Näin sairastellessa on näemmä ehtinyt pelata hiukan normaalia enemmän, joten taas meni yksi tekele läpi. Ostin itch.io:sta joskus törkeän suuren, noin 1500 pelin kasan, mutta en koskaan tutustunut ostokseen sen tarkemmin. Nyt se tuli vahingossa vastaan pöyhiessäni Steamin ulkopuolista Linux-pelivalikoimaani ja samalla kävi ilmi, että moni bundlessa olleista pläjäyksistä oli ihan aitoja Linux-versioita. Useimmat kokeilluista lähtivät käyntiin suorilta tai pikku säädöllä – Minit olisi tosin vaatinut jonkun hiukan epämääräisen vanhan kirjaston. Tällä kertaa työn alle lähti hämäävän yksinkertaiselta vaikuttanut hollantilainen indie Hidden Folks.
Hipsterit aavikolla festareilla. Viitanneeko johonkin tosielämän vastineeseen?
Sisimmässään Hidden Folks on pelimuotoon sovitettu Where’s Wally?, jossa pitää löytää kuvasta oikea hahmo tai esine. Kännykällä on tullut pelattua joitakin samantyylisiä etsintäpelejä, mutta HF nousee niiden yläpuolelle monipuolisella pulmanratkonnallaan ja valtavilla kentillään. Alareunan vinkit kannattaa ottaa tosissaan, koska ilman niitä ei pitkälle pötkitä. Megakenttien välissä on pienempää ratkontaa ja osassa kentistä on hieman erilainen logiikka, kun esimerkiksi raivataan kävelijälle polkua viidakkoon tavaroiden etsinnän sijasta. Maisemaa voi zoomata hiiren rullalla, mikä onkin ihan hyödyllistä, kun yhtäältä saa suuren kokonaiskuvan ja toisaalta voi nuuskia pikkutarkasti jotain aluetta lähempää.
Merellisessä maailmassa nähdään purjelaivojen taistelu.
Visuaalinen tyyli muistuttaa paperille painettua kirjaa, mikä lienee tuskin sattumaa. Yksityiskohtia on erittäin paljon ja pikku animaatiot tekevät maisemista eläviä. Laitteistovaatimusten suhteen peli on erittäin maltillinen ja pyörinee melkein millä vaan nykykoneella sujuvasti. Isosta näytöstä ja tarkkuudesta on kyllä iloa, kun detskut eivät mene mössöksi ja kerralla mahtuu näkyviin isompi siivu kentästä. Äänimaailma on omalaatuinen, sillä se on toteutettu omilla mölinöillä, mikä on välillä hieman ärsyttävää ja välillä luo humoristista tunnelmaa. Huumoria pelissä riittää, vaikka sitä ilmaistaankin hyvin minimalistisin keinoin.
Hidden Folksin piti mennä lähinnä muksujen käyttöön, mutta niinpä vaan hakkasin sitä pieteetillä useamman tunnin illassa, kunnes viimeinenkin kenttä oli selvitetty. Kolme asiaa jäi vielä löytämättä toiseksi viimeisestä kentästä, joten pitää palata vielä ne noukkimaan. Mikään ihan helppo tekele HF ei edes ole, vaan tosi nuorella ratkojalla tie nousee varmasti pian pystyyn liian vaikeiden vinkkien kanssa. Eräs luonteva pelitapa voisi olla lapsen kanssa yhdessä etsiminen – haastetta riittää kyllä aikuisellekin. Huomioiden tämän ostoksen alle yhden sentin ostohinnan on pakko myöntää hinta-laatusuhteen olevan todella kohdillaan.
edit: Tunti lisää vääntöä ja nyt on jokainen mahdollinen henkilö ja roina pelistä löydetty.
Epic Games Storen ilmaisjakelusta tarttui vaihteeksi jotain kiinnostavaakin, Snoozy Kazoon kehittämä Turnip Boy Commits Tax Evasion. Steamissa pelillä on edelleen hintaa 12,49 €, joten päätin kokeilla vaihteeksi Lutriksen voimin suoraan Epiciltä – oikeasti tärkeät tuotokset olen usein lopulta ostanut myös Steamiin, että ne ovat hyvin Linux-tuetusti yhdessä paikkaa “tallessa”. Peli on graafisesti kevyt ja käytännössä 2D, joten ei mikään suuri ihme, että se lähti sujuvasti käyntiin. Hakkasin saman tien perustarinan läpi asti muutaman illan kuluessa, eikä koko aikana ilmennyt mitään kaatuilua tai tökkimistä.
Metsä- ja puutarhamaisemaa
Päähenkilö, Turnipsipoika, on nimensä mukaisesti vihannes, kuten useimmat muutkin vastaantulijat. Meno on vahvasti indie/retrohenkistä: graffat ovat palikkaa ja paikkojen koluaminen, roinan etsintä ja satunnainen taistelu tuovat mieleen vanhan koulun Zeldat. Tarinan lähtökohta on se, että paha Pormestari Sipuli on lähettänyt Turnipsipojalle mahdottomat veromätkyt, joiden korvaamiseksi pitää noutaa sieltä täältä erilaisia esineitä, kuten laserpointteri tai radioaktiivista smörjaa. Mihinkähän niitä on tarkoitus käyttää? Matkan varrella mukaan tarttuu lisäkykyjä antavaa roinaa ja … hattuja? Hatuille en oikein keksinyt mitään oikeaa käyttöä, joten oletan niiden olevan vain koriste.
Interiööri
Ohjaaminen sujui riittävästi näppäimistöltä, vaikka peliohjain voisi olla se parempi vaihtoehto (eri asia sitten miten Lutris sen kanssa pärjäisi). Tuttuun tapaan pulmien ratkonnan välissä vastaan tulee isompi loppumonsteri, joita vastaan pätee yleensä joku tietty taktiikka. Vaikeustaso on sovitettu aika sopivaksi, ja tällainen vanhempi kankea pelaajakin selvisi bosseista kohtuullisella vaivalla, vaikka aluksi vastus saattoikin tuntua aivan toivottomalta. Pääpahiksen pieksämisen jälkeen peli “loppui” ja näytti lopputekstit, mutta itse asiassa tarina ei loppunut siihen, vaan lisähaasteita ilmaantui, kun peliä jatkoi alkuruudusta.
Hilpeän värikkään ulkokuoren alta paljastuu polveileva tarina vihannesmafioineen, petoksineen ja ydintuhoineen; vihannekset eivät olekaan pääosassa ihan sattumalta. Sekä kasvit että eläimet ovat kärsineet ydinjätteestä, joka on tuottanut vaarallisia mutantteja. En väitä osaavani lukea pelin aatemaailmaa ristiriidattomasti: mukana on environmentalismia, liberalismia ja rauhanaatetta, mutta verojen ja hallinnon innokas vastustaminen lyö sanomaan oman jenkkihenkisen leimansa. Eri asia sitten, viekö tämä analyysi mihinkään, tai onko tekijöillä edes ollut mitään varsinaista filosofiaa tekeleen takana, mutta onhan tällainen poliittisuus kepeässä pulmaseikkailussa hieman yllättävää. Pelinä Turnipsi Poika verosuunnittelee on joka tapauksessa kelpo viihdettä varmalla kaavalla – jatko-osakin on ilmeisesti jo tekeillä.
Inside ja Limbo kuuluvat niihin peleihin, jotka tulee hakattua läpi joka vuosi ainakin kerran, joten olin hivenen täpinöissäni, kun samaisen Jeppe Carlsenin suunnittelema Cocoonilmestyi viikko sitten. Firmana on tällä erää kuitenkin maineikkaan Playdeadin sijasta Geometric Interactive ja julkaisijana Annapurna. Hieman tällainen aivovuoto pistää miettimään, mitä Playdeadin kolmannesta Iisakin kirkosta tulee loikkaamisten jälkeen, mutta sittenhän se joskus nähdään. Alennusten kyttäämisen ja odottelun sijaan rahat heti julkaisussa lavaan, Proton pydeen ja Cocoon tulille.
Ensimetrejä oranssissa maailmassa.
Kuvien perusteella luvassa piti olla tyylikästä menoa ja sitähän se suurelti onkin, tosin hieman kliinisellä indiepelin tavalla. Tyyliseikkana valaistus veti välillä aika vaaleaksi, mikä teki tilanteen hahmottamisesta vaikeampaa. Äänimaailma on onnistunut ja tunnelmallinen. Playdeadin hengessä kontrollit ovat yksinkertaiset: nuolinapit ja yksi toimintonäppäin, tai sitten ohjaimella tatti ja A-nappi. Voisi tätä näppäimistölläkin kohtuudella pelata, vaikka ohjaimella meno on toki tarkempaa. 3D-maailmaan siirtyminen ei ole aina ollut ihan ongelmatonta, ja hieman pelkäsin homman menevän seiniä päin hortoiluksi, mutta hyvinhän ohjaus lopulta toimi, eikä kamerakaan seikkaillut väärissä paikoissa.
Vihreän maailman vehreillä kunnailla.
Matkan varrelta kertyy mukaan eri värisiä palloja, joilla on eri kykyjä. Niillä myös pääsee loikkimaan maailmasta toiseen, mihin myös perustuu suuri osa pulmista. Siivistään huolimatta päähahmo ei osaa lentää eikä edes hypätä, joten missään vaiheessa ei tarvita tarkkaa hyppelytaitoa. Loppumonsterien kohdalla siirrytään hetkeksi pulmista toimintaan, mutta eivät ne onneksi järin vaikeita vastuksia ole. Vaikeustaso on viritetty varsin sopivaksi – pari kertaa sentään iski kunnon tenkkapoo ja tuntui siltä, että mitään ratkaisua ei ole näköpiirissä. Eteneminen on usein turvallisen putkimaista; yleensä voi luottaa siihen, että mukana on tarpeelliset ryjät ja ovet saa aina jotenkin auki. Loppua kohti jekut alkoivat tulla jo tutuiksi ja eteneminen tuntui hetkittäin raadannalta, joten ihan hyvä, ettei peliä ollut pidemmäksi venytetty.
Läpipeluun kohdalla kellossa oli kahdeksan tuntia, missä on toki ainakin kaksi kolmasosaa harhailua. Ei Cocoon tällaiseksi peliksi erityisen lyhyt edes ole, koska pulmia on paljon ja lääniä riittää. 23 euroa oli tästä vielä jokseenkin siedettävä hinta, mutta jos ei ole kiire, niin epäilemättä aika pian pelin saa jostain Bundlesta tai talvialesta selvästi edullisemmin (viime viikolla halloweenina Limbo oli euron ja Inside kaksi). Ei tämä Carlsenin tunnetumpien teosten intensiiviseen tunnelmaan ja hiottuun täydellisyyteen yllä, mutta mukavana välipalana meni. Protonille tästä sessiosta taas sulka hattuun: silloin tällöin nähtyä satunnaista nykäisyä lukuun ottamatta kaikki toimi oikein sujuvasti, peliohjain mukaan lukien.
edit: Kokeilin i5-6300U/HD 520 -läppärillä ja hieman tuskallisen hitaaksi meni.Melkein mikä hyvänsä erillisnäyttis riittäisi varmasti hyvin.
This one was tricky. I mistakenly declined the SteamCMD license when installing it using apt, and then it decided that I’m a hostile person who doesn’t ever want to install it. The debconf key in question is steam/question and its value should be “I ACCEPT” instead of “I DECLINE”. Directly modifying /var/cache/debconf/config.dat seemed promising, but the wrong value reappered when trying to install again. Finally a script did the trick (run as root at your own risk):
#!/bin/sh
set -e
. /usr/share/debconf/confmodule
db_set steam/question "I AGREE"
db_go
Tällä erää testipenkin puserrukseen saapui Zagg Wired Keyboard, joka tärppäsi Gigantin alesta kympillä plus posteilla. Normaalihinta on 55 euroa, joten alennusprosentti ainakin oli melkoinen. Skeitille oli oikeastaan jopa oikeaa tarvetta, sillä säätönäppikseni ovat joko huonoja (Deltaco), rikki (Penclic) tai kohtuuttoman suuria (HP). Erikoisuutena Zaggin liitin on USB-C, joten lisäksi piti hankkia vielä USB-C-USB-konvertteripulikka, koska USB-C:tä ei etenkään vanhoista koneista löydy. Pötkön merkki on hieman yllättäin Club 3D, joka vanhan koulun harrastajille tuo mieleen pikemminkin näyttikset kuin kaapelit ja adapterit. Kyllä, sama firma se on.
Lauta ja kalikka.
Applen pikkunäppisten pitkäaikaiselle ystävälle meininki oli kotoisaa heti kättelyssä: lituskat napit, ei sen enempää numeronäppäimistöä kuin erillistä insert/delete-blokkiakaan, medianäppäimet oletuksena päällä (en keksi, miten ne voisi edes vaihtaa) ja fn:n takaa saa lisää juttuja. Jopa koko on lähes identtinen A1242:n kanssa, mutta USB-portteja Zagg ei sisällä. Vaikka paketissa lukee päällä isolla, että tämä on Windows-näppäimistö, niin tokihan se Linuxissa toimi suoraan. Lisäksi on vähän kummallista, että mukana on myös Macin cmd- sekä option-napit, vaikka ollaan olevinaan niin PC:tä, niin PC:tä. Toimipa lauta jopa kännykkään tuikattuna. Yleispohjoismaiseen tapaan mukana on øøt, ææt sekä joissakin napeissa sekalainen sotku symboleja hiukan poikkeavien kansallisten varianttien takia.
Ulkoisesta samankaltaisuudesta huolimatta Jaskan tuntuma ei ole samanlainen kuin Applen vastaavassa, jossa on selkeämpi kynnys painalluksissa. Tämä on varmaan suurelta osin tottumuskysymys, mutta omasta mielestäni Applella on jämäkämpi kirjoittaa. Zaggin enter-nappi on leveää laatua, mikä on johtanut muutaman muun napin melko turhaan kaventamiseen. Plussapuolena Jacquesissa on oikea delete-näppäin, jota ei tarvitse kaivella fn-backspacen takaa. Kummallisuuksien joukkoon lukeutuu puolestaan esc-napin korvaaminen back-näppäimellä, mikä kertonee jotain laudan odotetuista käyttökohteista. Escin saa sentään houkuteltua esiin fn:n kanssa, samoin kuin funktionäppäimet, mutta itse tein ensi tilassa näin:
xmodmap -e "keycode 166 = Escape"
Ja katso, back-näppäin huomasikin olevansa esc. Erikoismerkkien kaivelussa ilmeni lievää hankaluutta, mikä johtui osaltaan puuttuvista merkinnöistä ja osaltaan siitä, että käytän lähinnä Mac-näppäinkarttaa, vaikka Linuxissa olenkin. Ihan oikea puute on se, etten löytänyt mistään Home/End/PgUp/PgDn-namiskoita (Applessahan ne on melko intuitiivisesti mäpätty fn-nuolinappeihin). Lyhytsanainen manuaalikaan ei asiaa valaise, joten voi hyvin olla, että niitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Höh. Luovalla xmodmap-virittelyllä asiaa saisi autettua, mutta onhan tämä ilmeinen puute. Vaikka omaan random-säätökäyttööni asia ei juuri vaikuta, niin paljon kirjoittavan tai koodaavan on vaikea pitää Jaskaa ainoana näppiksenään.
edit: Jaha! Ensimmäinen dokumentoimaton feetsu. Fn-w vaihtaa Windows-tilaan ja fn-m Mac-tilaan.Fn-a tuntuu olevan sama kuin Windows-tila.
Eräässä projektipöntössä ilmeni 2×8 gigan DDR3-kalikoilla MemTest86:lla satunnaista yhden (1) bitin virhettä tietyssä kiinteässä osoitteessa. Yhtäältä en oikein viitsisi tuollaisen takia ostaa uusia, mutta toisaalta ei tilannetta voi jättää sikseenkään, koska sen yhden bitin muuttuminen voi olla liikaa sopivassa tilanteessa. MemTest kertoo auliisti, että osoite on 4191A9978, mutta mitäs tällä tiedolla sitten tehdään?
Linuxin kernelille on mahdollista kertoa käynnistyksessä, että tiettyjä alueita ei käytetä. Tämän pystyy tekemään joko GRUB_BADRAM-asetuksella tai sitten suoraan kernelin parametrilla memmap. Netistä löytyy vanhoja ohjeita 32-bittisille ytimille, mutta tänä päivänä 64 bittiä on arkipäivää, joten vinkit eivät välttämättä päde sinältään. Tekee säädön kumpaa kautta hyvänsä, täytyy kertoa mikä alue ohitetaan, joko maskilla tai sitten tavumäärä. Koska peeseellä muistisivu on 4096 tavua, seuraava säätö /etc/default/grub-tiedostoon tuottaa halutun tuloksen:
Alkuun lisätään heksaluvun tunnus 0x ja seitsemän nollaa, jotta saadaan oikea 64-bittinen (16 numeroa) osoite, minkä lisäksi kolme alinta numeroa nollataan, jotta saadaan sivun osoite. Vielä pitää ajaa sudo update-grub sekä buutata kone, minkä jälkeen alue 4191A9000–4191A9FFF ei ole enää käytössä, ja ongelmainen muistiosoite suljetaan tylysti pois karkeloista. Neljän kilotavun haaskaaminen ei nykykoneilla merkitse mitään, etenkin kun toisessa vaakakupissa on vakaasti toimiva kone. Dmesg-komennon tulostus varmistaa säädön menneen perille:
Tällaiselle kikkailulle voi tulla tarvetta etenkin, jos kyseessä on emolle kiinteästi juotettu tai erityisen harvinainen/kallis muisti. Jos muistivirheet tulevat satunnaisista osoitteista tai niitä on tolkuttoman paljon, niin peli on toki menetetty.
MemTest errors and Linux command line
And a short summary in English. If there’s an isolate memory issue revealed by MemTest86, it might still be possible to use the memory modules with the help of Linux kernel’s memmap setting – also GRUB_BADRAM does the same, but uses a slightly different format. This might be particularly useful with integrated or rare/expensive RAM. In this example the unstable bit was found at address 4191A9978. Do not follow old instructions meant for 32-bit kernels, but put this in /etc/default/grub instead:
0x (i.e. hex) at the beginning, then seven zeroes to make it 64-bit (16 numbers) and finally the address with the lowest three numbers zeroed. This is because the page size is 4096 bytes on today’s PCs. Then run sudo update-grub and reboot, after which the offending address will not be used by the kernel. To make sure that is the case, check that dmesg agrees:
Losing 4 kilobytes of memory isn’t really any concern today, especially if you get a stable system back that way. If there’s a lot of errors or they appear at random locations, then there’s of course little you can do.
Asensin viikonloppuna vanhahkoa HP Elite 8200 USDT -pikkupurkkia Mintille (21.2) ja kaikki menikin ihan mukavasti siihen saakka, kunnes yritin ripata DVD:tä paketinhallinnasta tulleella HandBrake 1.5.1:llä. Sitten ilmeni, että tekstitysten ajastukset menevät päin honkia. Tämä ei ollut ihan ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu, sillä joku takavuosien mätä versio teki suunnilleen samaa. Valitettavasti rippaus tulee olemaan kyseisen HooPeen yksi tärkeimpiä käyttökohteita, joten asiaa ei voinut ohittaa pelkällä olankohautuksella.
Omassa isossa pöntössäni on vielä onnekkaasti Mint 20.3, jonka mukana tulee erinomaisesti toimiva HandBrake 1.3.1. Ilmeisesti subit ovat hajonneet hyvin pian sen jälkeen, kiitos jonkun sählingin. Flatpakista pitäisi tulla tuoreen virallisen version (1.6.1), joten kokeiluun sekin. Tällä kertaa ei näkynyt edes optinen asema, ja foorumeilta löytyi selittelyä siitä, kuinka HandBrake ei edes ole mikään DVD-ripperi, vaan levyn lukemiseen pitäisi käyttää ulkoista ohjelmaa, kuten MakeMKV. Mukana ei myöskään tullut DVD:n dekryptaamiseen vaadittua kirjastoa. Lisää asenteellista mussutusta foorumeilta löytyi aiheesta “distrojen libit on rikki ideologisista syistä, ei oo meidän vika”. En toki ole tilanteesta kovin hyvin kartalla, mutta käytännön lopputulos on joka tapauksessa se, että oletuksena HandBrake kusee Linux-käyttäjän kintuille.
No ehkäpä sitten PPA apuun? Niiden kauttahan saa usein kaikenlaista uudempaa ja korjattua versiota softista. Ensimmäinen löytynyt kandidaatti oli rikki eikä edes asentunut – rupesi myös näyttämään siltä, että se sotkee kohta jotain järjestelmästä, joten lopetin. Seuraavaksi löytynyt 1.6.1 asentui nätisti, luki levyjäkin ja … pilasi subit. Mihinkään itse kääntelyyn ym. rumbaan en halunnut ruveta, joten lopulta vedin koneen sileäksi ja asensin hyväksi havaitun Mint 20.3:n, jonka myötä asiat taas lähtivät rullaamaan. Pahoin pelkään, ettei tämä ongelma tule ratkeamaan kovin äkkiä tai helposti, jos HandBrake-tiimi on siilipuolustuksessa eikä distrojen tekijöitäkään asia tarpeeksi kiinnosta.
There are some ideological reasons as to why the default Chromium setup doesn’t include Google as one of the default search engines. Whatever the case, it’s also true that many people would like to use it nevertheless. This is more of a note to myself so that I find the magic spell when I need it again. Settings – Search engine – Manage search engines and site search – Site search – Add and then Google, google.com and the mystical blurb:
After this you can make it default by clicking the three dots on the right. Can’t really tell if this is the optimal search string, but it seems to work well. Goodbye to that Yahoo mess.
In an earlier post things first looked up and then down, after which I nearly gave up. It turned out that the SBZ simply didn’t want to wake up and at times even completely disappeared from the ALSA card list. I tried kicking it off the PCI bus and rescanning, but that wasn’t much better. At that point I pulled the card from the machine and put it in a plastic bag where other retired PCI(e) cards rot, very likely forever. But… how about removing the card before sleep and then rescanning the bus after wakeup? Let’s create the following script and place it in /lib/systemd/system-sleep:
#!/bin/sh
case "$1" in
pre)
echo 1 > /sys/bus/pci/devices/0000\:05\:00.0/remove
sleep 1
;;
post)
echo 1 > /sys/bus/pci/rescan
;;
esac
Make it executable too: chmod +x soundblaster or whatever name you used. The numbers above on line 5 will probably be wrong for your system, so find out the actual address of your SBZ with lspci. This whole ordeal looks like a dramatic thing to do, but it seems to be the only possibility to get sleep to work – contact me if you know better. After more than ten sleep/wakeup cycles I still didn’t lose sound, so the kludge just might work. If not, I’ll edit the post below (and lose my cool).
Well, of course that wasn’t quite all of it yet. It turns out that when the card reappears after the PCI bus scan, ALSA will happily have forgot all the previous settings done with Alsamixer. The defaults sound pretty awful and the headphones aren’t detected automatically, so what’s next? Luckily this one seems to be easy: configure the card as you see fit using Alsamixer (if you have a small window, note there’s a lot more settings to the right) and then run sudo alsactl store. This is for every user, which is not optimal, but as I’m not sure whether ALSA will load personal settings after wakeup at all, it’ll have to do for now.
Ikävänä yllätyksenä tyllerön koneenvaihdon jälkeen tuli se, että näytönohjain (Asus TUF Gaming GTX 1660 Super) tuotti korkeilla päivitystaajuuksilla rahinaa ja sirinää emolevyn integroidun äänipiirin ulostuloon. Ongelma ei ollut suuri ja olin luultavasti ainoa, jota se edes häiritsi, mutta kun ruvetaan tekemään, niin tehdään saman tien kunnolla. Itse olen käyttänyt jo vuosikaudet ulkoista USB-äänikorttia, mutta tässä tapauksessa se ei olisi ollut ihan optimaalinen valinta. Hetki googletusta ja Torin selailua, ja tilaukseen lähti kolmella kybällä käytetty PCIe-väyläinen Sound Blaster Z, jonka pitäisi toimiman Linuxissa ihan hyvin – foorumeilla tuli myös ongelmia vastaan, joten täysin luottavaisin mielin en ollut.
Punainen paholainen käyttöpaikassaan (jooh, unohdin ottaa kuvan ennen asennusta).
Kortissa olisi ominaisuuksia joka lähtöön, kuten optista ulostuloa, taajuuskorjausta ja tilaääntä, mutta nyt ainoa tarve oli saada kunnollista ääntä 3,5-millisestä liittimestä telkkariin sekä kuulokkeisiin. Äänärin piirilevy on peitetty sähäkän punaisella metallikuorella, minkä pitäisi estää sähkömagneettisia häiriöitä. Syytä onkin, sillä häiriköivä graffis on aivan vieressä. Erittäin tervetulleena ominaisuutena kortin perässä on standardiliitin etupaneelin äänille, jolloin kuulokkeita ei tarvi kurkotella aina koneen taakse, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Tässä ensimmäisessä versiossa mukana seurasi myös mikrofoni, jos sellaiselle tarvetta on.
Kortti kiinni ja… ei pihahdustakaan. ALSA kyllä tunnisti Saunaplasterin auliisti, joten vähintään jotain lupausta leijui ilmassa. Ääniulostuloja valitsemalla tuli ensin linjalähtöön ääntä ja lopulta kuulokeliittimeenkin. Haluttu toimintatapa oli kuitenkin se, että linjalähdöstä menisi vakiona ääni telsuun ja kuulokkeet kytkettäessä automaattisesti jälkimmäisiin ilman eri räpelllystä. Toinen ongelma oli äänen omituisen huono laatu: sointi oli kova ja luonnoton. Tällä hetkellä taloudessa ei ole Windows-pönttöpeeseetä kortin konffaamiseen, minkä lisäksi on suuri kysymysmerkki, tallentuvatko ääniasetukset kortin muistiin vai pelkästään ajuriin.
Täällähän niitä asetuksia on!
Pienen tuumailun jälkeen päätin kurkistaa Alsamixerin puolelle ja solmut rupesivat aukenemaan. Creativen äänenparannukset (eli -paskannukset) pois päältä, äänenvärisäädöksi flat ja punaisella loimottavia volumesäätöjä alaspäin, ja johan koheni äänenlaatu hurjin askelin. Oikeasta laidasta löytyi vielä kuulokkeiden automaattitunnistuksen asetus, joka oli oletuksena pois päältä. En tosin heti keksinyt, että millä sen saisi päällekään, mutta m-kirjaimella eli mutella sekin kytkin meni oikeaan asentoonsa ja äänäri alkoi vaihtaa ulostuloa omatoimisesti. Tämän rumban jälkeen asetukset olivat riittävän kohdallaan, joten kansi päälle ja kone käyttöön.
Näin lyhyen kokeilun perusteella on vaikea sanoa ratkaisun luotettavuudesta vielä mitään, mutta ainakaan parin pelin, leffan ja YouTube-videon perusteella mitään pätkimistä ei ilmennyt. Graffis ei enää häiritse ääniä, joten hankkeen alkuperäinen tavoite toteutui. Parin sleepissä käynnin perusteella Saunaplasteri herää muun koneen mukana asiallisesti. Päivitän postausta, jos jotain ilmenee: joillakin käyttäjillä äänet ovat katoilleet, minkä lisäksi on aina mahdollista, että Pulseaudio hämmentyy ja vaihtaa omatoimisesti väärän kortin käyttöön, tai joku käpy nollaa kortin hyviksi ruuvatut asetukset.
edit: Ongelmat olivat jo nurkan takana. Niin hyvältä kuin kaikki ehti vaikuttaakin, niin kortti ei aina herännyt sleepistä – kaikille tämä ei välttämättä ole toki ongelma. Edes PCI-laitteen resetointi ei aina palauttanut Plasteria henkiin.
edit2: Ratkaisu saattoi sittenkin löytyä. Kirjoittelin aiheesta lisää tänne.
And a short English summary: my daughter’s GTX 1660 Super caused noise on the integrated audio output, and I switched the machine to a cheap second hand PCIe-based Sound Blaster Z, which should work ok in Linux. Initially there was no sound output at all or bad audio quality, but after trying Alsamixer things started running smoothly. Just scroll far enough to the right. The setting to autodetect headphones can be turned on by pressing ‘m’. Removing all the awful effects and setting a “flat” profile fixed the audio quality too. Now there’s no noise from the videocard either, so it looks like a success!
edit: Meh. Otherwise the card worked fine, but it doesn’t always wake up from sleep. Not even resetting the PCI device helps each time.
edit2: There might be a solution after all, see here.
