Posts filed under 'linux'
Pitkän odottelun ja vanhalla nokialaisella kitkuttelun jälkeen saapui lopulta hollantilainen Fairphone, jonka olin tilannut ja maksanut jo kesällä. N900:n lahottua lopullisesti seurasin tarkasti älypuhelinten markkinoita, ja kun iPhonet pysyivät ylihintaisina eikä Jolla herättänyt suuria tunteita (etenkään N900:n kanssa taistelun jälkeen), niin Se Reilumpi Puhelin osui hyvään markkinarakoon. Kyseessä on uudenlaista ajattelua edustava puhelin, jonka valmistuksessa on huomioitu eettiset ja ympäristöseikat poikkeuksellisen pitkälle. Tavoitteena on ollut tehdä tuotantoketjusta mahdollisimman läpinäkyvä: ei metalleja sotatoimialueilta, ei kokoonpanoa hikipajoissa, ei turhaa krääsää mukana, ja niin edelleen.
Puhtaasti puhelimena tarkastellen Fairphone on melko tavanomainen Android-kalikka ja hieman painavan puolella. Ulkoasu on perustyylikäs, mutta ei herätä erityistä huomiota. Sisällä on sopivasti tuore Android 4.2.2 ja ajanmukaista, joskaan ei missään suhteessa poikkeuksellista rautaa. Ehkä erikoisin ominaisuus on tuki kahdelle täyskokoiselle SIM-kortille. Aiemmat kokemukseni Droidista olivat rajoittuneet lähinnä Samsungin parin eri mallin, etenkin Galaxy S2+:n, näpläämiseen. Samppaan verrattuna Fairphonen omistaja saa varautua säätämään laitetta huomattavasti pidempään saadakseen sen käyttökuntoon: valmiiksi asennettuna ei tule juuri mitään ja kesti aika pitkään löytää ylipäänsä paikka, jossa asennetut ohjelmat sijaitsevat (oikeasta tai vasemmasta reunasta pyyhkäisy ja “:::”). Laite on Kuukkelin sertifioima, joten Play Store toimii kuten pitääkin – ja luottamukselliset tietosi vuotavat NSA:lle todennäköisesti viimeistä bittiä myöten. Joitakin huomioita arkikäytöstä:
- Akku kestää ainakin sen päivän, mutta ei paljon enempää, joten normaalin älypuhelimen tavoin kalikka on käytännössä pakko ladata päivittäin. Paketista otettuna akku oli tyhjä, mikä aiheutti lievää epätoivoa, kun luuri ei käynnistynyt.
- Ensinnä näytti siltä, ettei suominäppistä saa toimimaan, mutta paikasta Settings – Language & Input – Keyboard & Input Methods – Default – Setup Input Methods se lopulta löytyi.
- Olin hieman skeptinen Linux-koneen kanssa toiminnan suhteen, mutta kun ottaa USB-debuggauksen pois päältä paikasta Developer Options, niin Fairphone ilmaantuu ihan massamuistiksi. Hieman ärsyttävänä piirteenä debuggausasetus ei tunnu tallentuvan.
- Normaalin näpyttelyn lisäksi näppis tukee dashing-tyylistä kirjainten osoittelua. Toimii useimmiten hyvin, mutta hajoaa kuitenkin sen verran, että kirjoitusnopeus ei välttämättä kasva mihinkään.
- Kamera toimii ok, mutta vakioasetuksilla tuppaa olemaan sisällä hidas ja ylivalottaa kuvia hieman
- Ekan puhelun tullessa en meinannut keksiä, miten siihen edes vastataan 🙂
- Kontaktit siirtyivät vanhalta Noxulta odottamattoman hyvin vcf-tiedostoina. Ne riitti kopioida tiedostoina puhelimelle (ilmeisesti ihan mihin vaan), irrottaa kaapeli ja sitten tuoda osoitekirjaan. Jostain syystä tuli paljon duplikaatteja, mutta parempi silti kuin kymmenien numeroiden kirjoittelu.
- Saunalahden internet-asetukset eivät syystä tai toisesta asentuneet suorilta, joten ne piti näpytellä käsin.
Summa summarum: varsin kelpo laite, kunhan on varautunut alussa säätämään asetuksia pari tuntia, ja eettiset seikat sivuuttaenkin reilun 300 euron hintansa väärti – juuri kummoisempaa rautaa ei saa samaan hintaan muiltakaan valmistajilta. Suojakuori olisi kiva olemassa, mutta eiköhän sellaisiakin markkinoille ilmaannu. Ensimmäistä versiota valmistettiin 25000 kappaletta, joten aika uniikki laite kyseessä toistaiseksi. Firma suunnittelee jo seuraavaa erää, joten tämä ei jääne tähän, jos ovat muuten vakaalla pohjalla. Ensimmäinen erä meni nopeasti ennakkotilaajille, joten kiinnostusta tällaisiin vaihtoehtoprojekteihin näyttää olevan.
edit: Saattaa olla, että kalikka ei ole Googlen virallisesti hyväksymä, vaan tuo Play Store ym. palvelut on saatu toimimaan hieman hakkeroimalla. Ekan päivityksen jälkeen Googlen softat lakkasivat kokonaan toimimasta, joten piti nollata puhelin, asentaa käyttispäivitys ensin ja sitten vasta softat päälle.
January 19th, 2014
Hankin (toivottavasti joskus realisoituvaa) 3D-printteriä varten vanhan halvan Core Duo -pohjaisen Mac Minin, jossa on tarkoitukseen ihan riittävät kaksi gigaa muistia ja 60 gigaa levyä. OS X 10.5 meni sisään heittämällä, mutta kun piti ruveta asentamaan 10.6:tta, niin tulikin seinä vastaan: laitteen pitäisi sitä tukea, mutta eipä vaan suostu asentumaan. Yhden illan erilaisiin usb- ja päivityspurkkauksiin haaskattuani päädyin lopulta laittamaan Miniin Lubuntu 12.04:n, sillä OS X 10.5 ei ole tuettu oikein missään. Yritin ensin ihan täyttä Ubuntua, mutta imagen polttamisesta ei koskaan syntynyt käynnistyvää levyä. Lubuntu sen sijaan buuttasi ja asentui suorilta. Jokunen havainto:
- Osioinnista ja buuttiloaderista ei tarvinnut välittää, sillä kone on nyt 100% Linuxilla. Lubuntu hoiti vaadittavan osiointi- ym. magiikan itsekseen.
- Äänet toimivat suorilta
- … kuten myös langaton verkko
- … ja suspend
- … ja X:n video- ja GL-kiihdytys
- Applen pienelle alumiininäppikselle ei ole edelleenkään tyydyttävää tukea, joten se pitää joko viritellä sopivaksi itse tai sitten tyytyä käyttämään PC:mäistä asettelua.
- DVD-toisto ei lakiteknisistä syistä onnistu sekään suoraan, mutta perinteinen libdvdread4/install-css.sh -kombo on edelleen voimissaan.
Vaikka kone on jo yli seitsemän vuotta vanha, tuli siitä yllättävän vauhdikas Lubuntun kanssa. Taas kerran Chromium on kuppakoneen ystävä ja raskaatkin webbisivut ja Youtube toimivat varsin kelvollisesti. LibreOffice pyörii sujuvasti ja kokeilemani emulaattorit samoin, mitä nyt VICE:n koko ruudun tila on kroonisesti ongelmainen. Kaikkiaan Lubuntun asennus oli varsin positiivinen yllätys, sillä Linux ja Mäkki eivät ole perinteisesti olleet näin hyviä kavereita, vaan yleensä sinne tänne on ollut tarpeen tehdä manuaalisia puukotuksia. OS X 10.6 alkaa käydä vanhaksi eikä laitteeseen saa sitä uudempaa prosessorin 32-bittisyyden vuoksi, joten Linux on ihan realistinen vaihtoehto vanhan sotaratsun eliniän venyttämiseen.
December 29th, 2013
Pikaraportti Ubuntun ja Acer Chromebook C710:n yhteiselosta: toimii! Dualbuuttaaminen olisi normaali konsti, mutta se on viime kädessä aika rasittavaa ja hidasta. Onneksi nykyään on tällainenkin kätevä kikkale kuin Crouton, jonka asensin tämän ohjeen perusteella (tosin LXDE:n eikä XFCE:tä). Ideana on, että kun Chrome OS kerran on jo sisuksiltaan aito Linux, niin Ubuntua ajetaan sen päällä vankilassa samalla kernelillä. Ossi pyörii yhdessä X-instanssissa ja Ubuntu-työpöytä toisessa. Näiden kahden välillä voi sitten vaihtaa tutuilla ctrl-alt-funktionapeilla ja kaksi puolta pysyvät siististi erillään. Pientä virittelyä tarvitaan toki, mutta konsepti on hyvä. Joitakin sekalaisia havaintoja:
- Laite pitää ensin laittaa kehittäjätilaan, mistä muistuttaa jatkossa joka käynnistyksessä näkyvä (sinänsä harmiton) valitusruutu.
- Chrome OS:stä Ubuntuun vaihtaessa tarvii virkistää ruutu, ctrl-alt-F3
- Videokiihdytys toimii ja jopa OpenGL, vaikkakaan esimerkiksi FSAA ei Intelin ruppanalta onnistu. VLC toisti ulkoiselta levyltä divx:ää ja h264:ää yskimättä.
- Soitto soi ja volumekin säätyy
- Ulkoinen näyttö tunnistuu ainakin VGA:n kautta molempien työpöytien puolella. Hiirellä ja näppiksellä varusteltuna Asseri voisi jopa toimia kohtuullisesti pöytäkoneen korvikkeena.
- Suominäppis ei toimi suoraan LXDE:ssä, mutta normitempuilla lähtee (setxkbmap -layout se esim. paikkaan /etc/xdg/lxsession/LXDE/autostart). Ylärivi toimii funktionappeina eikä kirkkaus- ym. säätöinä, vaikka saisi senkin jollain virittämisellä toki kuntoon. Toisaalta Linux-ohjelmat käyttävät funktionappeja monenlaiseen muuhun tarkoitukseen.
- Jopa sleep tuntuisi pienellä kokeilulla futaavan luotettavasti
- Verkko- ym. asetukset tehdään Chrome OS:n puolella, mikä on tavallaan ihan hyväkin, sillä wlanin toimivuus on Googlen ja Asserin niskoilla
- Kenties suurin murheenkryyni on Linuxin puolella vakiona huonosti konfiguroitu hiiripädi, joka klikkaa ja skrollaa hieman satunnaisen oloisesti. Palannen aiheeseen myöhemmin synclient-savotan jälkeen – eiköhän tuon saa tyydyttävään kondikseen, kun vaan jaksaa säätää.
- Omalaatuisen tiedostojärjestelmän vuoksi levyjä selatessa näkyy ties mitä ei-niin-kiintoisaa järjestelmän sisäistä puppua
- Eri maailmojen välillä voi siirtää tiedostoja molemmille näkyvän Downloads-hakemiston kautta
Kaiken kaikkiaan suunnilleen sitä, mitä odotinkin: virittelyä vaaditaan, mutta siitä saa palkkioksi käyttöönsä Linuxin laajan softavalikoiman. Chrome OS sopii sujuvaan selailuun ja Docsin käyttöön, mutta esimerkiksi tien päällä koodailuun huonosti. Ubuntun kautta aukeavat käyttöön emulaattorit, kääntäjät, serverit, LibreOffice, Gimp, LyX, VLC, X-Chat ja niin edelleen. Vastoin odotuksiani jopa Wings3D tuntui toimivan hyvin. Vielä kun näiden kahden rinnakkaiselo tuntuu olevan verrattain ongelmatonta ja 320-gigainen kiintolevy muuten lähes tyhjän panttina, niin oikein hyvältähän tämä vaikuttaa.
July 24th, 2013
Yleensä tuppaan lägäämään laitteissa uusimmista kotkotuksista turvallisesti jäljessä, mutta tällä kertaa surffaan suorastaan kehityksen aallonharjalla. Eilen siirtyi omistukseeni Verkkokaupasta Acer Chromebook C710, joka ajaa Googlen pitkään odoteltua selainpohjaista työpöytäkäyttistä Chrome OS:ää. Hieman pahaahan se teki Aceria ostaa, mutta kun hinta oli kohdallaan – karvan alle 300 euroa – niin sopi heräteostokseksi. Verkkiksessä ei ollut noita edes missään näytillä, kenties johtuen laitteen halpuudesta.
Markalla saa markan(talon) tavaraa, mikä pätee hyvin tämänkin laitteen kohdalla. Yleisvaikutelma on tuttuun tapaan löperön muovinen, joskaan ei laite normaalia halpaa PC-läppäriä rumempi ole. Paino on hieman yläkanttiin muovisen rakenteen huomioiden, mutta se on pieni miinus. Kiiltävän 11″ näytön katselukulma ei ole kovin kummoinen – kirkkautta riittää, mutta kontrastia vähemmän. Resoa on sentään huomattavasti paremmin kuin karuissa ensimmäisen polven miniläppäreissä, sillä laajakuvanäytön tarkkuus on ihan kelpo 1366×768 pikseliä. Akku venyy pienellä testailulla (toki käytöstä riippuen) ainakin muutamaan tuntiin, joten matkaseuraksikin Asserista on. Näppäimistössä on joitakin omituisia ratkaisuja, kuten pikkuruiset nuolinapit, eikä tuntumakaan mihinkään MBP:n rinnalle nouse. Kyllä tuolla ihan kirjoittelee, etenkin kun näppis on suunnilleen täysikokoinen. Liittimiä on yllättävän mukavasti: 3xUSB, VGA, Ethernet, HDMI ja kuulokeliitäntä. Ulkoinen VGA-näyttö tunnistui ilman sen kummempaa yskimistä. Muistia on kevyeen käyttöön riittävät kaksi gigatavua ja suoritin on välttävä Intelin 1,1 GHz tuplaydin-Celeron; aito asia eikä mikään Atom-rimpula.
Pieniä halpoja läppäreitä on nähty ennenkin eikä niissä ole sinänsä enää uutuusarvoa. Laitteen kiinnostavin puoli onkin tietysti sen käyttöjärjestelmä. Viime kädessä Chrome OS:n sisuksissa hyrrää Linux, jos sitten visusti piilotettuna. Androidiin vertailu tulee helposti mieleen, mutta sukulaisuus ei ole ainakaan käyttöliittymän tasolla mitenkään ilmeinen. Poikkeuksellisin Ossin ominaisuus on se, että käytännössä kaikki tapahtuu selaimen kautta. Ohjelmat ajetaan selaimessa, asetukset ovat selaimessa, sovelluskauppa on selaimessa ja niin edelleen. “Google-pääte” laite on siksi, että kirjautuminen tapahtuu Google-tunnuksella ja myös sovellukset ovat samasta putiikista peräisin: tärkeimpinä Chrome-selain, Docs, Gmail ja Calendar. Ensin vaikutti siltä, että sisäistä 320 gigan kiekkoa ei käytettäisi juuri mihinkään, mutta kaikessa hiljaisuudessa Google Drivessä sijaitsevia tiedostoja peilattiin paikalliselle levylle offline-käyttöä varten. Esim. Docs toimii ilman nettiyhteyttäkin. Nettitikkuja on koneeseen turha yrittää tökkiä, joten tien päällä tarvitaan esim. kännykästä nettijako wlanin kautta.
Päivänpolttava kysymys on tietysti: “Tekeekö Chromebookilla mitään?” En odottanut liikoja, mutta kepeään peruskäyttöön laite sopii yllättävän hyvin, mikä kertoo samalla siitä, kuinka netistä on tullut tärkeä (jollei tärkein) sovellusalusta. Käyttökokemus on pelkistetyn selkeä, tosin siellä täällä tuli vielä pikku bugeja vastaan. Tärkein eli selain toimii ripeästi ja raskaatkin sivut sekä YouTube näkyivät ongelmitta. Docs on käyttökelpoisen nopea. Sovellustarjonta on vaikkapa App Storeen verrattuna kovin köyhää, joten kannattaa ymmärtää laitteen rajoitteet ennen sen hankkimista. Hieman enemmän liikkumavaraa saa siirtämällä Asserin kehittäjämoodiin, jonka kautta saa auki mm. kunnon pääteohjelman. Ainakin Ubuntu on hakkeroitu laitteessa toimivaksi, joten ihan täysiverinenkin Linux-työpöytä on jollain virittelyllä asennettavissa Ossin rinnalle. Palannen aiheeseen, kunhan kokeilu etenee.
edit: Mitä ilmeisimmin kone on sama kuin tämä pienemmällä muistilla ja ilman kortinlukijaa. 70 e halvempi.
July 21st, 2013
Jonkunlaisena paluuna juurille tulin hankkineeksi heräteostoksena MikroMikko Ergo Pro X:n. Paitsi, että PC-demoskenessä tuli tusattua monet vuodet, niin noita MikroMikkoja oli paljon Patrialla, kun olin kesätöissä mikrotuessa. Vanhat peeseenrottelot ovat hieman mielenkiinnotonta ja tilaavievää rautaa, mutta kun demoplattiksia ryhtyy haalimaan, niin sitten pitää hankkia tylsemmätkin. Onneksi nämä mallit olivat sentään suhteellisen pieniä. Koneessa on tällä hetkellä Pentium 166, 96 megaa muistia, kolmen gigan kiekko, integroitu SB-klooni, CD-asema, Etherlink XL PCI, GUS MAX ja O2:sta lainattu Silicon Graphicsin näppis. Tilasin jo P233 MMX -lastun, kun emolevy sellaisiakin sattuu tukemaan, sekä Matroxin G450:n uudeksi näyttikseksi sisäisen ATI Mach 64 -surkimuksen tilalle.
Asennus ei mennyt ihan ongelmitta, koska ei sattunut olemaan muuta kuin ammoisia dossin asennuskorppuja jossain varastossa. Uudemmassa PC:ssä ei ole enää korppuasemaa eikä USB-korputin toimi Linuxissa mihinkään erikoistarkoituksiin. 7.10:n eli se Windows 95:n mukana tulleen version CD-image löytyi netistä, mutta eihän tuo kone CD:ltä käynnisty. Sisässä oli edellisen omistajan NT, johon en tiennyt salasanaa, joten tilanne vaati luovaa ongelmanratkaisua. Lopulta tilanne ratkesi asentamalla dossi VirtualBoxissa ulkoisessa usb-adapterissa olleelle kiintolevylle. Samalla vauhdilla vielä toiselle osiolle Damn Small Linux, joka toimikin ihan välttävästi, vaikka X takkuileekin ilman kiihdytystä. Vastaavanlaisia retrokoneita säätäneet tutut ovat yleensä korvanneet sisäisen äänekkään ja ison levyn CF-IDE-adapterilla, mikä pitänee itsekin tehdä jossain vaiheessa. Linuxin swappi tosin voi olla ongelma muistikortilla.
Aika nopeasti on tullut selväksi, että demokäytössä tuollainen kone tarvii kaverikseen myös saman aikakauden näytön. Modernilla TFT:llä ja videotykillä kokeilun jälkeen ongelmat alkavat olla hyvin ilmeisiä:
- Kuvasuhde menee etenkin TFT:llä pieleen, koska sen mielestä 320×200 ei ole 4:3 tila
- Kuva räpsyy vähän väliä demoissa, jos ruututila tai edes sen joku parametri vaihtuu
- Eksoottiset härömoodit näkyvät väärin tai ei ollenkaan
- VGA:n rekisterien rämpytykseen perustuvia efektejä on turha kuvitella saavansa näkymään
- Useimmat demot toimivat 70 Hz tiloissa, joten TFT:n kiinteä 60 Hz taajuus on myrkkyä pehmeille vierityksille ym.
- Väritkään eivät näytä samalta kuin kuvaputkella
Pöydälle ei oikein mahtuisi enää ylimääräistä kuvaputkea, joten projekti on sen osalta vastatuulessa. Toinen pikku ongelma on sisäisen äänikortin istuminen kiinteästi portissa 220h, jolloin GUS on pakko laittaa toiseen osoitteeseen ja huonosti koodatut vanhat demot eivät välttämättä toimi. Päivitysten jälkeen MikroMikosta tulee joka tapauksessa taas vähän jämäkämpi laite. Kotelossa on vielä jonkun verran tilaa ja CD-asemakin on turha, joten yrittänen viritellä johonkin nurkkaan vielä jotain muutakin rautaa, kunhan inspiraatio iskee.
edit: Matrox on huono valinta dossikortiksi, sillä Millenniumin UNIVBE-tuki on huono ja G450 ei tue matalia tarkkuuksia. Pistin seuraavan kortin hakuun.
February 19th, 2013
Pitkän odottelun jälkeen sain lopulta itsekin käsiini Raspberry Pi:n. Suuren kysynnän ja alakanttiin mitoitetun tuotannon vuoksi saatavuus oli huono koko kevään ja Farnellilla oli tarjota lähinnä postituslistalle liittymistä, eikä alkuperäinen tilaukseni ole vieläkään saapunut. Firmoja sen sijaan palvellaan hyvin ja sitä kautta tilatessa tuli nopeasti. Hintakin on hinautunut koko ajan vähän ylöspäin: webasivulla puhutaan 35 dollarista ilman veroja, mutta lopulliseksi hinnaksi tuli omalla kohdallani nelisenkymmentä juroa ja onpa noista enemmänkin kuulemma maksettu.
Paketista kuoriutui pieni piirilevy, joka ensi silmäyksellä tuo mieleen aika lailla Arduinon. Pelkän laitteen lisäksi tarvitaan yhtä sun toista roinaa: microUSB-kaapeli tai -laturi virralle, Ethernet-piuha, näyttöjohto, näppäimistö (ehkä hiirikin) sekä SD-muistikortti. Kaikkea tätä oli onneksi nurkissa, joten käyttöönoton kanssa ei tullut ylimääräistä viivettä. Raspbian-image lataukseen, kortille dumppaus ja kone buuttasi. Näytön asetuksia piti vähän säätää, sillä vakiona videolähdöstä tulee NTSC:tä ja borderit ovat kohtuuttoman pienet, joten kuva menee joka puolelta näytön reunojen yli. Asetukset ovat paikassa /boot/config.txt ihan selkokielisinä ja kun osio on vielä FAT-muotoinen, niin jotain sählättyään tilanteen pääsee helposti korjaamaan kortinlukijan avulla. Toinen oleellinen työkalu on raspi-config. Päädyin lopulta käyttämään videomonsua, koska sellainen pöydällä joka tapauksessa nököttää, eikä littunäytössäni ole soveltuvia liittimiä kuin DVI, joka on jo Linux-peeseen käytössä. 640×480-resolla kuva on varsin käyttökelpoinen, eikä edes interlacen vipatus menoa juuri haittaa. HDMI:n kautta tuli kuvaa ihan yskimättä (mitä ei voi sanoa muista omistamistani ARM-laudoista) ainakin 1920×1080 saakka.
Tällä hetkellä ohjelmistotuki on vielä vahvasti työn alla, joten kaikkea ei kannata kuvitella saavansa valmiina. Esimerkiksi X ei ole kiihdytetty, joten se on lähes käyttökelvottoman hidas. Graafisten ohjelmien käyttöä rajoittaa joka tapauksessa pieni 256 megatavun muisti, josta videopiiri vielä haukkaa oletuksena 64 megaa. Itse en äksää hirveästi edes kaipaa – eipä tuollaista laitetta hankita työpöytäkäyttöön. Toinen kompastuskivi liittyy ihan siihen, että SD-kortit (ja luultavasti myös sen ohjain) ovat hitaanpuoleisia, joten etenkin io-painotteiset toiminnot kestävät kauan. Muistiakin on niin vähän, ettei sitä oikein riitä välimuistiksi. Tuhnuisuuden vastapainoksi SoC:ssa on tuki mm. H264:n purkamiselle, joka pikku demon perusteella pyöritti hyvälaatuista traileria yskimättä koko ruudulla. XBMC:stä on tekeillä Raspille optimoitu versio, joten laite voisi tietyin rajoituksin sopia myös joka kodin mediakeskukseksi(tm). Emulaattorikäyttöön 700 MHz piiri ei ole ihan omimpiaan, mitä kompensoisi ainakin teoriassa se, että PAL-tilat saisi näytettyä aidolla taajuudella.
Tuttuun tapaan piti tietysti yrittää portata Raspille joku oma tekele. X:n alla SDL toimii kuten missä hyvänsä Linux-koneessa, mutta lopputulos jää hitaaksi ja tökkiväksi. Mukana tuleva SDL tukee myös konsolia fbdevin kautta, mutta se puoli on hieman työläämpi käytettävä: resoa ei voi muuttaa lennossa eikä SDL käytä laitteiston skaalauksia tm. mihinkään, vaan kaikki on tehtävä itse. Grafiikkasivuja ei ainakaan toistaiseksi tueta ja vsynciä ei saa noin vain luettua, joten hieman askarteluksi meni. 2D-tekeleidenkin osalta olisi varmaan parasta tehdä ruutupuskuri OpenGL ES:n tekstuurilla, sillä muuten ei ole toivoa tukea isoja tarkkuuksia tai välttää raster splittejä (ruudunvirkistysrepeilyä?). Hauskana yksityskohtana laitetta itseään voi käyttää softien kääntämiseen ilman sen suurempaa tarvetta ristiinkääntäjän virittelylle.
September 1st, 2012
It seems that someone decided to change the default audio codec of Kdenlive to a broken AAC implementation, which produces awfully noisy output. Here’s one straightforward way to fix it in Ubuntu (run the following lines as root):
cd /usr/share/kde4/apps/kdenlive/export
cp profiles.xml profiles.xml.save
cat profiles.xml.save | sed 's/aac /libmp3lame /' >profiles.xml
Works for me! It could be possible to replace the bad AAC plugin with the previous one, apparently better, libaac. I didn’t bother to look so deeply into it, but tell me if you did. This is something they should definitely fix, since at the moment there’s no point in encoding anything in H.264.
July 24th, 2012
Viikonlopun onnistumisesta innostuneena piti kokeilla Lubuntua vielä 15″ PowerBookiini, kun kerran 12.04 tukee PPC:tä oikein virallisesti. Tästä projektista ei tullut ihan samanlainen voittokulku. Lähdetään hyvistä uutisista:
- Käyttis meni ineen ilman mitään buuttiparametrien tm. kanssa räpläämistä ja osasi asentua suoraan entisen Ubuntun päälle. Jopa päivitys olisi ollut mahdollinen.
- Sleep, yllättävää kyllä, toimii
- LibreOffice, Gimp, Kdenlive ym. isot softat tuntuvat pyörivän nopeasti (koneen iän huomioiden)
- 2D-kiihdytys asentui toimivaksi ja video-overlaykin oli kunnossa
Ja sitten niihin ongelmiin, joita riitti ihan kotitarpeiksi:
- Langaton verkko ei asentunut suorilta, mutta firmware-b43-installerin laittamisen jälkeen heräsi
- 3D-tukea ei saa oikein mitenkään, jollei rupea kaivelemaan vanhoja komponentteja uusien tilalle
- Selainpuolella on hieman hissua. Firefox 14 on periaatteessa ok, mutta asteen verran raskas ja sen JavaScript on hidas. Midori on keveämpi, mutta ei mitenkään hullun nopea sekään. Google Docs ei sillä edes toiminut. Lubuntun PC-version mukana tulee oletusselaimena Chromium, joka on todellinen kämäkoneen ystävä.
- Äänet eivät toimi suoraan, mikä oli suorastaan ei-toivottu tuulahdus kaukaa menneisyydestä. Vakiona asentuu väärä moduuli snd-powermac, joka piti ottaa veks ja laittaa /etc/modulesiin:
snd-aoa
snd-aoa-i2sbus
snd-aoa-fabric-layout
snd-aoa-codec-onyx
- Joillakin koneilla viimeisen moduulin tilalle ehkäpä snd-aoa-codec-tas. ALSAn voluumit kannattaa käydä tuttuun tapaan katsomassa läpi, jos ei mitään tule pihalle.
- Huawein E220-mokkulakaan ei toiminut. Viimeksi piti asentaa usb-modeswitch, mutta nyt se piti vuorostaan ottaa pois 😕
- Ulkoiseen näyttöön ei tuntunut tulevan kuvaa DVI:n kautta ainakaan asetustyökaluilla
- Lämpötilasensorit näkyvät kyllä tiedostoissaan, mutta palkissa oleva appletti ei niitä ymmärtänyt
- Ikkunamanagerina toimiva OpenBox vetää jökkiin, kun yrittää ajaa xmodmapin. Kyllä se siitä toipuukin, mutta minuutin odottelu on hieman liikaa. Paikasta /etc/xdg/lxsession/Lubuntu/autostart ajettuna meni paremmin.
Lubuntun pitäisi olla ainakin kevyt, mutta en huomannut mitään käytännön eroa aiemmin asentamaani vanhahkoon Ubuntuun. Lubuntun rautatuki oli asennuksen jälkeen suorastaan huonompi, joten eipä tuota voi suositella kuin varauksella. Pöytäkoneeseen menisi luultavasti paremmin.
July 19th, 2012
Manun innoittamana otin enemmän ja vähemmän onnistuneet “tuotekuvat” Game Park -käsikonsoleistani. Pelipuistoa tuntemattomille kerrattakoon lyhyesti, että korealainen Game Park julkaisi vuonna 2001 GP32:n, ARM-pohjaisen pelikonsolin, jonka nosti maailmanmaineeseen avoin kehitysmalli. Ensimmäisessä mallissa oli todella pimeä näyttö (vrt. GBA), joka päivitettiin parempaan FLU-versiossa (Frontlight Unit) ja vielä paremmaksi BLU:ssa (Backlight Unit). Kaikissa kolmekakkosissa oli tiettyjä teknisiä ongelmia, kuten löperö joystick ja tukkeutuva väylä, mistä huolimatta laitteen ympärille syntyi aktiivinen harrastajayhteisö. Itsekin porttasin ja tein GP32:lle demoja yhdessä vaiheessa.
Game Park jakaantui kahtia, kun suuri osa firman insinööreistä lähti kävelemään ja perusti GamePark Holdingsin. Molempien puoliskojen piti tekemän uusi konsoli, mutta lopulta vain GPH sai mitään aikaiseksi. GP32 pyöri vielä oman yksinkertaisen käyttöjärjestelmänsä päällä, mutta seuraava malli eli GP2X (2005) sisälsi jo Linuxin, mikä helpotti ohjelmien porttaamista ja teki laitteesta periaatteessa muutenkin hyvän open source -kansalaisen – tai näin olisi ollut, mikäli GPH ei olisi nihkeillyt työkalujen ja päivitysten kanssa siinä määrin, että harrastajat ottivat ohjat omiin käsiinsä. GP2X:ssä oli peräti kaksi ARM-suoritinta, jotka pystyivät kohtuullisella säätämisellä toimimaan myös rinnakkain. Ensimmäinen malli oli musta (F100) ja toinen valkoinen (F200). Jälkimmäisessä oli hieman päälleliimattuna ominaisuutena oikein kosketusnäyttökin.
GP2X:n tullessa hiljalleen tiensä päähän jokunen innokas harrastaja päätti tehdä seuraavan sukupolven GP:n itse. Monien viivästysten jälkeen saatiin lopulta vuonna 2010 ulos OpenPandora, joka jäi kaikesta hypestä huolimatta lähinnä kuriositeetiksi. Olin itsekin Pandyä hankkimassa, mutta liiallinen sähläys ja hidastelu näivettivät mielenkiintoni. Koreassakaan ei oltu joutilaita ja 2009 ilmestyi markkinoille pieni GP2X Wiz, jossa oli uutuutena mm. 3D-kiihdytys. Wizistä tehtiin vielä hiukan muokattu versio Caanoo, joka jäi näillä näkymin viimeiseksi Pelipuistoksi. Ja lopuksi ne tuotekuvat:
-
-
GamePark GP32
-
-
GP2X
-
-
GP2X Wiz
Vasemmalta lukien GP32, GP2X-F200 sekä GP2X Wiz. Kuvia saa käyttää vapaasti kaikkiin tarkoituksiin.
July 18th, 2012
Videoeditointi oli Linuxilla niin pitkään joko hankalaa mencoderin komentoriviltä virittelyä tai onnettomien GUI-softien kanssa yrittelyä, että en viitsinyt edes yrittää kuin pakon edessä. Aina välillä piti tulla joku mullistava uusi työkalu, mutta niistä ei tuntunut tulevan valmista. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2012, joten edes perusjuttujen luulisi jo onnistuvan. Siispä pikatestiin viisi yleisimmin mainittua softaa:
- Avidemux. Yksinkertaiset perusjutut onnistuvat, mutta käyttöliittymä on edelleen sekava ja ohjelma kusahtaa turhan usein.
- Cinelerra. Tämän piti olla Linuxin videoeditoinnin pelastus jo vuosia sitten. Toimintoja on paljon, mutta ne on piilotettu amatöörimäisen kökön käyttöliittymän taakse. Ihan pienellä ruudulla ei kannata yritellä, kun tämä 1920×1080:kin tuli heti ikkunoita täyteen.
- PiTiVi. Varsin simppeli ja toiminnot on helppo löytää, mutta niitä on kovin vähän vakavaan käyttöön.
- OpenShot. Vaikuttaa hiukan PiTiViä kätevämmältä – simppeli perusedikka tämäkin.
- Kdenlive. Joukon selvästi positiivisin yllätys. Käyttöliittymä on selkeähkö ja ammattimaisen oloinen, minkä lisäksi ominaisuuksia riittää joka lähtöön. Ubuntussa pitää asentaa libavcodec-extra-52 tai formaattituki jää tyngäksi. Jos jotain miinusta haluaa etsiä, niin Gnome-käyttäjä saa Kdenliven myötä koneelleen ison kasan muuten tarpeettomia KDE-komponentteja.
Jatkossa tullee käytettyä omiin vaatimattomiin tarkoituksiini Kdenliveä, sillä se näyttää lopultakin lunastavan niitä lupauksia, joita Linuxin videoeditointiin on kohdistunut. Ehkei vielä ihan ammattilaiskäyttöön, mutta tavalliselle käyttäjälle Kdenlive tarjoaa nähdäkseni jo kaiken oleellisen ja vähän päälle.
July 18th, 2012
Next Posts
Previous Posts
