8. Red Hat 5.2:n asennus

Tässä luvussa käsitellään pääpiirteissään Red Hat Linux 5.2:n asennuksen eri vaiheet. Asennus tapahtuu verkon kautta, mutta CD-ROMilta tai muulta medialta asentaminen poikkeaa siitä vain alun osalta.

Käynnistyslevykkeet

Asennusvaiheessa Linux täytyy käynnistää joko levykkeiltä tai CD-ROMilta. Virallinen Red Hat-CD on boottaava, asetus täytyy olla päällä myös koneen BIOS-asetuksissa. Vanhemmat koneet eivät pysty käynnistymään CD:ltä, jolloin on käytettävä käynnistyslevykkeitä tai aloitettava asennus hakemistosta i386/dosutils komennolla autoboot. Myös verkkoasennuksen tai paikalliselta kiintolevyltä tapahtuvan asennuksen kyseessä ollessa tarvitaan käynnistyslevykkeitä.

Käynnistyslevykkeistä on olemassa ns. levyimaget Red Hatin hakemistossa i386/images. Tarvittavat imaget ovat nimeltään boot.img ja supp.img. Kolmatta hakemistossa oleva imagea, rescue.img voidaan myös hyödyntää, mutta se ei ole pakollista tässä vaiheessa, sillä asennus mahdollistaa hätäkäynnistyslevykkeen tekemisen myöhemmässä vaiheessa.

Jos käynnistyslevykkeet tehdään Linuxissa, voidaan ne yksinkertaisesti tulostaa levykkeelle cat-komennolla. Tässä hyödynnetään Linuxin mahdollisuutta käsitellä laitteita kuten normaaleja tiedostoja. Levykkeen teko vaatii ylikäyttäjän oikeudet, ellei levyasemaan ole annettu oikeuksia tavallisille käyttäjille (tapahtuu normaalilla chmod-komennolla). 

cat boot.img >/dev/fd0
Lukee boot.img -levyimagen ja tulostaa sen levyasemaan.

Yleensä käynnistyslevykkeet joudutaan kuitenkin tekemään DOSissa tai Windowsissa. Tässä tapauksessa käytetään ohjelmaa rawrite, joka löytyy hakemistosta i386/dosutils. Rawrite kirjoittaa halutut imaget levykkeille seuraavasti: 

c:\> rawrite
Enter disk image source file name: supp.img
Enter target diskette drive: a:
Please insert a formatted diskette into drive A: and press -ENTER- :
Rawriten käyttö on varsin yksinkertaista, ensin sille kerrotaan levykkeelle kirjoitettavan imagen nimi, sitten kohdelevyasema ja lopuksi laitetaan levyke asemaan ja painetaan [Enter].

Käynnistys

Käynnistyessään Red Hatin asennus tulostaa kehotteen, josta pääsee jatkamaan painamalla [Enter]. Asennuksen ensimmäisenä kohtana on kielen valinta. Valitsemalla "Finnish" saa asennuksen suomeksi, joskaan aivan kaikkea ei ole suomennettu. Suomen valitsemisesta asennuskieleksi on se hyöty, että näppäimistöasetukset toimivat ilman erillistä säätämistä kun asennus on loppu. Näppäimistökartaksi valitaan fi-latin1. Seuraavaksi kysyttyä PCMCIA-tukea tarvitaan vain kannettavissa.

Tässä vaiheessa tulee kriittinen paikka: asennusmedian valinta. Asennus voi tapahtua joko paikalliselta CD-ROMilta, kovalevyosiolta tai verkon yli NFS-, FTP- tai Samba-palvelimelta. Tällä kurssilla asennus tapahtuu FTP-palvelimelta. Tämä asennustapa vaatii lisälevykettä, joten pyydettäessä laitetaan asemaan levy, jolle kirjoitettiin supp.img.

Seuraavaksi asennus kysyy, halutaanko asentaa kokonaan uusi Linux vaiko päivittää vanha. Päivitysasennus asentaa järjestelmään uudet versiot kaikista valituista paketeista ja tallettaa vanhat asetustiedostot tarkentimella .rpmsave varustettuna. Päivitys ei välttämättä ole aivan ongelmatonta, joten mikäli mahdollista kannattaa asentaa järjestelmä kokonaan uudestaan. Seuraavasta valinnasta (työasema/palvelin/mukautettu) ei kannata harkitsematta valita kahta ensimmäistä, sillä ne tuhoavat levyllä mahdollisesti jo olevat osiot.

Verkkoasetusten valinta

Seuraavaksi on edessä verkkoasetusten säätö, mikäli asennus tapahtuu verkon yli. Ellei asennus tunnista käytettävää verkkokorttia automaattisesti, pitää sen tyyppi ja muut tiedot syöttää manuaalisesti. Verkon käytännöstä riippuen valitaan IP-numeron asetuksessa joko Staattinen IP, BOOTP tai DHCP. BOOTP- ja DHCP-protokollat hakevat koneen dynaamisen IP:n ja muut verkkoasetukset automaattisesti palvelimelta, joten niitä käytettäessä ei tarvita enempää vaivannäköä. Mikäli käytetään kiinteää IP:tä, pitää seuraavaksi syöttää verkkoasetukset manuaalisesti. Kiinteä IP on Linux-koneelle suositeltava vaihtoehto.

Asennus jatkuu

SCSI-tuki valitaan, mikäli koneessa on SCSI-ohjain. Asennus pyytää lisälevykettä ja yrittää sen jälkeen tunnistaa ohjaimen. Seuraavaksi asennus kysyy, halutaanko osiointiin käyttää Disk Druidia vai fdiskiä. Disk Druid on Red Hatin oma osiointityökalu, joka on tarkoitettu korvaamaan vaikeana pidetty fdisk. Valitettavasti Disk Druid tekee päätöksensä melko omavaltaisesti eikä sillä ole helppoa saada levyn koko tilaa täysin käyttöön. Näennäisen käyttäjäystävällisyyden taakse kätkeytyy ikävä kyllä mahdollisuus sekoittaa osiot tietämättään, siksipä tutustumme fdiskiin.

Levyjen ja osioiden nimet

Kun asennus kysyy, mille levylle Linux halutaan asentaa, saattaa Unixin tapa nimetä levyjä näyttää hyvin hämmentävältä. Koneessa olevat IDE-kiintolevyt ja CD-asemat tunnetaan seuraavilla nimillä:

Mikäli käytössä on SCSI-levyjä, näkyvät ne nimillä /dev/sda, /dev/sdb jne. SCSI-CD:t tunnetaan nimillä /dev/scd0:sta eteenpäin ja nauha-asemat vastaavasti nimillä /dev/st0:sta eteenpäin.

Kun levyn nimen perään liitetään numero, tarkoittaa se osion numeroa. IDE-levylle voi luoda neljä primääristä osiota ja jatketulle (extended) osiolle vielä lisää. Primäärisistä osioista käytetään numeroita 1-4 ja jatketulla osiolla sijaitseville numeroita viidestä ylöspäin.
Esim. /dev/hda1 - ensimmäisen IDE-kiintolevyn ensimmäinen osio

fdisk

Arkisesta ulkoasustaan ja pelottavasta maineestaan huolimatta fdisk on varsin tehokas osiointityökalu, kunhan sitä oppii käyttämään. Fdiskillä on mahdollista luoda ja poistaa eri käyttöjärjestelmien osioita sekä tehdä monia muita operaatioita. Asennuksessa valittu levy annetaan automaattisesti fdiskin parametriksi, mutta jos haluaa käyttää fdiskiä myöhemmin asennuksen jälkeen, se käynnistetään komennolla fdisk levy. Esimerkki: 

fdisk /dev/hdb
Käynnistää fdiskin ja ottaa käsiteltäväksi ensimmäisen IDE-ohjaimen slave-levyn. Komento fdisk sijaitsee hakemistossa /sbin.

Fdiskin tuntemat tärkeimmät näppäinkomennot ovat:

Ensimmäisenä toimenpiteenä kannattaa näyttää nykyinen osiointi komennolla p. Mikäli osioita tarvitsee poistaa, tehdään se komennolla d. Uusia osioita luotaessa fdisk kysyy ensin, halutaanko luoda primäärinen vai jatkettu osio ja sen jälkeen osion numeron. Jatketulle osiolle voi luoda lisää osioita, primäärisiä vain neljä. Linuxille riittää periaatteessa kaksi osiota, juurilevy ja swap (näennäismuisti). Jos tilaa on, kannattaa luoda erilliset pienehköt osiot vielä hakemistoja /tmp ja /var varten, sillä niiden täyttyminen ei saisi täyttää juurilevyä. Myös /usr voidaan sijoittaa eri osiolle kuin juuri. Helpoimmillaan riittää kuitenkin kaksi osiota.

Osiota luodessa pitää kertoa sen sijainti levyllä. Alkublokin numeron syöttämisen jälkeen on kaksi tapaa antaa osion koko: joko syötetään suoraan loppublokin numero tai sitten osion koko muodossa +kokoM, kuten +64M. Swapin kooksi kannattaa modernissa koneessa laittaa ainakin 64 megatavua. Linuxin toiminta häiriintyy vakavasti, jos näennäismuistikin loppuu. Luoduista uusista osioista tulee oletuksena tyyppiä 83 - Linux native, swapin tyyppi pitää vaihtaa komennolla t tyypiksi 82 - Linux swap. Jos fdiskin käytön aikana menee sormi suuhun, pupu pöksyyn tai herne nenään, voi aina poistua turvallisesti komennolla q tai painamalla Unixien normaalia keskeytysnäppäinyhdistelmää Ctrl-C.
Esimerkki osiotaulusta: 

Command (m for help): p

Disk /dev/hda: 128 heads, 63 sectors, 781 cylinders
Units = cylinders of 8064 * 512 bytes

   Device Boot   Begin    Start      End   Blocks   Id  System
/dev/hda1   *        1        1      130   524128+   6  DOS 16-bit >=32M
/dev/hda2          131      131      260   524160    5  Extended
/dev/hda3          278      278      781  2032128   83  Linux native
/dev/hda4          261      261      277    68544   82  Linux swap
/dev/hda5          131      131      260   524128+   6  DOS 16-bit >=32M

Esimerkki swap-osion luonnista: 

Command (m for help): n
Command action
   e   extended
   p   primary partition (1-4)
p
Partition number (1-4): 1
First cylinder (1-781): 1
Last cylinder or +size or +sizeM or +sizeK ([1]-260): +64M

Command (m for help): t
Partition number (1-4): 1
Hex code (type L to list codes): 82
Changed system type of partition 1 to 82 (Linux swap)

Linuxin osio on asetettava käynnistyväksi komennolla a, jos mikään jo olemassaoleva osio ei ole käynnistyvä. Osiotaulun listauksessa tämä näkyy tähtenä sarakkeessa "Boot". Fdiskistä poistuttaessa voi olla tarpeen käynnistää kone uudelleen. Tällöin jatketaan asennusta kuten edellä, mutta osiointia ei enää tehdä uudelleen.

Osioiden liittäminen hakemistopuuhun

Osioiden luonnin jälkeen pitää päättää, missä ne näkyvät hakemistopuussa (mount point). Tämä tapahtuu seuraavaksi ruudulle aukeavalla ohjelmalla. Jos Linuxille tehtiin vain kaksi osiota, valinta on helppo: Linux-osio liitetään paikkaan / eli juurihakemistoon eikä Swap-osiota liitetä mihinkään. Linux tunnistaa automaattisesti swapin ja osaa käsitellä sen oikein. Levyillä mahdollisesti olevien DOS/Windows-osioiden paikat hakemistopuussa kannattaa asettaa jo tässä vaiheessa. Ne voi liittää vaikkapa hakemistoiksi /dosc ja /dosd.

Asennus jatkuu edelleen

Seuraavaksi asennus kysyy, mitkä osiot halutaan alustaa swapiksi. Oikea osio on todennäköisesti jo valittu, halutessaan voi antaa alustuksen tarkastaa levyvirheet. Tällöin alustus kestää hieman kauemmin.

FTP-palvelimelta asennettaessa täytyy tässä vaiheessa antaa tiedot, joilla saadaan yhteys palvelimeen. Jos nimipalvelu toimii ja palvelin on sen piirissä, voidaan antaa suoraan palvelimen nimi. Muussa tapauksessa annetaan palvelimen IP-numero. Toiseen kenttään syötetään hakemisto, josta Red Hat löytyy, kuten /pub/Linux/INSTALL/RedHat/redhat-5.2/i386 (Red Hatin sijainti palvelimella ftp.funet.fi). Tällä kurssilla hakemisto on yksinkertaisesti /pub.

Sitten on vuorossa osioiden alustus. Luettelosta valitaan osiot ja haluttaessa laitetaan levyvirheiden tarkastus päälle. Levyn tarkastava alustus kestää huomattavasti kauemmin, mutta on silti kannattavaa, mikäli kyseessä on vanha tai tuntematon kiintolevy.

Asennettavien osien valinta

Asennuksen tässä vaiheessa on aika päättää, mitkä komponentit järjestelmään tarvitaan. Yksittäisten pakettien valinta kannattaa laittaa päälle vain, jos haluaa optimoida asennuksen kokoa pienemmäksi ja todella tietää mitä tekee. Paketinhallinta osaa ilmoittaa, jos valituista paketeista puuttuu sellaisia, joista toiset paketit olisivat riippuvaisia. Näytössä näkyvien pakettikokonaisuuksien nimet ja merkitykset ovat seuraavat (pakettien nimet englanniksi):

C-kielen kirjastot ja kehitystyökalut asennetaan siksi, että monet ohjelmat on saatavissa vain C-kielisenä lähdekoodina. Pakettien valinnan jälkeen alkaa niiden asennus. Asennusohjelma kertoo edistymisestään palkkien ja aikalaskurien avulla. Nopeimmillaan pakettien asennus voi tapahtua jopa alle kymmenessä minuutissa, mutta hitaalla koneella hitaan verkkoyhteyden tai CD-aseman kanssa voi helposti vierähtää tuntikin.

Hiiren asetukset

Jos asennusohjelma ei osaa tunnistaa hiirtä automaattisesti, pitää se valita itse. Microsoft-yhteensopiva sarja- tai PS/2-hiiri on hyvä veikkaus. Jos valinta menee väärin, voi asennuksen jälkeen yrittää uudelleen komennolla mouseconfig. Valinta Emulate3Buttons pitää laittaa päälle, mikäli hiiressä ei ole kolmea nappia, sillä keskinappi on X:ssä tärkeä. Kun emulointi on päällä, molempien hiirennappien yhtaikainen painaminen vastaa keskinappia. Jos sarjahiiren portti joudutaan antamaan manuaalisesti, valitaan portti seuraavista:

X:n asetukset

Asennusvaiheessa konfiguroidaan myös X. Useinkaan asetukset eivät mene kerrasta oikein, vaan niitä joudutaan ainakin hienosäätämään myöhemmin. Asennuksen jälkeen X:n asetuksia voi säätää ohjelmalla Xconfigurator. Aluksi asennus yrittää tunnistaa näyttökortin mutta jos se ei onnistu, kortti voidaan valita luettelosta. Mikäli luettelossa ei ole juuri oikeaa korttia, valitaan samaa piirisarjaa käyttävä geneerinen kortti. Seuraavaksi valitaan näyttö. Jos juuri oikeaa ei löydy, valitaan Custom ja annetaan arvoiksi lähinnä näytön arvoja vastaavat. Seuraavaksi kerrotaan asennusohjelmalle kuinka paljon näyttökortilla on muistia ja tarpeen vaatiessa kortin käyttämä kellopiiri (jos ei tiedetä varmaksi, ei valita kellopiiriä). Viimeiseksi valitaan halutut näytön resoluutiot. X käynnistyy oletuksena pienimpään valittuun 8-bittiseen tilaan. X:n asetuksiin palataan syvällisemmin myöhemmin.

Asennus jatkuu

Jos verkkoasetukset ovat jo kunnossa, hyväksytään nykyiset arvot, muutoin toimitaan kuten edellä. Kellon säädössä valitaan aikavyöhykkeeksi Europe/Helsinki eikä laiteta valintaa koneen kellon GMT-ajasta päälle, etenkin jos koneessa käytetään muitakin käyttöjärjestelmiä.

Käynnistettävät palvelut

Koneen käynnistyessä käynnistetään tietyt demonit, eli tausta-ajossa toimivat prosessit, jotka huolehtivat verkkopalveluista ja muista järjestelmän tärkeistä toiminnoista. Asennuksessa voi valita, mitkä demonit käynnistetään automaattisesti joka kerta, kun kone käynnistyy. Tietyt palvelut on pakko pitää päällä jotta järjestelmä toimisi kunnolla, mutta ylimääräiset kuluttavat muistia ja voivat olla jopa tietoturvariski. Asennuksen jälkeen pääsee palveluiden käynnistystä säätämään ohjelmalla ntsysv, joka löytyy hakemistosta /usr/sbin (kuten muutkin Red Hatin asetustyökalut). Seuraavaksi luettelo palveluista ja niiden merkitykset:

Asennuksen loppu

Tulostimen asetusdialogissa valitaan ensinnä tapa, jolla tulostin on koneeseen liitetty. Tulostimen tyypistä riippuen annetaan seuraavaksi joko sen portti tai verkko-osoite. LPT-portit näkyvät Linuxissa nimillä /dev/lp0, /dev/lp1 ja /dev/lp2. Asennus ilmoittaa mitkä portit koneessa ovat käytettävissä. Mikäli tulostuksen tyypin valinnassa ei löydy juuri oikeaa mallia, kannattaa kokeilla toista samanmerkkistä ja -tyyppistä. Windows- kirjoittimet eivät toimi Linuxissa.

Ylikäyttäjän salasana valitaan siten, ettei se olisi helposti arvattava. Vähintään kahdeksan merkkiä isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita sekaisin on hyvä nyrkkisääntö. Salasana on annettava kahteen kertaan virheiden välttämiseksi. Myöhemmin salasanaa voi muuttaa komennolla passwd. Huom! Salasanan kirjoituksen jälkeen pitää painaa [Enter] eikä vaihtaa kenttää sarkaimella!

Käynnistys/pelastuslevykkeen voi tehdä tässä vaiheessa. Ongelmatilanteiden varalta se on erittäin suositeltavaa. Seuraavaksi on vuorossa LILOn asennus. LILO eli Linux loader tarvitaan, mikäli halutaan Linuxin käynnistyvän kiintolevyltä omin voimin. Tavallisesti LILO asennetaan pääkäynnistyslohkoon (master boot record) eikä anneta sille erikoisparametreja. LILOn asennuksen viimeisenä vaiheena on oletuksena käynnistyvän käyttöjärjestelmän ja käyttöjärjestelmien nimikkeiden valinta. Asennuksen tarjoamat oletusarvot ovat useimmiten sopivia, nimikkeet voi kannattaa lyhentää yhteen kirjaimeen kirjoitusvaivan säästämiseksi. Jos LILOa ei haluta käyttää tai se ei ole kiintolevyn ominaisuuksien vuoksi mahdollista, voidaan Linux käynnistää joko levykkeeltä, DOSista/Windowsista ohjelman loadlin.exe avulla tai käyttää muuta bootloaderia ja asentaa LILO Linuxin omalle osiolle.

Tämän jälkeen asennus on valmis ja kone käynnistyy. Jos kaikki meni hyvin, ilmestyy ruutuun LILOn kehote ja jonkin ajan kuluttua Linux käynnistyy. Painamalla [Enter] Linux käynnistyy suoraan oletuskäyttöjärjestelmään. Käynnistettävän käyttöjärjestelmän voi valita LILOn kehotteessa kirjoittamalla sen nimikkeen.

Sammutus

Kun Linux halutaan sammuttaa, ei koneesta saa tuosta vaan kytkeä virtoja pois, sillä tiedostojärjestelmä voi vahingoittua ja vähintäänkin se tarkistetaan, mikä kestää pitkään. Helpoin tapa lopettaa Linuxin käyttö on painaa Control-Alt-Del ja sammuttaa kone kun se käynnistyy uudelleen. Käynnistyksen voi tehdä pääteyhteydelläkin seuraavasti: 
shutdown -t3 -r now
Ajetaan kone alas ja annetaan ohjelmille kolme sekuntia aikaa tallentaa työt. Vipu -r aiheuttaa koneen uudelleenkäynnistyksen. Viimeinen parametri kertoo, kauanko käyttäjille annetaan aikaa poistua, tässä tapauksessa ei yhtään.


9. Asetustyökalut

Red Hatin mukana tulee joukko tekstipohjaisia ja graafisia asetustyökaluja, joiden tarkoituksena on helpottaa järjestelmän asetusten säätöä. Monet niistä ovat hyviä tehtäväänsä ja säästävät tekstitiedostojen editoinnilta. Osa työkaluista on sikäli rajoittuneita, että optimaalisen toimivuuden saamiseksi täytyy kuitenkin turvautua asetustiedostojen manuaaliseen muokkaamiseen. Asetustyökalut sijaitsevat hakemistossa /usr/sbin. Tekstipohjaiset asetustyökalut ovat seuraavat:

Control-panel

Komennolla control-panel käynnistyy X:ssä graafinen asetustyökalu. Sen avulla voidaan enemmän ja vähemmän kätevästi säätää useita järjestelmän eri asetuksia. Red Hatin perinteiset asetustyökalut tarjoavat mahdollisuuden käyttäjien ja ryhmien konfigurointiin, käynnistettävien palveluiden valintaan (kuten ntsysv), kellonajan asetukseen, tulostimen valintaan, verkko- ja modeemiasetusten säätämiseen, ladattavien moduulien valintaan, pakettien asennukseen, tiedostojärjestelmien liittämiseen ja ohjetietojen etsintään.


Kuva 5.1 Control-panel

Uutena control-panelin rinnalle on tullut linuxconf, jolla voi tehdä osan samoista asioista ja vielä joitakin, joihin ei Red Hatin työkaluilla pysty. Linuxconfin voi käynnistää control-panelista (esiintyy nimellä "System configuration").