditaan (ensimmäisessä buutissa on “normaalia”, että ruudulle tulee roskaa ja kone jumittaa). Omalla vastuulla.
Buutin jälkeen Mini todellakin löysi itsestään uutta kyvykkyyttä ja muistia tuli käyttöön luvattu giga lisää. Jotkut ovat onnistuneet asentamaan OS X Lionin, mutta itse halusin mieluummin käyttiksen, jolle tulee esim. edelleen tietoturvapäivityksiä. Kaikkien muiden päivitysten lisäksi laitoin myös jostain läppäristä yli jääneen hieman isomman ja nopeamman levyn. Core Duo -aikana käytössä oli Lubuntu, joka on kuitenkin hieman karunpuoleinen joissakin asioissa, joten tällä kertaa kokeiluun meni modernimpi Mint+Mate. Tarkoitus oli laittaa saman tien 64-bittinen versio, mutta se ei suostunut buuttaamaan, joten 32-bittisellä mennään.
Kaikki toimi aika lailla suorilta ilman enempiä virittelyjä. VLC:ssä ääni oli hieman epäluotettava oletusasetuksilla, mutta ALSA pelasti päivän (toisilla koneilla taas Pulseaudio on ollut parempi, mene ja tiedä). Parempaa jäähdytystä varten asensin jälleen macfanctld:n, jonka arvot ovat vielä hienosäätämättä. Noin perstuntumalta vaikuttaa siltä, että Mint ajaa konetta kuumempana kuin Lubuntu. Kaikkiaan käyttis tuntuu pyörivän ihan sutjakkaasti joitakin toimintoja lukuun ottamatta – buutti hidastui ja esim. taustakuvaa vaihtaessa odottelu on melkoinen, mutta toisesta päästä käytöstä tuli muuten mukavampaa.
Socket M -kantaan saa vielä marginaalisesti nopeampiakin prosuja, mutta suurin päivitys tulisi epäilemättä SSD-levystä. Tämän ikäiseen koneesen ei kuitenkaan viitsi laittaa enempää rahaa kiinni, sillä kohta lähestyy se raja, kun olisi jo kannattanut ostaa suosiolla uudempi käytetty Mini. Masiina saa siis olla tässä muodossaan eläkkeelle asti. Tavoite on saavutettu: lisää tehoa taskurahalla ja pari vuotta lisää käyttöikää.
April 30th, 2015
Halvalla hankittu, Lubuntua ajeleva Core Duo -Mini alkoi käydä ahtaaksi: etenkin HD-matskulla käväistiin jo uhkaavan lähellä 100% prosessorikuormaa ja webbiselailukin saisi olla riuskempaa. Muistin olin jo nostanut täyteen kahteen gigatavuun, joten kiintolevyn lisäksi oli päivitettävissä enää prosessori – vanhimmissa Mineissähän on Socket M -kanta. Siispä eBayltä sopiva prosu käytettynä ja iFixitin ohjeiden mukaan vaihtoon. Savotta on vaikeudeltaan keskitasoa: ei mikään hermoja raastava, mutta ei ihan triviaalikaan. Lukuisat pienet liittimet ja etenkin prosessorin siilin kanssa askartelu olivat tämän urakan pahimmat haasteet.
Alkuperäinen kivi oli Core Duo 1,66 GHz (T2300), ja tilalle meni Core 2 Duo 2,0 GHz (T7200). Pelkkien kellojaksojen sekä BogoMipsien valossa uusi tulokas on 20 % nopeampi, mutta käytännön tilanteissa ero on tietysti jotain aivan muuta erilaisten pullonkaulojen kuten muistin ja kiintolevyn vuoksi. C2D:ssä on tuplamäärä välimuistia (4 MB), mikä ei ainakaan tilannetta heikennä. Katsotaanpa, mitä erilaiset testit ovat mieltä:
- SunSpider 0.9.1 Chromiumilla: 512 ms -> 364 ms (+41 %)
- SunSpider 1.0.2 Chromiumilla: 500 ms -> 355 ms (+41 %)
- echo “2^900000” | bc: 10 s -> 6.734 s (+49 %)
- 720p-videopätkä VLC:llä: 55 % -> 40 % (+38 %, tosin hieman kyseenalainen lukema)
- Testipätkän pakkaus Handbrakella (h264): 13.41 fps -> 21.15 fps (+58 %)
Varovaisenkin arvion mukaan nopeutta tuli 40 % lisää ja etenkin raskaan Handbraken tapauksessa jopa huomattavasti enemmän. Odotettua paremmat tulokset selittyvät paitsi välimuistilla, myös piirin muilla sisäisillä kohennuksilla.
Muistin maksimimäärää päivitys ei kohenna, mutta ainakin Linuxia pystyisi ajamaan tämän jälkeen 64-bittisenä. Mac OS X pakottaa koneen 32-bittiseen tilaan, mutta sekin rajoitus on ilmeisesti kierrettävissä. Näillä puheilla siis varsin kelpo päivitys – olettaen, että kone pysyy jatkossakin vakaana. Rahalla saisi vielä nopeampiakin Socket M -piirejä (ainakin 2,33 GHz), mutta lähes kymmenen vuotta vanhaan Miniin ei viitsi kovin suuria summia sijoittaa. Arkikäytössä huomattavasti parempi hankinta olisi ajanmukaisempi kiintolevy, sillä Minin vakiolevy on todella hidas: hdparm-testin mukaan lukunopeus on vain 39 Mt/s.
edit: Uusi prosari pöhää aika kuumana, ja vakioasetuksilla käytiin kovan kuorman alla jo 80 asteessa. Ei hyvä. Tästä PPA:sta löytyi onneksi näppärä macfanctld, joka pitää koneen kylmempänä. Minin jäähdytys ei ole luonnostaan kovin hyvä, joten CPU on joutilaanakin noin 49 asteessa.
edit2: Internetin uutistoimiston mukaan muistia saa kolmeen gigaan asti CPU-päivityksen jälkeen, kunhan päivittää firmiksen. Sitä varten koneessa tosin pitäisi olla ensin OSX, eli hieman säädöksi menisi.
April 16th, 2015
Vanhat Fit-demot alkoivat muuttua hiljalleen vaikeasti ajettaviksi – Mäkillä lähes mahdottomiksi. Kymmenen vuotta sitten tietotekninen kenttä näytti kovin erilaiselta: esimerkiksi Mäkkäreissä oli vielä PPC-prosessorit. Rosettan kadottua Mac OS 10.7:n myötä ei vanhoja produja saanut enää helposti näytille, kun en jaksanut ruveta kääntämään ja paketoimaan kaikkia yksitellen jälleen kerran. Raspberry Pi:n myötä iski taas pieni porttausinto pari vuotta sitten, mutta kaavailtu demokokoelma jäi silloinkin tekemättä. Nyt sain lopulta aikaan, kun Manukin teki menuun grafiikat:
Raspi-versio on vielä tekemättä, mutta Linuxilla ja etenkin OS X:llä saa nyt nuo kymmenen tekelettä ajettua. Vanhaan malliin sorsat ovat taas jaossa, tällä erää SVN:ssä: svn://www.kameli.net/marq/autopsy. Jos intoa ja aikaa sattuu riittämään, niin olisihan tuohon lisättävää. Etenkin 4k-introt olisi kiva saada kaikki. Anataus 5–7:n sorsat ovat hukassa, joten ne jäävät aika väistämättä sarjasta puuttumaan. Niin ja sitten vielä se linkki.
edit: Oli jäänyt libbejä pois OS X -versiosta. Nyt pitäisi olla toimivampi.
October 19th, 2014
Next Posts
Previous Posts
