10. Käyttäjät ja ryhmät

Linuxissa jokaista käyttäjää kohden on kotihakemisto, esim. /home/marq. Käyttäjän yksilöi nimen lisäksi käyttäjänumero, jonka saa selville komennolla id. Samalla komennolla näkee myös ryhmät, joihin kuuluu. Käyttäjien nimet, kryptatut salasanat (paitsi jos käytössä on varjosalasanat), numerot, oletusryhmät, kotihakemistot ja shell on tallennettu tiedostoon /etc/passwd.
Esimerkki passwd:n rivistä:

marq:iQsYcPceRYklE:500:666:Markku Reunanen,,,,:/home/marq:/bin/bash

Käyttän nimi on marq, seuraava kenttä on kryptattu salasana, sitten seuraavat käyttäjänumero ja oletusryhmä, käyttäjän nimi (pilkkujen väliin tulisi haluttaessa mm. puhelinnumero), kotihakemisto ja shell.

Käyttäjäryhmien tarkoituksena on se, että haluttuihin resursseihin voidaan antaa toisaalta käyttöoikeudet vain niitä tarvitseville ja toisaalta säätää kerralla suuremman joukon oikeuksia kerralla eikä käyttäjittäin.
Esim. pppusers - ryhmä, jolla on oikeus käyttää modeemiyhteyksiä

adduser (useradd), userdel, groupadd ja groupdel

Komento adduser (myös nimellä useradd) lisää järjestelmään käyttäjän, luo kotihakemiston ja kopioi sinne hakemistossa /etc/skel olevat tiedostot, joissa on tavallisimmat tarvittavat perusasetukset. Käyttäjän numeroksi ja ryhmänumeroksi valitaan ensimmäiset vapaat viittäsataa suuremmat. Jokainen tavallinen käyttäjä lisätään myös users-ryhmään. Ryhmien nimet, numerot ja niihin kuuluvat käyttäjät on lueteltu tiedostossa /etc/group. Käyttäjiä voi lisätä myös Red Hatin graafisella työkalulla, mutta se ei ole mitenkään oleellisesti kätevämpää. Käyttäjä poistetaan komennolla userdel.
Esimerkkejä:

adduser ville

Luo käyttäjän ville ja tekee edellä luetellut toimenpiteet.

userdel ville

Poistaa edellä luodun käyttäjän tunnuksen.

Red Hatissa on valmiina myös komennot groupadd ja groupdel, joilla voi vastaavasti luoda ja poistaa ryhmiä. Vastaavan toiminnon saa aikaiseksi muokkaamalla käsin /etc/group -tiedostoa tai graafisella asetustyökalulla. useradd, userdel, groupadd ja groupdel eivät toimi kaikissa Unix-ympäristöissä, adduser kylläkin.

passwd

Komennolla passwd vaihdetaan oma salasana. Ylikäyttäjä voi tällä komennolla vaihtaa myös toisen käyttäjän salasanan. Ensin ohjelma kysyy nykyisen salasanan ja sitten (virhelyöntien välttämiseksi) kahteen kertaan uuden salasanan. Jos salasana on liian lyhyt tai helppo, sitä ei kelpuuteta. Salasanassa tulisi olla vähintään kuusi merkkiä, joissa on sekaisin isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita. Huonoja esimerkkejä ovat vaikkapa m1kko ja qwerty, hyvä voisi olla vaikkapa Rcf4sTSh.
Esimerkkejä:

passwd
Changing password for marq
(current) UNIX password: 
New UNIX password: 
Retype new UNIX password: 
passwd: all authentication tokens updated successfully

Syötettiin vanha salasana ja kaksi kertaa uusi salasana. Lopuksi passwd ilmoitti päivityksen onnistumisesta.

passwd ranne

Ylikäyttäjänä annettuna vaihtaa ranne-nimisen käyttäjän salasanan. Vanhaa salasanaa ei tarvitse tietää.

finger ja who

Komennot finger ja who näyttävät, keitä käyttäjiä järjestelmään on kirjautuneena. Näiden palvelujen salliminen ulospäin on tietoturvariski, mutta koneen sisällä niitä voi käyttää.
Esim.

finger

Näyttää kaikki koneelle kirjautuneet käyttäjät sekä muita tietoja kuten kirjautumisajan, kirjautumiskonsolin ja tyhjän panttina vietetyn ajan (idle).

finger jonku

Näyttää tarkemmat tiedot käyttäjästä jonku ja hänen läsnäolostaan. Jos kotihakemistossa on tiedosto .plan niin sen sisältö tulostetaan. Planiin voi laittaa lyhyesti tietoja työtehtävistään, osoitteestaan yms.

su

Komennolla su (set user) voidaan vaihtaa kesken istunnon käyttäjätunnusta. Tavallisin käyttö on se, että ylläpitäjä vaihtaa tunnuksensa hetkellisesti tavallisesta käyttäjästä ylikäyttäjäksi tehdäkseen jonkin ylläpitotoimenpiteen. Pelkkä komento su kysyy ylikäyttäjän salasanaa, jokin muu käyttäjätunnus voidaan valita antamalla se komennolle parametriksi. Jälkimmäistä ominaisuutta voidaan hyödyntää siihen, että ylikäyttäjä voi kokeilla ohjelmien toimivuutta tavallisen käyttäjän tunnuksella. Ylikäyttäjän ei tarvitse tietää käyttäjän salasanaa voidakseen vaihtaa tunnuksensa tämän tunnukseksi. Takaisin alkuperäiseen tunnukseen pääsee komennolla exit tai painamalla tyhjällä komentorivillä Control-D.

11. Prosessit ja signaalit

Aina kun ohjelma käynnistetään, järjestelmä luo sille prosessin, joka toimii muiden kanssa samanaikaisesti. Jokaisella prosessilla on yksilöllinen numero, joka tunnetaan nimellä PID. Tavalliset ohjelmat ovat prosesseja siinä missä taustalla toimivat palvelutkin. Prosessien tilaa, muistinkulutusta ja käyttämää aikaa voidaan seurata, prosessien prioriteettia (suoritinajan saantia) voidaan muuttaa ja prosesseille voidaan antaa signaaleja, joilla niiden toimintaan vaikutetaan.

Taustalla toimivia prosesseja kutsutaan demoneiksi (daemon). Demonit sijaitsevat hakemistoissa /usr/sbin ja /sbin. Demonit tunnistaa nimen lopussa olevasta d-kirjaimesta kuten httpd - web-palvelun demoni. Demoneja voi käynnistää käsin kuten tavallisia komentojakin ja ne jäävät taustalle huolehtimaan palvelusta. Yleensä demonit kuitenkin käynnistetään automaattisesti käynnistyksen yhteydessä. Ohjelmalla ntsysv voi valita automaattisesti käynnistettävät demonit.

Linuxin moniajo toimii tekstitilassa yhtä lailla kuin X:nkin alta. Komento voidaan käynnistää tausta-ajoon lisäämällä komentorivin perään et-merkki (&). Näppäinyhdistelmällä Control-Z pysäytetyn komennon voi siirtää tausta- ajoon komennolla bg (background) ja komennolla fg (foreground) taustalla ajetun prosessin etualalle. Tausta-ajossa oleville prosesseille ei voi antaa näppäinkomentoja.
Esimerkki:

find / -name *.txt &
fg

Ensimmäisellä rivillä käynnistetään tausta-ajoon find-komento, jolla etsitään tässä koko hakemistopuusta kaikki txt-päätteiset tiedostot. Seuraavalla rivillä ohjelma siirretään edustalle, jotta se voidaan keskeyttää tai pysäyttää näppäimistöltä.

ps

Komennolla ps voidaan tarkkailla käynnissä olevia prosesseja. Pelkkä ps näyttää prosessit, jotka ovat käynnissä tässä päätteessä. Parametreilla ax ja l saadaan aikaan kaikkien prosessien tulostuminen ja pitkä esitysmuoto. Parametreja voi ketjuttaa kirjoittamalla ne peräkkäin, esim. axl. Normaalissa esitysmuodossaan komento kertoo prosessin numeron, päätteen, jolta prosessi on käynnistetty, tilan, aktiivisena kuluneen suoritinajan ja viimeisenä kenttänä prosessin nimen. Tilat voivat olla seuraavia:

Esimerkkejä:

ps

Näyttää luettelon tässä päätteessä olevista prosesseista tietoineen.

ps aux

Näyttää tiedot kaikista prosesseista pitkässä muodossa. Uusia kenttiä ovat mm. UID (käynnistäjän numero), PRI (prioriteetti) ja koko.

top

Vaihtoehtoinen ja interaktiivisempi tapa tutkia prosessejen tilaa on ohjelma top. Top näyttää lisäksi useita hyödyllisiä järjestelmän tilatietoja, kuten vapaan ja käytetyn muistin määrän, suorittimen kuormituksen ja prosessien määrän. Alalaidassa on luettelo prosesseista ja niiden keskeisimmät tiedot: numero, käynnistäjä, prioriteetti, koko, tila, aktiivisena kulutettu suoritinaika ja prosessin nimi. Keskeiset näppäimet topin käytössä ovat:

Kuva 11.1 top

kill

Komento kill lähettää prosessille signaalin. Tavallinen käyttö on jumittuneen prosessin lopettaminen. Joitakin demoneita voidaan käskeä lukemaan asetustiedostonsa uudestaan sopivalla signaalilla. Komennon ensimmäinen parametri on signaalin nimi tai numero ja toinen prosessin numero. Jos signaalin nimeä ei anneta, on oletuksena TERM (15) eli lopetussignaali. Tavanomaisia signaaleja ovat seuraavat (kaikki on lueteltu tiedostossa /usr/include/asm/signal.h):

Esimerkki:

kill -KILL 1234

Lopettaa väkivaltaisesti prosessin 1234. Ensin kannattaa kuitenkin koittaa TERM-signaalia, sillä sen saatuaan prosessi voi kaatua siivommin. KILL-signaali on viimeinen konsti kun prosessi on lopullisesti jumissa tai villiintynyt ja varaa resursseja.

nice ja renice

Komennot nice ja renice vaikuttavat prosessien prioriteetteihin. Komennolle nice annetaan parametriksi -n prioriteetti ja toiseksi käynnistettävä komento komentoriveineen. Komennolla renice voidaan muuttaa jo ajossa olevien prosessien prioriteettia. -20 on suurin prioriteetti, 0 oletus ja 20 hitain mahdollinen. Pienellä prioriteetilla voidaan estää kauan ajossa olevia ohjelmia hidastamasta koneen muuta käyttöä. Vain ylikäyttäjällä on oikeus antaa prosesseille negatiivisia prioriteetteja. Myös top-ohjelmalla voidaan vaihtaa prioriteetteja lennossa.
Esimerkkejä:

nice -n -20 netscape &

Käynnistää Netscapen tausta-ajoon ja antaa sille suurimman mahdollisen prioriteetin. Näin suuresta prioriteetista muut prosessit kärsivät huomattavasti.

renice 0 1234

Muuttaa prosessin 1234 prioriteetin oletukseksi.

12. X window systemin asetukset

Komennolla startx käynnistyvä X window system eli lyhemmin X tarjoaa paitsi standardin tavan hyödyntää graafisia ohjelmia myös mahdollisuuden ajaa niitä toiselta koneelta pääteyhteyden yli. Verkko-ominaisuuksiensa ja historiallisen painolastin johdosta X vaatii laitteistolta melko paljon toimiakseen hyvin. 486-tasoinen PC, vähintään 16 megatavua muistia ja nopeahko näytönohjain on pienin kokoonpano, jolla X:n käyttöä kannattaa tosissaan harkita. Linux-distribuutioiden mukana tulee maksuton X-serveri XFree86, joka tukee valtaosaa markkinoilla olevista näytönohjaimista.

Red Hatin mukana tulee ohjelma Xconfigurator, jolla voidaan säätää X:n asetuksia. Sillä ei kuitenkaan yleensä saada aivan optimaalisia asetuksia laitteistolle, enemmänkin hyvä pohja, jota voidaan itse editoida manuaalisesti. Toinen mahdollisuus säätää X:n asetuksia interaktiivisesti on ohjelma xf86config, joka on rivipohjainen eikä pelkästään Red Hatissa käytössä. X-ohjelmat on sijoitettu hakemistoon /usr/bin/X11, asetustiedostot ovat hakemistossa /etc/X11.

X:n "viilaaminen" tapahtuu tekstipohjaisten asetustiedostojen ja komentojonojen kautta. Tärkein on /etc/XF86Config, joka määrää monesta asiasta, kuten käytettävistä resoluutioista, hiirestä ja näppäimistöstä. Komento startx on itse asiassa komentojono, joka löytyy hakemistosta /usr/bin/X11 ja joka käynnistää X-serverin. X-serveri määräytyy symbolisen linkin /etc/X11/X perusteella.
Esim: /etc/X11/X -> /usr/bin/X11/XF86_S3 - Käytössä on S3-näytönohjain

Kotihakemistossa sijaitsevia käyttäjäkohtaisia asetustiedostoja ovat .xinitrc ja .wm_style. Jälkimmäiseen tallentuu tieto käyttäjän valitsemasta ikkunamanagerista. Edellinen on X:n käynnistyksen yhteydessä ajettava komentojono, joka perinteisesti käynnistää ikkunamanagerin. Jos kotihakemistossa ei ole tiedostoa .xinitrc, käytetään järjestelmän laajuista komentojonoa, joka sijaitsee hakemistossa /etc/X11/xinitrc. Kotihakemistossa on vielä tiedosto .Xdefaults, johon voi laittaa joidenkin X-ohjelmien, kuten xterm ja Netscape, asetuksia.

Section "Keyboard"

    Protocol    "Standard"
    AutoRepeat  500 5

    LeftAlt         Meta
    RightAlt        Meta
    ScrollLock      Compose
    RightCtl        Control

    XkbKeycodes     "xfree86"
    XkbTypes        "default"
    XkbCompat       "default"
    XkbSymbols      "us(pc101)"
    XkbGeometry     "pc"
    XkbRules        "xfree86"
    XkbModel        "pc101"
    XkbLayout       "fi"

EndSection

Section "Pointer"

Tässä sektiossa kerrotaan hiiren tyyppi. Protokolla on tyypillisesti joko "Microsoft", "PS/2", "MouseSystems" tai "Logitech". Uudet Logitechin hiiret ovat Microsoft-tyyppisiä. Kohdassa Device on yleensä /dev/mouse, joka on symbolinen linkki varsinaiseen hiiren laitetiedostoon. /dev/cua0 tai /dev/cua1 sarjahiirillä ja /dev/psaux väylähiirellä ovat hyviä veikkauksia. Kohta Emulate3Buttons aiheuttaa kolmannen hiirennapin emuloimisen vasemman ja oikean painalluksesta. Esimerkki kaksinappisen PS/2-hiiren sektiosta:


Section "Pointer"

    Protocol    "PS/2"
    Device      "/dev/mouse"

    Emulate3Buttons
    Emulate3Timeout    50

EndSection

Section "Monitor"

Tämä sektio sisältää tiedot näytön ominaisuuksista, kuten vaaka- ja pystyvirkistystaajuus sekä luettelon kaikista X:n tuntemista resoluutioista. Kun X käynnistyy, valitaan saman resoluution eri vaihtoehdoista se, jolla on korkein virkistystaajuus. Viimeisessä sektiossa käytetään tässä määriteltyjä näyttötiloja. Osaava ylläpitäjä voi tiloja muuttelemalla saada käyttöön näytölle optimaalisimmat astukset, tosin Xconfiguratorin tekemät säädöt ovat yleensä riittävät.
Esimerkki näyttötilasta:

# 640x480 @ 60 Hz, 31.5 kHz hsync
Modeline "640x480"  25.175   640 664 760 800   480 491 493 525

Kryptisten arvojen seasta erottuvat vaaka- ja pystyresoluutiot. Muita arvoja voi kokeilla säätää ohjelmalla xvidtune. Manuaalista säätöä voidaan kaivata silloin kun näytössä ei ole esim. leveyssäätöä ja haluttaisiin koko kuva-ala käyttöön. Moderneilla näytöillä käsin asettelua harvemmin tarvitaan.

Section "Device"

Tässä sektiossa määritellään näytönohjaimen tyyppi ja tarvittaessa joitakin sen tarkempia asetuksia. Tarkempia tietoja kunkin näyttökortin asetuksista saa hakemistossa /usr/lib/X11/doc olevista dokumenteista. Eräs tavallinen lisäys on Option "sw_cursor", joka estää X:ää käyttämästä näyttökortin mahdollista omaa osoitinta hiirelle - joillakin näytönohjaimilla osoitin sekoilee reunoilla. Sektioita voi olla useampia, esim. tavallisen VGA-näytönohjaimen sektio. Muutokset tehdään vain käytössä olevaan.
Esimerkki S3-näytönohjaimen sektiosta:

Section "Device"

    Identifier  "Trio32/Trio64"
    VendorName  "Unknown"
    BoardName   "Unknown"
    VideoRam    1024

EndSection

Section "Screen"

Viimeisessä sektiossa kerrotaan käytössä olevat näyttötilat ja värimäärät. Näitäkin sektioita voi olla useampia, muutokset tehdään vain käytössä olevaan. Sektiota edeltävä kommenttirivi kertoo, mitä näytönohjaimia sektio koskee. Tavallinen oma lisäys tähän sektioon kertoo, mitä värimäärää halutaan oletuksena käyttää. Tämä saadaan aikaan lisäämällä rivi DefaultColorDepth n, missä n kertoo halutaanko oletuksena 8/16/24/32-bittinen tila.

Sektio jakaantuu alisektioihin, joissa kerrotaan eri värimäärille käytettävät resoluutiot. Kun X käynnistyy, ottaa se käyttöön resoluutiot vasemmalta alkaen. Resoluutiota voidaan vaihtaa lennossa painamalla samanaikaisesti Control, Alt ja numeronäppäimistön plus tai miinus pohjaan. Kohta Virtual kertoo, kuinka suuri näennäisruutu on käytössä, koko on yleensä sama kuin suurimman resoluution. Jos näennäisruutu on näkyvää suurempi, sitä voi vierittää hiirellä. Kohta ViewPort kertoo, mistä kohtaa X käynnistyessään alkaa näyttää näennäisruutua.
Esimerkki samaisen S3-näytönohjaimen sektiosta:

Section "Screen"

    Driver      "accel"
    Device      "Trio32/Trio64"
    Monitor     "My Monitor"
    DefaultColorDepth 16
    Subsection "Display"
        Depth       8
        Modes       "800x600" "640x480" "320x240"
        ViewPort    0 0
        Virtual     800 600
    EndSubsection
    Subsection "Display"
        Depth       16
        Modes       "800x600" "640x480" "320x240"
        ViewPort    0 0
        Virtual     800 600 
    EndSubsection

EndSection

X:n värienvarauspolitiikan vuoksi 8-bittiset tilat eivät sovellu käyttöön yhtä hyvin kuin truecolor-tilat. X osaa kyllä vaihtaa jokaiselle ikkunalle ikkunakohtaiset värit, mutta se aiheuttaa ruudun muiden värienkin vaihtumisen eivätkä monet ohjelmat edes osaa käyttäytyä kunnolla 8-bittisissä tiloissa.

13. X window systemin perustoiminnot

X:n ulkoasu on täysin ikkunamanagerista kiinni, mutta tietyt perustoiminnot ovat aina käytettävissä. Näppäimistöltä voi antaa seuraavia komentoja:

X-ohjelmien ulkoasu ei ole yleensä järin yhtenäinen, johtuen erilaisista laiteympäristöistä, joista ohjelmat ovat peräisin. Hiiren toiminta on aivan ohjelman toimittajasta kiinni, mutta vakiintunut käytäntö on, että teksti-ikkunoissa ja -kentissä vasemmalla hiirennapilla voi maalaamalla valita tekstiä ja keskimmäisellä sitten liittää sen toisaalle. Oikealla hiirennapilla merkitään tekstiä niinikään, mutta alku- ja loppukohta valitsemalla. Valinnoissa kerran klikkaamalla valitaan alue vapaasti, tuplaklikkaamalla sana kerrallaan ja kolmoisklikkauksella rivi kerrallaan. Jos hiiressä ei ole kolmea nappia, pitää kolmannen napin emulaatio asettaa päälle ja painaa molempia nappeja yhtaikaa.

14. Ikkunamanagerit

Ikkunamanagerit ovat X:n "koristus" eli ne luovat X:n ulkoasun mukaanlukien ikkunoiden kehykset ja ohjelmien käynnistysvalikot. Ikkunamanagereita on olemassa lukuisia ja jokaisella on oma vankkumaton kannattajakuntansa. Red Hat 5.2 asentaa oletuksena Fvwm:n ja Afterstepin, joten tässä luvussa keskitytään niihin. Ikkunamanagerit ovat sikäli iso kokonaisuus, että niistä voisi pitää erillisen kurssin, joten tarkastelu jätetään melko pintapuoliseksi.

Perinteisesti ikkunamanagerin käynnistää käyttäjän kotihakemistossa oleva komentojono .xinitrc tai sen puuttuessa järjestelmänlaajuinen /etc/X11/xinit/xinitrc. Näin voi edelleenkin menetellä, mutta Red Hat 5.2:ssa on oletuksena vallalla hieman erilainen käytäntö. Käyttäjä voi X:ssä valita haluamansa ikkunamanagerin valikosta ja käytössä oleva manageri tallennetaan kotihakemistoon tiedostoon .wm_style. X:n käynnistyessä Red Hatin viritys käy tarkistamassa em. tiedoston ja käynnistää sen perusteella halutun ikkunamanagerin.

Fvwm2 ja Fvwm95-2

Fvwm-perhe on perinteinen valinta ikkunamanageriksi. Fvwm on perusasetuksillaan askeettisen näköinen, mutta sen saa kyllä konfiguroitua yhtä koreaksi kuin muutkin ikkunamanagerit. Fvwm:t ovat kevyitä, luotettavia ja monipuolisesti konfiguroitavia. Red Hatin mukana tulee oletuksena Fvwm2, joka muistuttaa oletusasetuksilla hyvin paljon Windows 95:ttä ulkoasultaan. Fvwm tukee useaa eri virtuaalista työpöytää. Fvwm2:n konfigurointi tapahtuu kuten useimpien muidenkin ikkunamanagerien, eli asetustiedostoja tekstieditorilla (esim. pico, emacs) muokkaamalla. Valikot, värit ja niistä käynnistettävät ohjelmat ovat kaikki muokattavissa tekstieditorilla. Asetustiedostot ovat pitkälti itsedokumentoivia ja manuaalisivu kertoo asiasta paljon lisää (man fvwm2).

Red Hatia paikoitellen vaivaava asetustiedostojen sekavuus on ikävä kyllä langennut Fvwm:nkin niskaan. Red Hatin mielestä AnotherLevel on hyvä nimi Fvwm-asetuksille ja niinpä Fvwm:n järjestelmänlaajuiset asetukset löytyvätkin hakemistosta /etc/X11/AnotherLevel. Toinen sekavuutta aiheuttava seikka on se, että toisaalla Red Hat on sitä mieltä, että käytössä on Fvwm2 ja toisaalla puhutaan kuitenkin Fvwm95:stä.

Ensimmäinen tapa saada järjestelmän eri käyttäjille henkilökohtaiset Fvwm-asetukset on kopioida AnotherLevel-hakemiston sisältö kotihakemistoon ja muuttaa tiedosto fvwm2rc.m4 nimelle .fvwm2rc.m4. Nyt Fvwm ottaa käynnistyessään käyttöön kotihakemistosta löytyvät asetukset. Toinen tapa on tehdä homma vanhalla reseptillä ja poistaa koko AnotherLevel-hakemisto ja kopioida hakemistosta /etc/X11/fvwm2 tiedosto system.fvwm2rc käyttäjien kotihakemistoon nimelle .fvwm2rc. Näin tehtäessä kaikki ikkunamanagerin asetukset ovat ko. tiedostossa kootusti, joskaan valikoissa ei valitettavasti ole kaikkia asennettuja ohjelmia.

Kuva 14.1 Fvwm:n käynnistysvalikko

Afterstep

Afterstep on Fvwm:n jälkeläinen alenevassa polvessa. Afterstep pyrkii olemaan monipuolisempi, helpommin konfiguroitava ja näyttävämpi kuin Fvwm. Afterstepiä konfiguroidaan muokkaamalla tekstieditorilla asetustiedostoja ja omaperäisen hakemistojärjestelmän kautta. Afterstep tukee virtuaalisia työpöytiä ja käynnistyspalkkiin (Wharf) upotettavia ohjelmia. Afterstepissä on valmiina eri vaihtoehtoja ulkoasulle (looks), hiiren toiminnalle (feels) ja taustakuville.

Yksi Red Hatin kummallisuus on se, että Afterstepin käyttäjien asetustiedostot jyrätään ja palautetaan alkuperäiseen muotoonsa joka kerta kun X käynnistetään. Tämän ongelman voi kiertää siten, että poistetaan tiedostosta /usr/bin/X11/RunWM.Afterstep kohdasta function Start_AfterStep seuraavat rivit:

    mkdir -p $HOME/GNUstep/Library/AfterStep
    wmconfig --output=afterstep --directories  2>/dev/null

Afterstep tallentaa käyttäjäkohtaiset asetukset kotihakemiston alihakemistoon GNUstep/Library/AfterStep. Järjestelmänlaajuiset asetukset löytyvät paikasta /usr/share/afterstep. Käyttäjät voivat kopioida järjestelmänlaajuisia tiedostoja vastaavaan paikkaan kotihakemistossaan ja muokata niitä tarpeisiinsa sopiviksi. Hyödyllisiä ovat mm. autoexec, jonka Afterstep käsittelee käynnistyessään, wharf, jossa on pystysuuntaisen palkin asetukset sekä zharf, jossa on vastaavat asetukset vaakasuuntaiselle palkille. Asetustiedostot ovat melko itsedokumentoivia ja manuaalisivu kertoo lisää (man afterstep).

Afterstepin käynnistysvalikon idea on se, että kotihakemiston alihakemistossa GNUstep/Library/AfterStep/start olevat hakemistot näkyvät valikossa alivalikkoina ja tiedostot käynnistettävinä ohjelmina. Tiedoston nimi tulee valikkoon kohdaksi ja tiedoston sisältämä komentorivi suoritetaan kun Afterstepin käynnistysvalikosta tehdään valinta.
Esim. tiedosto xpaint näkyy valikossa nimellä xpaint ja sisältää komentorivin: